Sokerointi :)!

Kannattaa

Olin kolme viikkoa sitten sokeroinnissa eli sellaisella sokerivahalla vedetään karvat pois. Mulla kun yleensä ei millään vahauksella tai millään on se sitten kotona tai kosmetologilla hoidettu ole ollut karvat pysyneet pois kuin korkeintaan kolme päivää. MUTTA tää sokerointi on just sitä mitä oon kaivanut.
Kävin yli kolme viikkoa sitten jalat ja bikinirajan hoitamassa sillä ja ei vieläkään ole kunnon sänkeä eli vielä voisi hameella heilua. Mulla kun on aivan pikimustat karvat!
Olin kyllä niin epäileväinen, että tulinko kosmetologin huijattavaksi, mutta onneksi ei!
Kosmetologi itse lupaili, että kaksi viikkoa ainakin saan iloita karvattomista jaloista, mutta nyt menee jo kolmas viikko :)!

Kannatan kaikille kesäksi. Tarvitse koko ajan olla höyläilemässä :)!

Olen myös valohoidossa ja tää sokerointi on hyvä juttu välissä..
Kumpa vaan joskus keksittäis hoito joka veis kerralla karvat pois eikä enään kasvaisi.(..kärsin niistä nimittäin kasvoissakin..prkl)

Mutta Sokerointi on se tämän kesän ykkösjuttu. Eikä se edes satu. Silloin kun vahaa levitetään niin silloin se ehkä nipistelee eniten. Eikä jalat punotellut edes hoidon jälkeen JESH!

17

20674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotona onnistuu

      Sokerointi onnistuu kotona, sillä The Body shopilla on myynnissä ollut jo pidemmän aikaa tuote nimieltä Sugaring.

      Eli ko. tuote on tätä sokerointiainetta, aluksi iho pestään ja kuivataan, voi myös talkita. Samalla aine lämmitetään laittamalla purkki kiehuvaan veteen.

      Löysäksi mennyt aine sivellään spaatilla ohuelti esim. sääriin, jonka jälkeen päälle asetataan puuvilla lappu. Lappu nykäistään irti ja voila, sääret ovat viikkoja karvattomat!

      Hvyiä tuloksia kehun minäkin, mutta siis tästä kotiversioista! Käsikarvat poistin ja ihoa on sileä kuukaudenpäivät :)

      • Jee

        Minä taas olen ymmärtänyt, että tuo hoitolassa tehtävä sokerointi ja sitten ihan perinteinen vahaus (vahojahan on myös sokeripohjaisia) on eri asia.

        Vahaus: Vaha levitetään myötäkarvaan, laitetaan lappu päälle, kiristetään iho ja vedetään lappu vastakarvaan pois, jolloin karvat lähtevät (jos lähtevät). Ja näitä vahojahan on sitten erilaisia, esim. juuri sokeripohjainen vaha, jota voi tehdä kotona (ja Body Shopin Sugaring).

        Sokerointi: Sokerimassa levitetään myötäkarvaan ja joustava massa "rullataan" pois iholta myötäkarvaan, jolloin karvojen pitäisi lähteä (siis juurineen). Mitään lappuja ei käsitykseni mukaan käytetä.

        Miten muut olette asian käsittäneet?

      • kasvunsuuntaisesti.
        Jee kirjoitti:

        Siinä ei ole eroa "rullataanko" tai vedetään, jos keittää itse vahan niin säästää rahaa.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000012&conference=4500000000000286&posting=22000000014075046

      • tinttidintti

        Mitä se body shopin mömmö maksaa? Eli onko siis se liuskojen käyttö ja niiden avulla vetäminen, vai rullaus parempi?

      • karvanaama
        Jee kirjoitti:

        Minä taas olen ymmärtänyt, että tuo hoitolassa tehtävä sokerointi ja sitten ihan perinteinen vahaus (vahojahan on myös sokeripohjaisia) on eri asia.

        Vahaus: Vaha levitetään myötäkarvaan, laitetaan lappu päälle, kiristetään iho ja vedetään lappu vastakarvaan pois, jolloin karvat lähtevät (jos lähtevät). Ja näitä vahojahan on sitten erilaisia, esim. juuri sokeripohjainen vaha, jota voi tehdä kotona (ja Body Shopin Sugaring).

        Sokerointi: Sokerimassa levitetään myötäkarvaan ja joustava massa "rullataan" pois iholta myötäkarvaan, jolloin karvojen pitäisi lähteä (siis juurineen). Mitään lappuja ei käsitykseni mukaan käytetä.

        Miten muut olette asian käsittäneet?

        että lähtiskö sillä sokerivahalla sitten kasvojenkin karvat hyvin veks? Ärsyttää olla joka päivä nyppimässä naamasta kun kanssa on nuo karvat ihan tummia niin pitää koko ajan nyppiä. Sugaring vaha ei mulla oikein toiminu naamavärkkiin, tiedä sitten oliko liian lyhyet karvat mut kun ei kehtais antaa naamakarvojen kovin pitkäks kasvaa...

      • kesää
        karvanaama kirjoitti:

        Ne pitäis varmaan olla kasvoissa pitemmät, mutta kukapa nainen maltaa pitää mustia pitkiä karvoja kasvoissa pitkään...

      • niin pitkiä
        kesää kirjoitti:

        Ne pitäis varmaan olla kasvoissa pitemmät, mutta kukapa nainen maltaa pitää mustia pitkiä karvoja kasvoissa pitkään...

        Ei kasvoissa karvojen tarvitse olla kuin 2-3 mil.
        Parempi kun lyhemmät. Sokerikarvanpoisto on kasvoille paras juttu.

      • Onhan sekin..
        niin pitkiä kirjoitti:

        Ei kasvoissa karvojen tarvitse olla kuin 2-3 mil.
        Parempi kun lyhemmät. Sokerikarvanpoisto on kasvoille paras juttu.

        Onhan sekin jo aika näkyvä pituus (2-3mil) ainakin itselläni, kun ovat pikimustat paksut karvat.

      • kokeilin

        tota the body shopin tuotetta ja tykkään kovaa! karva ei tosiaankaa kasva nopeasti takaisin. ostin koko satsin kerralla eli vaha, spaatteli, laput ja talkki maksoi vain 25 euroa. :-)

      • no voi helkkari tän nimimer...
        Jee kirjoitti:

        Minä taas olen ymmärtänyt, että tuo hoitolassa tehtävä sokerointi ja sitten ihan perinteinen vahaus (vahojahan on myös sokeripohjaisia) on eri asia.

        Vahaus: Vaha levitetään myötäkarvaan, laitetaan lappu päälle, kiristetään iho ja vedetään lappu vastakarvaan pois, jolloin karvat lähtevät (jos lähtevät). Ja näitä vahojahan on sitten erilaisia, esim. juuri sokeripohjainen vaha, jota voi tehdä kotona (ja Body Shopin Sugaring).

        Sokerointi: Sokerimassa levitetään myötäkarvaan ja joustava massa "rullataan" pois iholta myötäkarvaan, jolloin karvojen pitäisi lähteä (siis juurineen). Mitään lappuja ei käsitykseni mukaan käytetä.

        Miten muut olette asian käsittäneet?

        Tuota en tiennyt että vahojakin on sokeripohjaisia...
        Itse kävin hoitolassa sokeroinnissa, niin he vetivät karvoja pois ihan sillä sokerimassalla, ei millään lapuilla. Ja en ymmärrä tuota "rullaamista", se hoitaja veti sillä massalla ne karvat pois kuin siinä olisi ollut joku lappu...

        Mutta pitääpä kokeilla tota bodyshopin ainetta... Itselläni vaivaa karvatupin tulehdus jos yrittää muuten kun sokeroimalla brassia...

    • Hannamiina

      Eikö se ole niin, ettei tuon valohoidon yhteydessä saa nyppiä karvoja pois?! Vain ajella tai muuten valohoito ei tehoa, kun ei ole karvaa, mitä pitkin vaikutus ulottuisi juureen...

    • tee se itse ohje

      Body Sugaring tahnan valmistus ja käyttö

      Body Sugaring on viimeisin trendi karvojen poistossa. Se muistuttaa perinteistä vahausta, mutta on vähemmän kivuliasta. Tämä tekniikka on ollut käytössä Lähi-idässä jo satoja vuosia ja toimii kuin unelma. Kun tämä tehdään oikein, ei ole vaaraa palovammoista tai ihoärsytyksestä. Tässä ohjeet kuinka tehdä ja käyttää tahnaa.

      Vaiheet:
      1.Laita seuraavat aineet kattilaan. (On suositeltavaa, että kattila on terästä tai alumiinia, jotta näet seoksen värin keittäessäsi sitä.)
      - 2 kuppia hienoa sokeria
      - ½ kuppi sitruunamehua
      - ½ kuppi vettä

      2.Lämmitä seosta miedolla lämmöllä. On tärkeää, että seos kiehuu, mutta mahdollisimman hitaasti. Sekoita hyvin koko ajan. Varaa viereen jotakin valkoista (esim. lautanen).

      3.Joka minuutti ota hiukan seosta valkoiselle esineelle, jotta näet seoksen värin. Noin 5 minuutin kiehumisen jälkeen väri muuttuu keltaisesta vaalean kullanruskeaksi. Heti kun näin tapahtuu, sammuta liesi.

      4.Anna seoksen jäähtyä, kunnes voit koskea kattilaan paljain käsin. Sitten kaada seos kuumuutta kestävään säilytysastiaan ja anna sen jäähtyä hiukan huoneenlämpöä korkeammaksi.

      5.Kun seos on jäähtynyt, voit käyttää sitä. Voit käyttää sitä tavallisen vahan tavoin (levitys kangasliuska) tai sitten hiukan kivuttomammalla tavalla. Seuraavissa kohdissa kerrotaan, kuinka se tapahtuu.

      6.Varmista, että ihosi o puhdas ja kuiva. Rasvainen karva estää toimivan lopputuloksen.

      7.Ota köntti tahnaa käteesi. Sen ei pitäisi vielä tarttua ihoosi. Levitä tahnaa sormillasi poistettavien karvojen päälle karvan kasvusuunnan vastaisesti reilun puolen sentin paksuiseksi kerrokseksi. Muutaman sekunnin kuluttua, repäise se irti karvan suuntaisesti. Sitten vaivaa tahnaa hiukan, voit käyttää tahnan välittömästi uudestaan. Huomaa menetelmän vastakkainen suunta normaali vahaukseen nähden (sugaringissa levitys vastakarvaan, vahalla karvan suuntaisesti; kiskaisu karvan suuntaisesti, vahalla vastakarvaan). Tämä erilainen tapa toimii vain sugaringissa ja tekeekin siitä siksi paljon miellyttävämmän ja kivuttomamman tavan kuin perinteisessä vahauksessa.

      Vinkkejä:
      Oikean koostumuksen aikaansaaminen on erittäin tärkeää. Noudata valmistusohjetta erityisen tarkasti. Jos tahna tarttuu ihoosi huoneenlämpöisenä tai se on liian kovaa levitettäväksi, olet epäonnistunut valmistusvaiheessa. Aloita silloin alusta ja valmista uusi satsi ainetta. Tällä kerralla oikein ;) Väri on hyvä mittari, milloin pitää lopettaa keittäminen.

      Levittämisen täydelliseen oppimiseen menee aikaa, mutta täydellisesti väärinkään sitä on vaikea tehdä. Tässä tyylinäyte, tosin vastakarvaan: www.youtube.com/watch?v=9MjCUfndWTU

      Sugaring ei poista kaikkia karvoja yhdellä kertaa, varsinkaan jos ne ovat lyhyitä. Jos karvat ovat reilun sentin mittaisia, suurin osa karvasta lähtee.

    • Epätoivoinen13

      Voisikohan sokeroimalla saada kasvojen karvat kokonaan pois? Ja montakohan kertaa hoito pitäisi toistaa.. vai voiko seurauksena olla että kasvoihin tulee vain lisää karvoitusta? Kellään kokemuksia?

      Olen pitkään pohtinut miten saisin karvat kasvoista pois, vaikka ovatkin vaaleita silti jotkut sen verran pitkiä että häiritsevät.. : /

      • itselläni

        kokemusta karvojen poistosta kasvoista, mitä nyt kulmakarvojen nyppiminen.. Sen perusteella arvelisinkin, etteivät kasvoissa olevat karvat lisäänny sen kummemmin kuin kulmakarvatkaan, sillä sokeroinnissahan on samasta asiasta kyse; eli karva vedetään juurineen pois. Olen nähnyt joskus tv-ssä jonkin ohjelman, jossa sokerivahalla poistettiin häiritsevät karvat kaikkialta, eli kulmat, viikset, kainalot, bikinirajat, sääret. Olettaisin siis sen perusteella, että kasvoista pystyy myös karvat poistamaan. Ehkä kannattaa kysyä kosmetologilta, jos vielä itseäsi epäilyttää, tai käydä ainakin ensimmäisen kerran kosmetologin käsiteltävänä. Sokerointi varmaankin pitää toistaa muutamien viikkojen välein, riippuen siitä kuinka nopeaa karvan kasvu sinulla on.

    • Tässä..

      viestiketjussa olevassa sokerivahan valmistus-ohjeessa on pieni virhe. Sokeria täytyy olla 4 kuppia. Itse juuri keittelin vahaa tuolla ohjeella mikä täällä on, ja aloin miettiä miksi siitä tulee niin nestemäistä. Ajattelin että se jähtyessään muuttuisi paksummaksi, mutta eroa ei juuri tapahtunut. Googletin hieman, ja löysin ohjeen, jossa oli;

      1/2 dl vettä
      1/2 dl sitruunamehua
      4 dl sokeria

      Eli muuten täysin sama ohje, mutta sokeria enemmän. No minäpä siis heitin jo valmiiksi keittämäni liian nestemäisen sokeriliemen takaisin kattilaan, ja laitoin siihen sokeria lisää. Keitin sen, ja nyt siitä tuli sellaista ruskeaa paksua tahnaa. On tuossa juuri jähtymässä, ja saapa nähdä että tomiiko.

      • nainen :)

        Mitä sitruunamehua käytätte? Puristatteko sitruunasta mehua vai käytättekö valmista sitruunamehua?

      • Minä ainakin
        nainen :) kirjoitti:

        Mitä sitruunamehua käytätte? Puristatteko sitruunasta mehua vai käytättekö valmista sitruunamehua?

        puristin mehun itse sitruunasta, ja yhdestä sitruunasta lähti hyvinkin tuo 1/2 dl mehua, mutta se täytyy sitten siivilöidä. Varmasti voi käyttää valmistakin sitruunamehua, ei kai sillä merkitystä ole kumpaa se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe