Tympii tämä parisuhde.Mies kuvittelee,että hänen yrittäjäelämänsä on kaikkein kurjinta. Ei vapaita, ei työnantajan maksamia sairaspäiviä, ei maksettuja kesälomia...Vapaus valita, (niin kuin tänä aamuna)mennäkö töihin vai ei, ei ole etu vaan vaan hänen oma tappionsa.Siitä voi kiukutella muille.Itsekkyys ja omanaan napaan tuijottaminen saa minut kohta oksentamaan. Teen itsekin tarvittaessa kymmenen tunnin päiviä ja meillä on kaksi vilkasta poikaa, jotka tarvitsevat huomiota ja paljon.Miehellä on vain muutama puheenaihe: työ tai bänditreenit.Tuntuu, ettei muu mahdu hänen päähänsä. Jokaisessa päivässä on jotain ihanaa minulle ja lapsille, mutta mies löytää vaikka huonon sään tai lattialla lojuvan cd-levyn aiheeksi olla kuin pistetty porsas.Mies, jonka kanssa menin naimisiin on jäänyt näinä kymmenenä vuotena jonnekin matkan varrelle.Olin lasten kanssa 6 vuotta kotona, joten aikaa on ollut mietiä...
avioero vai ei
salkku
4777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa pahasti siltä, että ei miehesi ole kaiken syypää, itse olit 6 vuotta kotona lojumassa.
Ei avioliiton pilalle saamiseen yleensä ole vain yhtä syyllistä. Katso peiliin.
Katkeruus monasti saa ajattelemaan noin. Voin sanoa sen kokemuksesta mutta terapia auttoi.
Voi niin,terapiat kokeiltu ja lapset hoidettu.Olisi mukavaa, kun voisin syyttää katkeruudesta, parasta aikaa olikin tuo aika kotona.Kyse olikin aivan muusta,ei riippuvuussuhteesta...(kuten "no kommenttia")Mitä enemmän toisen puolesta haluaa, odottaa myös sille vastakaikua.Odotinkin jonkun noin sivistyneen kannanottoa, vietä hyvä elämä, nin minäkin teen. hah hah.Ps.peili tuntuu edelleen kivalta kaverilta
Mulla ainakin pienyrittäjänä on elämänsuhteet mennyt aivan sekaisin. Tässäkin kuussa on 290 työtuntia ja jos en tee niin luultavasti konkurssi odottaa. Ymmärrän sinua hyvin että tunnet katkeruutta miehesi työnarkomaniaa kohtaan mutta kenties hänellä ei ole muuta mahdollisuutta=( Koita ymmärtää häntä, kenties aika tulee...
Meillä ihan sama. Miehen työpäivät tosin eivät ole ongelma, vaikka yksityisyrittäjä onkin, vaan se muu ajankäyttö. Aina on joku perhettä tärkeämpi projekti menossa. Olen siinä tilassa, että nyt kun kesken olevan homma valmistuu ja jos jotain uutta tulee taas tilalle, niin otan ja eroan.
Mieheni ei edes näe meillä mitään ongelmaa. Olen lopettanut valittamisen, huutamisen, itkemisen ja muu jo ajat sitten. Kasvatan vain raivoa sisälläni.
Jos lapset olisivat yhteishuollossa, niin saisin ainakin viikon kerrallaan omaa aikaa (ts. siivous, asioiden hoito yms aikaa), eikä kaikkeen tarvitsisi raahata lapsia mukana. Lisäksi jäisi ukon pyykit & muut sotkut pois, joten elämäni ei voisi kuin parantua. Ainut miinus tulisi seksin puutteesta. Se tosin olisi iso miinus, sillä se sarka onkin ainut mikä tässä suhteessa toimii... Vetkutan ja vitkutan, kunnes joku kaunis päivä mieheni kirjoittaa tänne ihmetellen, että mikä ihmeen kriisi vaimoon iski.