Kirjoitappas tänne jos väität että ulkonäöllä ei merkitystä ja perusteluiden kanssa myös. Itse olen sitä mieltä että ulkonäöllä on todellakin merkitystä ja paljon, (ei tärkein asia, mutta tärkeimpien kriteerien joukossa) En pidä itseäni silti pinnallisena. Katson mitä laitan päälleni mutta en kuitenkaan viimeisemmän muodin mukaan.
Ihmettelen!
tytteli_:
111582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
eiköhän se ulkonäkö ole kuitenkin kaikista tärkein tekijä. ainakin aluksi ulkonäön perusteellahan sitä päättää että haluaako tutustua toiseen enemmän vai ei. jos mun naama ei miellytyä jotain naista niin harvoin sitä saa mahdollisuutta esitellä muita hyviä ominaisuuksiaan.
Onhan sillä ulkonäölläkin / olemuksella (ainakin jonkin verran) väliä. Ei ehkä niinkään pitemmän päälle, mut varsinkin aluksi. Niin se vaan taitaa mennä. Jos ajatellaan vaikka tutustumisvaihetta.
Mutta henk.koht. en pystyisi kuvittelemaan tilannetta, että seurustelisin maailman kauneimman naisen kanssa (siis jos tällainen mäihä kävisi) jos hän olisi bimbo :) Eihän sellaista jaksa kukaan, tai siis minä ainakaan. Jollekkin varmaan riittää sekin, että on kaunista ja komeaa rinnalla.
Eli mielestäni jotain pitää olla siellä korvien välissäkin.
Eikös se sanonta mene jotenkin niin, että ulkokuoreen ihastutaan ja sisimpään rakastutaan. Monesti se taitaa pitää paikkansa.
se on tuo ensimmäinen tekijä mikä ratkaisee aina kaiken. Kukaan ei voi väittää toisin vaan ihminen kiinnittää aina toisen ulkoiseen olemukseen huomiota ensimmäisenä. Joissain harvoissa tapauksissa ulkonäkö saattaa unohtua jos pääsee tekemään toiseen vaikutuksen ensiksi jollain muulla keinoin. Ihastumisen kynnys kun on ylitetty niin sen jälkeen ulkoiset seikat saattavat menettää merkityksensä ja siinä kiinnittää huomiota ihmisen todellisiin arvoihin !
Lisäisin vielä tuohon, että ulkoasu on selvästi myös karsiva tekijä. Tietyn rajan (joka varmasti vaihtelee vähän ihmisestä toiseen) alittavia ei kykene missään vaiheessa harkitsemaan vakavasti kumppania hakiessa, ihan vaan sen takia ettei todellakaan halua katsella jotain ei-omaa-silmää-miellyttävää päivästä toiseen.
Vastaavasti rajan ylittävissä tapauksissa ei ulkonäöllä ole enää niin suurta merkitystä.
Ilmeisesti on kyse rakkaussuhteesta toiseen ihmiseen, niin voin kyllä sanoa, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Ihminen on ihan jotain muuta kuin tämä muille näkyvä kuori. Entä, jos rakkaasi vaikka joutuu pahaan onnettomuuteen... se on sitten good bye. Tietenkään en voisi kuvitella seurustelevani kenen kanssa tahansa, on mulla hyvinkin tiukat "kriteeri", mutta sille ulkonäköpuolelle ei kerrassaan mitään vaatimuksia.
Entäs vanheneminen sitten. Rupsahda rauhassa rakkaani mun, lauloi joku aikoinaan niin sattuvasti.
Onhan ulkanäöllä toki merkitystä, mutta jos kirjoitat noin tänne niin jo haukutaan pinnalliseksi jne.
Ajattelen, ettei kumppanin tarvitse olla maailman muotivirtausten mukaan hyvännäköinen, mutta hänessä täytyy olla jotain joka vetoaa juuri sinuun.
no tuolla isossa maailmassa on hyviä esimerkkejä,että ainaskin yks tekijä päihittää ulkonäön mennen tullen..se on tietty raha :)
nojuuh,onhan sillä merkitystä,ei niinkään ulkonäöllä,vaan sillä olemuksella...
vaikka ois nätti,mutta jos omaa omituisen luonteen,ni rauhassa saa viipottaa,minne lystää..
ai että mitenkä luonne liittyy ulkoiseen olemukseen?? ..joteski sen vaan huomaa,ainakin osan siitä :)
sitäpaitti kauneuskin on makuasia...
Onhan nyt ulkonäöllä sen verran merkitystä että kun tavataan niin tietysti sen kumppanin pitää miellyttää omaa silmää. Mutta toisaalta enpä laittaisi juurikaan painoarvoa esim. netissä deitti ilmoitusten ulkonäkövaatimuksille. Tottakai netissä voidaan vaatia että miehen pitäisi olla tumma pitkä ja komea tai naisen pitäisi olla isotissinen hoikka blondi, nämä jokaisen "perus ihanteet", mutta ei se takaa sitä että nämä tyypit sitten kolahtaisi ihan livenä vaikka vaatimukset noin periaatteessa täyttyisikin. Vaikea on sanoin kuvata minkälainen ihminen loppujen lopuksi sen vaikutuksen tekee. Toisaalta kun luki tuon nimimerkin "outolintu" tekstin niin voiko siihen enää mitään lisätä. Ihmisen ulkoinen olemus kun muuttuu vuosien saatossa, joskus aika radikaalistikin.
Lähdetään kuitenkin siitä, että ulkonäkö tulee siinä luonteen siivellä. Luonnetta ja ulkonäköä ei tulisi erottaa vaan ensivaikutelmassa tekee suurimman osan kahden jollain tavalla kiinnostavan tai ei-niin-kiinnostavan ihmisen yhteinen reaktio. Eli toisin sanoen itseensä luottava ihminen katsoo omaan itseensä sopivia kumppaneita tai häneen päin suoraan vetoavia ihmisiä. Luonne näkyy ulkoisista asioista mutta varma käyttäytyminen tekee suurimman vaikutuksen, jolloin vastapuolen jo ensikatseelta havaitsema ulkokuori on pelkkänä vahvistuksena ihastumiseen.
Onhan se sanomattakin selvää että näöllä on merkitystä. Eihän mikään notredamin kellonsoittajan näköinen voi mitään saada!
että se joka on kaunotar tai komea saa vain rupsahtavaa pintaa. Älkää jaksako olla niin yksioikoisia putkiaivoja.