Haluaisin haluta, mutta kun en halua, niin minkäs teet. Toistakymmentä vuotta on oltu naimisissa, lapset on jo koululaisia.Ihmettelen itsekin, mihin katosi se intohimoinen nuori nainen? Kolmannen lapsen syntymän jälkeen katosi kaikki hellyys meidän suhteesta. Eipä jaksa mieskään enää herätellä tällaista kylmää otusta,kun sänkytouhut on minulle vain pakkopullaa.Miestäni en haluttomuudestani syytä, vaikka varmaan voisi kotitöitä joskus tehdä ja viettää aikaa perheensä kanssa.Harrastuksilla varmaan korvaa tyhjiötä elämässään.Joskus on uhonnut menevänsä vieraisiin, mutta tietää, että se olisi kaiken loppu, eikä sisimmässään varmaan halua sitä oikeasti tehdä.Syvästi olen loukkaantunut kyllä noista karkeista sanoista joskus.
Muuten on asiat kunnossa taloudellisesti, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut, yhdessä ollaan selvitty. Odottaa kuulemma, että minä tekisin aloitteen, mutta kun en halua.
Olen vielä hoikka ja nättikin, 2/3 elämästä vielä edessäpäin, jos vanhoiksi eletään, mutta tuntuu, että elämä valuu hukkaan kun en osaa nauttia.Meenkö navetan taakse ja lopetan itteni?
Tuntuu, että kannan kaikesta vastuun ja ahdistun siitä. Kaipaisin aikuisen miehen tukea, enkä sitä, että illalla rankan päivän jälkeen tullaan vaatimaan seksiä. Haluaisin vain rakkautta, mutta minulle sitä ei voi kuulemma osoittaa, kun olen niin kylmä ja tunteeton. Sisälläni kiehuu lähes päivittäin tunteet vihasta epätoivoon, jotka pystyn hyvin peittämään, en ole tunteeton.
Miestäni en silti syytä, vaikka hän syyttää minua.
Lukeeko tätä palstaa normaalit ihmiset, jotka voisivat asiallisesti kommentoida surullisesta nykytilanteestani jotain, mikä avaisi minulle uuden näkökulman.
En haluaisi miesten ivaa, sitä kuulen kotonakin.
miehille
44
6645
Vastaukset
- Tiskivuoro
Niinhän sitä huumorilla sanotaan, että paras esileikki miehen puolelta on tiskaaminen. Sillä tarkoitetaan lähinnä sitä, että kantamalla oman osansa kotitöistä ja kotona pikkuisen naista huomioimalla, saa kotona varmimmin seksiä.
Olen itse nelikymppinen ja olin välillä tosi ahdistunut kaikenlaisista suorituspaineista töissä, lasten kanssa, kotona ja sen lisäksi mies on vielä seksissä erittäin aktiivinen. Lopulta totesin, etten pysty vaikuttamaan kuin omaan käytökseeni. Rupesin lintsaamaan mahdollisimman paljon kotihommista ja yritin kääntää ajatuksiani enemmän seksimyönteiseen suuntaan. Seksi on elämän eliksiiriä ja voiman lähde. Ajattelin, että jos suhde ei lähde toimimaan, niin olenpahan sitten ainakin kokeillut kaikkea, mihin itse pystyn vaikuttamaan. Kärsisin varmaan siitäkin, jos mies olisi erittäin passiivinen seksiasioissa, joten päätin ryhtyä seksihommiin aina, kun mies sitä ehdottaa. Sovimme keskenämme, että jos en innostu viidessä minuutissa, lopetamme sillä kertaa koko jutun. Seksielämämme on vain piristynyt viime vuosina. Luulen, että oma seksiin kyllästymiseni johtui ainakin osittain kaikenlaisista suorituspaineista ja toisaalta siitä, että "pikkuvauvavaihe" jäi pysyväksi olotilaksi, vaikka lapset kasvoivat. Olin jo illalla huolissani, kuka ruokkii aamulla lapset ja vie heidät harrastuksiin ja kouluun/hoitoon. Iltamyöhällä ei paljon seksin harrastaminen innostanut. Sitten tajusin, että lapset ovat jo koululaisia ja selviävät ainakin lauantai- ja sunnuntaiaamuna ilman täysihoitolan avautumista kello seitsemän. - minullakin
Ikävää juuri se, että kaipaa itsestään löytyvän juuri sitä himokasta halua, mutta mihin se on jäänytkään?
Minullakin on kolme lasta, nyt jo isoja, mutta muistan hyvin kuinka rankkaa aikaa se kaikki oli silloin, kun lapset olivat pienempiä. Ja varsinkin se vastuun kanto kaikesta vei viimeisetkin mehut.
Minä ainakin kaipasin juuri sitä, että mies ottaisi välillä kaiken vastuun koko huushollin pyörittämisestä, mutta onko se vaan niin, että miehet eivät siihen kykene?
Jos vastuu ja kotityöt olisivat menneet tasan, olisi sitä haluakin taatusti löytynyt. Tunne siitä, että perheen eteen tehdään tasapuolisesti töitä olisi juuri tukenut parisuhdetta ja rakkautta siinä.
Et voi syyttää itseäsi siitä, että halusi ovat kadonneet. Miehesi ei ymmärrä antaa sinulle sitä tukea mitä tarvitsisit jaksaaksesi arjen työn. Väsymys kaikkeen on minullakin ollut joskus juuri se ilon pilaaja ja halun kadottaja. Ei yksin voi jaksaa sellaista, mikä on alunperin ollut tarkoitus kaksin jakaa.
Minusta sinun tulisi kertoa hänelle näitä asioita vaikka niin, että tilanteessa olisi kolmas henkilö mukana. Ethän sinäkään nauti tilanteesta. Luullakseni teidän tilanne on valtavan yleinen kaikissa lapsiperheissä.
Jos saisit miehesi mukaan vaikkapa parisuhdeterapiaan, se saattaisi valaista miehesi ymmärtämään myös sinua ja omaa laiminlyöntiä suhteessa yhteiseen hankkeeseen eli perheeseen. Itsekin olen suunnitellut meneväni mieheni kanssa parisuhdeterapiaan. Meidän ongelman, joka on juuri "päällä" olen kuvannut tällä palstalla eilen otsikolla "apua", nimimerkillä sokeako?.
On kyllä mielenkiintoista juuri tuo, että kun nainen haluaa rakkautta eikä seksiä mieheltä( eli tukea, ymmärtämystä, lohtua, olkapäätä), niin useimmat miehet eivät ymmärrä antaa sitä näin. Heidän mielestään rakkauden osoittaminen kiteytyy panemiseen, joka ei välttämättä anna naiselle mitään, itseasiassa päinvastoin! Ainakin minä tunsin olevani hvyäksikäytetty juuri illalla rättiväsyneenä, kun mies halusi tyydyttää itsensä minun avullani. Kait se kuuluu avioliittoon, mutta onko se tasapuolista? Ja onko siinä rakkautta?
Kun lapsesi kasvavat ja arki ei enää näännytä sinua, voimasi ja halusi palaavat. Ongelma on siinä, että mies ei ehkä ole jaksanut odottaa. Uskon siihen, että sitten voi alkaa uusi antoisa elämä joko kärsivällisen oman miehesi kanssa tai sitten ihan uuden. Aika näyttää, mutta tulevaisuuteen tulee uskoa!!!!
Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista!!- ne on miehelläkin
Kyllä mun mielestä niitä paineita miehelläkin on, että miten se parisuhde, elämä yms. siellä kotona menee.
Itse olen elänyt tuon tilanteen läpi, jossa nainen on haluton, menettänyt himonsa. Parisuhdeterapiaa kannattaa kokeilla. Me kokeilimme sitä myös. Minä osallistuin vähintään yhtä paljon kodin ja lasten hoitamiseen, huolehdin ruoanlaitosta yms. Haluan osoittaa rakkautta ja hellyyttä, hieroa väsyneitä jalkoja ja hartioita, jutella ja kuunnella tai olla vaan hiljaa lähekkäin.
Mutta kun se halu menee, siitä on kai vaikea ponnistaa ja ainakin se vaatii paljon luottamusta siihen että asiat voivat todella muuttua, olla paremmin. Jokin uusi yhteinen juttu voisi ehkä antaa piristystä parisuhteeseen ylipäätään.
Toivottavasti kaikki ne jotka tämän asian kanssa painivat, jaksavat...naiset varsinkin.
-Tavallinen, eronnut mies
- kunnon nainen
Teiltä tuli hyviä kommentteja.Olen aivan ihmeissäni tässä seksiä pursuavassa maailmassa,että on muitakin samanlaisia kuin minä.Kun tällaisista asioista yrittää keskustella ystäviensä kanssa kasvokkain, niin tulee mieleen että on ainoa haluton ihminen koko maailmassa, vaikka käsitän, että se ei voi pitää paikkaansa.Ehkäpä elämäntilanteeni on niin raskas,että "mehuja" ei vielä riitä seksiin.Toivottavasti mies jaksaa odotella niitä aikoja, eikä sitten 40-kriisissä karkaa mehukkaimmille laitumille.Toisaalta välillä ottaa niin päähän, että menköön. (Sitä en oikeasti tarkoita)Noh,ei auta kuin jatkaa elämäänsä. Huomenna on taas maanantai, ja sama ralli jatkuu.:/
Miehiltä toivoisin myös kommentteja.- jaska_45_ja_risat
...ainakaan meillä. Reilun parinkymmenen avioliittovuoden aikana olen tiskannut, siivonnut, laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä, kuskannut lapsia harrastuksiin ja ottanut vastuuta arjen rutiinien pyörittämisestä tarkoituksena nimenomaan tehdä vaimoni elämä helpoksi ja mukavaksi ja jakaa kotityöt. Se ei auttanut, erotiikkaa sai enemmän marketin kassalla kuin kotona. Nyt vaimo on löytänyt uuden miehen, jonka kanssa uusi ihana elämä on hänellä edessä. Minulle hän totesi, että sellaista elämä on...
- kunnon nainen
jaska_45_ja_risat kirjoitti:
...ainakaan meillä. Reilun parinkymmenen avioliittovuoden aikana olen tiskannut, siivonnut, laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä, kuskannut lapsia harrastuksiin ja ottanut vastuuta arjen rutiinien pyörittämisestä tarkoituksena nimenomaan tehdä vaimoni elämä helpoksi ja mukavaksi ja jakaa kotityöt. Se ei auttanut, erotiikkaa sai enemmän marketin kassalla kuin kotona. Nyt vaimo on löytänyt uuden miehen, jonka kanssa uusi ihana elämä on hänellä edessä. Minulle hän totesi, että sellaista elämä on...
Näitä tarinoita on kuultu paljon. Vietin annetaan viedä, ja toinen jää yksin.Hammastakin purren minä aion pitää liittomme kasassa, vaikka tiedän, että luovuttaminen voisi jossakin mielessä olla helpompaa.En ole pitkiin aikoihin pystynyt keskustelemaan asioista mieheni kanssa, pyrin välttämään asiasta tulevaa riitaa, kun on nuo lapsetkin.Tuntuu vaan siltä, kuin olisin pystyyn kuollut, ja miehestäni ilmeisesti myös, tosin eri näkökulmasta.Sen verran iloakin löytyy, että joskus jopa nauramme asialle, lakonisesti...
- masa
jaska_45_ja_risat kirjoitti:
...ainakaan meillä. Reilun parinkymmenen avioliittovuoden aikana olen tiskannut, siivonnut, laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä, kuskannut lapsia harrastuksiin ja ottanut vastuuta arjen rutiinien pyörittämisestä tarkoituksena nimenomaan tehdä vaimoni elämä helpoksi ja mukavaksi ja jakaa kotityöt. Se ei auttanut, erotiikkaa sai enemmän marketin kassalla kuin kotona. Nyt vaimo on löytänyt uuden miehen, jonka kanssa uusi ihana elämä on hänellä edessä. Minulle hän totesi, että sellaista elämä on...
eipä auta mullakaan...naisten kelkkaan ei kannata mennä, siis uskoa kaikkea niiden ulkoaopettelemaa roskaa kotitöiden jakamisesta tunteiden osoittamisesta...tottakai kivat pikku yllärit ovat toimivia mutta oma pää pitää pitää ainakin suurimman osan aikaa. Mario puzzo sanoi aikanaa miksi se kunnon kaveri jätetään: vastaus oli kun on tylsä. Naisella ei saa olla liian helppoa, pilaa vaan toisen ihmisen kun tottuu liian hyvään...Itsekunnioitusta pitää olla AINA..ei pidä ruveta toisen pomotettavaksi, sille tielle ei ole loppua paitsi ero..ja jos erotiikkaa ei kotona tule parin hemmottelu kerran jälkeenkään niin miksi kärsiä kun ei ole pakko? Ansaitsetko sen vai jotain parempaa? Pyydätkö liikaa?Eli vastaus on :käytä päätäsi mies vaihtoehtoa on kyllä kun vain mietit?
- Tiskivuoro
masa kirjoitti:
eipä auta mullakaan...naisten kelkkaan ei kannata mennä, siis uskoa kaikkea niiden ulkoaopettelemaa roskaa kotitöiden jakamisesta tunteiden osoittamisesta...tottakai kivat pikku yllärit ovat toimivia mutta oma pää pitää pitää ainakin suurimman osan aikaa. Mario puzzo sanoi aikanaa miksi se kunnon kaveri jätetään: vastaus oli kun on tylsä. Naisella ei saa olla liian helppoa, pilaa vaan toisen ihmisen kun tottuu liian hyvään...Itsekunnioitusta pitää olla AINA..ei pidä ruveta toisen pomotettavaksi, sille tielle ei ole loppua paitsi ero..ja jos erotiikkaa ei kotona tule parin hemmottelu kerran jälkeenkään niin miksi kärsiä kun ei ole pakko? Ansaitsetko sen vai jotain parempaa? Pyydätkö liikaa?Eli vastaus on :käytä päätäsi mies vaihtoehtoa on kyllä kun vain mietit?
Jos mieheni olisi ollut jossain vaiheessa tuollainen sovinistisika, jonka mielestä OMAN OSUUDEN tekeminen kotitöistä on vaimon puolelta pompottelua, tuskinpa avioliittomme olisi kestänyt kovin pitkään. "jos erotiikkaa ei kotona tule parin hemmottelu kerran jälkeenkään niin miksi kärsiä kun ei ole pakko" Voi herra jumala, mitä vuosikymmentä oikein elät?
- masa
Tiskivuoro kirjoitti:
Jos mieheni olisi ollut jossain vaiheessa tuollainen sovinistisika, jonka mielestä OMAN OSUUDEN tekeminen kotitöistä on vaimon puolelta pompottelua, tuskinpa avioliittomme olisi kestänyt kovin pitkään. "jos erotiikkaa ei kotona tule parin hemmottelu kerran jälkeenkään niin miksi kärsiä kun ei ole pakko" Voi herra jumala, mitä vuosikymmentä oikein elät?
Pompottelua on se että pitäis hoitaa ihan jokainen tiskivuoro tai ainakin suurin osa niistä eikä toinen tekisi yhteisesä kodissa mitään! 50_50 ja joustot tarpeen mukaan, mieti miksi miehen pitäis hoitaa kaikki, jos kerran et itse et ole siihen valmis vai olisitko?kö. kUINKA kauan itse jaksaisit sitä ? Niin jos mies noin 6 kk tta putkeen valittaa hedaria eli päänsäärkyä, niin riittäiskö sulla muka huumorin t6aju kun ystävyyskään ei oikein aina kannna ja rajansa kaikella?tiedoksi muuten olen ollut yli 2 vuotta pari suhteessa ja hyvin menee ja syntymävuosi on 77.minkä ikäinen itse olet?Niin miksi olisin selibaatissa vain vaimon tai tyttöystävän mieliksi jos kerran ei häntä ei huvita?ei voi olla niin kamalaa käyttä makkari muuhunkin kuin koisaamiseen?Ja jos oma mies kerran on vastenmielinen niin samatien kannattaa reilusti erota, jos siis on ollut pitemmän aikaa? Kuollut heppa ei piiskaamalla tokene?Yritttää voi toki aina.:-)
- markku
Oma kokemukseni 18 avioliittovuoden jälkeen on myös, että aika avuton on jos vaimo päättää erota.Kaikki kotihommat hoituu sisä ja ulkotöistä lähtien ja niitä olen aina tehnyt. 4 lasta olen mukana maailmaan vastaanottamassa y.m.s. Ja nyt vaimo on jättämässä, koska tuntee kuristuvansa kotona. En koskaan ole estänyt menojaan ja pitänyt hyvää huolta hänestä. Tunteet joita olen kohta 2 kuukautta yrittänyt kestää, ovat sietämättömiä. Kaikki mahdolliset tunteet. Hän sanoi. että ei asia käänny miestä vastaan, jos vaimo päättää erota, ei pidä paikaansa. Nyt jo hän aivopesee nuorimpia,ja vanhin 18v poikani suuttui äidilleen. Sanoi, että jos lähdet ja hajoitat perheen, saat kärsiä ja varmaa on, että sota häntä vastaan alkaa. Hän mustamaalaa äitinsä. Minä puhuin pojalle, mutta vaikeaa puhua sellaista, mitä ei itsekään meinaa ymmärtää, ja toisekseen vanhempien väliset tunteet eivät oikeastaan lapsille kuulukkaan.
Mutta tosiaan se tiskijuttu. Se ei auta, että mies vaikka kuinka olisi hyvä isä lapsilleen ja vaimolle ja hoitaa kotia ja töitään kunnolla. Se ei toimi, jos vaimo päättää lähteä.
Siinä kyllä masentuu isompikin mies.
Usein on niin, että mies on se sika joka ryyppää ja rellestää ja jostain syystä naiset pitävät sellaisesta miehestä enemmän. Tai sitten eivät uskalla sanoa vastaan, tai erota.
Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, mutta ei olisi kannattanut antaa pikkusormea ( lähti kaikki)
Välillä ottaa päähän tosi lujaa.
- "kommentin
Naisten kommentteja oletkin jo saanut, palaan pian asiaan. Ymmärrän sinua täysin.
- mutta kyllä
Minullakin oli halut kadonneet jonnekin. Hieman muista syistä muutimme erilleen, mutta olemme kuitenkin avioliitossa. Ja ihme kumma, nyt jopa haluttaaa. Ja mikä sen sai aikaiseksi. Se, että emme olekaan nyt iltaisin ennen nukkumaan menoa "sängyssä", vaan keskellä päivää tai illalla. Ja kyllä sekin vaikuttaa, ettei toinen ole koko ajan "kotona". Niin, että kannattaa kokeilla loikoilua sängyssä päiväsaikaan, jos se vain on mahdollista.
- Seija
Sama juttu täällä! Sympatiat siis sinulle. Totean vaan tueksi, että on meitä todellakin muitakin. Olen keskustellut monien naisten kanssa tästä voin sanoa, että kyllä löytyy muitakin ja paljon.
Seksin maistuminen tuntuu olevan äideille/naisille hyvin kausittaista. Jotkut parit ovat löytäneet konstit ongelman ratkomiseen, jotkut eivät. Kuten en itsekään. - M47
NMKY:llä ja muilla vastaavilla yhteisöillä on parisuhde- ja avioliittoleirejä. Olen jostain lukenut niiden olevat hyviä "parinravistelijoita". Kuitenkin MOLEMPIEN on aidosti lähdettävä mukaan eikä toisen osapuolen lähdettävä "kun äitee käski". Tuollaisella voisi yrittää herätellä tuntemuksia uudelleen pintaan, siellä ne ovat olemassa, hautautuneena vain kovin alas arjen vaatimusten alle.
Mies tekee oman osansa perheensä eteen, nainen ei vain aina ymmärrä tätä miehen tapaa osoittaa vastuunsa ja välittämisensä.
Jos mies on kunnollinen, käy töissä eikä lyö, juo tai käy vieraissa niin silloin asiat ovat keskimäärin varsin kunnossa -miesnäkökulmasta tarkasteltuna. Nainen odottaa jotain muuta, tunnetasolla, mutta miehen suoraviivainen ajattelutapa ei useinkaan yllä kokonaan täyttämään näitä toiveita (pieni huumorin murunen mukana kommentissa).
M47 - kunnon nainen
että saisimme juuri sitä "yhteistä aikaa" mieheni kanssa kahdestaan, mutta päivällä kahdestaan loikoilu kuulostaa meidän tapauksessa ihan utopialta.Jos me joskus saadaan vapaata lastenhoidosta, niin silloinhan pitää juosta kaikki pakolliset hoidettavat asiat kiireesti läpi, ja äkkiä päästää sen jälkeen uhrautuvat lastenhoitajat pois pinteestä, ettei viedä liikaa toisten arvokasta vapaa-aikaa.Kai se vaan täytyisi lykätä raakasti muksut kerran kuussa isovanhemmille tyyliin; Kelpaisiko avioero pojastanne mieluummin? En edes osaa kuvitella tilannetta, että olisimme miehen kanssa kahdestaan kotona höhhäilemässä. Voisipa olla jopa hauskaa...
- rakkaan kanssa
oli avioliittoni viimeiset vuodet, ei auttanut meilläkään kokkaaminen,siivous tai"äitinä olo".
Seksi vain hävisi, ei enää kiinnostanut kumpaistakaan, kun sitä muutaman kerran sai näpeilleen, ja toinen osapuoli sanoi ettei halunnut nyt, syynä se että inhosi koko hommaa..
Oltiin oltu 20 vuotta yhdessä, kolme lasta, nuorinkin yli kymmenen..
Elettiin yhdessä, harrastettiin kaikkea, lomailtiin, käytiin syömässä, pidettiin huolta lapsista, mutta kylmyys välillämme sängyssä se oli ikuista, erosimme vuosi sitten, hän löysi itselleen työkaverin joka on viitisen vuotta nuorempi ja useamman kerran eronnut adonis..
Ehkä se terapiakaan ei olisi auttanut, kun tullaan tiettyyn pisteesee, sitä kumpikin osapuoli hiljaisesti hyväksyy sen ja ajautuu yhä enemmän erilleen toisestaan, ts. kasvetaan henkisesti ja fyysisesti erilleen.
No jäihän lapset ja hyvät muistot elämän kahdestakymmenestä vuodesta.. kiitos siitä hänelle ja lapsillemme.... - kunnon nainen
rakkaan kanssa kirjoitti:
oli avioliittoni viimeiset vuodet, ei auttanut meilläkään kokkaaminen,siivous tai"äitinä olo".
Seksi vain hävisi, ei enää kiinnostanut kumpaistakaan, kun sitä muutaman kerran sai näpeilleen, ja toinen osapuoli sanoi ettei halunnut nyt, syynä se että inhosi koko hommaa..
Oltiin oltu 20 vuotta yhdessä, kolme lasta, nuorinkin yli kymmenen..
Elettiin yhdessä, harrastettiin kaikkea, lomailtiin, käytiin syömässä, pidettiin huolta lapsista, mutta kylmyys välillämme sängyssä se oli ikuista, erosimme vuosi sitten, hän löysi itselleen työkaverin joka on viitisen vuotta nuorempi ja useamman kerran eronnut adonis..
Ehkä se terapiakaan ei olisi auttanut, kun tullaan tiettyyn pisteesee, sitä kumpikin osapuoli hiljaisesti hyväksyy sen ja ajautuu yhä enemmän erilleen toisestaan, ts. kasvetaan henkisesti ja fyysisesti erilleen.
No jäihän lapset ja hyvät muistot elämän kahdestakymmenestä vuodesta.. kiitos siitä hänelle ja lapsillemme....en tiedä, mitä tuohon voisi sanoa, kun ja jos mies on noin paljon yrittänyt. Itselläni ei moisesta ole kokemusta, mutta toivoisin että mieheni havahtuisi yrittämään.Olisipa ainakin yritetty sitäkin keinoa.Itse arvostan suunnattomasti miehiä, jotka kokkailee ja leikkii "äitiä", tietenkään töissäkäyvältä mieheltä ei mahdottomia voi odottaa, mutta edes jotakin pientä joka päivä voisi odottaa valmiina, ettei olisi niin yksin tässä arjen rumbassa.Toisaalta, onko sillä vaikutusta sänkyosastolle, en osaa sanoa.Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen. Edelleenkin kallistun siihen, että kaikki lähtee minusta itsestäni kuitenkin.Kunpa voisin olla parempi vaimo, ihminen ja vaikka mitä...
- Jamppis
kunnon nainen kirjoitti:
en tiedä, mitä tuohon voisi sanoa, kun ja jos mies on noin paljon yrittänyt. Itselläni ei moisesta ole kokemusta, mutta toivoisin että mieheni havahtuisi yrittämään.Olisipa ainakin yritetty sitäkin keinoa.Itse arvostan suunnattomasti miehiä, jotka kokkailee ja leikkii "äitiä", tietenkään töissäkäyvältä mieheltä ei mahdottomia voi odottaa, mutta edes jotakin pientä joka päivä voisi odottaa valmiina, ettei olisi niin yksin tässä arjen rumbassa.Toisaalta, onko sillä vaikutusta sänkyosastolle, en osaa sanoa.Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen. Edelleenkin kallistun siihen, että kaikki lähtee minusta itsestäni kuitenkin.Kunpa voisin olla parempi vaimo, ihminen ja vaikka mitä...
>>>Edelleenkin kallistun siihen, että kaikki lähtee minusta itsestäni kuitenkin.Kunpa voisin olla parempi vaimo, ihminen ja vaikka mitä...
- äitivaimonainen
Jamppis kirjoitti:
>>>Edelleenkin kallistun siihen, että kaikki lähtee minusta itsestäni kuitenkin.Kunpa voisin olla parempi vaimo, ihminen ja vaikka mitä...
Kirjoittelin tuon alla olevan kommenttini samaan aikaan, kuin sinä, Jamppis, omaasi kirjoittelit.
Voin alleviivata täysin tuon "paineiden alla elämisen". Itselläni suurimmat ongelmat tulivat juuri sen kautta, että olin vuosia kuva vain itsestäni - elin niiden vääristyneiden kuvajaisten mukaan, joita "täydellisen" naisen oletin sisällään pitävän.
Kun sitten neljänkympin kriisi tuli;) , ekaksi luulin, että parisuhteemme on metsässä ja mieheni ihan onneton kaikella tavalla. Näin vain kaikkea negatiivista. Kaikki ongelmat kääntyivät mieheni syyksi.
Kunnes suuni sain avatuksi. Ja mieheni myös.
Ja kun asioita mietittiin ja pahkuttiin, löysin itsestäni sellaisia historian mukanan tuomia pahkuroita mieleeni - lapsuudestakin osa. Oletuksia, asetettuja vaateita ja pyrkimyksiä, kaikkea kummallista - mitä nyt hihaan on voinutkaan jäädä.
Osa luuloja ja vääristymiä.
Osa vanhoja totuuksia, joille ei enää olisi mitään todellisuuspohjaa.
Osa omaan itseeni kohditunutta kritiikkiä ja kyseenalaistamista - itseluotuja ja toisilta kuultuja (kauniissa epäjärjestyksessä)...jne.
Kun osasin asiat tunnistaa ja niitä sanoilla käsitellä, huomasin niiden olevan suurimmaksi osaksi aivan naurettavia - tai sitten aiheita, jotka piti työstää ja menneisyydeksi hyväksyä.
Tuota työstöä läpikäydessäni aloin myös saada järjestykseen sitä arkea, joka minulla nyt on.
En kuvittele enää olevani korvaamaton joka paikassa. "Ei" on osattava ja uskallettava sanoa. Ennenkaikkea "kulissi-juu´t" ovat jääneet pois.
Mulla on lupa olla nainen ja ihminen - ei tarvitse olla täydellinen:nainen, äiti, kumppani, kotityöläinen, osallistuja kodin ulkopuolella, tietävä, taitaja...jne
Pah! Minä olen tässä ja nyt ja toivon, että sitten joskus voin tyytyväisenä todeta, että oli kaikenlaista...kuuluivat elämään.
Miehestäni ainakin olen taas oppinut oikeesti pitämään - rakastamaan ihan tuollaisena tavallisena - minulle sopivana=) - Jamppis
äitivaimonainen kirjoitti:
Kirjoittelin tuon alla olevan kommenttini samaan aikaan, kuin sinä, Jamppis, omaasi kirjoittelit.
Voin alleviivata täysin tuon "paineiden alla elämisen". Itselläni suurimmat ongelmat tulivat juuri sen kautta, että olin vuosia kuva vain itsestäni - elin niiden vääristyneiden kuvajaisten mukaan, joita "täydellisen" naisen oletin sisällään pitävän.
Kun sitten neljänkympin kriisi tuli;) , ekaksi luulin, että parisuhteemme on metsässä ja mieheni ihan onneton kaikella tavalla. Näin vain kaikkea negatiivista. Kaikki ongelmat kääntyivät mieheni syyksi.
Kunnes suuni sain avatuksi. Ja mieheni myös.
Ja kun asioita mietittiin ja pahkuttiin, löysin itsestäni sellaisia historian mukanan tuomia pahkuroita mieleeni - lapsuudestakin osa. Oletuksia, asetettuja vaateita ja pyrkimyksiä, kaikkea kummallista - mitä nyt hihaan on voinutkaan jäädä.
Osa luuloja ja vääristymiä.
Osa vanhoja totuuksia, joille ei enää olisi mitään todellisuuspohjaa.
Osa omaan itseeni kohditunutta kritiikkiä ja kyseenalaistamista - itseluotuja ja toisilta kuultuja (kauniissa epäjärjestyksessä)...jne.
Kun osasin asiat tunnistaa ja niitä sanoilla käsitellä, huomasin niiden olevan suurimmaksi osaksi aivan naurettavia - tai sitten aiheita, jotka piti työstää ja menneisyydeksi hyväksyä.
Tuota työstöä läpikäydessäni aloin myös saada järjestykseen sitä arkea, joka minulla nyt on.
En kuvittele enää olevani korvaamaton joka paikassa. "Ei" on osattava ja uskallettava sanoa. Ennenkaikkea "kulissi-juu´t" ovat jääneet pois.
Mulla on lupa olla nainen ja ihminen - ei tarvitse olla täydellinen:nainen, äiti, kumppani, kotityöläinen, osallistuja kodin ulkopuolella, tietävä, taitaja...jne
Pah! Minä olen tässä ja nyt ja toivon, että sitten joskus voin tyytyväisenä todeta, että oli kaikenlaista...kuuluivat elämään.
Miehestäni ainakin olen taas oppinut oikeesti pitämään - rakastamaan ihan tuollaisena tavallisena - minulle sopivana=)>>>Mulla on lupa olla nainen ja ihminen - ei tarvitse olla täydellinen:nainen, äiti, kumppani, kotityöläinen, osallistuja kodin ulkopuolella, tietävä, taitaja...jne
- äitivaimonainen
Tässä yksi kokemus. Vaikka olen nainen, uskallan väittää tarinani ainakin suurilta osin miehenkin suusta tulevaksi - mieheni seisoo tämän asian takana=)
Meillä 20vee yhteistä elämää, lapsia ja aika ollut todella kortilla vuosia.
Minä olen meillä se, joka meinasin lopettaa ja lähteä. En halunnut minkäänlaista kosketusta, miehen osallistuminen elämään oli minimaalista, jopa omat hommansakin meinasi jättää kokonaan odottamaan inspiksiä:(
Muisti silloin tällöin minua kauniisti ja olisi aina ollut valmis läheisempään toimintaan.
Minä olin vain niin lukossa omien ajatusteni ja kuvitelmienikin (?) kanssa, etten voinut nähdä tuossa kaikessa mitään hyvää. Kaiken takana mielestäni oli aina vain muka mieheni tarve päästä hetkeksi seksintynkään kiinni.
Paljon jo meinasin tehdä...
Mutta!
Me onneksi avasimme suumme. Minä aloitin ja sanoin kaikesta siitä, joka minua painoi, haittasi, inhotti, ...mistä pidin, mitä haluaisin, mitä toivoisin...jne. Aiheet olivat kaikkea elämään liittyvää.
Mieheni teki näin myös, vaikka yleensä ei puhemiehiä olekaan...asia vain taisi olla niin tärkeä, että otti askeleen kommunikointia kohden. Hänellä oli tosin juttuja paljon vähemmän mielessään. Minä olenkin niin mutkallinen päästäni;), kuten kai useat naisihmiset.
Nyt siis tiesimme kentän, jolla taistot käydään.
Aluksi olimme kumpikin varpaillamme, omien ja toisen vuoksi. Kumpikin meinasi antaa periksikin - unohdetaan kaikki ja jatketaan vaan "totutulla tavalla", mitäs tunteista ja siitä, mitä tulevaisuus tuo.
Joskus teki mieli vaan kerätä kimpsut ja lähteä veke.
Minulle tuli sitten "lähelleni" ihmisiä, joille uskalsin ja sain sanoa mieleni paukamia...sain kommentteja, kyseenalaistamisia, kannustuksia, ehdotuksia, jne. Ennenkaikkea sain kokea olevani ihan ihminen, vaikka olinkin itseni mielestä milloin turhake ja milloin liian vaatelias itsekäs.
Nyt tilanteemme on se, että päätin jokin aikaa sitten olla ajattelematta "mitään", kun olimme lähekkäin. Tavallaan elin kuin teatterikappaletta läpi. Päätin vain olla ja kuulostella, miltä toisen kädet, hengitys, olemus jne tuntuvat ja mitä minä sitten tunnen. EN ajattele!
Kummaa kyllä, "ajattelevasta ja suunnittelevasta" naisesta tuli tunteva ja nauttiva nainen. Mieheni tämän myös huomasi.
Ja, kaiken tuntemisen ja hyvänolon jälkeen, yön tuolloin nukuimme, pitkän ajan jälkeen, yhteisen peiton alla - en kömpinyt omani alle selkäni kääntäen.
Ja aamulla heräsin suudelmaan, jolta en pyrkinyt karkuun.
Mustaa välillä on ollut tämän jälkeenkin, mutta vain arkitasolla. Läheisyys maistuu, kun olemme jotenkin edes saaneet kelattua päivän probleemat läpi.
Me ollaan mieheni kanssa niin erilaisia ja ajatellaan joistakin asioista täysin vastaisesti toisiimme nähden, mutta tiedämme aikuisen oikeesti, että kaikki toimii kuitenkin. Mä voin antaa niiden juttujen olla, joita mieheni ei "tee/pysty tekemään"...ainakin aika usein.
Meillä koti ja pihapiiri ja lasten asiat toimivat minun kauttani. Mieheni tekee, jos ohjailen ja pyydän ...mutkitellen. Kai aika perinteinen malli ja olis hienoa, jos voisi olla itsenäisempää mieheni tekeminen, mutta ei maailma tähän kaatunut vielä - ei kai koskaan. Oman pääni kanssa kun ajatukset järjestykseen saatan, kaikki ookkoo. Meille kummallekin.
Ja tää on täyttä elämää täällä, ei mikään kompromissi.- 15v avioliitto
Todella upeaa luettavaa! Olen onnellinen puolestanne.
kaikki lähtee itsestä. Oman itsensä kanssa pitää olla balanssissa. Matka itseensä jatkuu koko elämän läpi, pitäisi vaan uskaltaa tehdä sitä tutustumista. Uskaltaa tuntea, olla oma itsensä, myöntää virheensä ja vajavaisuutensa. Pyrkiä siihen, ettei anna ulkopuolisten paineiden ottaa liian suurta sijaa. Arvostaa itseään. Ja toista. Jos pyrkimys on koko ajan siihen, etä pitää toimia "kuten yleisesti on oikein ja hyväksyttävää" voi helposti ajautua siihen täydellisyyden tavoitteluun, josta usein seuraa tunne, että epäonnistuu, ei ole tarpeeksi hyvä, pitäisi pystyä enemmän/paremmin jne jne
- Heppunen
Minäkin halusin, kunnes mentiin siihen, että piti haluta haluamista. Kaikki oli hyvin, kolme kelpo lasta ja muut olikkeet aivan oivasti.
Vaan kerran puuttui "se jokin". Vaimo oli yhtä aikaa tuttu ja vieras eikä kuitenkaan kunnolla kumpikaan. Tunsin, että hän olisi voinut olla kuka tahansa, mutta kenen tahansa kanssa en olisi pystynyt niin läheiseen kosketukseen kuin rakastelu on.
Sen aamun jälkeen olin hukassa kaikesta, kunnes sain reväistyä haavan auki, itseni irti ja kaiken näkymättömän näkyviin meidän kahden välisessä suhteessa.
Emme koskaan riidelleet rahasta, kotitöistä, lasten kasvatuksesta, harrastuksista...
Mitähän meiltä puuttui.
Nyt menee hyvin kun elän itsekseni. Lapset ovat melkein aikuisa, nuorin tosin vasta murrosiässä.
Heidän kanssaan menee jopa paremmin kuin ennen. No, ovat poikia ja tulossa miehiksi, ehkä se on sitä.
Joskus mietin, kuka oli kenen kanssa naimisissa. Oliko kaikki vain elämäntilanteen ja ympäristön aiheuttamaa painetta "normailisoitua"?
Tunnen, että pidän hänestä edelleen, mutta... muuta en enää halua. Eikä se riitä avioliiton jatkamiseen. Parisuhde on enemmän.- kaatui
Tuo kirjoituksesi oli kuin omasta elämästäni olisin lukenut.
Oltiin ensin rakastavaisia, sitten elettiin elämää yli kakskymmentä vuotta yhdessä, talot, lapset, harrastukset, ilot, surut, sen jälkeen mies ja nainen, sitten kriisit, konfliktit,rauhan neuvotteluja, avointa sotaa, ero ja nyt oma elämä ja muistot.
Lapset lähti mukaani, ja emme edes moikkaa hänen kanssaan kun joskus näemme, kai ihminen vain voi olla näin julma toiselleen ???
Elämän nautinnot häviävät arjen mukana, kun itse asioista tehdään asiaa, ja silloin se ei enää tunnu nautinnolta vaan väkinäiseltä puurtamiselta, tuntui kuin olisit häkissä, josta ei ole ulospääsyä, teit sitä taikka tätä.
Pahimmalta tuntui silloin kun suljin viimeisen kerran ulko-oven ja tiesin jättäväni kaiken, hän oli päätöksensä tehnyt.
Yritimme usean vuoden ajan tehdä kaikenlaista, keskustella, hakea etäisyyttä/ läheisyyttä, etsiä uusia harrastuksia, elää lasten kautta, mutta kun tie nousee pystyyn niin se nousee...
Silti ehkä kaipaan häntä vieläkin...
Ihmistä, jonka kanssa olet elänyt yli puolet elämästäsi, en ainakaan minä voi unohtaa ihan kokonaan, jo lapseni tuovat hänet usein mieleeni.
Mutta elämäni on taas elämisen arvoista, sillä nautin nyt todellakin elämästäni toisen ihmisen kanssa, lähtemisen tuska suhteesta joka muuten toimi, lukuunottamatta fyysistä kosketusta on tietyllä tavalla pitkällinen prosessi, johon molemmat osapuolet lopulta päätyvät.
Mielestäni suhteessamme perinpohjainen syy eroamiselle oli molempien tietynlainen valtataistelu niin sängyssä kuin koko elämän- ja suhteenhallinnassa, kumpikaan ei suostunut peräytymään tai antamaan toiselle periksi, ihan pikkuasioista lähtien, silloin lumipallo lähtee vyörymään ja lopulta tuho on valmis..
i live here a once - vio-letti
En osaa tarkalleen sanoa että miksi ja mikä, mutta jokin tuossa kirjoittamassasi kosketti kovin syvästi. Kuin olisit kertonut mitä minun itseni oikeastaan pitäisi tehdä, jotakin jota olen monet vuodet lykännyt. Olen aina onnistunut "puhumaan itseni ympäri" lähinnä juuri siitä syystä, että meidänkään suhteessa ei ole "mitään vikaa", ja minäkin kysyn itseltäni - mitähän meiltä puuttuu?
Olen aina onnistunut tähän saakka löytämään haluamisen sen kautta, että minulla on ollut halu haluta. Nyt se halu on ensimmäisen kerran niin hukassa, että en millään keinolla sitä löydä. Joskus minustakin tuntuu että mies on vain joku tuttu joka sattumoisin kortteeraa täällä meillä. Se tunne säikyttää minua kuin mikäkin ruma peikko ja olen yrittänyt sen kohdata. Mutta vaikuttaisi siltä kuin se vain haluaisi sanoa minulle että -'kuule, minä vain kerron sinulle totuuden, that's all...' Ja sitä minä en halua kuulla, sillä en halua erota kun siihen ei ole mitään "oikeaa syytä"... jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Mihinkä se haluamisen halu katosi?
Kiva muuten lukea että olet saanut elämäsi järjestykseen. Olen kuullut jostain että miehet laittavat eron hakuun kun ovat löytäneet jonkun toisen, naiset kun ovat löytäneet itsensä. Näyttäisi siltä että olet poikkeustapaus.. ;) - arjen ja
vio-letti kirjoitti:
En osaa tarkalleen sanoa että miksi ja mikä, mutta jokin tuossa kirjoittamassasi kosketti kovin syvästi. Kuin olisit kertonut mitä minun itseni oikeastaan pitäisi tehdä, jotakin jota olen monet vuodet lykännyt. Olen aina onnistunut "puhumaan itseni ympäri" lähinnä juuri siitä syystä, että meidänkään suhteessa ei ole "mitään vikaa", ja minäkin kysyn itseltäni - mitähän meiltä puuttuu?
Olen aina onnistunut tähän saakka löytämään haluamisen sen kautta, että minulla on ollut halu haluta. Nyt se halu on ensimmäisen kerran niin hukassa, että en millään keinolla sitä löydä. Joskus minustakin tuntuu että mies on vain joku tuttu joka sattumoisin kortteeraa täällä meillä. Se tunne säikyttää minua kuin mikäkin ruma peikko ja olen yrittänyt sen kohdata. Mutta vaikuttaisi siltä kuin se vain haluaisi sanoa minulle että -'kuule, minä vain kerron sinulle totuuden, that's all...' Ja sitä minä en halua kuulla, sillä en halua erota kun siihen ei ole mitään "oikeaa syytä"... jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Mihinkä se haluamisen halu katosi?
Kiva muuten lukea että olet saanut elämäsi järjestykseen. Olen kuullut jostain että miehet laittavat eron hakuun kun ovat löytäneet jonkun toisen, naiset kun ovat löytäneet itsensä. Näyttäisi siltä että olet poikkeustapaus.. ;)ympäristön asettamiin paineisiin.
Sekä elämässä tapahtuviin muutoksiin, vaimo meni esimerkiksi meillä ensi kertaa työelämään lähes kymmenen vuoden kotonaolon jälkeen, vaihtoi ammattia, opiskeli, sai uusia ystäviä, huomasi että elämää on muuallakin, siis jotain hän jäi kaipaamaan omasta elämästään, kotona oli liian tavallista, turvallista elämää, yhden ja saman ihmisen kanssa, lapsetkin jo suunnisti kohti omia teitään.
Hän oli kuin ihminen vieraissa kuorissa, huomasin että tiemme vei erilleen kaikesta huolimatta, olimme ajautumassa omille teillemme, halusimme sitä tai ei.
Ehkä avioliitossa joka on kestänyt parikin kymmentä vuotta, ei enää jaksa tavoitella kuuta, arjen raakuus, lainat, työasiat, elämän toiveiden jotka joskus asetettiin tavoitteeksi murenemiset ja perheen kasvaminen pois jaloista, yhteisten onnellisten hetkien ja harrastusten väljeneminen(turtuminen samaan), uusien tavoitteiden yhteinen sävel muuttunut, toiselle uusi työ ja siinä menestyminen, toiselle kenties mökin hankinta, eli kaikki mikä Teille ennen oli yhteistä ja tärkeää muuttuu ajan kanssa, jos elämänarvot muuttavat sinua ja toisen ihmisen arvostus puuttuu, ei suhdekkaan jaksa kauan sellaista, vaikka kuinka yhteistä elämää on takana. Väkisin siitä ei tule kuin paha taistelu, joka kohdallani jatkuu vieläkin, huoltajuus kiistana oikeudessa...
- Muumin
Nainen tarvitsee rakkautta antaakseen seksiä, mies tarvitsee seksiä antaakseen rakkautta.
- yhtälösi
on aika lähellä totuutta, ehkä jakaja puuttuu, tai sitten kaavaan pitäisi laittaa tuntematon tekijä ?
- Heppunen
Ensin olemme ihmisiä, sitten vasta mies tai nainen. Haluamme toiselta ihmiseltä samaa mutta erilailla, mies naiselta naista, nainen mieheltä miestä. Ilman toisiamme emme ole ihmisiä. Seksi on siinä yhtäaikaa päämäärä ja keino. Ei myöskään ole ihmisiä ilman seksiä eikä seksiä ilman ihmisiä...
- elämätön elämä
kuvitellaan, että kun on omakotitalo, auto, pari lasta jne. niin sitten jos ei ole tyytyväinen on jotain vikaa..., mut mut.., ei kai toi "navetan taa" lause, vaan kerrokin, että elämä huutaa tyhjyyttään. Elämä sinussa. Ei se usko että kaikki on tässä. Elämä sinussa vaan vihaa sitä keskinkertaisuutta, johon meidät solutetaan, raha soluttaa, ja ns. kunnollisen elämän normit.
Mitä enemmän sulta odotetaan tyytyväisyyttä, sitä enemmän kapinoi sun sielusi. Nii-iin, sielusi. Se haluaa olla vain lapsi. En kehota mihinkään muuhun, kuin tutkimaan tutkimatonta, jakamatonta vapautta, joka sussa asuu...tulemaan lapsen kaltaiseksi (onko se edes mahdollista?)- ollaan "jäljillä"
Noin se on kun se tuntuu että "oliko se tässä"!
Elämätön tulevaisuus tosiaanamottaa joskus tyhjyyttään javain siksi kun ei tiedä ja ole rohkeutta ehkä uskoa että se ei voi tai kykene muodostumaan ennakkoon määritellyllä "sivistyksellä" ja rahalla se onnellisuuden ja vapauden tunne jossa sitten tietnkin on se vastuu itsestään että mink ävoi vielä kokea ja tuntea iloisena ja viihtymisenä ja elämän arvoisena itseleen kun sitä vastaan tulee mitä tulee. kokemuksia ym:
Helpointa on tietenkin "vaatia " että tehkää toiset mun elämästä elämisen arvoinen tai minä meen ja ostan sen kaupasta!!!
Mutta siinä mallissa vaan se jää se omien tunteiden tuottama mahdollinen ilon tunne jäädä saavuttamatta.
- voi oppia
ja oman seksuaalisuuden voi löytää uudelleen. Voi ostaa esimerkiksi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Minulla on "seksi- kirja" niminen opus joka on tosi hyvä, auttaa löytämään tekniikoita nauttimiselle. Älä miestä vain ajattele vaan itseäsi. Sinulla on oikeus nauttia seksistä!
- voisin olla arvioija
ei opi haukkumaan...
Kirjastahan sitä seksioppia otetaan joo...
Annetaanko siihen myös valmennusta ja lopuksi on näyttökokeet? :)
- kunnon nainen
purkaukseni on herättänyt paljon miettimisen aihetta. Upeaa on, että olen kyllä saanut ihan oikeasti ajattelemisen aihetta, siis juuri sitä uutta näkökulmaa, miksi käyttäydyn ja tunnen näin. Enpä olisi uskonut netin keskustelupalstalta löytäväni näin ymmärtäväisiä ja filosofisia ihmisiä.Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, ei sitä tosielämässä kahvipöydässä paukauteta tuommoista tarinaa ilmoille.Mutta täällä sitä voi, anonyymisti, vähän ujompikin käsitellä ongelmiaan.
Surulliset tarinat ovat jääneet mieleeni kuitenkin kaihertamaan, varsinkin nämä miehet, jotka oikeasti ovat yrittäneet pitää vaimonsa tyytyväisenä kotitöitä tekemällä, ja huomioimalla vaimoansa muutenkin.Sääli, että avioliitot loppuvat seksin puutteeseen.Oli kärsivä osapuoli sitten mies taikka nainen. Pelottavinta on, että käynkö minäkin nyt turhan, vuosikausia kestävän tutkiskelun läpi, ja lopputuloksena löydän itseni eronneena viiskymppisenä naistentansseista.(Voi se toki olla hauskaakin, en sitä sano, jotka siinä tilanteessa nyt elävät)
Minulla on kuitenkin kunnon mies, joka käy töissä,ei juo liikaa, eikä lyö.Ei siitä erotakaan raski, lasteni isästä, ei sitten millään, vaikka junttura onkin. Täytyy elää päivä kerrallaan,toivoa parasta ja pelätä pahinta.- vuosikymmenet
Hienoa, että kuitenkin yrität löytää ulospääsyä ongelmasta kirjoittamalla ja kyselemellä täältä. Se on paljon, että haluat haluta. Ja joskus osaat jopa nauraa asialle miehesi kanssa. Selvästi teillä on mahdollisuus selvitä meitä paremmin, meillä jäätiin odottelemaan aivan liian pitkäksi aikaa.
Itse olen mies ja vaimoni halut ovat vähäiset. Meillä on seksiä noin kerran kuussa, joskus menee useitakin kuukausia ilman. Minua loukkaa hänen tapansa torjua, syyttää miten lihan himo hallitsee minua. Muutenkin hänen asenteensa seksistä ovat kuin 1930-luvun kristillisestä kansanopistosta, lapsuuskodin perintönä. Kuvittelin aikoinaan, että asia korjaantuu sitten kun lapset kasvavat eivätkä enää nuku yöllä meidän välissämme. Sitä vaihetta kesti 23 vuotta (ihan totta, 23 pitkää vuotta!). Kun se meni ohi niin nyt vaimo selittää, että seksiä ei enää tarvita kun lapset on tehty. Olemme molemmat töissä ja kotityöt jaetaan joten siitä ei ainakaan ole kyse. Mistä sitten mahtaa kiikastaa? Vaimoani ei kiinnosta asiasta puhuminen. - Ahvena33M
Moi!
Kyllähän sitä itsetutkiskeluakin kannattaa käydä. Ihmisethän muuttuu ajan myötä ja joskus kasvavat erilleenkin. Mutta kyllä mä haluan sua tsempata...vielä kuitenkin.
Keskustelkaa, koittakaa keksiä jotain kivaa uutta, hassutelkaa...lähtekää vaikka viikonlopuksi jonnekin. Tehkää jotakin extreameä.
Miten löytää se alkuaikojen himon tunne, jännitys ja ihanuus toisessa. Haastakaa itsenne ja toisenne siinä. - haluaisin tietää
vuosikymmenet kirjoitti:
Hienoa, että kuitenkin yrität löytää ulospääsyä ongelmasta kirjoittamalla ja kyselemellä täältä. Se on paljon, että haluat haluta. Ja joskus osaat jopa nauraa asialle miehesi kanssa. Selvästi teillä on mahdollisuus selvitä meitä paremmin, meillä jäätiin odottelemaan aivan liian pitkäksi aikaa.
Itse olen mies ja vaimoni halut ovat vähäiset. Meillä on seksiä noin kerran kuussa, joskus menee useitakin kuukausia ilman. Minua loukkaa hänen tapansa torjua, syyttää miten lihan himo hallitsee minua. Muutenkin hänen asenteensa seksistä ovat kuin 1930-luvun kristillisestä kansanopistosta, lapsuuskodin perintönä. Kuvittelin aikoinaan, että asia korjaantuu sitten kun lapset kasvavat eivätkä enää nuku yöllä meidän välissämme. Sitä vaihetta kesti 23 vuotta (ihan totta, 23 pitkää vuotta!). Kun se meni ohi niin nyt vaimo selittää, että seksiä ei enää tarvita kun lapset on tehty. Olemme molemmat töissä ja kotityöt jaetaan joten siitä ei ainakaan ole kyse. Mistä sitten mahtaa kiikastaa? Vaimoani ei kiinnosta asiasta puhuminen.Eikö ole koskaan tullut halu lähteä vieraisiin?
Itsellä elämäntilanne :olen asunut muutaman kuukauden yksinään kun aviomies jäi pettämisestä kiinni.
Meillä tämä pettäminen ei kuitenkaan johtunut minun haluttomuudesta eikä muutenkaan ettei seksi olisi kotona sujunut vaan ilmeisesti vaan miehen "vaihdevuosien" tuomasta hurvittelunhalusta ja monen kymmenen avioliittovuoden jälkeen kai jonkilaisesta vaihtelunhalusta.
Tämä on vaan vaikeaa kun tunteet eivät samalla katoa mihinkään vaikka toinen tekisi kuinka katalan tempun.
Mutta yhdessä jatkamistakaan tuskin voi kuvitella koska tämä seuraisi lopun elämää mukana eikä sitä kai voisi koskaan unohtaa.
Vaikea uskoa sanontaa "aika parantaa haavat" mutta nyt tässä vaan opetellaan elämään yksin..
kenties loppuelämä.
Nyt ainakin tuntuu siltä. - vuosikymmenet
haluaisin tietää kirjoitti:
Eikö ole koskaan tullut halu lähteä vieraisiin?
Itsellä elämäntilanne :olen asunut muutaman kuukauden yksinään kun aviomies jäi pettämisestä kiinni.
Meillä tämä pettäminen ei kuitenkaan johtunut minun haluttomuudesta eikä muutenkaan ettei seksi olisi kotona sujunut vaan ilmeisesti vaan miehen "vaihdevuosien" tuomasta hurvittelunhalusta ja monen kymmenen avioliittovuoden jälkeen kai jonkilaisesta vaihtelunhalusta.
Tämä on vaan vaikeaa kun tunteet eivät samalla katoa mihinkään vaikka toinen tekisi kuinka katalan tempun.
Mutta yhdessä jatkamistakaan tuskin voi kuvitella koska tämä seuraisi lopun elämää mukana eikä sitä kai voisi koskaan unohtaa.
Vaikea uskoa sanontaa "aika parantaa haavat" mutta nyt tässä vaan opetellaan elämään yksin..
kenties loppuelämä.
Nyt ainakin tuntuu siltä.Kysyit: eikö ole koskaan tullut halu lähteä vieraisiin?
Totta kai haluja on ollut mutta en ole lähtenyt koska käytännössä se tarkoittaisi myös eroa; en halua kaksoiselämää. Ero on ollut kyllä vahvasti mielessä silloin kun olen ollut loukkaantunut vaimoni syytöksistä. Olisimme varmaan eronneetkin mutta meillä on vielä kotona lukioikäinen poika jonka tilanne erotilanteessa mietityttää. Vaimonkin kanssa arki on joskus ihan kivaa, tuttu ihminen kun on. Näitten asioiden kanssa tässä vielä tasapainoillaan.
Sinun tilanteestasi sanoisin, että ei kai pettäminen välttämättä pilaa loppuelämäänne. Aika ei sinänsä korjaa haavoja mutta jos miehelläsi on haluja niitä parantaa niin ehkä hän siihen pystyy, yhdessä sinun kanssasi. Kertomasi perusteella tilanteenne on korjattavissa.
- Ikaros
Rakastinpa minäkin vaimoani aikoinaan. Sydämeni pohjasta, ehdoitta ja yli kaiken! Sitten syntyi lapsi. Vaimolle minä lakkasin olemasta. Pari vuotta rakkaus kantoi ilman seksiäkin. Sitten tuli seinä vastaan. Olin nujerrettu, nöyryytetty ja ylimääräinen harmi vonkaamassa vain sitä yhtä. Maailmani romahti, ja voimme kaikki pahoin. Myös molempien sukulaiset ja muutama ystäväkin.
Mies ei jaksa pelkällä ystävyydellä avioliitossa.
En oikein jaksa uskoa, että ne usein mainitut kotityöt ovat niin raskaita, että ei vuoteen löydy hetkeä rakastelulle. Nyt näet hoidan kodin aivan yksin, enkä lakkaa ihmettelemästä, miten helppoa se oikein onkaan. Imurointi muutama minuutti, astiat koneeseen kymmenessä sekunnissa, pyykit korista koneeseen alle minuutin. Lumitöissä menee vähän kauemman. Nehän minä olen toki aina tehnyt. Kutentuosta edellä luettelemastanikin ison osan. Ilman kiitoksen kerjuuta.
Jälkiviisas on helppo olla. En tosin vieläkään tiedä, miten olisin voinut olla hellä ja leperrellä mukavia tuntitolkulla, kun se ei koskaan kuitenkaan johtanut mihinkään.
Liekö kukaan vielä keksinyt, millä naisen saa ihan oikeasti lopettamaan pitkään jatkamansa selibaatin?- locksmith
siihen ei ole konstia....
Se on vain niin tiukka henkinen lukko, joka ei aukea osalla koskaan, osalla sitten vasta kun on liian myöhäistä.
Ei avioliiton tarkoitus ole selibaatti, tietenkin synnytysaika jne. pois lukien.. - kunnon nainen
locksmith kirjoitti:
siihen ei ole konstia....
Se on vain niin tiukka henkinen lukko, joka ei aukea osalla koskaan, osalla sitten vasta kun on liian myöhäistä.
Ei avioliiton tarkoitus ole selibaatti, tietenkin synnytysaika jne. pois lukien.."Avioliiton tarkoitus ei ole selibaatti"
Kunpa naisten haluttomuteen keksittäisiin "naisten viagra", niin aikas monta liittoa pelastuisi.Illalla sänkyyn kömpiessä vaan pilleri suuhun ja menox! - kunnon nainen
kun on kolme lasta ja mies siihen vielä lisäksi, joka ei auta. Viiden ihmisen pyykit, ruoat, ison talon siivoaminen sisältä ja ulkoakin välillä, kyllä se minun mielestä työstä käy, varsinkin oman työpäivän päälle.Välillä menee viikonloppuna ihan ylitöiksi!Kyllä olis meillä karmean näköistä, jos koko kämpän imuroisin muutamassa minuutissa, yleensä menee n. 2 tuntia, enemmänkin. No, toiset ei ole niin tarkkoja...minä en vaan viihdy likaisessa kodissa.
- hieno homma
olin myös pitkässä avioliitossa pari lasta ja silleen,sitte alko vaimo pihtaamaan eipä siinä menny ku vuos niin erottiin,sitte eron jälkeen rupesi katumaan että eikö jotaki ois voinu tehä,kyllä on käsittämätöntä että naiset kehtaa sanoa nuin,en koskaan elä enää puutteessa sen tiedän itseni tuntien!
- ...vapaa,,,
hieno homma kirjoitti:
olin myös pitkässä avioliitossa pari lasta ja silleen,sitte alko vaimo pihtaamaan eipä siinä menny ku vuos niin erottiin,sitte eron jälkeen rupesi katumaan että eikö jotaki ois voinu tehä,kyllä on käsittämätöntä että naiset kehtaa sanoa nuin,en koskaan elä enää puutteessa sen tiedän itseni tuntien!
Ei vain voi välttyä ajatukselta näitä viestejä lukiessa, miten kaikki on suoritusta...niinpä tietenkin, koska elämme suoritusyhteiskunnassa. Koti on kuitenkin ollut perinteisesti eräänlainen turvapaikka, sen jäsennet niitä, joiden seurassa olemme voineet olla enemmän omina itsenämme, mitä perheen ulkopuolella. Menneinä vuosikymmeninä perheet olivat suurempia, yhteisön ulkopuoliset paineet pienempiä, ja jokaisella oli selvä oma työnsä ja tehtävänsä...myös lapset osallistuivat 'työhön' perheen eteen.
Niinpä nyt kun tämä kaikki on taakse jäänyttä elämää, on tilanne toinen. Perheen molemmat aikuiset luovat 'uraa' ja koti on menettänyt merkityksen sellaisena 'turvapaikkana' mitä se kenties on ollut aikaisemmin. Lapsetkin aloittavat 'uranluomisen' jo lapsuusiässä omasta halustaan / vanhempien painostuksesta erilaisten harrastusten muodossa, jopa niin että heidän 'työpäivänsä' pituus saattaa olla pidempi mitä vanhempien. Koti / työ -suhde on muuttunut siten, että monet tuntevat menevät itselleen paremmin sopivaan paikkaan mennessään työhön, kuin mennessään työstä kotiin ja kun he ovat kotona tekevät he kotonakin töitä, mitkä liittyvät työhön.
Monet asiat ovat siis muuttuneet -eivät tietenkään kaikilla, eikä kaikilla samalla tavalla- mutta kyllä kaikenlaiset 'muutokset' luovat paineita ihmisten välisiin suhteisiin odotuksina, joissa ei kuitenkaan oikein osata määritellä mitä toiselta odotetaan. Ehkä kyse on hieman huonosta omastatunnosta. Se mitä toiselta odottaa onkin juuri se oman itsen heikko kohta, se missä on vajaa antamaan.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kelekkakisat
Mikä vakava onnettomuus sattunut kisoissa. On peruttu koko kisat. Pelastuskopteri näytti käyvän paikalla.3411311- 629202
- 1375455
- 1443754
- 753690
Virkamiehille tarvitaan tuntuvat palkankorotukset
Naistenpäivänä on syytä muistuttaa, että virkamiehen euro on vain 80 senttiä. Palkat tulee saattaa samalle tasolle yksi373609- 403348
- 632723
Olisipa saanut sinuun
Tutustua paremmin. Harmi että aloin lopulta jännittämään kun näytit tunteesi niin voimakkaasti ja lähestyit niin voimaak722440Riikka Purran kaudella nousi bensan hinta yli 2 euron
Muistatteko kuinka edellisen vasemmistohallituksen aikana, ns. Marinin aikakaudella, bensiiniä sai 1,3 euron litrahinnal162268