Mulla on todella herkkä iho. Hieman t-alue rasvoittuu ja pientä epäpuhtauttakin löytyy, mutta kysyisinkin kun joskus kun meikkaan niin ihohuokosista tulee pieniä veritippoja leuan ja nenänpielen alueella! kaverille näytin ja kysyin että näkeekö hän saman kun minä ja kaverini sanoi että tuli mieleen kuin mies olisi ajanut partaa ja on tullut sellaisia pieniä haavoja! tätä on sattunut jo kaksi kertaa kolmen kuukauden aikana. pesen naamani ACO:n hellävaraisella puhdistusvoiteella ja rasvana on aqualan L. Kummallakin kerralla minulla oli lumenen meikkipuuteria ja hieman näppyjä peittämässä joe blascon red neutralizer. ihoa en ole kuorinut ettei voisi ainakaan johtua että olisi iho "vaurioitunut".
outoa
Janna
3345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisin vaan kysynyt, miksi käytät Blascon punaisen neutralisoijaa kasvoilla, joka on tarkoitettu vain kasvoissa olevien vaikka couperosan peittämiseen.Toivottavasti et laita koko kasvoille ja sen päälle sitten vielä puuteri jos näin on, ompa kova sekoitus kasvoille. Suosittelisin siirtymään vähän kevyempiin peiteaineisiin. Noilla sitten tuki viimeisetkin huokoset ihossa.
Käytän punaisen neutralisoijaa punaisten näppyjen esim finnien peittämiseen, couperosaan myös! enkä ole laittanut koko kasvoille vaan sitä tarvitseviin alueisiin.
Suosittelen sinulle mineraalikosmetiikkaa. Se ei sisällä mitään tuoksuja,säilöntäaineita tai mineraaliöljyjäja peittää kaikki virheet tosi luonnollisesti.