Anoppini perkele on yhtä pirua. Piti miestäni lapsena piilossa kellarissa koska häpesi tätä vieraiden nähden koska tämä ei ollut niin nätti ja älykäs. Käytti myös miestäni lapsena orjatyöläisenä mutta ei muita sisaruksia. Ei antanut mieheni aikoinaan seurustella tyttöjen kanssa vaan pelotteli tämän naisilla kauhun valtaan, eikä olisi antanut minunkaan kanssa ellei mieheni olisi laittaut kampoihin siinä asiassa. Ei antanut mieheni mennä kouluun koska se olisi tietänyt ilmaisesta orjatyövoimasta luopumista. Nyt aikuisena vaatii silti kaikkea palveluja itselleen pojaltaan. Suosii muita menestyviä lapsia enemmän kuin miestäni eli antaan näille kaikkia vaikka ovat muutenki rikkaita meille ei mitään. Kun nämä muut sisarukset tulevat lapsineen joskus kylään anoppi ajaa mieheni ulos kuin jonki pahaisen kulkukoiran. Anoppini oli laiska koska teetti kaikki työt hänellä eikä itse mitään. Ajatella laittaa jopa pikkulapsi raskaisiin töihin. Menneisyys kiukuttaa minua, toivottavasti anoppini saa vielä asionsa mukaan.
Anoppi
on hirviö
31015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
meinaan yleensä heillä on tuollainen kohtalo..............
Minua ei nyt ihan kellariin laitettu. Mutta kun oli vieraita/sukulaisia kyläilemässä, niin äidin lempiaihe oli minun (nuorimmaisen) vähättely ja minusta ei koskaan tuntunut löytyvän mitään hyvää kerrottavaa. Vasenkätisenä lapsena koulun aloituskin oli hankalaa, koska jouduin opettelemaan "oikeakätisen" työskentelytavat.
Nyt olen jo aikuinen ja sama peli jatkuu. On se merkillinen juttu, vaikka ei ole kuin kaksi lasta, niin niitäkään ei pystytä pitämään saman arvoisina. Ja kuitenkin me olemme samoista eväistä valmistettu.
Yllättävän yleistä on tuollainen käytös. Luullakseni on kyse narsistisesta luonnehäiriöstä. Äitisi halusi nujertaa miehesi ja pitää häntä peräkamaripoikana ja omana palvelijanaan ja vanhuudenturvanaan.
Narsisti on peto, joka mielistelee menestyviä, luo hovin ympärilleen. Hän muokkaa ihmisiä mieleisekseen, ja jos ei onnistu, auta armias, sen saat kokea nahoissas.
Miniä varmaan joutuu kärsimään, kun meni narsistin suunnitelmat vähän pieleen. Ja voin kuvitella, etteivät teidän lapsennekaan ole mummun lemmikkejä!