Jeesus on ihan ykkönen ja se tuntuu tosi hölmötä jos loogisesti ajattelee. Mä oon 20 vuotias äijä helsingistä ja mun pitäs kaikkien kavereitten lailla bilettää viikonloppusin, olla tyttöjen kaa ja ajatella autoja. No enpä oikeen jaksa sellasta, ku se loppuu aikanaan, ja ku on maistanu jotain parempaa niin ei halua enää sitä vanhaa, ellei sit ajaudu siihen vanhaan. Ollaanhan me kaikki vaan ihmisiä, mut pitää vaan jaksaa ku tulee rankkaa.
Mä löysin jumalan kaikkien niitten surkeitten öitten jälkeen jolloin oli vaan niin paska fiilis. aika jännää miten alaspainettuna tajuaa paljon enemmän, kuin huipulla ollessaan.
Mä synnyin uskovaan perheeseen mut olin pakosta kaikkialla. sitten alko joskus tulee hetkiä jolloin vaan itkin ilman syytä kokouksissa ku olin äidin mukana. Kerran olin yhessä kokouksessa missä ihmiset käyttäyty ihan oudosti. jotkut nauro, heilu, heilutti käsiään, itki, kaatuili, makas vaan lattialla jne. Sitten kun yks mies tuli mun kohdalle ja halus rukoilla mun kanssa, niin mä ajattelin etten mä tälläseen pelleilyyn rupea ja näytän sille miehelle etten mä usko sellaseen ja seison vaan siinä ja annan sen näyttää "taikatemppunsa" mulle. No kun se oli ottamassa mun käsistä kiinni mä ajattelin vaan olla. No, ku se yritti ottaa mun käsistä kiinni, niin se kerkes hipasta just ja just, ja vaikka mä ajattelin olla ilkeä, niin mä lensin suoraan taaksepäin. Jos siellä ei olis ollu sälliä ottamassa vastaan, niin mä olisin tulla takaraivo edellä maahan, mä oikeesti pongahdin taaksepäin, en kaatunu, vaan ihan kunnolla ilmassa ja mun läpi meni joku energia-aallolta tuntuva isku, mikä meni ajatusten ja kaikkien ruumiinosien läpi. Mä olin niin varma sen ilmalennon aikana ja maassakin vielä muutaman sekunnin aikana että mä tiedän maailman kaikki salaisuudet ja tärkeimmät asiat, kaiken millä oikeesti on merkitystä, vaikken mä ajatellu mitään tai ei tulla mitään tietoa, mutta se tunne itessän oli kaiken salaisuus ja tieto ja turva ja rakkaus. Se oli kaikki millä on merkitystä, ja kaikki muu on nollaa. SE oli se pyhähenki mistä ihmiset puhuu. Mä oon uskossa ja ylpeä siitä. Jotkut tulee näyttää joitain tilastoja ja historiankirjoja ja artikkeleita jeesusta vastaan, mutta vaikka ne olis loogista, kuin 2 2=4 niin neki tuntuu niin hölynpölyltä verrattuna siihen tunteeseen ja fiilikseen ja "tietoon" mitä mä koin sillon. Mun elämä kuulostaa ei-jeesuksen rakkauteen uskovien korvissa hölmöltä ja lapselliselta, mutta mun mielestä uskon elämän hylkääminen olis kuin oman elämän hukkaanheittäminen.
Kivaa tässä on, että tää on henkilökohtasta. Mä en saanu mitään ryhmämailia jumalalta, vaan henkilökohtaisen viestin: SÄ OOT TÄRKEÄ!
Mä löysin jumalan kaikkien niitten surkeitten öitten jälkeen jolloin oli vaan niin paska fiilis. aika jännää miten alaspainettuna tajuaa paljon enemmän, kuin huipulla ollessaan.
Mä synnyin uskovaan perheeseen mut olin pakosta kaikkialla. sitten alko joskus tulee hetkiä jolloin vaan itkin ilman syytä kokouksissa ku olin äidin mukana. Kerran olin yhessä kokouksessa missä ihmiset käyttäyty ihan oudosti. jotkut nauro, heilu, heilutti käsiään, itki, kaatuili, makas vaan lattialla jne. Sitten kun yks mies tuli mun kohdalle ja halus rukoilla mun kanssa, niin mä ajattelin etten mä tälläseen pelleilyyn rupea ja näytän sille miehelle etten mä usko sellaseen ja seison vaan siinä ja annan sen näyttää "taikatemppunsa" mulle. No kun se oli ottamassa mun käsistä kiinni mä ajattelin vaan olla. No, ku se yritti ottaa mun käsistä kiinni, niin se kerkes hipasta just ja just, ja vaikka mä ajattelin olla ilkeä, niin mä lensin suoraan taaksepäin. Jos siellä ei olis ollu sälliä ottamassa vastaan, niin mä olisin tulla takaraivo edellä maahan, mä oikeesti pongahdin taaksepäin, en kaatunu, vaan ihan kunnolla ilmassa ja mun läpi meni joku energia-aallolta tuntuva isku, mikä meni ajatusten ja kaikkien ruumiinosien läpi. Mä olin niin varma sen ilmalennon aikana ja maassakin vielä muutaman sekunnin aikana että mä tiedän maailman kaikki salaisuudet ja tärkeimmät asiat, kaiken millä oikeesti on merkitystä, vaikken mä ajatellu mitään tai ei tulla mitään tietoa, mutta se tunne itessän oli kaiken salaisuus ja tieto ja turva ja rakkaus. Se oli kaikki millä on merkitystä, ja kaikki muu on nollaa. SE oli se pyhähenki mistä ihmiset puhuu. Mä oon uskossa ja ylpeä siitä. Jotkut tulee näyttää joitain tilastoja ja historiankirjoja ja artikkeleita jeesusta vastaan, mutta vaikka ne olis loogista, kuin 2 2=4 niin neki tuntuu niin hölynpölyltä verrattuna siihen tunteeseen ja fiilikseen ja "tietoon" mitä mä koin sillon. Mun elämä kuulostaa ei-jeesuksen rakkauteen uskovien korvissa hölmöltä ja lapselliselta, mutta mun mielestä uskon elämän hylkääminen olis kuin oman elämän hukkaanheittäminen.
Kivaa tässä on, että tää on henkilökohtasta. Mä en saanu mitään ryhmämailia jumalalta, vaan henkilökohtaisen viestin: SÄ OOT TÄRKEÄ!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Viestisi oli ilahduttavaa luettavaa.Olen itse melko samanikäinen kuin sinä.Myöskään minua ei ole kiinnostanut juhliminen ym. muu tän maailman meininki.Jeesus on ykkönen,jos joskus kävis niin,et joku muu uhkais viedä ykköspaikan,niin Jeesus saa äkkiä huomauttaa siitä mulle!Oon kokenu saman kun sä,mä oon tärkeä Jumalalle.Ei joku joukkue,ryhmä,tai porukka vaan juuri mä,sellaisena kuin olen!Siunausta sulle,ja älä ikinä luovu Jeesuksesta minkään asian tai kenenkään henkilön takia,nyt kun olet Hänet löytänyt.