Havaintoja tielle jättäneistä

Observatorio

Olen pitkin talvea tehnyt havaintoja tielle jättäneistä autoista ja koonnut niistä tilastoa valmistusmaittain. Ensimmäiset havainnot kirjasin 10.10.05. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conf erence=583&posting=22000000011098001

Suurin osa havainnoista on päivittäiseltä työmatkaltani, jonka vuoksi moottoritiet Riihimäen ja Helsingin sekä Lahden ja Helsingin välillä esiintyvät usein havaintopaikkana samoin kuin Kehä I. On mukana muitakin tieosuuksia, mutta toki havainnoissa väkisinkin painottuvat Etelä-Suomessa yleiset autot, mikä selittänee esimerkiksi Ladan puuttumisen aineistosta. Sitä kun ei juurikaan enää esiinny, näillä sisarosuuksilla vaurastetuilla rintamailla.

Oma ennakkokäsitykseni oli, että tielle jättäneet autot edustavat eri merkkejä ja valmistusmaita suunnilleen siinä suhteessa, kun niitä tiellä liikkuukin. Toinen oletus on se, että uusia autoja osuu haaviin harvakseltaan, oli merkki sitten mikä tahansa. Syynä ei tosin ole pelkästään luotettavuus, ne myös kerätään nopeammin pois havaintopiirini ulottumattomiin. Aineiston karttuessa havainnot näyttävät vastaavan aina vain paremmin ennakko-odotuksia. Yleisimmät valmistusmaat tuppaavat olemaan yleisimpiä tässäkin tilastossa.

Autot on siis nyt listattu valmistusmaittain. Valmistusmaista puheenolleen - olen käyttänyt merkin kotimaata eräin yleistyksin ja poikkeuksin. Esim. kaikki Volvot ovat ruotsalaisia, myös italiassa valmistettu 780, jos sellainen sattuu aineistoon. Hollannissa tehdyt Mitsubishit luetaan japanilaisiksi. Euroopan Fordit ovat tässsä tarkastelussa saksalaisia ja entiset Daewoot korealaisia, vaikka Chevy amerikkalainen merkki onkin. Jokin muu ratkaisu voisi olla oikeampikin, mutta kukapa kertoisi, mikä. Merkkikohtaiseen vertailuun tilasto on vielä liian pieni.

Tietenkään aina ei voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että bensa on loppunut tai kuski on lähtenyt sienestämään, mutta useimmissa tapauksissa pystyy kyllä varsin luotettavasti arvioimaan, milloin kysymys on siitä, että jotain on pettänyt. Harva esimerkiksi käy viemässä varoituskolmiota sadan metrin päähän, jos on pysähtynyt tupakalle. Harva myöskään puhuu kännykkäänsä niin hartaasti, että ehtii kertyä lunta katolle 10 cm.

53

4367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Observatorio

      13.2. aamu:
      - Peugeot 405 jostain 80- ja 90 -lukujen vaihteesta. Riihimäki, Tampereenväylä, H:kiin päin. Sen verran oli lunta katolla, että jos oli kyse tupakkatauosta, niin isomman puoleinen havannalainen oli lähtenyt röyhyämään.

      10.2. ilta:
      - Mercedes 190 jostain 80-luvulta. H:ki, Kehä I Länteen. Varoituskolmiokin oli asennettu, joten tuskinpa tässäkään oli pysähdytty vastaamaan puheluun.

      - Nissan Sunny porrasperä myös 80-luvulta, H:ki, Kehä I Länteen. Tämä se tosiaan näyttäisi olevan levinnein auto teillämme. Otokseen sopii näitä kulmikkaita luomuksia yhtä paljon kuin Italialaisia ja amerikkalaisia autoja yhteensä. Vaan onpahan näillä jo ikääkin ja onpahan näitä aikoinaan paljon ostettukin. Vaikka ovat usein tien poskessa, täytyy näissä olla jotain hyvääkin, että yleensä ovat näin runsaina vielä liikenteessä.

      -----------------------------------------------

      Kokonaistilanne (n=118):

      Saksa: 41
      Japani: 39
      Ranska: 17
      Ruotsi 13
      Italia 5
      USA 3
      Espanja 2
      _________________________________________

      Lisää tuonen satoa:

      Valkoinen Toyota Corolla, kaiketi 90-luvulta. Lahden väylä, Lahteen päin, Keravan vankilan kohdalla. Konepelti pystyssä, kuljettaja tuskin perhosia keräämässä.

      BMW 500-sarja 90-luvulta, Tampereen väylä, Helsinkiin päin Riihimäen paikkeilla.

      Nissan Sunny, tumman harmaa, sellainen kulmikas, olisikohan 80-90-lukujen vaihteesta. Tampereen väylä, Helsingin suuntaan, Hyvinkään-Nurmijärven välillä.

      Nissan Sunny, samanlainen kuin edellinen, mutta punainen. Seutulantiellä (?) nokka lentoasemalle.

      Valkoinen Opel Omega 80-luvulta Tampereen väylä, Tampereelle päin Hyvinkään jälkeen.

      Punainen Toyota Corolla, 90-luvulta, Tampereen väylä, pohjoinen Riihimäen liittymä (Tampereelle päin mentäessä).

      Harmaa Opel Vectra, vuosimalli ehkä -88-89 Tampereenväylän varrella Helsinkiin päin jossain lähellä Hyvinkäätä. 13.10.2005

      Sininen Ford Escort, luokkaa -86 sanoutunut irti Helsingissä juuri ennen Tampereenväylän alkua.

      Sininen uudehko Mazda 2 moottoritien laitaan lähellä Nurmijärveä. Klo 15.00 paikkeilla

      Valkoinen Honda Civic 90-luvun alusta. Tampereen väylä, Helsinkiin päin, Hyvinkään paikkeilla.

      Punainen Audi 100 80-luvun puolivälistä, Hyvinkään-Lohjan välillä, noin puolessa välissä Lohjalle päin mentäessä.

      Harmaa Mazda 323 80-luvulta, Lahden väylä, Helsingin suuntaan, Keravan kohdalla.

      Valkoinen Citroen BX 80-luvulta, Kehä III itään, vähän Tikkurilan jälkeen.

      Tampereenväylän alussa Manseen päin Nurmijärveä lähestyttäessä sininen Peugeot 307.

      80-luvun valkoinen VW Jetta Kehä I:n varrella länteen päin Vallikallion paikkeilla.

      Keltainen Volvo S 40 Tampereenväylän loppupäässä Helsinkiin tultaessa, juuri ennen Kehä III:n liittymää.

      Harmaa ykköskorinen Nissan Primera Tampereenväylällä, keula Helsinkiin päin Hyvinkään paikkeilla.

      Harmaa Volvo S 80 Keimolan tietämillä nokka Tampereelle päin.

      Punainen Renault 19 Lahden väylällä, Vantaalla, nokka Lahteen päin.

      90-luvun alun Ford Transit, Kehä I itäänpäin.

      Renault Trafic pakettiauto Lahdenväylällä, Helsinkiin päin.

      Toyota Hiace, 90-luvun alusta, Lahdenväylä, Helsinkiin päin Tuusulan paikkeilla.

      VW Golf, vm. n. 80-90-luvun vaihteesta, Kehä III itään, vähän Tikkurilan liittymän jälkeen.

      8.11: Citroen Xara farkku, Lahden väylä Helsinkiin päin n. klo 10.00. Hätävilkut päällä, Ilmeisesti pakoputki romahtanut alas.

      Moottoriliikennetie Kangasalalta Tampereelle. 70-luvun jälkipuoliskon Mersu jäänyt tienposkeen.

      Tampere, Näsinneulan lähettyvillä Valkoinen VW Golf hyljättynä puoliksi jalkakäytävälle

      Lahden väylä Helsinkiin päin jossain Keravan nurkilla Opel Ascona n. -85.

      Helsinki, Kehä I länteen, Malmin paikkeilla punainen VW Jetta 80-luvulta.

      Helsinki, Kehä I itään, suunnilleen sama paikka, metallinhohtosininen Suzuki Alto 90-luvulta.

      15.11. Lahdenväylä Lahteen päin, ennen Mäntsälää. Valkoinen C-sarjan Farmari-Mersu 90-luvun lopulta.

      15.11. Hollola, Salpakangas, Pulla-poikien risteyksestä Launeelle päin. Punainen Toyota Corolla sedan 80-luvulta.

      Lahdenväylä, Helsinkiin päin, ennen Vantaata. Volvo S 80, vuosimalli ehkä -01 tai sitä luokkaa.

      Kehä I itään, Lahden väylän liittymän paikkeilla Punainen V 70 -00.

      21.11. Tampereenväylä, Helsinkiin päin Valkoinen Nissan Primera.

      Tampereenväylä, Helsinkiin päin, pari sataa metriä ennen Nurmijärven liittymää: punainen Nissan Sunny 90-luvun alusta.

      Kehä 1 länteen, juuri ennen Vihdin tien liittymää. Tumma 300-sarjan BMW 90-luvulta hätävilkut loistaen. Haittasi jossain määrin liikennettä tukkiessaan puoli kaistaa.

      26.11. Kehä I itään, hieman ennen Konalan/Vihdintien liittymää: viininpunainen 90-luvun Honda Accord.

      28.11. Tampereenväylä, pari sataa metriä ennen Riihimäen liittymää: Volvo V70 vm. n. -00.

      29.11. Lahdenväylä, Helsinki, Helsinkiin päin. Harmaa Toyota Hiace 80-luvulta uuvahtaneena pientareelle.

      Lahdenväylä, Mänsälän paikkeilla, Lahteen päin : Harmaa Renault 5, 80-luvun alusta, kohdannut matkansa pään.

      30.11. Ylivieska - Nivala. Valkoinen 90-luvun ensimmäisen puoliskon Nissan Primera.

      Nivala, lähellä taajamaa: Punainen Opel Corsa 90-luvun lopulta.

      1.12. Tampere, Tampereenväylä, Helsinkiin päin. Fiat Tipo 80-luvun lopulta. Tyylikäs pikkuauto oli jo vähemmän tyylikkäästi pientareella lumiauran osittain peittelemänä.

      2.12. Tampereenväylä, Helsinkiin päin, Keimolan paikkeilla. Punainen 80-luvun VW Golf.

      Tampereenväylä, Helsinkiin päin, Kehä III:n liittymää ennen. Seat Leon 2000-luvulta.

      5.11.2005 Helsinki, Kehä I itään, lähellä Malmin liittymää, sininen Toyota Hiace 80-luvulla.

      Helsinki, Kehä I länteen, lähellä Pukinmäen liittymää. Valkoinen Volvo 340 DL. Vuosimalli 1986-90.

      8.12. Espoo, Turunväylä Helsinkiin päin lähellä Kauniaisten liittymää. Mazda 626 HB sitä toista etuvetoista korimallia eli olisikos 80-90-lukujen taitteesta.

      9.12. Espoo, Turunväylä Turkuun päin ennen Ikeaa: Peugeot 309 jostain 80-luvun lopulta sekin.

      Kehä I itään, lähellä Hämeenlinnan liittymää. Vaalea Opel Kadett vm. noin 1990.

      12.12. Konalantie, lähellä Shelliä, Citroen BX Break vuosimalli myöskin siinä 1990 paikkeilla.

      12.12. Vantaa, Tampereenväylä pohjoiseen, MB W123, vuosimallia vaikea sanoa, mutta arvelisin, että 1970-luvulla ollaan.

      13.12. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä etelään, tumma VW Passat 90-luvun lopulta. Hinausautokin oli jo paikalla.

      14.12. Vantaa, Tampereenväylä Helsinkiin päin välillä Kehä III - Kannelmäen liittymä: 2000-luvun vihreä Toyota Hiace mainosteippauksin, radan sivuun ja hätävilkut päälle.

      19.12. Honda Civic 80-luvulta. Tampereenväylä, Nurmijärvi, Myllykukon liittymän paikkeilla.

      20.12. Jeep Cherokee 90-luvulta. Vantaa, Tampereenväylä, lähellä Kehä III:n liittymää.

      22.12. Tampereenväylä, Hyvinkää - Nurmijärvi -väli. VW Jetta 90-luvulta.

      22.12 Riihimäki, Tampereenväylä, Tampereen suuntaan. Valkoinen VW Transporter 80-luvulta.

      23.12. Hollola, Salpakankaan - Riihimäentien risteys. Harmaa Citroen Xara 2000-luvun puolesta välistä eli mallisarjansa viimeisiä.

      HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

      3.1. 2006: punainen Fiat Uno vuodelta n. 1985: Espoo Kehä I länteen hieman ennen Lintuvaaran liikennevaloja. Siihen jäätyneitä laseista päätellen jo edellispäivänä jäänyt.

      4.1. 2006: valkoinen Peugeot 405 vuosimalli noin 1990. Hausjärvi, Riihimäelle päin. Pelti pystyssä ja hätävilkut päällä.

      13.1. Valkoinen Mitsubishi Galant 90-luvun puolivälistä: Riihimäki, Tampereenväylä Helsinkiin päin.

      13.1. Punainen Ford Transit 2000-luvulta: Nurmijärvi, Tampereenväylä Helsinkiin päin, juuri ennen Vantaan rajaa.

      10.1. Punainen Volvo 340 DL vm. n. 1987: Helsinki, Kehä I länteen Tampereen ja Vihdin liittymien välissä pientareella.

      09.1. Vihreä Fiat Ducato, Helsinki, Konala, Vihdintie Helsinkiin päin.

      09.1. Ruskea Nissan Sunny 90-luvun alusta: Vantaa, Lahdenväylä Lahteen päin.

      17.1. Sininen Seat Leon 2000-luvulta: Kehä kolme, itään, juuri Hämeenlinnan/Tampereen-liittymän jälkeen.

      PAKKASUKON PANEMIA

      23.1.
      - Ford Transit 90-luvulta. Tampereenväylä Helsinkiin päin välillä Hyvinkää-Nurmijärvi.
      - Volvo 460 90-luvun puolivälistä. Helsinki, Kehä I, Vihdintien liittymän kohdalla.

      20.1.
      - Volkswagen Transporter 90-luvulta, Tampereenväylä, Nurmijärven paikkeilla, Helsinkiin päin mentäessä.
      - Volkswagen Golf 2000-luvulta. Helsinki, Pasila, lähellä Yleisradiota, puoliksi jalkakäytävällä. Harvinaista kyllä, oli varoituskolmiokin löytynyt.
      - Peugeot 106 -90-luvulta. Vantaa, Kehä III itään Tikkurilan jälkeisessä mäessä. Tiepalvelu oli taas työssä.
      - Fiat Stilo 2000-luvulta. Lahdenväylä, Lahteenpäin, Tikkurilan liittymän paikkeilla.
      - Chevy Van 80-tai 90-luvulta. Mäntsälä, Lahden väylä, Lahteen päin.

      19.1.
      - Renault 11 jostain 80-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, Pukinmäen paikkeilla.
      - Volksvagen Transporter 90- tai 2000-luvulta. Helsinki, Kehä I länteen, Tampereenväylän liittymän paikkeilla. Sai parhaillaan apuvirtaa Opel Astralta, mutta ei taida virta auttaa, jos on pumppu kohmeessa ja suodatin tukossa.
      - Saab 900 80- ja 90-lukujen taitteesta. Jäänyt Helsinkiin Kehä I:lle itään lähellä Tampereen liittymää. Oli jopa osattu viritellä varoituskolmio näkyvästi ennen autoa. Harvinaista.
      - Renault Kangoo vuoden 2000 paikkeilta. Paikkana Kehä III, itään pari kilometriä Tikkurilasta. Tiepalvelu oli jo ehtinyt auttamaan.
      - Valkoinen Audi 100 jostain 80-luvulta. Lahdenväylä, pohjoiseen, Keravan lähellä.
      - Sininen Mazda MX 5 90-2000-luvulta. Lahdenväylä, lähellä Tuusulaa. Tiepalveluauto tätäkin oli auttamassa.

      18.1.
      - Ruskea Peugeot 309 80-luvulta. Tampereenväylä, Vantaa, Helsinkiin päin.
      - Valkoinen VW Golf Variant 90-luvun lopulta. Hollola, Riihimäentie, Salpakankaalle päin.

      --------------------------------------------------

      24.1. Honda Civic, 80-luvulta. Helsinki, Lahdenväylä Viikin kohdalla Lahteen päin. Luntakin jo vähän tullut katolle, ei taideta enää saattaa kuntoon.

      26.1. valkoinen Volvo 740 sedan 80-luvulta. Mäntsälä, Lahdenväylä, Lahteen päin.Yksin ja hyljättynä.

      Volvo 740 Kartano 80-luvulta myös. Vantaa, Lahdenväylä Lahteen päin. Yksin ja hyljättynä.

      - sininen Daihatsu Sirion, vm. noin -00. Jostain syystä isot Subaru-tarrat kyljessä. Lahdenväylä, Järvenpään liittymä Lahden väylä. Onneksi apua oli jo tullut paikalle.

      - Nissan Primera -90-luvulta. Helsinki, Kehä I länteen heti Lahdenliittymän jälkeen. Poitsit varoituskolmiosta.

      25.1. Opel Vectra, 80-luvun lopusta. Tampereenväylä. Vai olikohan jotain vain joutunut auton alle, kun siellä oli niin kiinnostavaa?

      26.1. Helsinki, Lahdenväylä, Helsinkiin päin. 2000-luvun Citroen C5.

      25.1. Helsinki, Malmi. Punainen Mazda 323 jostain 1980-luvulta.

      28.1. Hollola, Herrala. Valkoinen Nissan Cedric 1980-luvulta.

      30.1. Riihimäki, Tampereenväylä T:reelle päin. Mazda 626 80-90-lukujen taitteesta.

      Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä H:kiin päin: Harmaa BMW 300 myöskin jostain 80-luvun lopulta.

      1.2. Tumma Toyota Avensis 2000-luvulta. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä H:kiin päin.

      2.2. n. klo 9.00

      Hausjärvi, Riihimäki-Lahti tie, Lahteen (Hollolaan) päin. Tumma Opel Vectra 80-90-lukujen taitteesta.

      2.2. 17.30 - 19.00.

      Punainen Volvo V 70 jostain 90-luvun lopulta.Helsinki, Kehä I länteen välillä Vihdintie-Tampereenväylä.

      Fiat Punto 90-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, aika lähellä äskeistä Volvoa.

      Nissan Prairie 90-luvun alusta. Kehä I vähän ennen Lahden liittymää.

      Volkswagen Golf Variant kaiketi 90-luvulta. Lahdenväylä H:kiin päin, Keravan tietämillä.

      Volkswagen Transporter myös 90-lukulaisia, luulen. Lahden väylä, Keravan paikkeilla, Lahteen päin.

      Audi 100 tai ansimmäisen sarjan A6. Ovatkohan nämä nyt sitten 90-luvun alusta? Mäntsälä, Lahdenväylä Lahteen päin.

      3.2. Porrasperäinen Nissan Sunny 80-luvun lopusta. Helsinki, Lahdenväylä H:kiin päin, Malmin liittymän paikkeilla.

      Valkoinen VW Polo Classic 80-luvulta. Lahdenväylä Helsinkiin päin, olisikohan jo Vantaata. Varoituskolmiokin oli löytynyt.

      PAKKASEN PANEMIA
      6.2.
      Valkoinen, firman mainoksin teipattu Toyota Hiace 2000-luvulta. H:ki, Tampereenväylän alku. Hätävilkutteli apeana. Pakkasta -18.

      Sininen Ford Transit 90-luvulta. Lahdenväylä, H:kiin päin, Keravan paikkeilla.

      Punainen 80-luvun lopun Audi 80. Lahdenväylä, Lahteen päin, Jakomäen paikkeilla. Tämän omistaja oli jopa löytänyt varoituskolmion takaluukusta.

      Harmaa BMW 500-sarjalainen 90-luvulta. Lahdenväylä, Lahteen päin, lähellä Porvoon liittymää.

      Punainen Nissan Sunny 80-luvun lopulta. Helsinki, Lahdenväylä, H:kiin päin, Viikin paikkeilla.

      Punainen Citroen BX GTi. Helsinki, Lahdenväylä, Vanhankaupungin sillan jälkeen Helsinkiin päin. Vielä yritteli kuljettaja maanitella käyntiin, mutta heikolta alkoi jo yritys kuulostaa (jono nimittäin seisoi siinä kohtaa, mikä auttoi havainnoimaan).

      7.2. Nissan Micra 90-luvulta. Lahdenväylä, Keravan jälkeen Lahteen päin. Hinaaminen Sunnyllä oli juuri alkamassa. Toivottavasti sujui hyvin. Itse olisin soittanut hinausauton.

      Saab 95 jostain 1990-2000-luvulta. Hätävilkut päällä ja lasit jo huurteessa, mutta kuski taisi olla sisällä "lämmittelemässä". Ehkä se hinausauto oli jo tilattu tänne. Lahdenväylä, Lahteen päin vähän ennen Keravan liittymää.

      Mitsubishi Lancer 90-luvun alusta. Lahdenväylä, Tuusulan korkeudella, Lahteen päin. Yksinäinen autoparka tuulisella aukealla.

      Ford Sierra 2,0 80-luvun lopusta. Lahdenväylä H:kiin päin jossain Tuusula-Vantaa välillä. Tämä on kyllä ollut jo useamman päivän, luulen.

      Valkoinen Volkswagen Polo classic 90-luvun lopulta. Lahdenväylä, Lahteen päin lähellä Tikkurilan liittymää. Tuskin lähtee ennen kuin lämpenee, siltä vähän näytti.

      8.2.
      Honda Civic, porrasperä 80-luvulta. Harvinaisen ehjän näköinen yksilö 80luvun Hondaksi, mutta nyt se on jäänyt Espooseen Kehä I:lle (länteen), pari sataa metriä ennen Leppävaaran liittymää.

      Suzuki Svift -80/90-lukujen vaihteesta.
      Helsinki/Vantaa, Vihdintie, Variston tienoolla, H:kiin päin.

      • Observatorio

        Yllä olevasta otoksesta olen tähän eristänyt ne havainnot, jotka on tehty tammikuun (18.1. - 23.1.) ja helmikuun (6.2. - 8.2.) kovimmilla pakkasilla. Kaikenlaisesta merkkipalstoilla harrastetusta suunsoitosta huolimatta, myös kovimpien pakkaspäivien havainnot noudattelevat varsin hyvin isomman aineiston jakaumaa.

        - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

        Saksa: 11.
        Saksalaisten hieman ylikorostunutta asemaa lisännee tässä diesel-moottoristen suuri osuus saksalaisperäisessä autokannassa. Kun ei nafta kulje, ei kulje autokaan.

        - Volkswagen Polo classic 90-luvun lopulta. Lahdenväylä, Lahteen päin lähellä Tikkurilan liittymää. Tuskin lähtee ennen kuin lämpenee, siltä vähän näytti.

        - Volkswagen Golf 2000-luvulta. Helsinki, Pasila., lähellä Yleisradiota, puoliksi jalkakäytävällä. Harvinaista kyllä, oli varoituskolmiokin löytynyt.
        - VW Golf Variant 90-luvun lopulta. Hollola, Riihimäentie, Salpakankaalle päin.
        - Ford Transit 90-luvulta. Lahdenväylä, H:kiin päin, Keravan paikkeilla.

        - Ford Sierra 2,0 80-luvun lopusta. Lahdenväylä H:kiin päin jossain Tuusula-Vantaa välillä. Tämä on kyllä ollut jo useamman päivän, luulen.
        - Audi 100 jostain 80-luvulta. Lahdenväylä, pohjoiseen, Keravan lähellä.
        - Audi 80 loppupuolelta 80-lukua. Lahdenväylä, Lahteen päin, Jakomäen paikkeilla. Tämän omistaja oli jopa löytänyt varoituskolmion takaluukusta.
        - Harmaa BMW 500-sarjalainen 90-luvulta. Lahdenväylä, Lahteen päin, lähellä Porvoon liittymää.

        Japani: 7.
        Jokseenkin kaikki japanilaismerkit ovat edustettuina kerran. Nissan on otoksessa kahteen kertaan, mikä sekin noudattelee isomman aineiston logiikkaa. Joukkoon on myös mahtunut aineistoni kestosuosikki 80-luvun lopun Sunny. Japanilaisia on pakkasen panemissa hiukan vähemmän kuin kokonaisaineistossa. Autojen hyvyyttä vai dieseleiden vähyyttä?

        - 7.2. Nissan Micra 90-luvulta. Lahdenväylä, Keravan jälkeen Lahteen päin. Hinaaminen Sunnyllä oli juuri alkamassa. Toivottavasti sujui hyvin. Itse olisin soittanut hinausauton.
        - Punainen Nissan Sunny 80-luvun lopulta. Helsinki, Lahdenväylä, H:kiin päin, Viikin paikkeilla.
        - Mazda MX 5 90-2000-luvulta. Lahdenväylä, lähellä Tuusulaa. Tiepalveluauto tätäkin oli auttamassa.
        - Honda Civic, porrasperä 80-luvulta. Harvinaisen ehjän näköinen yksilö 80luvun Hondaksi, mutta nyt se on jäänyt Espooseen Kehä I:lle (länteen), pari sataa metriä ennen Leppävaaran liittymää.
        - Suzuki Svift -80/90-lukujen vaihteesta. Helsinki/Vantaa, Vihdintie, Variston tienoolla, H:kiin päin.
        - Mitsubishi Lancer 90-luvun alusta. Lahdenväylä, Tuusulan korkeudella, Lahteen päin. Yksinäinen autoparka tuulisella aukealla.
        - Valkoinen, firman mainoksin teipattu Toyota Hiace 2000-luvulta. H:ki, Tampereenväylän alku. Hätävilkutteli apeana. Pakkasta -18.

        Ranska: 5
        Nämä ovat yhtä (diesel-?) Kengurua lukuun ottamatta jo varsin vanhaa kalustoa.

        - Renault 11 jostain 80-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, Pukinmäen paikkeilla. (tämä on muuten tänäkin päivänä samassa paikassa)

        - Peugeot 309 80-luvulta. Tampereenväylä, Vantaa, Helsinkiin päin.

        - Citroen BX GTi 80-90 -luvun vaihteesta. Helsinki, Lahdenväylä, Vanhankaupungin sillan jälkeen Helsinkiin päin. Vielä yritteli kuljettaja maanitella käyntiin, mutta heikolta alkoi jo yritys kuulostaa (jono nimittäin seisoi siinä kohtaa, mikä auttoi havainnoimaan).

        Ruotsi: 3 Se varma kotimainen on saanut seurakseen uudemman ruotsalaisserkun ja Hollantiin siirtotyöläiseksi lähteneen koijarin, joka ei ole sukua, mutta nipin napin huonetta. Otannan pienuudesta johtuvaa sattumaa taitaa olla, että Saabit ovat näin hyvin edustettuina suhteessa kokonaisaineistoon.

        - Saab 95 jostain 1990-2000-luvulta. Hätävilkut päällä ja lasit jo huurteessa, mutta kuski taisi olla sisällä "lämmittelemässä". Ehkä se hinausauto oli jo tilattu tänne. Lahdenväylä, Lahteen päin vähän ennen Keravan liittymää.

        Italia: 1.
        Suomen maaseudulla on perinteisesti luotettu Fiatiin, eikä näköjään syyttä. Kyllähän vanhat Hankkijan miehet sen tiesivät, että jos kelillä kuin kelillä on lähdettävä hakemaan Alfa Lavaliin uutta tykytintä, niin silloin on autoon voitava luottaa. Bussireittejä ei ole ja lypsyä ei voi jättää väliin. No, Hankkijaa ei enää ole ja Fiatia myy entinen Konela. Siitäkö johtuu Stilon kyseenalainen kunnia edustaa usimpia autoja tässä otoksessa?

        USA: 1.
        Kuutiotuumia ei voita mikään, paitsi kunnon pakkanen. Kun autoja on tiellä vähän, on niitä vähän tien sivussakin.

      • artsib
        Observatorio kirjoitti:

        tee hyvämies exel-taulukko jonnekkin linkkiin

      • Observatorio
        artsib kirjoitti:

        tee hyvämies exel-taulukko jonnekkin linkkiin

        Katsoivathan jotkut jopa Big Brotheria televisiosta.

      • gfhggfh

        *******************
        7.2. Nissan Micra 90-luvulta. Lahdenväylä, Keravan jälkeen Lahteen päin. Hinaaminen Sunnyllä oli juuri alkamassa. Toivottavasti sujui hyvin. Itse olisin soittanut hinausauton.
        *******************

        Hinauautoilu ei ole aivan halpaa ilman kaskoa. Eikä vanhan auton kasko sisällä hinausta.

      • Observatorio

        Tumma Honda Accord 80-luvulta. Nurmijärvi, Tampereenväylä H:kiin päin. Aamulla vielä ajattelin, on voinut bensa loppua kilometri ennen Myllykukon Essoa, mutta siellähän se oli vielä illallakin.
        -----------------------------------------------

        Kokonaistilanne (n=121):

        Saksa: 41
        Japani: 40
        Ranska: 17
        Ruotsi 13
        Italia 5
        USA 3
        Espanja 2
        _________________________________________

        Lisää tuonen satoa:

        Valkoinen Toyota Corolla, kaiketi 90-luvulta. Lahden väylä, Lahteen päin, Keravan vankilan kohdalla. Konepelti pystyssä, kuljettaja tuskin perhosia keräämässä.

        BMW 500-sarja 90-luvulta, Tampereen väylä, Helsinkiin päin Riihimäen paikkeilla.

        Nissan Sunny, tumman harmaa, sellainen kulmikas, olisikohan 80-90-lukujen vaihteesta. Tampereen väylä, Helsingin suuntaan, Hyvinkään-Nurmijärven välillä.

        Nissan Sunny, samanlainen kuin edellinen, mutta punainen. Seutulantiellä (?) nokka lentoasemalle.

        Valkoinen Opel Omega 80-luvulta Tampereen väylä, Tampereelle päin Hyvinkään jälkeen.

        Punainen Toyota Corolla, 90-luvulta, Tampereen väylä, pohjoinen Riihimäen liittymä (Tampereelle päin mentäessä).

        Harmaa Opel Vectra, vuosimalli ehkä -88-89 Tampereenväylän varrella Helsinkiin päin jossain lähellä Hyvinkäätä. 13.10.2005

        Sininen Ford Escort, luokkaa -86 sanoutunut irti Helsingissä juuri ennen Tampereenväylän alkua.

        Sininen uudehko Mazda 2 moottoritien laitaan lähellä Nurmijärveä. Klo 15.00 paikkeilla

        Valkoinen Honda Civic 90-luvun alusta. Tampereen väylä, Helsinkiin päin, Hyvinkään paikkeilla.

        Punainen Audi 100 80-luvun puolivälistä, Hyvinkään-Lohjan välillä, noin puolessa välissä Lohjalle päin mentäessä.

        Harmaa Mazda 323 80-luvulta, Lahden väylä, Helsingin suuntaan, Keravan kohdalla.

        Valkoinen Citroen BX 80-luvulta, Kehä III itään, vähän Tikkurilan jälkeen.

        Tampereenväylän alussa Manseen päin Nurmijärveä lähestyttäessä sininen Peugeot 307.

        80-luvun valkoinen VW Jetta Kehä I:n varrella länteen päin Vallikallion paikkeilla.

        Keltainen Volvo S 40 Tampereenväylän loppupäässä Helsinkiin tultaessa, juuri ennen Kehä III:n liittymää.

        Harmaa ykköskorinen Nissan Primera Tampereenväylällä, keula Helsinkiin päin Hyvinkään paikkeilla.

        Harmaa Volvo S 80 Keimolan tietämillä nokka Tampereelle päin.

        Punainen Renault 19 Lahden väylällä, Vantaalla, nokka Lahteen päin.

        90-luvun alun Ford Transit, Kehä I itäänpäin.

        Renault Trafic pakettiauto Lahdenväylällä, Helsinkiin päin.

        Toyota Hiace, 90-luvun alusta, Lahdenväylä, Helsinkiin päin Tuusulan paikkeilla.

        VW Golf, vm. n. 80-90-luvun vaihteesta, Kehä III itään, vähän Tikkurilan liittymän jälkeen.

        8.11: Citroen Xara farkku, Lahden väylä Helsinkiin päin n. klo 10.00. Hätävilkut päällä, Ilmeisesti pakoputki romahtanut alas.

        Moottoriliikennetie Kangasalalta Tampereelle. 70-luvun jälkipuoliskon Mersu jäänyt tienposkeen.

        Tampere, Näsinneulan lähettyvillä Valkoinen VW Golf hyljättynä puoliksi jalkakäytävälle

        Lahden väylä Helsinkiin päin jossain Keravan nurkilla Opel Ascona n. -85.

        Helsinki, Kehä I länteen, Malmin paikkeilla punainen VW Jetta 80-luvulta.

        Helsinki, Kehä I itään, suunnilleen sama paikka, metallinhohtosininen Suzuki Alto 90-luvulta.

        15.11. Lahdenväylä Lahteen päin, ennen Mäntsälää. Valkoinen C-sarjan Farmari-Mersu 90-luvun lopulta.

        15.11. Hollola, Salpakangas, Pulla-poikien risteyksestä Launeelle päin. Punainen Toyota Corolla sedan 80-luvulta.

        Lahdenväylä, Helsinkiin päin, ennen Vantaata. Volvo S 80, vuosimalli ehkä -01 tai sitä luokkaa.

        Kehä I itään, Lahden väylän liittymän paikkeilla Punainen V 70 -00.

        21.11. Tampereenväylä, Helsinkiin päin Valkoinen Nissan Primera.

        Tampereenväylä, Helsinkiin päin, pari sataa metriä ennen Nurmijärven liittymää: punainen Nissan Sunny 90-luvun alusta.

        Kehä 1 länteen, juuri ennen Vihdin tien liittymää. Tumma 300-sarjan BMW 90-luvulta hätävilkut loistaen. Haittasi jossain määrin liikennettä tukkiessaan puoli kaistaa.

        26.11. Kehä I itään, hieman ennen Konalan/Vihdintien liittymää: viininpunainen 90-luvun Honda Accord.

        28.11. Tampereenväylä, pari sataa metriä ennen Riihimäen liittymää: Volvo V70 vm. n. -00.

        29.11. Lahdenväylä, Helsinki, Helsinkiin päin. Harmaa Toyota Hiace 80-luvulta uuvahtaneena pientareelle.

        Lahdenväylä, Mänsälän paikkeilla, Lahteen päin : Harmaa Renault 5, 80-luvun alusta, kohdannut matkansa pään.

        30.11. Ylivieska - Nivala. Valkoinen 90-luvun ensimmäisen puoliskon Nissan Primera.

        Nivala, lähellä taajamaa: Punainen Opel Corsa 90-luvun lopulta.

        1.12. Tampere, Tampereenväylä, Helsinkiin päin. Fiat Tipo 80-luvun lopulta. Tyylikäs pikkuauto oli jo vähemmän tyylikkäästi pientareella lumiauran osittain peittelemänä.

        2.12. Tampereenväylä, Helsinkiin päin, Keimolan paikkeilla. Punainen 80-luvun VW Golf.

        Tampereenväylä, Helsinkiin päin, Kehä III:n liittymää ennen. Seat Leon 2000-luvulta.

        5.11.2005 Helsinki, Kehä I itään, lähellä Malmin liittymää, sininen Toyota Hiace 80-luvulla.

        Helsinki, Kehä I länteen, lähellä Pukinmäen liittymää. Valkoinen Volvo 340 DL. Vuosimalli 1986-90.

        8.12. Espoo, Turunväylä Helsinkiin päin lähellä Kauniaisten liittymää. Mazda 626 HB sitä toista etuvetoista korimallia eli olisikos 80-90-lukujen taitteesta.

        9.12. Espoo, Turunväylä Turkuun päin ennen Ikeaa: Peugeot 309 jostain 80-luvun lopulta sekin.

        Kehä I itään, lähellä Hämeenlinnan liittymää. Vaalea Opel Kadett vm. noin 1990.

        12.12. Konalantie, lähellä Shelliä, Citroen BX Break vuosimalli myöskin siinä 1990 paikkeilla.

        12.12. Vantaa, Tampereenväylä pohjoiseen, MB W123, vuosimallia vaikea sanoa, mutta arvelisin, että 1970-luvulla ollaan.

        13.12. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä etelään, tumma VW Passat 90-luvun lopulta. Hinausautokin oli jo paikalla.

        14.12. Vantaa, Tampereenväylä Helsinkiin päin välillä Kehä III - Kannelmäen liittymä: 2000-luvun vihreä Toyota Hiace mainosteippauksin, radan sivuun ja hätävilkut päälle.

        19.12. Honda Civic 80-luvulta. Tampereenväylä, Nurmijärvi, Myllykukon liittymän paikkeilla.

        20.12. Jeep Cherokee 90-luvulta. Vantaa, Tampereenväylä, lähellä Kehä III:n liittymää.

        22.12. Tampereenväylä, Hyvinkää - Nurmijärvi -väli. VW Jetta 90-luvulta.

        22.12 Riihimäki, Tampereenväylä, Tampereen suuntaan. Valkoinen VW Transporter 80-luvulta.

        23.12. Hollola, Salpakankaan - Riihimäentien risteys. Harmaa Citroen Xara 2000-luvun puolesta välistä eli mallisarjansa viimeisiä.

        HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

        3.1. 2006: punainen Fiat Uno vuodelta n. 1985: Espoo Kehä I länteen hieman ennen Lintuvaaran liikennevaloja. Siihen jäätyneitä laseista päätellen jo edellispäivänä jäänyt.

        4.1. 2006: valkoinen Peugeot 405 vuosimalli noin 1990. Hausjärvi, Riihimäelle päin. Pelti pystyssä ja hätävilkut päällä.

        13.1. Valkoinen Mitsubishi Galant 90-luvun puolivälistä: Riihimäki, Tampereenväylä Helsinkiin päin.

        13.1. Punainen Ford Transit 2000-luvulta: Nurmijärvi, Tampereenväylä Helsinkiin päin, juuri ennen Vantaan rajaa.

        10.1. Punainen Volvo 340 DL vm. n. 1987: Helsinki, Kehä I länteen Tampereen ja Vihdin liittymien välissä pientareella.

        09.1. Vihreä Fiat Ducato, Helsinki, Konala, Vihdintie Helsinkiin päin.

        09.1. Ruskea Nissan Sunny 90-luvun alusta: Vantaa, Lahdenväylä Lahteen päin.

        17.1. Sininen Seat Leon 2000-luvulta: Kehä kolme, itään, juuri Hämeenlinnan/Tampereen-liittymän jälkeen.

        PAKKASUKON PANEMIA

        23.1.
        - Ford Transit 90-luvulta. Tampereenväylä Helsinkiin päin välillä Hyvinkää-Nurmijärvi.
        - Volvo 460 90-luvun puolivälistä. Helsinki, Kehä I, Vihdintien liittymän kohdalla.

        20.1.
        - Volkswagen Transporter 90-luvulta, Tampereenväylä, Nurmijärven paikkeilla, Helsinkiin päin mentäessä.
        - Volkswagen Golf 2000-luvulta. Helsinki, Pasila, lähellä Yleisradiota, puoliksi jalkakäytävällä. Harvinaista kyllä, oli varoituskolmiokin löytynyt.
        - Peugeot 106 -90-luvulta. Vantaa, Kehä III itään Tikkurilan jälkeisessä mäessä. Tiepalvelu oli taas työssä.
        - Fiat Stilo 2000-luvulta. Lahdenväylä, Lahteenpäin, Tikkurilan liittymän paikkeilla.
        - Chevy Van 80-tai 90-luvulta. Mäntsälä, Lahden väylä, Lahteen päin.

        19.1.
        - Renault 11 jostain 80-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, Pukinmäen paikkeilla.
        - Volksvagen Transporter 90- tai 2000-luvulta. Helsinki, Kehä I länteen, Tampereenväylän liittymän paikkeilla. Sai parhaillaan apuvirtaa Opel Astralta, mutta ei taida virta auttaa, jos on pumppu kohmeessa ja suodatin tukossa.
        - Saab 900 80- ja 90-lukujen taitteesta. Jäänyt Helsinkiin Kehä I:lle itään lähellä Tampereen liittymää. Oli jopa osattu viritellä varoituskolmio näkyvästi ennen autoa. Harvinaista.
        - Renault Kangoo vuoden 2000 paikkeilta. Paikkana Kehä III, itään pari kilometriä Tikkurilasta. Tiepalvelu oli jo ehtinyt auttamaan.
        - Valkoinen Audi 100 jostain 80-luvulta. Lahdenväylä, pohjoiseen, Keravan lähellä.
        - Sininen Mazda MX 5 90-2000-luvulta. Lahdenväylä, lähellä Tuusulaa. Tiepalveluauto tätäkin oli auttamassa.

        18.1.
        - Ruskea Peugeot 309 80-luvulta. Tampereenväylä, Vantaa, Helsinkiin päin.
        - Valkoinen VW Golf Variant 90-luvun lopulta. Hollola, Riihimäentie, Salpakankaalle päin.

        --------------------------------------------------

        24.1. Honda Civic, 80-luvulta. Helsinki, Lahdenväylä Viikin kohdalla Lahteen päin. Luntakin jo vähän tullut katolle, ei taideta enää saattaa kuntoon.

        26.1. valkoinen Volvo 740 sedan 80-luvulta. Mäntsälä, Lahdenväylä, Lahteen päin.Yksin ja hyljättynä.

        Volvo 740 Kartano 80-luvulta myös. Vantaa, Lahdenväylä Lahteen päin. Yksin ja hyljättynä.

        - sininen Daihatsu Sirion, vm. noin -00. Jostain syystä isot Subaru-tarrat kyljessä. Lahdenväylä, Järvenpään liittymä Lahden väylä. Onneksi apua oli jo tullut paikalle.

        - Nissan Primera -90-luvulta. Helsinki, Kehä I länteen heti Lahdenliittymän jälkeen. Poitsit varoituskolmiosta.

        25.1. Opel Vectra, 80-luvun lopusta. Tampereenväylä. Vai olikohan jotain vain joutunut auton alle, kun siellä oli niin kiinnostavaa?

        26.1. Helsinki, Lahdenväylä, Helsinkiin päin. 2000-luvun Citroen C5.

        25.1. Helsinki, Malmi. Punainen Mazda 323 jostain 1980-luvulta.

        28.1. Hollola, Herrala. Valkoinen Nissan Cedric 1980-luvulta.

        30.1. Riihimäki, Tampereenväylä T:reelle päin. Mazda 626 80-90-lukujen taitteesta.

        Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä H:kiin päin: Harmaa BMW 300 myöskin jostain 80-luvun lopulta.

        1.2. Tumma Toyota Avensis 2000-luvulta. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä H:kiin päin.

        2.2. n. klo 9.00

        Hausjärvi, Riihimäki-Lahti tie, Lahteen (Hollolaan) päin. Tumma Opel Vectra 80-90-lukujen taitteesta.

        2.2. 17.30 - 19.00.

        Punainen Volvo V 70 jostain 90-luvun lopulta.Helsinki, Kehä I länteen välillä Vihdintie-Tampereenväylä.

        Fiat Punto 90-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, aika lähellä äskeistä Volvoa.

        Nissan Prairie 90-luvun alusta. Kehä I vähän ennen Lahden liittymää.

        Volkswagen Golf Variant kaiketi 90-luvulta. Lahdenväylä H:kiin päin, Keravan tietämillä.

        Volkswagen Transporter myös 90-lukulaisia, luulen. Lahden väylä, Keravan paikkeilla, Lahteen päin.

        Audi 100 tai ansimmäisen sarjan A6. Ovatkohan nämä nyt sitten 90-luvun alusta? Mäntsälä, Lahdenväylä Lahteen päin.

        3.2. Porrasperäinen Nissan Sunny 80-luvun lopusta. Helsinki, Lahdenväylä H:kiin päin, Malmin liittymän paikkeilla.

        Valkoinen VW Polo Classic 80-luvulta. Lahdenväylä Helsinkiin päin, olisikohan jo Vantaata. Varoituskolmiokin oli löytynyt.

        PAKKASEN PANEMIA
        6.2.
        Valkoinen, firman mainoksin teipattu Toyota Hiace 2000-luvulta. H:ki, Tampereenväylän alku. Hätävilkutteli apeana. Pakkasta -18.

        Sininen Ford Transit 90-luvulta. Lahdenväylä, H:kiin päin, Keravan paikkeilla.

        Punainen 80-luvun lopun Audi 80. Lahdenväylä, Lahteen päin, Jakomäen paikkeilla. Tämän omistaja oli jopa löytänyt varoituskolmion takaluukusta.

        Harmaa BMW 500-sarjalainen 90-luvulta. Lahdenväylä, Lahteen päin, lähellä Porvoon liittymää.

        Punainen Nissan Sunny 80-luvun lopulta. Helsinki, Lahdenväylä, H:kiin päin, Viikin paikkeilla.

        Punainen Citroen BX GTi. Helsinki, Lahdenväylä, Vanhankaupungin sillan jälkeen Helsinkiin päin. Vielä yritteli kuljettaja maanitella käyntiin, mutta heikolta alkoi jo yritys kuulostaa (jono nimittäin seisoi siinä kohtaa, mikä auttoi havainnoimaan).

        7.2. Nissan Micra 90-luvulta. Lahdenväylä, Keravan jälkeen Lahteen päin. Hinaaminen Sunnyllä oli juuri alkamassa. Toivottavasti sujui hyvin. Itse olisin soittanut hinausauton.

        Saab 95 jostain 1990-2000-luvulta. Hätävilkut päällä ja lasit jo huurteessa, mutta kuski taisi olla sisällä "lämmittelemässä". Ehkä se hinausauto oli jo tilattu tänne. Lahdenväylä, Lahteen päin vähän ennen Keravan liittymää.

        Mitsubishi Lancer 90-luvun alusta. Lahdenväylä, Tuusulan korkeudella, Lahteen päin. Yksinäinen autoparka tuulisella aukealla.

        Ford Sierra 2,0 80-luvun lopusta. Lahdenväylä H:kiin päin jossain Tuusula-Vantaa välillä. Tämä on kyllä ollut jo useamman päivän, luulen.

        Valkoinen Volkswagen Polo classic 90-luvun lopulta. Lahdenväylä, Lahteen päin lähellä Tikkurilan liittymää. Tuskin lähtee ennen kuin lämpenee, siltä vähän näytti.

        8.2.
        Honda Civic, porrasperä 80-luvulta. Harvinaisen ehjän näköinen yksilö 80luvun Hondaksi, mutta nyt se on jäänyt Espooseen Kehä I:lle (länteen), pari sataa metriä ennen Leppävaaran liittymää.

        Suzuki Svift -80/90-lukujen vaihteesta.
        Helsinki/Vantaa, Vihdintie, Variston tienoolla, H:kiin päin.

        13.2. aamu:
        - Peugeot 405 jostain 80- ja 90 -lukujen vaihteesta. Riihimäki, Tampereenväylä, H:kiin päin.

        10.2. ilta:
        - Mercedes 190 jostain 80-luvulta. H:ki, Kehä I Länteen.

        - Nissan Sunny porrasperä myös 80-luvulta, H:ki, Kehä I Länteen.

      • Observatorio

        16.2.
        -aamu
        Volvo 340 DL, ruskea, 1980-luvun puolivälin jälkeen. Tampereenväylä, Helsinkiin päin, moottoritien sivussa vähän ennen Roosan kahvilaa. Tuskin on kuitenkaan poikennut kahville, koska a) parkkipaikallakin olisi ollut tilaa ja b) auto on samassa paikassa vieläkin.
        -ip.
        Volkswagen Polo SDI 90-2000-luvulta. Turunväylä, H:kiin päin, vajaa kilometri ennen tien päättymistä. Taisi olla teknisiä murheita, koska olivat hätävilkut päällä, toinenkin Volkkaristi hälytetty apuun ja kaksi päätä konepellin alla.

        17.2. -aamu
        Harmaa Opel Vectra 80-luvun lopulta. Riihimäki-Hyvinkää, Tampereenväylä H:kiin päin. Varoituskolmio ja lunta katolla eikä näkynyt kuskiakaan missään tupakoimassa tai kännykkään puhumassa.

        Valkoinen Peugeot 505 niin ikään 80-luvulta. Sama tie vähän myöhemmin. Nyt näkyi jo kuskikin. Epäkiitollista etsiä vikaa konepellin alta 13 asteen pakkasessa, kovassa tuulessa ja lumituiskussa.

        -----------------------------------------------

        Kokonaistilanne (n=125):

        Saksa: 42
        Japani: 40
        Ranska: 18
        Ruotsi 14

        14.2.
        Tumma Honda Prelude 80-luvulta. Nurmijärvi, Tampereenväylä H:kiin päin. Aamulla vielä ajattelin, on voinut bensa loppua kilometri ennen Myllykukon Essoa, mutta siellähän se oli vielä illallakin.

      • Observatorio

        17.2. aamu

        17.2. ip.

        Harmaa VW Golf 2000-luvulta. Espoo, Lintuvaarantie, jäänyt risteykseen hätävilkut päällä.

        Musta Chevrolet Astro ehkä 90-luvun alusta. Tampereenväylän alku, T:reelle päin. Konepelti pystyssä ja kuski kaapelit kädessä apua odottamassa. Varoituskolmiokin asianmukaisesti.

        Citroen Xara. Vantaa, Kehä III itään, tikkurilan jälkeinen ylämäki. Varoituskolmio turhan lähellä. Paris sadan metrin sisällä samaan paikkaan on muuten hyytynyt todella monta autoa ja monta ranskalaista.

        -----------------------------------------------

        Kokonaistilanne (n=125):

        Saksa: 43
        Japani: 40
        Ranska: 19
        Ruotsi 14
        Italia 5
        USA 4

        20.2.

        Peugeot 406 1990-luvun lopulta tai 2000-luvun alusta. Helsinki, Viikki, Lahdenväylä H:kiin päin.

        -----------------------------------------------

        Kokonaistilanne (n=126):

        Saksa: 43
        Japani: 40
        Ranska: 20

        17.2.
        Harmaa Opel Vectra 80-luvun lopulta. Riihimäki-Hyvinkää, Tampereenväylä H:kiin päin. Varoituskolmio ja lunta katolla eikä näkynyt kuskiakaan missään tupakoimassa tai kännykkään puhumassa.

        Valkoinen Peugeot 505 niin ikään 80-luvulta. Sama tie vähän myöhemmin. Nyt näkyi jo kuskikin. Epäkiitollista etsiä vikaa konepellin alta 13 asteen pakkasessa, kovassa tuulessa ja lumituiskussa.

        Harmaa VW Golf 2000-luvulta. Espoo, Lintuvaarantie, jäänyt risteykseen hätävilkut päällä.

        Musta Chevrolet Astro ehkä 90-luvun alusta. Tampereenväylän alku, T:reelle päin. Konepelti pystyssä ja kuski kaapelit kädessä apua odottamassa. Varoituskolmiokin asianmukaisesti.

        Citroen Xara. Vantaa, Kehä III itään, tikkurilan jälkeinen ylämäki. Varoituskolmio turhan lähellä.

        22.2.

        Valkoinen Toyota Corolla 3-ov. 80-90-lukujen vaihteesta. Helsinki, Lahdenväylän alku, Lahteen päin.

        MB Vito 90-2000-luvulta. Lahdenväylä, Lahteen päin, olisikohan Järvenpäätä.

        -----------------------------------------------

        Kokonaistilanne (n=126):

        Saksa: 44
        Japani: 41

    • Homman nimi?

      Teetkö jotain lopputyötä vai miksi kirjailet noita automerkkejä?

      Vaikuttaa aika epäluotettavilta nuo sinun tilastot, esim itse olin vieraspaikkakunnalla ja auto seisoi tienposkessa viikon, sillä seurauksella, että joku huolestunut kansalainen otti rek.num. ylös ja soitti minulle ja kysyi, että onko autoni varastettu! kiitos hänelle vaivasta.

      Auto oli kuitenkin kunnossa ja olisi päätynyt sinun listaasi vaikka oli tiptop kunnossa.

      • Observatorio

        Avausviestin linkki näyttää menneen rikki, kuten otokseni autot. Tästä voisi päätellä, miksi tätä aloin harrastaa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=22000000011098001

        Eli tielle jättäneistä puhutaan ja kirjoitellaan usein tunnepohjalta, miksei tarinointi voisi perustua edes jonkinlaisiin tosiasioihinkin. En tässä suinkaan väitä tiedettä tekeväni, vaikka joku tässä taannoin jopa väitti, että kriteerit voisivat täyttyä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=22000000014007808

        Sikäli olen yrittänyt tieteen kriteereitä täyttää, että paikan ja ajan mahdollisimman tarkka kuvaus antaa muillekin mahdollisuuden todentaa havainnot. En kuitenkaan ole tekemässä opinnäytetyötä tai muutakaan tutkimusta, ihmisillä on vain erilaisia harrastuksia. Yksi kerää postimerkkejä, toinen pongaa lintuja ja kolmas tienvarteen hyytyneitä autoja.

        Jos olet vieräisilla käydessäsi jättänyt autosi viikoksi moottoritien varteen, voi toki olla, että autosi on väärin perustein päätynyt aineistooni. Yksi pääsky ei kuitenkaan tee kesää eikä talvea, sinne se hukkuu aineistoon aiheuttamatta suurempaa tilastoharhaa. Suurempi haitta laittomasta pysäköinnistäsi on ollut tästä tilastovirheestä. Onneksi sentään laitoit varoituskolmion.

    • keskity siihen oleelliseen

      ja sheriffikin vois jelppiä tätä tyyppiä vähän niin ymmärtäisi olla vaarantamatta muita tuolla pälyillessä noita ojanpohjia!

      • Itkoinen

        Älä nyt sotke tähän liikenteen vaarantamista. Mutta täytyy ihmetellä, että on siinä aikamoinen liikenteen tarkkailija. Suorastaan IHMEMIES.
        Paljon on nähty vaivaa tehdä tuo tilasto, joten siitä hatunnosto.

      • Observatorio

        Tietysti, jos hänellä on kiinnostusta, mutta luulen, etten jelppiä tarvitse. Tuntuu tätä aineistoa näinkin kertyvän jopa siinä määrin, että joitain harmittaa. Kun en sheriffiä myöskään tunne, en voi olla varma hänen objektiivisuudestaan.

        Parempi, että sheriffi keskittyy vain pitämään palstan puhtaana sellaisista kirjoituksista, joissa autojen kestävyydestä lausutaan kommentteja ilman pienimpiäkään perusteita. Lisäksi voisi myös karsia tyhjiä ja typeriä kommentteja toisten kirjoituksiin.

        Ojanpohjia on muuten syytäkin pälyillä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun sieltä on tullut hirvi, peura tai poro tielle. Voi siellä olla kolaroituja autojakin, vaikka ne harvemmin itsestään tielle poukkaavat. Yksikin kuski Janakkalassa virui autossaan tuntikausia ojan pohjalla, ennen kuin kukaan huomasi tulla auttamaan. Tekniseen vikaan uuvahtaneet autot sen sijaan ovat yleensä ajoradalla tai pientareella. Niitä ei tarvitse sen enempää pälyillä kuin ehjiäkään. Joskus täytyy kyllä väistää.

      • on kyllä keskustelu palsta

        eikä mikään tilasto sivu, joten ei koske aihetta

    • fghgjffg

      Mielestäni lista olisi mielenkiintoisempi merkeittäin kuin maittain.

      Näkyisi vähän VW vastaan Opel ja Ford tai Toyota vastaan Nissan ...

      • Observatorio

        Olen pitänyt aineistoa vielä liian pienenä merkkikohtaiseen tarkasteluun. Tuntumalta sanoisin, että mainitsemistasi merkeistä Nissan ja Volkswagen ovat vahvoilla eniten levinneiksi merkeiksi, mutta kuten tilastointikin osoittaa, tuntuma ei aina ole oikeassa.

    • tämän kerran

      En ole aikaisemmin edes viitsinyt katsella näitä sinun "havaintoja", koska todennäköisyys että ne edustaisivat oikeata tiellejääneiden otantaa autokannastamme on hyvin pieni. Parhaimmillaan luulen sinun pääsevän todennäköisyyteen 0,1 , että tilastosi pitää paikkaansa.

      Noin paljon vaivaa nähneenä olet varmaankin lukenut tilastotieteitä, jotta voit ymmärtää miten paljon olet tehnyt virheitä tehdessäsi otantaa.

      TEHTÄVÄ:
      Ajatellaampa nyt vaikka, että saksalaisia autoja Suomen autokannasta olisi 23%, japanilaisia 27%, ranskalaisia 15%, ruotsalaisia 10%, italialaisia 7%, amerikkalaisia 9%, espanjalaisia 6% ja muita 3%.
      Mikä on todennäköisyys, että otoksessasi n=120 autoa (itse olet laskenut määräksi 118!) löytyy saksalaisia 41, japanilaisia 39, ranskalaisia 17, ruotsalaisia 13, italialaisia 5, amerikkalaisia 3 ja espanjalaisia 2?

      Jos et näin alkeellista tehtävää pysty laskemaan niin suosittelen, että jatkat tätä havaintojen keräämistä omana ilonasi levittämättä näille muille tolloille harhaluuloa, että tämä antaisi juuri mitään osviittaa autojen luotettavuudesta.

      PS. Muutkin saavat jättää vastauksiaan tähän tehtävään. Annan oikean vastauksen illemmalla jos muistan, mutta viimeistään huomenna.

      • asiainosaaja

        Todennäköisyys että automerkkejä hajonneissa on juuri nuo määrät on tajuttoman pieni. Mikä on pointtisi? Yritätkö olla näppärä?

      • J..

        "En ole aikaisemmin edes viitsinyt katsella näitä sinun "havaintoja", koska todennäköisyys että ne edustaisivat oikeata tiellejääneiden otantaa autokannastamme on hyvin pieni."

        Kelle muulle tuli mieleen...?
        - rakas Mopotshow, kirjoitan teille ensimmäistä kertaa, koska aikaisemmin ette ole vastannut kirjeisiini -

      • <- ...
        asiainosaaja kirjoitti:

        Kyllä pakko olla näppärä, jottei tule samanlaiseksi idiootiksi kuin suurin osa täällä kirjoittelevista. Ei silti harvalta tuo laskutoimitus on näköjään vieläkään onnistunut. Kyllä siihen on helppo antaa ihan tarkka vastaus, eikä mitään tyyliin "tajuttoman pieni"-vastaukseksi.

        Ei tajuta ettei tuollaisella tilastoinnilla ole mitään tekoa vikojen ilmenemismäärän kanssa. Sen sijaan parempaa tietoa autojen luotettavuuksista ja vioista antavat TÜV-tilastot. Osittain tosin nekin pielessä, koska ei suhteuteta ajettuihin kilometrimääriin, mutta parempi sekin kuin yrittää itse jotain hemmetin otantaa ottaa omalta työmatkalta. Senkin ajan minkä tämä Observatorio noihin tilastoihinsa on laittanut olisi hän voinut vaikka viettää normaalia perhe-elämää ja parantaa huomiotaan liikenteessä vielä liikkuviin ajoneuvoihin. Tuommoinen tuijottamaan jääminen tai huomion siirtäminen muualle on lähes yhtä vaarallista kuin teinipoika näkisi ajaessaan kauniin naisen kadun varressa.

      • <- ...
        J.. kirjoitti:

        On sulla omituinen järjenjuoksu. Vai leikkasiko aivot kiinni tehtävää ratkaistaessa?

        - hyvä, että edes nyt... on nimittäin aika hedelmätöntä alkaa arvostella mitään, mihin ei ole edes tutustunut.
        - olen itsekin todennut, että havainnot eivät edusta oikeaa otantaa tielle jättäneistä autoista Suomessa. Sen sijaan ne edustavat suht' oikeaa otantaa minun tiettynä aikana havainnoimistani, tielle jääneistä autoista.

        "Parhaimmillaan luulen sinun pääsevän todennäköisyyteen 0,1 , että tilastosi pitää paikkaansa."
        - pitää paikkansa, minkä suhteen? Oma ennakkokäsitykseni oli, että tielle jättäneet autot edustavat eri merkkejä ja valmistusmaita suunnilleen siinä suhteessa kuin niitä tiellä liikkuukin. Toinen oletus on se, että uusia autoja osuu haaviin harvakseltaan, oli merkki sitten mikä tahansa. Mitä suuremmaksi aineisto on kasvanut, sen paremmin se on myös alkanut tukea "nollahypoteesiä".

        "Noin paljon vaivaa nähneenä olet varmaankin lukenut tilastotieteitä, jotta voit ymmärtää miten paljon olet tehnyt virheitä tehdessäsi otantaa."

        - voi, eihän tästä juurikaan ole ollut vaivaa. Liikenteessä on pakko tehdä havaintoja kaikenaikaa. Lisäksi tulee havaittua kaikenlaista, mitä ei olisi pakkokaan. Havaintojen painaminen muistiin ei ole kuin pientä dementian torjuntaa.

        - tilastotieteen opiskelut ovat jääneet niihin pariin pakolliseen kurssiin... mitä ne nyt olivatkaan ne Biometria 1 ja 2 ne opukset. Aika vähän siitä on ollut apua tässä projektissa. Aika vähän tässä on sitä puolta tarvittukaan, eihän tässä ole oikeastaan aineistoa vielä käsitelty juuri mitenkään. Havaintojen luokitteluun ei ihmeempiä opintoja tarvita.

        "TEHTÄVÄ:
        Ajatellaampa nyt vaikka, että saksalaisia autoja Suomen autokannasta olisi 23%, japanilaisia 27%, ranskalaisia 15%, ruotsalaisia 10%, italialaisia 7%, amerikkalaisia 9%, espanjalaisia 6% ja muita 3%. Mikä on todennäköisyys, että otoksessasi n=120 autoa (itse olet laskenut määräksi 118!) löytyy saksalaisia 41, japanilaisia 39, ranskalaisia 17, ruotsalaisia 13, italialaisia 5, amerikkalaisia 3 ja espanjalaisia 2? Jos et näin alkeellista tehtävää pysty laskemaan niin suosittelen, että jatkat tätä havaintojen keräämistä omana ilonasi levittämättä näille muille tolloille harhaluuloa, että tämä antaisi juuri mitään osviittaa autojen luotettavuudesta."

        - Tottakai tilastomatematiikan keinoin voidaan ennustaa tiettyjä todennäköisyyksiä, mutta ne ovat kuitenkin vain ennustuksia eivätkä siten todellisten havaintojen veroisia tietolähteitä. Äkkiseltään tuntuisi aika vaativalta tehtävältä, kun ajattelee, että jokainen noista valmistusmaista on kuin se kuuluisa harhainen raha, jonka käyttäytymistä on vaikea ennakolta ennustaa. Jos raha on harhaton (tasapainossa, suom.huom.), ei ole konstikaan laskea todennäköisyyttä viiden heiton tulokselle 3 kruunaa ja 2 klaavaa. Mutta nytpä meillä onkin käsissämme vaikeampi pala, koska emme ennalta voi tietää, jättävätkö ari automerkit tielle yhtä usein, vai onko tässä tapauksessa raha sittenkin harhainen. Esimerkiksi Italialaisten autojen osalta näin näyttäisi olevan. Harhaista rahaa pitää heittää riittävän monta kertaa, jotta pystytään saamaan selville, kuinka usein se kääntyy kruunaksi, kuinka usein klaavaksi. Tämä aineiston kerääminen on oikeastaan sitä rahan heittoa.

        - omana ilonani minä tätä aineistoa keräänkin. Se, että siitä näyttää olevan iloa myös sadoille, jopa tuhansille muille, on tietysti mukava lisä. Ja ole huoleti, en usko, että ne "muut tollot" ottavat tätä yhtä vakavasti kuin sinä.

      • asiainosaaja
        <- ... kirjoitti:

        Siis se on täysin epäolennaista että hajoinneita olis merkeittäin juuri nuo määrät, siksi on turhaa edes vaivautua laskemaan. Se että siellä on yksi sunny enemmän tai vähemmän on yks hailee. Noin pientä otantaa ei millään saa prosenttitarkaksi, mutta kyllä se silti valaiseva on. Etenkin siinä että samat autot hajoaa kuin millä ajetaan.

      • niin on

        että täytyy olla melkoinen peelo kuka tämmöistä harrastaa!

        Toisekseen aiheesi menee masapostitukseksi, kun aina uuden otsikon laitat sinulla on mahdollisuus laitaa se sinne aluperäiseen ja sen voi sieltä halukkaat lukea! Sehän löytyykin helposti, kun kirjoittaa tuohon ylös vaan Observatorio

      • se omituinen
        <- ... kirjoitti:

        On sulla omituinen järjenjuoksu. Vai leikkasiko aivot kiinni tehtävää ratkaistaessa?

        järjenjuoksu on! Juuri tuli tuo mieleen koko tästä Observatorion tiellejättäneistä

      • <- ...
        asiainosaaja kirjoitti:

        Siis se on täysin epäolennaista että hajoinneita olis merkeittäin juuri nuo määrät, siksi on turhaa edes vaivautua laskemaan. Se että siellä on yksi sunny enemmän tai vähemmän on yks hailee. Noin pientä otantaa ei millään saa prosenttitarkaksi, mutta kyllä se silti valaiseva on. Etenkin siinä että samat autot hajoaa kuin millä ajetaan.

        "Noin pientä otantaa ei millään saa prosenttitarkaksi, mutta kyllä se silti valaiseva on."

        Ai kun otanta tapahtuu vain pienellä osuudella tienpätkästä, jolla liikkuvilla on vain tiettyjä ajoneuvomerkkejä eli suurin osa sitä matkaa ajavista on samoja autoja päivittäin. Tuo ei todella voi mitenkään edustaa kattavasti mitään tulosta siitä, että mikä auto jättää tielle ja mikä ei. Millä ihmeen perusteella voit sanoa tuota yhtään valaisevaksi? Tiedätkö tarkkaan mitä autoja kyseisellä pätkällä liikkuu? Jotta tarkastelu olisi edes jotenkin järkevää pitäisi siinä olla myös ilmoitettuna automerkkien osuudet liikenteestä sillä pätkällä. Siinä tilastoinnissa saa Observatorion kaltainenkin kyylääjäkin jo tilastoida melkoista vauhtia ajovauhdista merkkejä ylös, jotta saisi jotain osviittaa liikenteessä olevista merkeistä. Perusoletuksena voidaan pitää, että tarkasteltava otanta ei kata mitenkään autokantamme tiellejättäneitten todellisia osuuksia. Lisäksi tuo antaa vain sen tuloksen, että jo pihaan nyykähtäneitä autoja ei lasketa, vaan pelkästään isolla teillä ajavat autot oletetaan hajonneiksi.

        Tehtäväähän voidaan tarkentaa sillä, että lasketaan todennäköisyys perustuen autojen vikaprosentteihin merkeittäin, jolloin saadaan tuo hölynpöly tilastointi vielä naurettavammaksi. Lisäksi tuon tehtävän laskeminen on vain pelkkä peruskaavaan sijoitus, joten mikä vaiva sitä on laskea? Ainiin ettehän te osaa laskea sitä!

      • <- ...
        Observatorio kirjoitti:

        "En ole aikaisemmin edes viitsinyt katsella näitä sinun "havaintoja", koska todennäköisyys että ne edustaisivat oikeata tiellejääneiden otantaa autokannastamme on hyvin pieni."

        - hyvä, että edes nyt... on nimittäin aika hedelmätöntä alkaa arvostella mitään, mihin ei ole edes tutustunut.
        - olen itsekin todennut, että havainnot eivät edusta oikeaa otantaa tielle jättäneistä autoista Suomessa. Sen sijaan ne edustavat suht' oikeaa otantaa minun tiettynä aikana havainnoimistani, tielle jääneistä autoista.

        "Parhaimmillaan luulen sinun pääsevän todennäköisyyteen 0,1 , että tilastosi pitää paikkaansa."
        - pitää paikkansa, minkä suhteen? Oma ennakkokäsitykseni oli, että tielle jättäneet autot edustavat eri merkkejä ja valmistusmaita suunnilleen siinä suhteessa kuin niitä tiellä liikkuukin. Toinen oletus on se, että uusia autoja osuu haaviin harvakseltaan, oli merkki sitten mikä tahansa. Mitä suuremmaksi aineisto on kasvanut, sen paremmin se on myös alkanut tukea "nollahypoteesiä".

        "Noin paljon vaivaa nähneenä olet varmaankin lukenut tilastotieteitä, jotta voit ymmärtää miten paljon olet tehnyt virheitä tehdessäsi otantaa."

        - voi, eihän tästä juurikaan ole ollut vaivaa. Liikenteessä on pakko tehdä havaintoja kaikenaikaa. Lisäksi tulee havaittua kaikenlaista, mitä ei olisi pakkokaan. Havaintojen painaminen muistiin ei ole kuin pientä dementian torjuntaa.

        - tilastotieteen opiskelut ovat jääneet niihin pariin pakolliseen kurssiin... mitä ne nyt olivatkaan ne Biometria 1 ja 2 ne opukset. Aika vähän siitä on ollut apua tässä projektissa. Aika vähän tässä on sitä puolta tarvittukaan, eihän tässä ole oikeastaan aineistoa vielä käsitelty juuri mitenkään. Havaintojen luokitteluun ei ihmeempiä opintoja tarvita.

        "TEHTÄVÄ:
        Ajatellaampa nyt vaikka, että saksalaisia autoja Suomen autokannasta olisi 23%, japanilaisia 27%, ranskalaisia 15%, ruotsalaisia 10%, italialaisia 7%, amerikkalaisia 9%, espanjalaisia 6% ja muita 3%. Mikä on todennäköisyys, että otoksessasi n=120 autoa (itse olet laskenut määräksi 118!) löytyy saksalaisia 41, japanilaisia 39, ranskalaisia 17, ruotsalaisia 13, italialaisia 5, amerikkalaisia 3 ja espanjalaisia 2? Jos et näin alkeellista tehtävää pysty laskemaan niin suosittelen, että jatkat tätä havaintojen keräämistä omana ilonasi levittämättä näille muille tolloille harhaluuloa, että tämä antaisi juuri mitään osviittaa autojen luotettavuudesta."

        - Tottakai tilastomatematiikan keinoin voidaan ennustaa tiettyjä todennäköisyyksiä, mutta ne ovat kuitenkin vain ennustuksia eivätkä siten todellisten havaintojen veroisia tietolähteitä. Äkkiseltään tuntuisi aika vaativalta tehtävältä, kun ajattelee, että jokainen noista valmistusmaista on kuin se kuuluisa harhainen raha, jonka käyttäytymistä on vaikea ennakolta ennustaa. Jos raha on harhaton (tasapainossa, suom.huom.), ei ole konstikaan laskea todennäköisyyttä viiden heiton tulokselle 3 kruunaa ja 2 klaavaa. Mutta nytpä meillä onkin käsissämme vaikeampi pala, koska emme ennalta voi tietää, jättävätkö ari automerkit tielle yhtä usein, vai onko tässä tapauksessa raha sittenkin harhainen. Esimerkiksi Italialaisten autojen osalta näin näyttäisi olevan. Harhaista rahaa pitää heittää riittävän monta kertaa, jotta pystytään saamaan selville, kuinka usein se kääntyy kruunaksi, kuinka usein klaavaksi. Tämä aineiston kerääminen on oikeastaan sitä rahan heittoa.

        - omana ilonani minä tätä aineistoa keräänkin. Se, että siitä näyttää olevan iloa myös sadoille, jopa tuhansille muille, on tietysti mukava lisä. Ja ole huoleti, en usko, että ne "muut tollot" ottavat tätä yhtä vakavasti kuin sinä.

        "Äkkiseltään tuntuisi aika vaativalta tehtävältä, kun ajattelee, että jokainen noista valmistusmaista on kuin se kuuluisa harhainen raha, jonka käyttäytymistä on vaikea ennakolta ennustaa."

        Tehtävän helpottamiseksi voit kyllä etsiä käsiisi myös ne prosentuaaliset osuudet, jotka kuvaavat autojen tiellejäämistä/vikaprosentteja. Tehtävä itsessään on niin helppo, että sitä helpompaa en oikein keksi. Sijoita kaavaan vain luvut ja se on siinä. Itsellä meni tuon laskimella laskemiseen ehkä korkeintaan minuutti, koska piti vain näpytellä lukuja.

        "olen itsekin todennut, että havainnot eivät edusta oikeaa otantaa tielle jättäneistä autoista Suomessa. Sen sijaan ne edustavat suht' oikeaa otantaa minun tiettynä aikana havainnoimistani, tielle jääneistä autoista."

        Kyllä, otantasi ei todella edusta koko Suomea, mutta ei myöskään sinun alusta asti tilastoimaasi aikaa. Vai oletko asunut tienpäällä viimeiset kuukaudet? Jotain aivan mitättömän pientä otantaa ne voivat edustaa, mutta mitään johtopäätöksiä et voi vetää tilastoimastasi aineistosta.

        "Oma ennakkokäsitykseni oli, että tielle jättäneet autot edustavat eri merkkejä ja valmistusmaita suunnilleen siinä suhteessa kuin niitä tiellä liikkuukin. Toinen oletus on se, että uusia autoja osuu haaviin harvakseltaan, oli merkki sitten mikä tahansa."

        Eivät ne tiellejättäneet tietenkään voi edustaa suhdetta miten autot hajoavat, koska autojen vikaprosentit ovat aivat selvästi vaikuttamassa auton tielle jäämiseen. Eli jos jotain merkkiä on paljon liikenteessä se ei ole tae sille, että sitä merkkiä hajoaisi myös eniten. Hypoteesin testaukseen tarvitsisit kyllä todella isomman otannan ja hieman paremman aineistopohjan. Laskisit varmaan senkin millä arvolla hylkäät nollahypoteesin ja hyväksyt vastahypoteesin. Siis jatkossa jos todella meinaat tehdä jotain tilastollista päättelyä niin tarvitset hieman perusteellisempaa tilastotieteen osaamista. Missähän koulussa mahtavat käyttää tuota Biometrian opusta, ainakin yliopistotasolla biometriasta ei ole kuin yksi pieni kurssi?

        "Se, että siitä näyttää olevan iloa myös sadoille, jopa tuhansille muille, on tietysti mukava lisä. Ja ole huoleti, en usko, että ne "muut tollot" ottavat tätä yhtä vakavasti kuin sinä."

        Mitähän iloa tuosta tilastoinnista on? No ehkä sellaiset joilla ei ole mitään hajua, mitä johtopäätöksiä noista voi tehdä, pitävät tuota varmaan yhtä luotettavana kuin oikeita tehtyjä tilastointeja merkeittäin esiintyvistä vioista. Valitettavasti muutkin taitavat olla vähän jäljillä, että tilastosi ovat suureksi osaksi harrastelijapohjalta tehtyä virheellistä päättelyä. Ja anna anteeksi, jos olen nyt kommentoinut tosiasioita. Muutkin taitavat hieman kyllästyä tähän "tilastointiinsi".

      • asiainosaaja
        <- ... kirjoitti:

        "Noin pientä otantaa ei millään saa prosenttitarkaksi, mutta kyllä se silti valaiseva on."

        Ai kun otanta tapahtuu vain pienellä osuudella tienpätkästä, jolla liikkuvilla on vain tiettyjä ajoneuvomerkkejä eli suurin osa sitä matkaa ajavista on samoja autoja päivittäin. Tuo ei todella voi mitenkään edustaa kattavasti mitään tulosta siitä, että mikä auto jättää tielle ja mikä ei. Millä ihmeen perusteella voit sanoa tuota yhtään valaisevaksi? Tiedätkö tarkkaan mitä autoja kyseisellä pätkällä liikkuu? Jotta tarkastelu olisi edes jotenkin järkevää pitäisi siinä olla myös ilmoitettuna automerkkien osuudet liikenteestä sillä pätkällä. Siinä tilastoinnissa saa Observatorion kaltainenkin kyylääjäkin jo tilastoida melkoista vauhtia ajovauhdista merkkejä ylös, jotta saisi jotain osviittaa liikenteessä olevista merkeistä. Perusoletuksena voidaan pitää, että tarkasteltava otanta ei kata mitenkään autokantamme tiellejättäneitten todellisia osuuksia. Lisäksi tuo antaa vain sen tuloksen, että jo pihaan nyykähtäneitä autoja ei lasketa, vaan pelkästään isolla teillä ajavat autot oletetaan hajonneiksi.

        Tehtäväähän voidaan tarkentaa sillä, että lasketaan todennäköisyys perustuen autojen vikaprosentteihin merkeittäin, jolloin saadaan tuo hölynpöly tilastointi vielä naurettavammaksi. Lisäksi tuon tehtävän laskeminen on vain pelkkä peruskaavaan sijoitus, joten mikä vaiva sitä on laskea? Ainiin ettehän te osaa laskea sitä!

        Mistä moinen alemmuuskompleksi kun yrität korostaa omia taitojasi? Alun perin jätin laskematta tuon kun mekaaninen kaavaan sijoitus ei ole järin kiinnostavaa. Tyydyin vaan toteamaan että sillä yksittäistuloksella ei olisi mitään merkitystä eikä se kerro mistään mitään.

        Ai niin. Pääkaupunkiseudulla on kyllä sen verran suuri automäärä että ei siellä ole vain muutama auto joka voisi jäädä tielle. Kokonaismäärä esittää todella hyvin pääkaupunkiseudun autojakaumaa. Miksi ihmeessä sen muka pitäisi olla suhteessa koko Suomen autoihin?

        "Tehtävän helpottamiseksi voit kyllä etsiä käsiisi myös ne prosentuaaliset osuudet, jotka kuvaavat autojen tiellejäämistä/vikaprosentteja."

        - niin, mutta kun tuota suuretta ei saa muuta kuin aineistoa keräämällä. Nyt on vasta se vaihe menossa.

        "Kyllä, otantasi ei todella edusta koko Suomea, mutta ei myöskään sinun alusta asti tilastoimaasi aikaa. Vai oletko asunut tienpäällä viimeiset kuukaudet?"

        - olet nyt niin oman kiihkosi vallassa, että et ymmärrä selvää tekstiä. En ole muuta väittänytkään aineistostani, kuin että se edustaa hyvin niitä autoja, joita minä olen tavannut tien päälle jättäneenä.

        "Eivät ne tiellejättäneet tietenkään voi edustaa suhdetta miten autot hajoavat, koska autojen vikaprosentit ovat aivat selvästi vaikuttamassa auton tielle jäämiseen."

        - vikaprosentit? Mistäs ne saadaan? Eivät kai prosentit autoja tielle jätä, vaan tekniset viat. Oletko sinä nyt vakavissasi esittämässä, että sinä tiedät jonkin vika/tiellejättämisprosentin, jolla kerrotaan tietyn merkkisten (tässä tapauksessa tietyn maalaisten) autojen lukumäärä tiellä, tiettynä aikana (ja sinähän tiedät senkin) ja se on sitten totuus tielle jättäneistä. Siis tuhat pösöä, tiellejättämisprosentti 3, tielle jättää 30 Pököttiä aikayksikössä. Vaan entäs, jos niitä kuitenkin jätää 29! Neuvostoliittolaisesta yhteiskuntatieteestä sanottiin, että jos tosielämä ei noudata teoriaa, sen pahempi tosielämälle. Taidat olla vanhan liiton miehiä.

        "Mitähän iloa tuosta tilastoinnista on?"

        - sinulle ei tunnu olevan mitään, joten ihmettelenkin, mitä sinä täällä roikut pahaa oloasi purkamassa. Jostain syystä ihmiset tuntuvat tykkäävän tämän tilaston seuraamisesta. Katsojaluvut ovat alusta pitäen olleet suuria ja kehujakin tulee, jos kohta moitteitakin.

        Muista:
        - tämä on vapaaehtoista
        - tämä ei ole suunnattu sinua vastaan
        - tämä ei ole vakavaa.

      • mutta karavaani kulkee.

        Jep!

      • lapin mies

        Loukkaako tämä "tilastointi" jotenkin sinua? Tietenkin tilastoija voisi keksiä tämän kaiken, toisaalta hän yrittää kyllä kertoa kunkin auton kohdalta missä se oli ja koska. Mutta vaikka olisi pelkkää satua koko juttu, niin mitä sitten?

        Minusta äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa ja ilmasta sellasta. Määrät on muuten minusta yllättävän huomattavia, täällä Lapissa näkee harvoin auton tienposkessa, vaikka ajan paljon. Mutta onhan etelässä "hieman" toiset liikennemäärät.

        On täysin naurettavaa haukkua meidät kaikki, vaikka olisit minkälainen matemaatikko tahansa. Tilastoija kertoo kuitenkin miten havantonsa tekee ja jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa ja uskooko koko juttuun.

      • J..
        lapin mies kirjoitti:

        "Tilastoija kertoo kuitenkin miten havaintonsa tekee ja jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa ja uskooko koko juttuun."

        Aivan samaa mieltä.

      • <- ...
        asiainosaaja kirjoitti:

        Mistä moinen alemmuuskompleksi kun yrität korostaa omia taitojasi? Alun perin jätin laskematta tuon kun mekaaninen kaavaan sijoitus ei ole järin kiinnostavaa. Tyydyin vaan toteamaan että sillä yksittäistuloksella ei olisi mitään merkitystä eikä se kerro mistään mitään.

        Ai niin. Pääkaupunkiseudulla on kyllä sen verran suuri automäärä että ei siellä ole vain muutama auto joka voisi jäädä tielle. Kokonaismäärä esittää todella hyvin pääkaupunkiseudun autojakaumaa. Miksi ihmeessä sen muka pitäisi olla suhteessa koko Suomen autoihin?

        Mitäpä sitä enää hölmöläisten kanssa tivaamaan, kun tehtävä oli helppo (sinunkin sanomasi mekaaninen kaavaan sijoitus), mutta tulosta et silti noin lyhyestä tehtävästä osannut laskea.

        Onko se alemmuuskompleksi, jos osaa asiat paremmin kuin toinen? Minun puolesta voitte leikkiä vaikka professoria täällä jos siltä tuntuu, mutta tuolla määrällä tietoa teistä ei ole kuin kateellisiksi räkyttäjiksi.

        Varsinaisia asiainosaajia... ja p**kat sanon minä!!!

      • <- ...
        lapin mies kirjoitti:

        Loukkaako tämä "tilastointi" jotenkin sinua? Tietenkin tilastoija voisi keksiä tämän kaiken, toisaalta hän yrittää kyllä kertoa kunkin auton kohdalta missä se oli ja koska. Mutta vaikka olisi pelkkää satua koko juttu, niin mitä sitten?

        Minusta äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa ja ilmasta sellasta. Määrät on muuten minusta yllättävän huomattavia, täällä Lapissa näkee harvoin auton tienposkessa, vaikka ajan paljon. Mutta onhan etelässä "hieman" toiset liikennemäärät.

        On täysin naurettavaa haukkua meidät kaikki, vaikka olisit minkälainen matemaatikko tahansa. Tilastoija kertoo kuitenkin miten havantonsa tekee ja jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa ja uskooko koko juttuun.

        Ai nyt tämä "tilastointi" jo loukkaa minua... salli minun nauraa!

        "Minusta äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa ja ilmasta sellasta."
        Kyllä aivan yhtä laadukasta ja mielekästä tietoa kuin juorulehtien lukeminen, mutta juorulehdistä joutuu maksamaan. Eli aivan samaan roskaan lasken tämän "tilastojen" massapostittamisen.

        Jos otit haukut henkilökohtaisesti niin et ilmeisesti ymmärtänyt raukka sinäkään hölkäsen pöläystä koko asian ytimestä. Mutta eipä olisi suomessa ensimmäinen kerta, kun ollaan kateellisia ihmisille jotka oikeasti osaavat aisoita. Sitten pitäisi vakavalla naamalla suhtautua tuollaisten havaintojen keräämisen ja siitä tehtyyn päättelyyn.

        Anteeksi, en tule enää kiusaamaan vähä-älyistä enemmistöä keskustelijoista!

      • <- ...
        Observatorio kirjoitti:

        "Tehtävän helpottamiseksi voit kyllä etsiä käsiisi myös ne prosentuaaliset osuudet, jotka kuvaavat autojen tiellejäämistä/vikaprosentteja."

        - niin, mutta kun tuota suuretta ei saa muuta kuin aineistoa keräämällä. Nyt on vasta se vaihe menossa.

        "Kyllä, otantasi ei todella edusta koko Suomea, mutta ei myöskään sinun alusta asti tilastoimaasi aikaa. Vai oletko asunut tienpäällä viimeiset kuukaudet?"

        - olet nyt niin oman kiihkosi vallassa, että et ymmärrä selvää tekstiä. En ole muuta väittänytkään aineistostani, kuin että se edustaa hyvin niitä autoja, joita minä olen tavannut tien päälle jättäneenä.

        "Eivät ne tiellejättäneet tietenkään voi edustaa suhdetta miten autot hajoavat, koska autojen vikaprosentit ovat aivat selvästi vaikuttamassa auton tielle jäämiseen."

        - vikaprosentit? Mistäs ne saadaan? Eivät kai prosentit autoja tielle jätä, vaan tekniset viat. Oletko sinä nyt vakavissasi esittämässä, että sinä tiedät jonkin vika/tiellejättämisprosentin, jolla kerrotaan tietyn merkkisten (tässä tapauksessa tietyn maalaisten) autojen lukumäärä tiellä, tiettynä aikana (ja sinähän tiedät senkin) ja se on sitten totuus tielle jättäneistä. Siis tuhat pösöä, tiellejättämisprosentti 3, tielle jättää 30 Pököttiä aikayksikössä. Vaan entäs, jos niitä kuitenkin jätää 29! Neuvostoliittolaisesta yhteiskuntatieteestä sanottiin, että jos tosielämä ei noudata teoriaa, sen pahempi tosielämälle. Taidat olla vanhan liiton miehiä.

        "Mitähän iloa tuosta tilastoinnista on?"

        - sinulle ei tunnu olevan mitään, joten ihmettelenkin, mitä sinä täällä roikut pahaa oloasi purkamassa. Jostain syystä ihmiset tuntuvat tykkäävän tämän tilaston seuraamisesta. Katsojaluvut ovat alusta pitäen olleet suuria ja kehujakin tulee, jos kohta moitteitakin.

        Muista:
        - tämä on vapaaehtoista
        - tämä ei ole suunnattu sinua vastaan
        - tämä ei ole vakavaa.

        Lopeta nyt ajoissa hyvä mies, ettet tee itsestäsi aivan pelleä! Et selvästi ymmärrä itsekään mitä aineistollasi teet ja sitten kuitenkin leikit tekeväsi siitä jatkossa tilastollisia päätelmiä, joihin sinulla ei tunnu olevan mitään osaamisen edellytyksiä. Yrität edelleen sysätä tehtävän vastauksen antoa sättimällä vain minulle takaisin sitä samaa tekstiä, minkä olet monesti tälle palstalle jo kirjoittanut.

        Ei en ole kiihkon vallassa sen enempää kuin sinäkään, joten teksti on aivan järkeensä käypää.

        "Neuvostoliittolaisesta yhteiskuntatieteestä sanottiin, että jos tosielämä ei noudata teoriaa, sen pahempi tosielämälle. Taidat olla vanhan liiton miehiä."
        Ja jatkat vain haukkumista. Kummallekohan se tekee kipeää kuulla totuutta asioista? Mies yrittää puhua vaikka mitä puuta heinää, jotta saisi sivuutettua hänelle kohdistetut kysymykset. Tulee vähän poliitikko mieleen. Tuskin on minun vikani, jos et osaa asioita minua paremmin.

        "sinulle ei tunnu olevan mitään, joten ihmettelenkin, mitä sinä täällä roikut pahaa oloasi purkamassa. Jostain syystä ihmiset tuntuvat tykkäävän tämän tilaston seuraamisesta. Katsojaluvut ovat alusta pitäen olleet suuria ja kehujakin tulee, jos kohta moitteitakin."

        Ai sillä ihmisellä on paha olo, kun esittää asioista oikean mielipiteen. Pitäisi sinunkin ottaa asioista enemmän selvää, jos meinaat todella alkaa haukkumaan muita ilman perusteita. Pelkän totuuden kuuleminen toisen sanomana ei ole riittävä syy alkaa sättimään totuuden sanojaa. Kai tätä ketjua seurataan, kun jatkuvasti olet sitä tänne postittanut. Kuitenkaan ennen minua ei taida keskustelu olla ollut vielä yhtä vilkasta, vai? Korkeata lukijamäärää selittää varmasti itsesi ja muiden patoutuneitten valehtelijoitten ja turhaan räkyttäjien tässä ketjussa ravaaminen.

        Niin jos sinulla on oikeus kirjoittaa tänne moisia satuja niin miksen minä saa ilmaista mielipidettäni? Vai tekeekö totuus kipeää? En minä jaksa muutenkaan useasti puuttua täällä oleviin asiavirheisiin, koska suuri osa viesteistä on täyttä roskaa, mutta kyllä se on paikallaan joskus vähän keskustella. Totta puhuessa otan kyllä asiat vakavasti, mutta sinullehan tämä on leikkiä, koska asian syvin ymmärtäminen puuttuu.

        Lisäksi en jaksa vaivautua enää kinastelemaan ihmisen kanssa joka ei pysty vastaamaan jo esitettyihin kysymyksiin ja joka ei tajua mistä asioista puhutaan, koska koulutus ei ilmeisesti anna myöten.

        Eli se on hyvää yötä, huomenta ja muista nukkua ;)

      • Juippi
        <- ... kirjoitti:

        Ai nyt tämä "tilastointi" jo loukkaa minua... salli minun nauraa!

        "Minusta äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa ja ilmasta sellasta."
        Kyllä aivan yhtä laadukasta ja mielekästä tietoa kuin juorulehtien lukeminen, mutta juorulehdistä joutuu maksamaan. Eli aivan samaan roskaan lasken tämän "tilastojen" massapostittamisen.

        Jos otit haukut henkilökohtaisesti niin et ilmeisesti ymmärtänyt raukka sinäkään hölkäsen pöläystä koko asian ytimestä. Mutta eipä olisi suomessa ensimmäinen kerta, kun ollaan kateellisia ihmisille jotka oikeasti osaavat aisoita. Sitten pitäisi vakavalla naamalla suhtautua tuollaisten havaintojen keräämisen ja siitä tehtyyn päättelyyn.

        Anteeksi, en tule enää kiusaamaan vähä-älyistä enemmistöä keskustelijoista!

        ...suurin osa kansalaisista ei ole yhtä viisaita kuin sinä. Näyttää olevan ilmeisen ahdistava rooli.

      • <- ...
        Juippi kirjoitti:

        ...suurin osa kansalaisista ei ole yhtä viisaita kuin sinä. Näyttää olevan ilmeisen ahdistava rooli.

        Onhan se helppoa olla tyhmä, kun siihen ei tarvita mitään taitoja! Liika viisaus ei ahdista muita kuin väittelyn tyhmempiä osapuolia, jotka ahkerasti ovatkin vastailleet minulle. Paljonko teitä kateellisia löytyy vielä lisää?

        Ilmeisesti siinä määrin sinäkin itsesi sellaiseksi tyhmäksi tunnet, kun piti jotain "nokkelaa" vastaukseksi laittaa.

        Onhan se ymmärrettävää, että kateellinenkaan ei ole helppo olla ja sitten sitä vasta ahdistaisikin. ;)

      • tyhmä jätkä

        Osoitapa nyt jotenkin matemaattisesti meille tyhmille miksi tämä nyt on niin tyhmää?

        Epäilen kyllä sun viisauttas. Ainakaan fiksu et ole, ne ei käyttäydy noin.

      • Tomppa

        Kunhan kohtauksesi hellittää, voisit lupauksesi mukaisesti vastata tähän itse keksimääsi tehtävään?

        "Annan oikean vastauksen illemmalla jos muistan, mutta viimeistään huomenna."

        TEHTÄVÄ:
        Ajatellaampa nyt vaikka, että saksalaisia autoja Suomen autokannasta olisi 23%, japanilaisia 27%, ranskalaisia 15%, ruotsalaisia 10%, italialaisia 7%, amerikkalaisia 9%, espanjalaisia 6% ja muita 3%.
        Mikä on todennäköisyys, että otoksessasi n=120 autoa (itse olet laskenut määräksi 118!) löytyy saksalaisia 41, japanilaisia 39, ranskalaisia 17, ruotsalaisia 13, italialaisia 5, amerikkalaisia 3 ja espanjalaisia 2?

        Jos et näin alkeellista tehtävää pysty laskemaan niin suosittelen, että jatkat tätä havaintojen keräämistä omana ilonasi levittämättä näille muille tolloille harhaluuloa, että tämä antaisi juuri mitään osviittaa autojen luotettavuudesta.

      • Tomppa, toinen tyhmä
        <- ... kirjoitti:

        Onhan se helppoa olla tyhmä, kun siihen ei tarvita mitään taitoja! Liika viisaus ei ahdista muita kuin väittelyn tyhmempiä osapuolia, jotka ahkerasti ovatkin vastailleet minulle. Paljonko teitä kateellisia löytyy vielä lisää?

        Ilmeisesti siinä määrin sinäkin itsesi sellaiseksi tyhmäksi tunnet, kun piti jotain "nokkelaa" vastaukseksi laittaa.

        Onhan se ymmärrettävää, että kateellinenkaan ei ole helppo olla ja sitten sitä vasta ahdistaisikin. ;)

        Olkoon sitten kuinka älykäs tahansa, niin fiksu ihminen ei kiihdytä itseään angstisen raivon partaalle vain siksi, että joku on tehnyt luettelon tielle jättäneistä autoista ja jonkun toisen mielestä tätä luetteloa on mielenkiistoista lukea. Meillä hulluilla on tunnetusti halvat huvit, mutta ei tuo teidän älykköjenkään käytös kovin arvokasta ole.

      • <- ...
        Tomppa kirjoitti:

        Kunhan kohtauksesi hellittää, voisit lupauksesi mukaisesti vastata tähän itse keksimääsi tehtävään?

        "Annan oikean vastauksen illemmalla jos muistan, mutta viimeistään huomenna."

        TEHTÄVÄ:
        Ajatellaampa nyt vaikka, että saksalaisia autoja Suomen autokannasta olisi 23%, japanilaisia 27%, ranskalaisia 15%, ruotsalaisia 10%, italialaisia 7%, amerikkalaisia 9%, espanjalaisia 6% ja muita 3%.
        Mikä on todennäköisyys, että otoksessasi n=120 autoa (itse olet laskenut määräksi 118!) löytyy saksalaisia 41, japanilaisia 39, ranskalaisia 17, ruotsalaisia 13, italialaisia 5, amerikkalaisia 3 ja espanjalaisia 2?

        Jos et näin alkeellista tehtävää pysty laskemaan niin suosittelen, että jatkat tätä havaintojen keräämistä omana ilonasi levittämättä näille muille tolloille harhaluuloa, että tämä antaisi juuri mitään osviittaa autojen luotettavuudesta.

        Annan vastauksen kyllä vähän pitkin hampain, koska kukaan ei osannut edes arvata mitään. Kaiken maailman v**tuilua kyllä on tullut senkin edestä, mutta mitään laskun ratkaisemiseksi ei olla saatu aikaan.

        Annan siis pelkän vastauksen enkä mitään kaavaan sijoituksia, jotta nämä fiksuimmat voisivat vielä etsiä sen kaavan käsiinsä. Hehän puheitten mukaan tietävät mihin sijoittaa, joten kaavan kertominen lienee aiheetonta.

        Eli vastaus on 6.0223810920848*10^-12.

        Kenellähän se kohtaus nyt on?! Veikkaampa, että sama v**tuilu jatkuu olisin sitten antanut vastauksen tai en. Kuvitelkaa sitten vaikka mitä minusta, mutta väärässä olette jokatapauksessa. Helppohan se on puskista haukkua, kun ollaan tappiolla tiedossa. Kohtahan minut onkin haukuttu jo melkein kaikilla mahdollisilla tavoilla.

      • <- ...
        Tomppa, toinen tyhmä kirjoitti:

        Olkoon sitten kuinka älykäs tahansa, niin fiksu ihminen ei kiihdytä itseään angstisen raivon partaalle vain siksi, että joku on tehnyt luettelon tielle jättäneistä autoista ja jonkun toisen mielestä tätä luetteloa on mielenkiistoista lukea. Meillä hulluilla on tunnetusti halvat huvit, mutta ei tuo teidän älykköjenkään käytös kovin arvokasta ole.

        Sinäkö lasket tämän totuuden sanomisen raivoksi?
        Edelleen rakkikoirat jatkaa haukkumistaan, kun mihinkään älylliseen päättelyyn ei pystytä.

        Kumma asia sekin, että sinua äkkiseltään alkoi vaivaamaan tämä keskustelu. Taidat olla yhtä pahasti polttanut käämisi kuin muutkin suunsa jo tukkineet. Vai pitikö välillä vaihtaa nickkiä, jottei kaikki arvostus mene?

        Jos et pysty muuhun keskusteluun kuin toisten haukkumiseen niin jätä kirjoituksesi tekemättä. Tämä alkaa mennä jo siinä määrin nytkin aivan ohi aiheesta, ettei tässä ole mitään järkeä. Kaikkihan alkoi vain minun ensimmäisestä viestistä, jota moni ei voinut pienessä päässään sulattaa.

        Eli kaikesta siitä raivosta, kateudesta, vihasta ja muista kirjoittamistanne syytöksistä voitte aivan varmasti syyttää vain itseänne, sillä itseänne siinä vain kuvailette. V**tuilun te osaatte vallan mainiosti, mutta asioitten ymmärtäminen on todella heikolla perällä.

      • tyhmä jätkä
        <- ... kirjoitti:

        Annan vastauksen kyllä vähän pitkin hampain, koska kukaan ei osannut edes arvata mitään. Kaiken maailman v**tuilua kyllä on tullut senkin edestä, mutta mitään laskun ratkaisemiseksi ei olla saatu aikaan.

        Annan siis pelkän vastauksen enkä mitään kaavaan sijoituksia, jotta nämä fiksuimmat voisivat vielä etsiä sen kaavan käsiinsä. Hehän puheitten mukaan tietävät mihin sijoittaa, joten kaavan kertominen lienee aiheetonta.

        Eli vastaus on 6.0223810920848*10^-12.

        Kenellähän se kohtaus nyt on?! Veikkaampa, että sama v**tuilu jatkuu olisin sitten antanut vastauksen tai en. Kuvitelkaa sitten vaikka mitä minusta, mutta väärässä olette jokatapauksessa. Helppohan se on puskista haukkua, kun ollaan tappiolla tiedossa. Kohtahan minut onkin haukuttu jo melkein kaikilla mahdollisilla tavoilla.

        Vaikka myönnän, että en edes ymmärrä mitä tuo luku tarkoittaa :)

        Mutta en myöskään ymmärrä mitä pahaa on tehdä havaintoja tiellejääneistä autoista. Eikä siinä kovin monimutkaisia laskutoimituksia tarvita. Sellasta jokamiehen tiedettä...

      • J..
        <- ... kirjoitti:

        Sinäkö lasket tämän totuuden sanomisen raivoksi?
        Edelleen rakkikoirat jatkaa haukkumistaan, kun mihinkään älylliseen päättelyyn ei pystytä.

        Kumma asia sekin, että sinua äkkiseltään alkoi vaivaamaan tämä keskustelu. Taidat olla yhtä pahasti polttanut käämisi kuin muutkin suunsa jo tukkineet. Vai pitikö välillä vaihtaa nickkiä, jottei kaikki arvostus mene?

        Jos et pysty muuhun keskusteluun kuin toisten haukkumiseen niin jätä kirjoituksesi tekemättä. Tämä alkaa mennä jo siinä määrin nytkin aivan ohi aiheesta, ettei tässä ole mitään järkeä. Kaikkihan alkoi vain minun ensimmäisestä viestistä, jota moni ei voinut pienessä päässään sulattaa.

        Eli kaikesta siitä raivosta, kateudesta, vihasta ja muista kirjoittamistanne syytöksistä voitte aivan varmasti syyttää vain itseänne, sillä itseänne siinä vain kuvailette. V**tuilun te osaatte vallan mainiosti, mutta asioitten ymmärtäminen on todella heikolla perällä.

        Tahaton komiikka on huumorin korkein aste.

      • J..
        <- ... kirjoitti:

        Annan vastauksen kyllä vähän pitkin hampain, koska kukaan ei osannut edes arvata mitään. Kaiken maailman v**tuilua kyllä on tullut senkin edestä, mutta mitään laskun ratkaisemiseksi ei olla saatu aikaan.

        Annan siis pelkän vastauksen enkä mitään kaavaan sijoituksia, jotta nämä fiksuimmat voisivat vielä etsiä sen kaavan käsiinsä. Hehän puheitten mukaan tietävät mihin sijoittaa, joten kaavan kertominen lienee aiheetonta.

        Eli vastaus on 6.0223810920848*10^-12.

        Kenellähän se kohtaus nyt on?! Veikkaampa, että sama v**tuilu jatkuu olisin sitten antanut vastauksen tai en. Kuvitelkaa sitten vaikka mitä minusta, mutta väärässä olette jokatapauksessa. Helppohan se on puskista haukkua, kun ollaan tappiolla tiedossa. Kohtahan minut onkin haukuttu jo melkein kaikilla mahdollisilla tavoilla.

        Minul on ehkä vähän vilkas mielikuvitus, mutta tästä tuli jotenkin mieleen se Pepsodent-mainos, missä sadottiin, että Pepsodent vähentää reikiintymistä, tässä on todiste.

        Valkoisella paperilla oli laskeva käyrä ilman mitään asteikkoa tai mitään muutakaan. Pelkkä laskeva käyrä muuten tyhjällä paperilla.

      • Observatorio
        <- ... kirjoitti:

        Annan vastauksen kyllä vähän pitkin hampain, koska kukaan ei osannut edes arvata mitään. Kaiken maailman v**tuilua kyllä on tullut senkin edestä, mutta mitään laskun ratkaisemiseksi ei olla saatu aikaan.

        Annan siis pelkän vastauksen enkä mitään kaavaan sijoituksia, jotta nämä fiksuimmat voisivat vielä etsiä sen kaavan käsiinsä. Hehän puheitten mukaan tietävät mihin sijoittaa, joten kaavan kertominen lienee aiheetonta.

        Eli vastaus on 6.0223810920848*10^-12.

        Kenellähän se kohtaus nyt on?! Veikkaampa, että sama v**tuilu jatkuu olisin sitten antanut vastauksen tai en. Kuvitelkaa sitten vaikka mitä minusta, mutta väärässä olette jokatapauksessa. Helppohan se on puskista haukkua, kun ollaan tappiolla tiedossa. Kohtahan minut onkin haukuttu jo melkein kaikilla mahdollisilla tavoilla.

        Kiitos vastauksestasi. En tosin tiedä, mitä hyötyä siitä on tämän tilastoinnin kannalta, mutta jos sillä saatiin rauha maahan, niin hyvä on.

        Olen pahoillani, jos koet, että olen v**tuillut sinulle tai haukkunut sinua. Tarkoitukseni ei ole ollut aiheuttaa mielipahaa. Mielestäni minulta ja muilta saamasi palaute ei kuitenkaan ole ollut sen alatyylisempää kuin omasikaan. Sinä olet täällä sanonut muita tyhmiksi ja oppimattomiksi, muut ovat mielestäni lähinnä tyytyneet kummastelemaan ristiretkesi motiiveja. Mutta loukatuksi tulemisen tuntemukset ovat yksilöllisiä, joten ainakin omalta osaltani yritän jatkossa olla hienotunteisempi.

      • satunnainen mutkailija

        Jatka vaan. Tää on kiinnostavaa luetteloa. Tolla nuolihyypiöllä (

      • <- ...
        satunnainen mutkailija kirjoitti:

        Jatka vaan. Tää on kiinnostavaa luetteloa. Tolla nuolihyypiöllä (

        Nuolihyypiö... hah hah haaa.
        Etkö enää mitään väsyneenpää juttua keksinyt? Tais olla liian vaikeaa sinullekin ymmärtää!

        Onko toi Sunny joku jäätelömerkki vai mikä?

        Jatkakaa tollot vain mollaamista, mutta teiltähän ne päreet paloi jo ajat sitten.

      • hande

        Tosiasioitahan ne vaan on, vanha ruosteinen sunny, todennäköisyys jäädä tienvarteen 100 %

    • hyvä hyvä

      sanokoon mitä sanovat, tällaista jaksaa lukea tylsänä työpäivänä. Simahtaneiden autonjen bongailu on oikein virkistävää ajanviihdettä harmaassa talvimaisemassa. Itsekkin pysäköin linnatuulen paikkeille yhden Sunnyn :) yhtenä talvena.. bensatta kun auto ei liiku.

      "varmaa tietoa" toisesta maasta jossa kaverini jututti hinausmiestä. En nyt tarkoita "hinuria" eli tähän seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa miestä, vaan ammattimiestä, joka pienen suostuttelun jälkeen paljasti että Opel johtaa heidän tilastojaan. Jonkinmoinen ammattisalaisuus taisi olla kun niin kauan piti tietoa lypsää.

      -harrastaminen on tervettä-

    • Observatorio

      UUSIMMAT HAVAINNOT

      23.2. noin 8.00.
      Jonkun firman teipattu, uudehko Toyota Hiace. Mäntsälä, Lahdenväylä Lahteen päin. Hätävilkut päällä. Tuskin oli kuitenkaan pissahätä, koska kuski istui sisällä. Lakisääteisen tauon pitämiseksi olisi kannattanut poiketa 200 metriä aiemmin olleesta liittymästä huoltoasemalle. Sieltä olisi saanut polttoainettakin, jos se olisi ollut lopussa.

      KOKONAISTILANNE MAITTAIN (n=130):
      - Saksa: 44
      - Japani: 42
      - Ranska: 20
      - Ruotsi 14
      - Italia 5
      - USA 4
      - Espanja 2
      _________________________________________

      AIEMMAT HAVAINNOT IKÄRYHMITTÄIN

      1970-lukulaisia:
      - Mercedes 70-luvun jälkipuoliskolta, Kangasala
      - MB W123, Vantaa

      1980-lukulaisia:
      - Nissan Sunny, tumman harmaa, 80-luvun lopulta. Nurmijärvi.
      - Nissan Sunny, samanlainen kuin edellinen, mutta punainen. Vantaa.
      - Opel Omega 80-luvulta Hyvinkää.
      - Opel Vectra, vuosimalli ehkä -88-89. Hyvinkää
      - Ford Escort, luokkaa -86. Helsingissä.
      - Audi 100 80-luvun puolivälistä, Hyvinkään-Lohjan välillä.
      - VW Jetta, Espoo, Kehä I:n varrella.
      - Mazda 323, Lahden väylä, Kerava.
      - Citroen BX, Kehä III, Tikkurila.
      - Opel Ascona. Lahden väylä Kerava
      - VW Jetta, Helsinki, Kehä I länteen.
      - Toyota Corolla sedan, Hollola.
      - Nissan Sunny 80-luvun lopulta. Tampereenväylä, Nurmijärvi
      - Toyota Hiace 80-luvulta uuvahtaneena pientareelle. Lahdenväylä, Helsinki.
      - Renault 5, 80-luvun alusta, Lahdenväylä, Mänsälä.
      - Fiat Tipo 80-luvun lopulta. Tampere, Tampereenväylä.
      - VW Golf. Tampereenväylä, Keimola
      - Toyota Hiace Helsinki, Kehä I.
      - Volvo 340 DL. Vuosimalli 1986-90. Helsinki, Kehä I
      - Peugeot 309 80-luvun lopulta, Turunväylä Turkuun päin
      - Honda Civic 80-luvulta. Tampereenväylä, Nurmijärvi
      - Honda Civic, 80-luvulta. Helsinki, Lahdenväylä
      - Volvo 740 sedan 80-luvulta. Mäntsälä, Lahdenväylä.
      - Volvo 740 Kartano 80-luvulta. Vantaa, Lahdenväylä.
      - VW Transporter 80-luvulta. Riihimäki, Tampereenväylä
      - Audi 100. Lahdenväylä, Kerava.
      - Mazda 323 Helsinki, Malmi.
      - Nissan Cedric Hollola, Herrala.
      - Nissan Sunny 80-luvun lopulta: Vantaa, Lahdenväylä Lahteen päin.
      - Renault 11 jostain 80-luvulta. Helsinki, Kehä I itään, Pukinmäen paikkeilla.
      - Opel Vectra, 80-luvun lopusta. Tampereenväylä.
      - BMW 300 80-luvun lopulta. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä
      - Nissan Sunny 80-luvun lopusta. Helsinki, Lahdenväylä H:kiin päin.
      - VW Polo Classic 80-luvulta. Lahdenväylä, Vantaata.
      - 80-luvun lopun Audi 80. Lahdenväylä, Jakomäen paikkeilla.
      - Nissan Sunny 80-luvun lopulta. Helsinki, Lahdenväylä, Viikin paikkeilla.
      - Ford Sierra 2,0 80-luvun lopusta. Lahdenväylä, Vantaa.
      - Honda Civic, porrasperä 80-luvulta. Espoo Kehä I.
      - Mercedes 190 jostain 80-luvulta. H:ki, Kehä I Länteen.
      - Nissan Sunny porrasperä myös 80-luvulta, H:ki, Kehä I Länteen.
      - Honda Prelude 80-luvulta. Nurmijärvi, Tampereenväylä H:kiin päin.
      - Volvo 340 DL, ruskea, 1980-luvun puolivälin jälkeen. Tampereenväylä
      - Opel Vectra 80-luvun lopulta. Hyvinkää, Tampereenväylä.
      - Peugeot 505 Sama tie vähän myöhemmin.
      - Volvo 340 DL vm. n. 1987: Helsinki, Kehä I länteen.
      - Fiat Uno vuodelta n. 1985: Espoo Kehä I länteen.
      - Ruskea Peugeot 309 80-luvulta. Tampereenväylä, Vantaa.

      1980 / 1990 -lukulaisia:
      - Suzuki Svift -80/90-lukujen vaihteesta. Helsinki/Vantaa, Vihdintie, Variston tienoolla
      - Peugeot 405 jostain 80- ja 90 -lukujen vaihteesta. Riihimäki, Tampereenväylä, H:kiin päin.
      - Mazda 626 HB 80-90-lukujen taitteesta. Espoo, Turunväylä
      - Peugeot 405 vuosimalli noin 1990. Hausjärvi, Riihimäelle päin. Pelti pystyssä ja hätävilkut päällä.
      - Chevy Van 80-tai 90-luvulta. Mäntsälä, Lahden väylä, Lahteen päin.
      - Mazda 626 80-90-lukujen taitteesta. Riihimäki, Tampereenväylä
      - Tumma Opel Vectra 80-90-lukujen taitteesta. Hausjärvi,
      - Citroen BX GTi. Helsinki, Lahdenväylä.
      - Opel Kadett. Kehä I
      - Citroen BX Break vuosimalli siinä 1990 paikkeilla. Lahdenväylä.
      - VW Golf. Tampere, Näsinneulan lähettyvillä
      - VW Golf, vm. n. 80-90-luvun vaihteesta, Kehä III itään, vähän Tikkurilan liittymän jälkeen.
      - Saab 900 80- ja 90-lukujen taitteesta. Helsinki Kehä I.
      - Toyota Corolla 3-ov. Helsinki, Lahdenväylä.
      - Toyota Corolla 90-luvulta. Vantaa

      1990-lukulaisia:
      - BMW 500-sarja 90-luvulta Helsinki
      - Toyota Corolla, 90-luvulta, Riihimäki
      - Honda Civic 90-luvun alusta. Tampereen väylä, Hyvinkää.
      - Nissan Primera Tampereenväylä, Hyvinkää.
      - Toyota Hiace, 90-luvun alusta, Lahdenväylä, Tuusula.
      - Renault 19 Lahden väylä, Vantaa.
      - Ford Transit, Kehä I itään.
      - Suzuki Alto 90-luvulta. Kehä I itään,
      - C-sarjan Farmari-Mersu 90-luvun lopulta. Lahdenväylä, Mäntsälä
      - Nissan Primera. Tampereenväylä, Helsinki
      - Honda Accord. Kehä I
      - 300-sarjan BMW. Kehä I
      - Nissan Primera. Ylivieska - Nivala
      - Opel Corsa 90-luvun lopulta. Nivala
      - VW Passat. Nurmijärvi-Vantaa, Tampereenväylä
      - Jeep Cherokee 90-luvulta. Vantaa, Tampereenväylä, lähellä Kehä III:n liittymää.
      - VW Jetta 90-luvulta. Tampereenväylä, Hyvinkää - Nurmijärvi.
      - Mitsubishi Galant 90-luvun puolivälistä: Riihimäki, Tampereenväylä.
      - Ford Transit 90-luvulta. Tampereenväylä Helsinkiin päin välillä Hyvinkää-Nurmijärvi.
      - Volvo 460 90-luvun puolivälistä. Helsinki, Kehä I, Vihdintien liittymän kohdalla.
      - Volkswagen Transporter 90-luvulta, Tampereenväylä, Nurmijärvi.
      - Peugeot 106 -90-luvulta. Vantaa, Kehä III itään Tikkurila.
      - Volvo V 70 jostain 90-luvun lopulta.Helsinki, Kehä I.
      - Fiat Punto 90-luvulta. Helsinki, Kehä I.
      - Nissan Prairie 90-luvun alusta. Kehä I .
      - Volkswagen Golf Variant. Lahdenväylä, Kerava.
      - Volkswagen Transporter, Lahden väylä, Kerava.
      - Audi 100 / A6. Mäntsälä, Lahdenväylä.
      - Ford Transit 90-luvulta. Lahdenväylä, H:kiin päin, Kerava.
      - BMW 500-sarjalainen 90-luvulta. Lahdenväylä.
      - Nissan Micra 90-luvulta. Lahdenväylä, Kerava
      - Mitsubishi Lancer 90-luvun alusta. Lahdenväylä, Tuusula
      - Volkswagen Polo classic. Lahdenväylä, Vantaa.
      - Chevrolet Astro ehkä 90-luvun alusta. Tampereenväylän alku, T:reelle päin.
      - Volvo V70 90-luvun lopulta, Kehä I
      - Volvo V70 90-luvun lopulta, Tampereenväylä, Riihimäki

      1990 / 2000 -lukulaisia
      - Peugeot 406 1990-luvun lopulta tai 2000-luvun alusta. Helsinki, Viikki, Lahdenväylä H:kiin päin.
      - Volkswagen Polo SDI 90-2000-luvulta. Helsinki, Turunväylä
      - Fiat Ducato, Helsinki, Konala, Vihdintie.
      - Volksvagen Transporter 90- tai 2000-luvulta. Helsinki, Kehä I.
      - Renault Kangoo. Kehä III, Tikkurila.
      - Mazda MX 5 90-2000-luvulta. Lahdenväylä, Tuusula.
      - Saab 95 Lahdenväylä, Kerava.
      - VW Golf Variant. Hollola, Riihimäentie.
      - Daihatsu Sirion. Lahdenväylä, Järvenpää.
      - Nissan Primera. Helsinki, Kehä I.
      - MB Vito. Lahdenväylä, Järvenpää.

      2000-lukulaisia
      - Mazda 2. Nurmijärvi.
      - Peugeot 307. Tampereenväylä, Nurmijärvi
      - Volvo S 40 Tampereenväylä.
      - Volvo S 80 Tampereenväylä, Keimola.
      - Renault Trafic Lahdenväylä.
      - Citroen Xara farkku, Lahden väylä.
      - Volvo S 80, Lahdenväylä, Vantaa.
      - Seat Leon. Tampereenväylä, Vantaa.
      - Toyota Hiace, Vantaa, Tampereenväylä
      - Citroen Xara. Hollola, Salpakangas.
      - Ford Transit: Nurmijärvi, Tampereenväylä.
      - Seat Leon: Kehä kolme.
      - Volkswagen Golf. Helsinki, Pasila.
      - Fiat Stilo. Lahdenväylä, Vantaa.
      - Citroen C5. Helsinki, Lahdenväylä
      - Toyota Avensis. Nurmijärvi, Tampereenväylä.
      - Toyota Hiace, H:ki, Tampereenväylä.
      - VW Golf. Espoo, Lintuvaarantie.
      - Citroen Xara. Vantaa, Kehä III.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe