Helppo avoero?

kanssasi, ei se yhtään helpompaa ole erota -ainakaan pitkästä- avoliitosta kuin avioliitosta! Itse olen ollut avoliitossa nyt 8,5 vuotta ja yhteinen lapsikin meillä on, joten en kyllä usko että tästä ihan noin vaan hupsistakeikkaa tulis erottua! Mitään muuta eroa suhteellamme ei avioliittoon ole, paitsi että sormuksia meillä ei ole.

Eri asia tietysti on, jos pari muuttaa yhteen viikon kuluttua tapaamisesta, ja sitten eroavatkin kuukauden kuluttua, kun huomataan että tsiisus, mihin sikaan mä ihastuin! Silloin on ehkä panokset pikkusen pienemmät kuin pidemmissä avosuhteissa, ja erokin on hieman helpompi.

Toisaalta, tunnen ite tapauksen, jossa pari meni naimisiin 4kk kuluttua ensitapaamisesta, ja 8kk kuluttua ensitapaamisesta oli jo erottu. Jäi siinä naimisiinmenokiiruussa kuulemma morsiamelta sulhaselle kokonaan kertomatta, että sairastaa suht vaikeaa mielisairautta.. Eli näitäkin tapauksia on..

Mä olen sitä mieltä, että koskaan ei pitäis mennä naimisiin asumatta ensin yhdessä vähintään pari kuukautta, tai mieluummin puoli vuottakin. Voitais tolla jo ehkäistä monia ongelmia, joita syntyy, kun arki alkaa suhteessa. No, se oli vain mielipiteeni!

Itse pidän avioliiton solmimista sopimuksen allekirjoittamisena. Lupauksena olla yhdessä loppuelämä ja samalla kaikki tietävät että sen lupauksen voi rikkoa ja joskus voi vaan olla pakko vaikkei ikinä olisi halunnut. Samalla pidetään bileet. Avoliitto solmitaan kun päätetään muuttaa yhteen. Siitäkin voi erota. Kumpikaan ero ei ole helppo.

Mutta eniten siinä erossa varmasti sattuu juuri se erilleen muuttaminen. Se on konkreettista En ole ollut koskaan naimisissa mutta voisin kuvitella että vaikein vaihe olisi se kun kamat jaettaisiin ja muutettaisiin pois yhteisestä kodista. Avioero astuisi sitten joskus voimaan, mutta se tuskin sattuu enää niin paljoa kuin se erilleen muutto sattui. Näin ollen olen sitä mieltä ettei avoero ole yhtään avioeroa helpompi. Avioerossa sen yhteen muuttamisen lisäksi tosin tulee vielä rikottua se kirjallinen (ja Jumalalle annettu, jos siihen sattuu uskomaan) lupaus, mutta avoliitossakin monet parit lupaavat toisilleen olla yhdessä aina. Minua sattuisi enemmän sen lupauksen rikkominen kuin minkään muun.

Yhteiskunta laahaa perässä, avioero kuullostaa pahalta ja sen takia voi mennä vaikka hoitoon. Avoeroon suhtaudutaan paljon kevyemmin. "Onneksi ette sentään olleet naimisissa". Ihan kun se sattuisi sitten jotenkin vähemmän kun ei oltu naimisissa.

ero kuin ero, riippuen suhteesta tietenkin, on vaikea. Itselläni meni viidenvuoden suhde poikki lähiaikoina. Ei tuntunut pahalta, mitä itsekin ihmettelin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että johtui siitä että totuin tilanteeseen vaikka en ollut onnellinen. Sain kuitenkin silmä lopulta auki ja PITKÄN, kuukausien pohdinnan ja itsetutkiskelun jälkeen sain sanottua tuntemukseni ääneen. Nyt tuntuu hyvältä ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Olemme edelleenkin väleissä, ystävinä suhteemme toimii paremmin ei elämänkumppaneina. Mutta niinkuin alkuperäisen viestin lähettäjä, olen samaa mieltä, ero voi olla erittäin vaikea riippumatta siitä onko takana avioliitto vai avoliitto. Avoliitto voi olla tunnetasolla vahvempi kuin avioliitto.

jospa "helpolla " lähdöllä tarkoitetaan sitä., ettei ole mitään virallisia toimituksia, ei paperisotaa..ei nimenvaihtoja ym.

Juuri avoeroprosessissa olevana voin sanoa, että ei ole helppoa. Kolme vuotta kun on saman katon alla asustellut niin kyllä hankalaa on.

Toisaalta ex-puolisolleni tuntui olevan helppoa. Oli vaan tietokoneelle kirjoittanut viestin, että on löytänyt toisen, eikä ole minua kohtaan enää tunteita. Jotta semmosta.

Käytännön puolikaan nyt ei niin paljon avioliitosta eroa. Muuta eroa ole, kuin se virallinen eropaperi, sellaista ei tarvitse. Muuten on kaikki omaisuuden jakaminen, asunnon etsiminen, muuttaminen, kaikenlaiset muuttoilmoitukset vähän jokapaikkaan. Ja kaikkein ikävintä, kun joutuu selittämään jokaiselle sukulaiselle ja tuttavalle, että mitä oikein tapahtui ja miksi jne. jne.

Toistakymmentä vuotta yhdessä. Nyt puolitoista vuotta erillään. Olen edelleen masentunut ja pahasti erakoitunut. Tuntuu, etten enää uskalla aloittaa toisen kanssa uudestaa. En oikeastaan tunne voivanikaan, sillä olen edelleen jotenkin hänessä kiinni. Omalta puoleltani rakkaus ei loppunut, kyse oli pikemminkin sietokyvystä. En tosiaan tiedä miten jatkaa.

Ei avo ero ole helppoa varsinkaan jos toinen osa puoli vain ilmoittaa että se on loppu nyt,vain ja ainoastaan siksi että omien mokailujensa jälkeen ei pysty vastaamaan esitettyihin kysymyksiin,miksi,ajatteletko ennen kun teet,eikö mikään merkitse mitään(yhteiset lapset)ja kuitenkin on eletty normaalia perhe elämää n:1v tietäen mitä tulossa,ja ajallisesti vuodessa kyllä voisi asiat puhua selväksi ja yrittää jatkaa,meiltä ihmisiltä on se tosi asia unohtunut että rakkautta annetaa ei oteta toiselta,ja miksi toinen vaatii toiselta enemmän mitä itse pystyy tekemään,mieli sanontani onkin näitä ihmisiä kohtaan TUNNEVAMMAINEN vailla mitään rakentavaa ajattelua,huom:varsinkin jos takana ennestään suhteita jotka kestäneen 4-6v ja taas palaa samalle radalle,ELI ELÄMÄN MOTTO:VASTAA NIIHIN TEKOIHIN JOITA TEET JA RAKASTA PUOLISOASI HUONOINA JA HYVINÄ PÄIVINÄ,RIIDAT SOVITAAN HETI JA SILLÄ SIISTI, TÄMÄN KIRJOITTI MIES JOKA KOKENUT TOD,HELVETILLISEN AVOERON.

Kerran olen eronnut avoliitosta ja vaikeaa se oli, Henkisesti että materialisesti. Tavaroita piti jakaa, mikä meillä päätyi siihen, että miehelle jäi oikeastaan kaikki, vaikka minä muutin pois.

Erotessa ei juurikaan riidelty, vasta sitten eron jälkeen ja viimeisin riita oli yli kaksi vuotta eron jälkeen. Riitelimme siitä, että saanko takaisin "perhekalleuden" joka oli erossa unohtunut eksäni luokse. Poliisilla uhkaamalla esine palautui minulle.

Väleissä ei olla entisen avomieheni kanssa ollenkaan, enkä tunne siihen mitään tarvettakaan, molemmilla on uusi elämä.

Periaatteessa avoero on helpompi kuin avioero, koska paperisota on mahdollisesti pienempi, mutta henkisesti molemmat ovat yhtä rankkoja. Ainakin voisin kuvitella niin, vaikka en ole naimisissa ollutkaan.

Minut jätettiin pari vuotta sitten. Ex-vaimo vei kamansa, ja vähän muutakin poissa ollessani. Kuutisen vuotta raahasin häntä eri neuvoloihin, enkä saanut ainuttakaan rakentavaa ehdotusta vaimon taholta. Eri instannssien sympatiat olivat kyllä puolellani, mutta ex pysyi kylmänä kuin jää. Se aika oli henkistä kidutusta viimeisen päälle.
Kun hän sitten häipyi, väistyi musta pilvi päältäni. Tunsin vain suunnatonta helpotusta, joka jatkuu yhä. Tuntuu, että en voisi olla onnellisempi.
Ei ero mitään, mutta se vaimon täydellinen tunteettomuus, oli jotain sanoin kuvaamatonta.
Avoliitossa tuskin ketään kidutetaan näin kauan ja hartaasti?

Olen mies , kohta 40. takana kaksi suhdetta, joista ero. jäkimmäisessä vaimo halusi kokeilla uusia tuulia ja miehiä. ero oli kipeä. meni muutama kk ennenkuin tajusi , että pitää elää itsekin. nyt oon onnellisesti tulossa isäksi uuden kumppanini kanssa.

me oltiin 12vuotta yhdessä ja yksi lapsi. Mieheni ilmoitti vaan eräs sunnuntai että hän lähtee. Lapsi itki isälleen että älä lähde, mutta ei hän kuunnellut. Miehelle se oli helppoa mutta minulle ja lapselle ei. Kyllä joillekkin lähteminen on helppoa. Itse en voisi tehdä noin.
t.särkynyt sydän

Avoliitto on usein pelkkö käytännön naintisuhde. Ei siitä eroon pääseminen kovin vaikeaa ole. Parempia partnereita löytyy aina, jos haluaa synnissä rypeä.