Miten alkanut?

Kuinka nopeesti olette edenneet alkaneissa suhteissanne? Itse pelkään että meillä liian kova vauhti, mikä koituu vielä kohtaloksemme vaikka eihän sitä etukäteen voi mitenkään tietää eikä tunteitaan voi etukäteen ennustaa. Olemme tunteneet pari viikkoa ja tuona aika nähnyt noin viisi kertaa. Olemme nukkuneet yhdessä jo useampia öitä, mutta tapaamisemmekin ovat venyneet niin että esim. viime viikonlopun vietimme todella tiiviisti yhdessä. Pitäisikö alussa toppuutella ja nähä vaan harvemmin vai antaa mennä vaan niin kuin hyvältä tuntuu? Pelkään kyllästymistä, mutta niin kuin jo alussa totesin niin eihän sitä voi etukäteen tietää. Jos kemiat toimii niin kai ne toimii sitten siitä huolimatta, vaikka alkutaival onkin aika kiivas. Tää on vaan niin outoo monen sinkkuvuoden jälkeen, mut mukavalta tuntuu :)
8904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mulla oli edellisessä pitkässä suhteessa niin, että treffiemme jälkene olimmekin sitten reilut 3 vuotta erottamattomia. näinkin voi käydä.
tietty kannattaa 'liian' tiiviissä suhteessa..jos tältä tuntuu ottaa pientä happihyppyä ja tavata niitä muitakin kavereita! päätät etukäteen, että vietät vaikkapa väh. 2 pv kavereittesi kanssa.. ihana nähdä sitten, kun on vähän erossa..
omaa aikaa ei pidä unohtaa missään suhteessa. juttele tän sun naisesi kanssa asiasta.. jottei hän kuvittele että et haluakkaan häntä enään, kun pidät välipäiviä! naiset on naisia nääs!

T: nainen myös =)

Äänestä
  • Mistäs kuvittelit minun olevan mies? Olen kyllä nainen, joka ihan normaalissa heterosuhteessa :) Mut kiitti kuitenki viestistä.

    Äänestä

Tavattiin pari kuukautta sitten ja koettiin molemmat jotain sellasta mitä ei osaa sanoin kuvailla. Yhdessä jokainen yö siitä lähtien.. noh, onkohan 3 yötä oltu olosuhteiden pakosta eri paikoissa :)

Molemmilla silti omat asunnot, mutta kun ensimmäistä kertaa tuntuu oikealta niin miksi kiduttaa itseään olemalla tarkoituksella erossa? Tuleehan sitä oman tilan kaipuuta sitten väkisinkin myöhemmin..

Ikävöin rakasta miestäni jo pelkästään työpäivän aikana valtavasti :)

Anna mennä vaan jos siltä tuntuu!!!!

Äänestä

...on ollu aika hidas tahti, johtuen ihan mun edellisestä, huonosta suhteesta, joilloin menetin täysin luottamuksen miehiin.
Nyt tapailtu noin 2,5 kuukautta ja alan pikku hiljaa oppii luottamaan:). Hän ei painosta mua millään tavalla vaan mennään niinkuin hyvältä tuntuu. Kerran ollaan nukuttu yhessä! Kyllä se tästä:)

Äänestä

Olemme seurustelleet 3 vuotta... nyt avoliitossa
Seksi: 8kk jälkeen seurustelun aloittamisesta
Yhteen muutto: Vuoden jälkeen seurustelun aloittamisesta

Äänestä

Vaikka avioliitoksi muuttunut suhteemme alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja hurjaa kyytiä edettiinkin! Meistä tuli 24tunnissa "pari".

Äänestä

Moi! Me oltiin keretty seukata 2 vk, kun mieheni roudas kamansa kaksiooni, 3 kk yhteiseloa, kun avokkini alkoi puhumaan lapsen hankinnasta, 14 kuukauden päästä ensi tapaamisestamme meille syntyi ihana tyttäremme ja nyt 4,5 vuotta yhdessä ja toista ootellaan pian maailmaan.. ja onni kukoistaa, niinkuin seksielämäkin. Päivääkään en ole katunut nopeaa tahtiamme, kyllä se vaan niin on, että sen huomaa, kun se oikea tulee, ei tartte miettiä.. näin ainakin meillä!!!

Äänestä

Me aloitimme mieheni kanssa myös tosi tiiviisti. Olemme olleet reilun neljä kk yhdessä ja erossa ollaan oltu vain viikko, kun olin etelässä. Mua arveluttaa myös että se koituu ns tuhoksi. Mutta kun ei millään haluaisi olla toisesta erossa. Itseasiassa just muutan hänen luokseen. Tosin emme kamalasti näe kun hän tekee pitkää päivää töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielenkiinnosta kyselen kirjoitti:

Kuinka nopeesti olette edenneet alkaneissa suhteissanne? Itse pelkään että meillä liian kova vauhti, mikä koituu vielä kohtaloksemme vaikka eihän sitä etukäteen voi mitenkään tietää eikä tunteitaan voi etukäteen ennustaa. Olemme tunteneet pari viikkoa ja tuona aika nähnyt noin viisi kertaa. Olemme nukkuneet yhdessä jo useampia öitä, mutta tapaamisemmekin ovat venyneet niin että esim. viime viikonlopun vietimme todella tiiviisti yhdessä. Pitäisikö alussa toppuutella ja nähä vaan harvemmin vai antaa mennä vaan niin kuin hyvältä tuntuu? Pelkään kyllästymistä, mutta niin kuin jo alussa totesin niin eihän sitä voi etukäteen tietää. Jos kemiat toimii niin kai ne toimii sitten siitä huolimatta, vaikka alkutaival onkin aika kiivas. Tää on vaan niin outoo monen sinkkuvuoden jälkeen, mut mukavalta tuntuu :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu