..siis kun se vaan loppuu, ihan itsestään, niin pitäisikö sen antaa mennä jos itsellä on täysin neutraali olotila tapahtuneen suhteen vai pitäisikö yrittää kasata ystävyyttä uudelleen kokoon vaikka välillä tuntuu että onko se koskaan ollutkaan aitoa ystävyyttä..?
onko se ystävyyttä laisinkaan joka loppuu, eikö ystävyys olekaan ikuista?
onko se ystävyyttä laisinkaan joka loppuu, eikö ystävyys olekaan ikuista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joskus ystävyys vain päättyy, ei sille mahda mitään. Minä olen tosin itse sitä mieltä, että aina kannattaisi taistella ystävyyden puolesta.
Minulla oli paras ystävä muutama vuosi sitten ja meillä alkoi mennä huonosti kun miehiä tuli kuvioihin. Enää ei ollutkaan aikaa toiselle ja riitoja tuli... Lopulta niinkin pahoja riitoja, että tuli sanottua pahasti. "Ystäväni" suuttui minulle ja minä hänelle, luonnollisesti. Minä yritin pyydellä anteeksi, mutta ei. Tapahtumasta on nyt 4 vuotta ja minulla on edelleen hurjan ikävä tätä ihmistä. Pari vuotta sitten yritin viimeksi ottaa yhteyttä, mutta tuloksetta.
Pitäkää ihmiset ystävistänne kiinni, ne ovat elintärkeitä. Mikä olisi ihanampaa kuin ystävän puhelinsoitto tai yhteinen illanvietto...?
se vain käy niin...Joskus vain tuntuu että ei jaksaisi "taistella" ystävyyden puolesta jos se on luisumassa pois käsistä...Tosin minulla on yksi ystävä jonka olen tuntenut aivan vauvasta saakka,kävimme aikanaan ala-asteen yhdessä 4.luokkaan asti,sitten hän vaihtoi koulua mutta olimme edelleen läheiset,yläasteella emme pitäneet oikeastaan ollenkaan yhteyttä,aina silloin tällöin soitimme tai näimme,vaikka sattoi mennä puolikin vuotta kun ei kuultu toisistamme mutta silti molemmat tiesivät että se ystävä oli aina olemassa...Nyt en ole kuullut hänestä kahteen vuoteen,mikä on tyhmää sillä asumme samassa kaupungissa ja olemme nähneet vilaukselta kaupungilla,mutta emme ole varsinaisesti nähneet ja puhuneet kahteen vuoteen,mutta silti tunnen että jos tarvitsen häntä niin voin soitta hänelle koska vain...minusta tuo on ystävyyttä joka kestää pitkän ajallisen välimatkan...toivottavasti saat oman ystävyytesi kuntoon,onnea yritykseen ja hyvää syksyn jatkoa.
tiina
Ei ystävyys välttämättä ole ikuista. Ihmiset muuttuvat ja vanhalla kliseellä ilmaistuna 'kasvavat erilleen'.
Ennen niin mahtava ihminen ja läheinen paras ystävä voi vuosien saatossa muuttua erilaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa ei enää olekaan samalla aaltopituudella.
Luopuminen on aina raskasta, mutta vastentahtoisesti ei kannata kylmennyttä ystävyyttä yrittää lämmittää tai pitää yllä. Vaalii mieluummin niitä ihania ja lämpimiä muistoja ja etsii uuden ystävän.
Ystävyys voi toki kestää läpi elämän ja olla ikuista, mutta ei välttämättä... Ja päättynytkin ystävyys voi aivan hyvin olla aitoa niin pitkään kuin sitä jatkuu.
Juu, totta kirjoitit. Pitkän tauon jälkeen tapasin ihmisen, jonka kanssa olimme olleet ystäviä 14-vuotiana. Siinä välissä oli eletty tahollamme, lapset ja erot ja muutot jne.
Meillä ei ollut mitään yhteistä enää. Olimme kovin erilaisia. Elämänasenteemme, maailmakuvamme, ajatuksemme. Ei mitään yhteistä enää.
Kännipäissään hän sitten ihmetteli, moitti, kun olin niin muuttunut, en ole enää ollenkaan sama ihminen kuin olin 14-vuotiaana, en yhtä hauska. Olimme n. 35-vuotiana. Joten minä vastasin, että se se vasta kauheaa olisikin, jos en olisi ollenkaan muuttunut! Ja: "hyväksy minut tällaisena kuin olen, tai sitten unohda minut"
Hän unohti.
Se sattuu edelleen.
Toisaalta lapsuuaikojen ystävä, jonka kanssa aika ja kilometrit tulivat väliin, kun minä olin n. 14-15-v. ja hän vähän nuorempi..
Vuosien päästä tapasimme uudelleen, ja hän oli tasan sama kuin ennenkin, kuin vuosia siinä välissä ei olisikaan.
Olemme edelleen yhteydessä.
Asumme aika kaukana toisistamme, emme tapaa usein, kirjoittelemmekin mutta yhteys on edelleen..
siis ku yhteyksissä oot vielkii siihen toiseen kaveriis.
meitä on joka junaan.