Jeesusta?
Onko teistä kukaan
8
225
Vastaukset
Kyllä ne saavat profetioita ja ilmestyksiä mutta jos noin konkreettisa asiaa kysyt, eivätpä tunnusta nähneensä. Olen nimittäin kysynyt joskus itsekin...
- ReaAalto
Voi nähdä Jumalaa vaikka useat hurmoshenkiset väittävätkin niin, mutta he valehtelevat ja tekevät itsestään vain jonkin erikoisen toisten ihailtavaksi.
Mutta Jumala on nähtävissä Raamatun kirjoituksissa.
Jumalan Henki avaa ymmärryksen jokaiselle nöyrällä sydämellä olevalle ihmiselle.- Kirjoittajat ovat
itse tehostaneet raamattua julistamalla sen jumalan sanaksi. Olemme uskoneet noita julistajia ja jumala onkin jossain muualla katselemassa töitämme ja puuttumatta mitenkään elämäämme.
Itse olen tätä mieltä koska epäilen kaikkia ihmisiä ja varsinkin noita vanhanajan kirjoittajia.
Heidän vakuuttelunsa eivät saa minua uskomaan heitä.
Jumala näyttäytymällä ihmisille ainoastaan voi tuon vahvan siteen luoda.
Eivät mitkään muut ihmisen tekemät asiat.
Toki jokainen voi uskoa mihin haluaa mutta ihmisten puheisiin on syytä suhtautua kriittisesti olivatpa he vaikka kuinka arvostettuja tahansa. 2.Moos.23:11. "Eikä hän kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat."
Miten tämä jae mahtaa olla selitettävissä?Epiktetos kirjoitti:
2.Moos.23:11. "Eikä hän kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat."
Miten tämä jae mahtaa olla selitettävissä?Jo VT:n aikana Herran enkeli ilmestyi joillekin ihmisille tai ihmisryhmille. Ne ovat olleet paitsi riemullisia ja pyhiä hetkiä ihmisten elämässä niin myöskin peljättäviä. Esimerkiksi Simsonin isästä kerrotaan näin; "Niin Maanoah sanoi vaimolleen: "Me olemme kuoleman omat, sillä olemme nähneet Jumalan" (Tuom.12:22). Tuossa luvussa kerrotaan Herran enkelin käynnistä Maanoahin ja hänen vaimonsa luona ennen pojan syntymää. Samanlaisia kokemuksia oli mm. Mooseksella, Joosualla ja Jesajalla, joka sanoi:"...minä hukun, sillä silmäni ovat saaneet nähdä Herran, Kuningas Sebaotin" (Jes. 6).
UT:n aikana ihmiset katselivat Jeesuksen kirkkautta, sellaista kuin ainokaisella Pojalla on Isältä. Toisinaan he olivat hyvinkin peloissaan.
Edellä lainaamallani tavalla voimme nähdä Jumalan, se on "joka on nähnyt Minut on nähnyt Isän, sanoi Jeesus". Mutta Paavali, joka kävi paratiisissa ja näki Jeesuksen -Jeesuksen, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti- kirjoittaa näin: "...jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä -hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen." (1 Tim. 6:16).
Ystäväni, minä en ole nähnyt Jumalaa. Joka kertoo nähneensä joko valehtelee tai on kokenut jotain samankaltaista kuin 2 Ms.23:ssa kerrotaan. Joka näkee Hänet on kuollut. Mutta täällä Hän on kanssani kun kirjoitan ja vielä enemmän: Hän asuu minussa, mutta nähnyt en Häntä ole.
Jos joku psykiatri lukee tämän niin ethän passita minua hoitoon...
- että kyllä olen
Eli tuossa joulun seudulle Jeesus kävi meillä ja käytiin saunassa. sen jälkeen juotiin kahvia ja syötiin pari pullaa. Sitten pelattiin korttia mutta eihän siitä mitään tullu kun Jeesus tiesi aina etukäteen mitkä kortit mulle tulee. Se kun se jumala tietää ja näkee kaiken menneen, nykyisen ja tulevan. No korttipelin jälkeen se kuitenkin lähti Lappiin hiihtelemään. Tykkää kuulemma kaamoksesta. Että tämmöinen kokemus.
- foorumilla
niitä tuskin löytyy. Jos Häntä tosiaan etsit, olet väärässä paikassa.
- poika
Tiedustelin eraalta arvostamaltani hekilolta, mita Jumala hanelle merkitsee. Han (Abraham Terian) vastasi, etta "Jumala puhuu hanelle omassatunnossa ja sitten kun han katselee vaimoaan (Saaraa) silmiin, niin han kohtaa Jumalan." Niin tuo Armenialaisen teologisen seminaarin dekaani asian minulle ilmaisi. Han toimii nytkin virassaan taalla New Yorkissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45599Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t219513- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502