menenkö ja

pätkäsen turpiin ex:n nykyistä miestä, se ei ole huolinut kertaakaan lapsiamme luokseen, vaikka erosta on yli vuosi aikaa..
4732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä hyvä ystävä käyttäydy väkivaltaisesti. Ei siitä ole mitään hyötyä.

Saat vain virkavallan kimppuusi.

Olen aikoinaan kärsinyt lähestymiskieltotuomiot tyhmien viestien takia.

Minua nykyään huvittaa suunnattomasti, että Paris Hiltonille on lätkäisty lähestymiskielto tyhmien viestien takia.

Pura pahaa mieltä vaikka tällä palstalla.

Vaikutat kunnolliselta isältä.

Meitä on moneen junaan. Istuin eilen työmatkalla junassa ja joku mies kertoi pikkuveljen kuolleen viime vuonna huumeisiin.

Elämä on kovaa. Minulle kuuluu vain hyvää.
Söin äsken munkkipossun ja odottelen innolla nuorimmaisen penkkaripäivää. Menen huiskuttamaan ajotien viereen. Toivottavasti isäkin tulee.
Ei hän enää minua pelkää.

Äänestä
  • tee, mutta ottaa todella päähän, kun omat lapset ei merkkaa mitään äidin uudessa perheessä, kas sattu tulemaan uuden miehen mukana muutama lapsi, joita täytyy palvoa ja paapia, omat jouti laittaa tuuliajolle, ei siinä kumpainenkaan tunne paljoa vastuuta toisen osapuolen lapsista..

    Äänestä

  • en todellakaan kirjoitti:

    tee, mutta ottaa todella päähän, kun omat lapset ei merkkaa mitään äidin uudessa perheessä, kas sattu tulemaan uuden miehen mukana muutama lapsi, joita täytyy palvoa ja paapia, omat jouti laittaa tuuliajolle, ei siinä kumpainenkaan tunne paljoa vastuuta toisen osapuolen lapsista..

    Mun isän uusi vaimo ei voinut sietää minua ja siskoani joten emme saaneet tavata isää oikeestaan kun muutaman kerran 18 vuodessa. Heille syntyi myös uusi lapsi perheeseen joka on siis velipuoleni mutta en ole oikeestaan ikinä nähnytkään, vaikka nykyään olisi kiva ottaa yhteyttä kun hänkin on jo aikuinen eikä äiti voi enää määrätä asioista.
    En kuitenkaan ole mielestäni mitenkään kieroon kasvanut, mutta kyllä se isättömyys on aina välillä kaihertanut mieltä. Nyt jos ja kun oma ero alkaa olla käsillä niin ainakin olen asiasta viisastunut sen verran että samaa en tee omille lapsilleni. Annan heidän tavata isäänsä niin usein kuin vaan mahdollista enkä myöskään aio olla esteenä mahdolliselle uuden kumppanin lapsille.
    Koita jaksaa ja yritä vaan ottaa jotenkin yhteyttä lapsiisi...

    Äänestä

  • avioerolapsi aikoinaan kirjoitti:

    sinulle, sillä minullakin on lapsena kokemus vanhempieni avioerosta, ja muistan tasantarkaan miten pahalta tuntui, kun en isääni tavannut moneen, moneen vuoteen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

salattua elämää kirjoitti:

pätkäsen turpiin ex:n nykyistä miestä, se ei ole huolinut kertaakaan lapsiamme luokseen, vaikka erosta on yli vuosi aikaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu