Ummetus

Olen laihdutuskuurilla, kuten varmasti moni muukin täällä oleva ihminen. Ongelmana on kuitenkin ummetus. Vatsa on kivi kova eikä mitään tule ulos.. voiko ummetus olla syy siihen että esim tänä aamuna painoin 800grammaa ENEMMÄN kuin eilen aamulla? suututtaa tollanen.. koska kuitenkaan se ei voi olla mahdollista koska ruokailut oli 1300kalori pintaa ja tein vielä tunnin reippaan lenkin :( tiedän kyllä ettei tuloksia synny heti, ja toi voi olla myös esimerkiksi siitä että join nestettä illalla paljon tms.. mutta kysymys onkin se että voiko ummetus olla syynä tälläseen? onko ummetuksen oireita kivikovalta tuntuva pömpöttävä vatsa? kiitos! :(
135420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Syö enemmän kasviksia ja juo vettä! Mulla oli ummetusta raskausaikana ja söin sillöin tällöin luumurahkaa; se auttaa takuulla ;0) Eli kiepsauta vauvan luumusosepurkin sisältö puoleen purkkiin rahkaa ilman sokerilisää. Hyvää päivää- mehut saa mulla myös mahan toimimaan, itse asiassa liikaakin. Jos vain raskit ostaa niitä niin kokeile ihmeessä. Myös keinomakeutetut namut saavat allekirjoittaneella suolen sisällön liikkeelle.

Äänestä
  • auttoi raskausaikana luumu ja RUNSAS vedenjuonti. Liikkuminen edistää myös suolen toimintaa joten ei kun vettä litkimään ja lenkille :)
    Voithan tietty hakea myös apteekista esim. levolacia joka auttaa ummetukseen.

    Äänestä

  • MiinaLiina kirjoitti:

    auttoi raskausaikana luumu ja RUNSAS vedenjuonti. Liikkuminen edistää myös suolen toimintaa joten ei kun vettä litkimään ja lenkille :)
    Voithan tietty hakea myös apteekista esim. levolacia joka auttaa ummetukseen.

    Levolac on kammottavan makuista, kuin siirappia söisi :( Agiolax- rakeet on vähän miellyttävämpiä. Täysjyväleipä ja puurot auttavat kanssa ummetukseen kun ne "luutivat" suolta puhtaaksi kuiduilla. Ja kuten edellä sanottua, lenkille, lenkille ja lenkille :)

    Äänestä

  • laittavat suolistoon liikettä! :)

    Äänestä

päiväni ruokailu koostuu ainakin yhdesta puurolautasesta, eilen lenkkeilin 7kilometriä, toissapäivänä 16kilomteriä jne.. et kui paljon sitä pitää sit lenkkeillä?? luumua toki voisin ostaa.. :/

Äänestä
  • vettä litkin koko ajan:D ehkä liikaakin.. juon myös teetä noin 5-7 kuppia päivässä johon laitan jokaiseen lasilliseen 2 makeutusainepuristetta, juon myös funlight-mehutiivistettä joka on makeutusaineella makeutettu.. hmm xylitolia, eli purkkaa jauhamaan siis..(?)

    Äänestä

  • Epätoivoinen:( kirjoitti:

    vettä litkin koko ajan:D ehkä liikaakin.. juon myös teetä noin 5-7 kuppia päivässä johon laitan jokaiseen lasilliseen 2 makeutusainepuristetta, juon myös funlight-mehutiivistettä joka on makeutusaineella makeutettu.. hmm xylitolia, eli purkkaa jauhamaan siis..(?)

    Eikös teellä ole taipumusta kovettaa mahaa? Juot sitä nimittäin aika paljon. Tee lisäksi poistaa nestettä, joten jokaista teekuppia kohden pitäisi juoda kuppi vettä, minkä lisäksi se pari litraa vettä päivässä muutenkin.

    Äänestä

Kokeile jonakin lauantai-aamuna, kun tiedät, ettet ole lähdössä koko päivänä ulos, "öljykuuria":

Keitä hieman kaura- tai ruispuuroa tai täysjyväriisiä ja lisää annokseen vähintään 1 dl maissi- tai rypsiöljyä;(ja maun vuoksi vähän voita).
Syö annos nopeasti ja ota vielä öljyä paljaaltaan 1/2- 1 dl aamiaisen jälkeen.
Älä syä sen jälkeen mitään muutamaan tuntiin.

Äänestä
  • liika vedenjuontikaan ei ole hyväksi suoliston toiminnalle!
    Kannattaa juoda aamulla, Heti herättyään kaksi tai kolme lasillista vettä (vaikkapa sitruunamehulla ja ripauksella sokeria maustettuna).

    Äänestä

  • peke kirjoitti:

    liika vedenjuontikaan ei ole hyväksi suoliston toiminnalle!
    Kannattaa juoda aamulla, Heti herättyään kaksi tai kolme lasillista vettä (vaikkapa sitruunamehulla ja ripauksella sokeria maustettuna).

    Vähennä heti teenjuontia! Itsekin kärsin ummetuksesta ja tee vain pahentaa sitä. Lenkkeilen myös paljon, juon riittävästi vettä, syön kuitupitoista ruokaa jne., mutta silti on aina vain ongelmia vatsan toiminnan kanssa :( Nyt olen kokeilemassa Activia -jogurtteja, jos ne vaikka auttaisivat. Toivossa on hyvä elää.

    Äänestä

  • Eihän se auton moottorikaan toimi ilman voitelua. Kiinni leikkaa!
    Eli samaa voisi sanoa ihmisen "moottorista"! Jos on liian vähän rasvaa ruokavaliossa niin tokihan jumittaa!!! Ja kaikki vilja- ja kuitutuotteet vaan pahentaa tilannetta. Suolenseinämät pitää saada liukkaiksi muuten kuidut repii suolta rikki. Eli lisää rasvaa lautaselle ja vähemmän viljaa!

    Äänestä

Fibrex-sokerijuurikashiutaleet. Halpaa ja hyvää ja käy kaikkiin kuureihin. Helppo nauttia. Jopa 73 % kuitua. Kokemus puhuu. Hyvästi kaikki ummetusongelmat!

Äänestä

1.syö salaattia muutaman päivän aikana enemmän kuin yleensä syöt.
2. lilluta luumuja lasissa ja syö ne, juo myös neste
3. juo yksi kalja; tämä ei ole provo, vaan se oikeasti auttaa!!
4. juo todella paljon vettä, sekä syö ruisleipää, tee myös "jumppaliikkeitä", eli vaikka kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös.

Jos noi ei auta, laitan lisää vinkkejä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen:( kirjoitti:

Olen laihdutuskuurilla, kuten varmasti moni muukin täällä oleva ihminen. Ongelmana on kuitenkin ummetus. Vatsa on kivi kova eikä mitään tule ulos.. voiko ummetus olla syy siihen että esim tänä aamuna painoin 800grammaa ENEMMÄN kuin eilen aamulla? suututtaa tollanen.. koska kuitenkaan se ei voi olla mahdollista koska ruokailut oli 1300kalori pintaa ja tein vielä tunnin reippaan lenkin :( tiedän kyllä ettei tuloksia synny heti, ja toi voi olla myös esimerkiksi siitä että join nestettä illalla paljon tms.. mutta kysymys onkin se että voiko ummetus olla syynä tälläseen? onko ummetuksen oireita kivikovalta tuntuva pömpöttävä vatsa? kiitos! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu