Pitääkö tänä päivänä soittaa hakemuksen perään, jotta saisi jonkinlaisen vstauksen yrityksiltä kohtalostaan. Tuntuu siltä, että pelkän hakemuksen lähettäminen ei riitä. Olen hakenut useampaa paikkaa, mutta vastausta ei ole kuulunut juuri keltään.
Soitto perään
Ihmettelevä
102954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toisissa paikoissa tulkitaan aktiiviseksi hakijaksi ja todella kiinnostuneeksi kun soittaa, toisaalla ei ole mitään väliä, kunhan vain sanotaan "olemme vastaanottaneet hakemuksemme, ilmoitamme myöhemmin", eli ei hyötyä eikä haittaa.
MUTTA sitten on kyllä runsaasti etenkin pienempiä paikkoja, joilla on resurssit ja aika tiukassa, jotka eivät lainkaan välitä soittelusta. Eikä välttämättä isommankaan paikan, jos hakeminen menee esim. yhden henkilön kautta ja jokainen soitto on häneltä aikaa pois.
Itse olen ollut useassakin paikassa hommissa ja rekrytointia tekemässä myös. Kaikkiin variaatioihin on törmännyt, yhtään suoranaista kiinnostusta soittajaan en nähnyt, lähinnä nyt haastattelussa saatettiin muistaa "ai niin sä vielä soitikin perään...". Eli mieleen jäi mutta ei sitten suoranaista plussaa. Pahin "moka" sitten taas minkä näin, niin muuten varsin hyvä hakija soitti kahteen kertaan viikon sisään pomolle ja tällä paloi hihat. Kivahti yks kantaan jälkimmäisen puhelun loputtua, että repikää tämän nimisen hakemus kun ei tuon vertaa ole kärsivällisyyttä:)
Eli siis todella tilannekohtaista. Useimmiten nyt yhdestä soitosta, jonka esim "naamioi" tyyliin: koskahan teette valinnat ja ovat mahdolliset haastattelut, koska täytyy ottaa vähän nykyisessä työssä huomioon (jos hakee muissa töissä ollessa) tai sitten esim. että olen lähdössä hieman matkoille ja olisin tiedustellut. Koskaan ei kannata vain töksäyttää, että olettehan noteeranneet minun hakeneen. Hieman tulkitaan usein kärsimättömäksi.
Minulla kanssa samat kokemukset.
Laskin juuri, ettää olen laittanut 28 eri paikkaan työpaikkahakemuksen ja muutamaan olen soittanutkin perään, mutta on totta, ettei sillä soittamisella ole kyllä ollut vaikutusta. Osaan kyllä kuulostella puhelimessa, että miltä se henkilö kuulostaa.
Lisäksi yhdestä paikasta vastattiin, että hakemus on huomioitu ja myöhemmin, ettei valinta osunut kohdalle.
No ei kun lisää vaan papereita menemään, niin ehkä se joskus tärppää!!
jos hakee vaatimattomaan paikkaan jossa ei tarvita hirveesti koulutusta (vaikka kauppaan) niin siitä soitosta voi olla todellakin hyötyä. Mut esim. yks sukulainen joka on yhdessä hyvässä firmassa töissä kertoi että kun niillä oli yks avoin työpaikka ja tuli jotain 30 hakemusta niin yks nainen soitti 2 kertaa ja kyseli haastattelusta ja lopulta pääsei siihen, vaikka sillä ei ollu niin paljon työkokemusta jne, ja oli parempiakin hakijoita joilla oli vaikka mitä koulutusta,mut vaikka työ jota tarjottiin oli vaativa niin silti uusi työntekijä jouduttiin siellä opettelemaan jne. Eli vaatimattomallakin tutkinnolla ja vähemmällä kokemuksella se nainen pääsi ainakin haastatteluun, koska oli aktiivinen. Ja se sukulainen on neuvonut muakin että soittaisin, tuskin siitä olis haittaa jos yhden kerran soittaa! Mut voi olla hyötyäkin. Ja kun itse välillä soittelin hakemusteni perään niin oli kyl ärsyttävää kun vastattiin vaan että käsittelemme hakemuksia ja otamme yhteyttä jos haluamme kutsua haastatteluun. Mut ei siinä yleensä mitään menetä jos soittaa.
Itse varmaan ärsyyntyisin siitä, jos soitetaan eikä ole mitään asiaa kuin soittaa vain varmuuden vuoksi. Se on niin tapauskohtaista. Vähän virkaintoisemmat odottavat sitä soittoa, mutta esimerkiksi minulle ei sillä ole mitään merkitystä. jos on todella miellyttävä persoona, voi jäädä mieleen, mutta jos tälläkään ei asiaa ole, tulee negatiivinen mielikuva. Itselläni kun on muutakin tekemistä kuin jauhaa tyhjää puhelimessa. Eli - soita jos on asiaa. Jos puhelinnumero on annettu lisätietoja varten, niin voi soittaa, mutta jos joku sanoo, että ei soittoja, niin kunnioita sitä!
Harvassa ilmoituksessa oikeastaan lukee suoraan, "ei puhelintiedusteluja" tai "hakemukset vain postitse". Kyllä silti etenkin jos kovin seikkaperäisiä hakemuksia todistuksineen, työtodistuksiseen päivineen pyydetään niin tarkoittaa se sitä, että paperihakemusten joukosta seulotaan haastatteluun pääsijät. Soitolla vähintäänkään ei ole mitään merkitystä, päinvastoin voi kääntyä yhteydenottajaa vastaan. Juuri tuo aiemminkin mainittu kärsimättömyystulkinta tehdään aika helposti.
Jos suoraan sanon, niin itse muutamissa suurehkoissa yrityksissä olen toiminut palkkaustehtävissä ja itseäni ketuttaa suunnattomasti kun yleisesti alkaa muutamien viikkojen kuluttua hakuajan umpeutumisesta yleisestikin tulla joskus kyselytulva.
Melkein neuvoisin itse pidättäytymään pääsääntöisesti paperihakemuksissa ja odottelulinjalla. Vetää vaikka sitten mieluummin ns. haravaa ja paiskoo niitä liikkeelle runsain mitoin. Aina nyt jostain ilmoitetaan ja jos 100 hakemusta laitat niin kyllä nyt 10 haastattelua yleensä jo poikii. Monesti jo työpaikankin jos on pätevä tyyppi eikä mikään iankaiken kortistoa kuluttanut.
Yksi kyselytulvan ajankohta on esimerkiksi se, jos ilmoitus on sunnuntaina, niin klo 8 maanantaina soittavat kaikki, jotka haluavat antaa itsestään aktiivisen kuvan. Kymmeniä puheluja klo 8 maanantaina, haluaisitko itse töissä vastata? Mieti siis kahdesti milloin soitat.
Itse olin aikanaan töissä konttorissa tehtaassa, joka haki väkeä harva se kerta 10-20 hengen välillä. Viimeisinä aikoina kuin olin tuolla jo itse töissä, laitettiin selkeä teksti: emme vastaa puhelintiedusteluihin. Silti laitettiin SEKÄ hakemus että soitettiin perään hyvin yleisesti. Ja monia kymmeniäkin kertoja usein. Homma oli vielä hurjempaa moninverroin ennen kuin tuo kyseinen lause lisättiin ilmoituksiin.
Jotenkin huomasi yhteneväisenä tekijänä kaikista soitoista sen, että oletettiin paikan olevan huomattavasti helpommin saatavilla kun oli monta paikkaa. Hakemuksia vain sitten oli kymmeniä ja taas kymmeniä enemmän siinä suhteessa. Tuossa siis kyllä moni mokasi mahdollisuutensa kun suututti rekrytoijia soitoillaan ja rikkomalla SELVÄN ohjeistuksen. Meitä oli kolme ihmistä joille asia kuului, satoja hakemuksia, ja vielä päälle et kuitenkaan koskaan tiennyt tietenkään kuka soitti ennen kuin vastasit.
Oli muuten mieltäylentävää joskus vastailla vain puhelimeen väli 8- ruokatunti ennen kuin pystyi laittamaan puhelimen vastaajalle ja kääntämään muualle (muiden iloksi). Välillä puhelut oli pakkokin kylmästi katkaista saman tien kun selvisi millä asialla joku oli koska jo verkko alkoi kuormittua eivätkä asiallisetkaan puhelut päässeet läpi. Aina vain sitten kummasti puhelin soi uudestaan kohta ja topakka ääni totesi: meni poikki äsken.
Melko lukutaidotonta kansaa suoraan sanoen ainakin tuon oman kokemuksen perusteella.
"Ja monia kymmeniäkin kertoja usein" -lauseella tarkoitin siis sitä, että soittoja tuli useilta ihmisiltä runsain mitoin. Ei siis yksi ja sama soittanut kymmeniä kertoja. Tosin tapahtui sitäkin, että joku tahvelo soitti useamman kerran koettaen saada jotakuta muuta mahdollisesti vastaamaan, kun edellinen oli ollut niin töykeä että ajattelin varmistaa teidän saaneen hakemukseni... Eräskin henkilö haki harva se kerta, oli ollut 7 vuotta työttömänä ja täysin eri alan koulutus ja työkokemus. Silti vain jaksoi kilkuttaa. Kaippa sitten yritti osoittaa jotenkin aktiivisuuttaan mutta kyllä kyseinen henkilö sai jo aivan oman lempinimenkin konttorissa:) Tosin moni olisi halunnut toisaalta nähdä millainen dorka oli kyseessä.
Anteeksi nyt jos joku tunnistaa itsensä.
En ole koskaan soittanut hakemukseni perään ja kuitenkin niistä noin 40% on johtanut haastatteluun. En ole hakenut edes aivan koulutustani vastaavia töitä ja työkokemusta on vain vähän. Sainpa muuten juuri paikankin, ja ihan ilman yhtäkään soittoa. Kyl se työnantaja varmasti soittaa kiinnostavalle hakijalle itsekin!
Kerro nyt ihmeessä millaisia paikkoja oot hakenut ja anna vinkkejä hakemusten tekoon! Niin hyviltä kuulostaa sun vastausprosentit ja se, että työpaikka on jo varmistunut. Haitko koulutustasi "alempaa" vai "ylempää" työpaikkaa? Kyllä ktm:lläkin on ongelmia erottua joukosta, jos yhteen paikkaan tulee 140 hakemusta ja varsinkin jos kyseessä on vastavalmistunut ktm jolla vähän työkokemusta.