Suomessa potkitaan väkeä työttömiksi kiihtyvällä tahdilla. Herää kysymys millä oikeudella tappiollinen ooppera saa kaikessa rauhassa ryöstää kansan varoja vuodesta toiseen. Nyt aika sulkea ooppera. Suomalainen yleisöpohja ei todellakaan riitä elättämään tuollaista törsäävää kroisosta, jonka tasokin on ala-arvoinen. Opperasta on kansalta ryöstetyillä rahoilla tehty eliittiperheiden kakaroiden hirvittävän kallis leikkikenttä. Nyt on aika ottaa Maslovin kolmio käyttöön ja laitettava yhteiskunnan arvot vihdoinkin kohdalleen. Muutoin verisen kapinan vaara kasvaa täälläkin.
Oppera matalaksi
monoa vaan
13906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei ooppera Suomen kansaa niinkään rasita. Kyllä ne on nuo sosiaalimenot: somalit, mustalaiset, juopot huumeveikot yms.
Ooppera sentään jotain antaakin kuuntelijoille ja katselijoille. Sosiaalielätit ei anna mitään, ne ottaa vaan.
ooppera maksetaan suureksi osaksi RAY:n rahoilla. kunhan tyhmät suomalaiset ensin lakkaa kantamasta rahojaan sinne rahapeliautomaateille, niin aletaan päästä asiaan.
matalaksi. Rasistinen kapellimestari siirretään Somalian valtionbändin kengänlankkaajaksi.
Oopperan väki siirtyy informaaliselle sektorille, kerjäläisoopperaksi metroasemille väijymään millä musalla jengi stikkaa ropoa plädään.
Ottamatta nyt kantaa oopperaan sen enempää, kuin
että pienistä olette päristämässä.
Minä esitän autoilun pakkovähentämistä esim. 80 prosentilla. Laskekaapa mikä säästö ja etu koko
maailmalle, niinkuin myös suomalaisille.
Kohtuus kaikessa huulenheitossa - niin täällä
klassisen musiikin puolellakin.
Oopperaporukka kuuluu yhteiskuntaluokkaan, jotka ovat tuoneet uusliberalismin Suomeen. He ovat sitä porukkaa, jotka ovat riistokapitalistiseen tyyliin vaatineet uusliberalististen oppien soveltamista kaikkiin muihin paitsi itseensä ja kakaroihinsa. Nyt näitä oppeja on aika ryhtyä soveltamaan myös oopperaan. Tulemme näkemään, että markkivoimien raha ei mokomaan feodaalijäänteeseen riitäkään. Nyt nämä äärioikestolaiset miljonääripellet kuppaavat veronmaksajien rahaa oopperassa käydessään. Se on väärin, koska samat tahot potkivat ihmisiä pois työstä muilla sektoreilla ja vaativat kakkien sosiaalipalvelujen romahduttamista. Oopera on liian kallis taidemuoto Suomeen. Sen ylläpitäminen maksaa liikaa ja tuhoaa muuta yhteiskuntaa ja sen moraalista selkärankaa.
Kuulkaapa köyhät, minun ja muiden hyvätuloisten palkasta kupataan aivan törkeästi veroja. On siis ainoastaan oikeus ja kohtuus, että osa meidän maksamistamme veroeuroista käytetään meille rakkaaseen harrastukseen, oopperaan.
Me oopperan ystävät olemme veroillamme maksaneet oopperatalon ylläpidon moneen, moneen kertaan sekä myöskin kaikenmoisten duunarien työttömyyspäivärahat ja heidän räkänokkaisten kersojensa harrastukset erilaisten yhteiskunnallisten subventioiden muodossa.
Jos nämä päätään aukovat juntit joutuisivat maksamaan kaikesta täyden hinnan, ilman että heitä verovaroin tuettaisiin, niin kyseisellä roskajoukolla ei olisi varaa edes elää Suomessa.
Nyt on aika sanoa yhteiskuntasopimus irti. Nuo oopperakroisokset paskantavat yhteiskunnan ja ihmisyyden päälle. Pitäkööt huolta feodaaliaikaan jymähtäneestä taiteestaan omilla varoillaan. Ja puhdistakoon paskakaivonsa ja persereikänsä itse. Köyhiä on kupattu liikaa. Oopperat ovat talousrikollisten pesäpaikkoja. Siksi ne pitää tallata matalaksi.
Älyllinen taso näillä oopperan vihaajilla on suoraan perseenreiästä. Pelkkää junttien paskanjauhantaa ilman alkeellistakaan käsitystä mistä koko asiassa on kyse. Ooppera on maailman paras taidemuoto. Missään muussa ei yhdisty niin moni taso yhtä aikaa: orkesterimusiikki, laulu, draamarunous, teatteri kaikkine eri elementteineen jne. Jos ei vastaanottokyky riitä niiden yhtäaikaiseen vastaanottamiseen, niin onhan se ymmärrettävää: kaikista ei vain ole kaikkeen. Idiootit, juntit ja luuserit pankoon helvettiin. Oopperan maksavat lottoajat ja hyvä niin. Teidän muutenkin surkeasta palkkapussista ei mene senttiäkään. Ooppera on Suomen kulttuurin lippulaiva.
Oppera ei tuota senttiäkään vientituloja. Se kertoo kaiken ooperan oikeasta kysynnästä. Maailmalla kukaan ei halua kuulla suomalaista keskinkertaista oopperaa. Oppera kuuluu Wieniin, ei tänne. Täällä oopperataide riutuu kuin talvisiin metsiimme eksynyt hyeenakoira. Suomalaisen kulttuurin ydin ei perustu ollenkaan oopperaan. Oopera on vain väkisin tuotu Suomeen, vaikka täällä ei ole oopperalle henkisä eikä taloudellisia resursseja. Oopperasta tullut moraalisesti ja älyllisesti höynähtäneen roskaeliitin rahanpuhdistuskampanja. Oopera vain tuhoaa suomalaisen kulttuurin intensiteettiä kalliilla valheillaan. Siksi ooppera on lakkautettava ja tilalle luotava uusi kansalliseen traditioon paremmin ja luovemmin perustuva taidemuoto. Se uusi taide olisi myös halpaa eikä tarvitsisi tuollaisia kolossaalisia rumilusrakennuksia tuekseen.
siis vanhan kunnon ajan pierukilpailujen paluuta? Minäpä ajattelin karsinnoissa päryyttää tulemaan Finlandia-hymniä niin pitkään kuin tuomaristo kestää! Petomaanin hengessä vaikka umpihangessa!
Hah, vientituloja penäävä on lukenut vähän liikaa opetusministeriön työrymäraportteja ymmärtämättä mitään. Suomalaisen kulttuurin sielu on takametsissä ja sontaläjissä; sinne tuollaiset typerykset saisivat jäädä rypemään omassa paskassaan eikä keskustella netissä klassisesta musiikista. Upeaa että oopperan tapainen kulttuurin lippulaiva yrittää nostaa meidät sivistyskansojen joukkoon. Olen varma, että kukaan täällä paasaavista populisteista ei ole edes käynyt oopperassa. Ennakkoluulot pois, korvat ja silmät auki ja tunteet kehiin! Pois tuo arktinen ja alemmuudentuntoinen ooppera- ja herraviha, se ei kuulu nyky-Suomeen vaan sorretun metsäläiskansan juoksuhautoihin. Juntit häviää pelin, darvinismi sen takaa.
Sanoudun kuitenkin irti sinun mielipiteistäsi.
Opperan monet laulajat ovat niin sivistyneitä, että tarvitsevat keinosiementäjän apua jos haluavat lisääntyä ja heidän jälkeläisistään tuppaa tulla onnettomia homoja. Huonosta geeniperimästä jo liikaakin näyttöä. Pomonkin ryhti on romahtanut vaikka on vielä nuori mies. Useimmat laulajat huonon äänimateriaalin ja tekniikan omaavia pelokkaita kähisijöitä. Eli hommasta ei tule Suomessa mitään. Tuo porukka ei kertakaikkiaan ymmärrä oopperanteosta eikä laulusta mitään. Perimä ei selvästikään riitä. Nyt tarvitaan uusi marssijärjestys. Tummoisten nynnyjen paikka on haravan varressa.