Ollaan keskusteltu yhteen muutosta miesystävän kanssa. Hän omistaa pienen kaksion, eikä tahtoisi sitä myydä. Hän ehdottikin, että muuttaisin hänen asuntoon. Aluksi olin ihan innoissani, mutta nyt vähän epäröin. Asun vuokrakämpässä, joka on Helsingin vuokratasoon nähden halpa ja varsinkin sen sijainnin huomioiden. Miehen asuntoon kyllä mahtuisin, mutta tavarani eivät. Minun siis pitäisi käytännössä myydä huonekaluni, jotta sinne mahtuisin. Mieskään ei tahdo yhdestäänkään omasta luopua, jotta tilaa tehtäisiin kamoilleni.
Kun enemmän mietin tätä, niin huono diili. Entä jos meneekin suhde pieleen. Mulla ei ole sen jälkeen asuntoa, eikä irtaimistoa ja miehen elämä jatkuu samaan tahtiin. Pitäis kai riskiä olla vähän molemmin puolin. Kun enemmän vielä mietin, niin tämä on myös vähän tylyä miehenkin puolelta. Voisihan hänkin yrittää nähdä tätä minun kannaltani. Lisäksi minun pitäisi maksaa puolet asumiskuluista hänen mielestään eli puolet lainakuluista, vastikkeesta jne. Varaa minulla tähän olisi, mutta en ole sitä mieltä, että se olisi oikein. Asuntohan kerryttää vain miehen varallisuutta - ei minun.
Sen jo olen päättänyt, että näillä ehdoilla en hänen asuntoonsa muuta. Tämä on saanut minut kuitenkin epäilemään koko suhdetta, vaikka tähän mennessä olen luullut tämän olevan sitä oikeaa. Nyt en ole niinkään varma. Seurusteltu ollaan jo kohta 2v ja ei mitään teinejäkään olla. Itse olen 26 ja mies pari vuotta vanhempi.
Olen tästä yrittänyt puhuakin, mutta mies ei vain ymmärrä ajatuksiani. Stressaan kuulemma liikaa jne. Toisaalta ajattelen tätä niin, että itsestään pitää huoli pitää - kukaan muu ei sitä tee.
Olenkohan ihan hullu, jos tämä muodostuu suhteen päätepisteen? En vaan kertakaikkiaan tiedä, miten voisimme joskus rakentaa yhteistä elämää yhdessä asuen. Vaikka en ole ikäloppu, niin ajattelen jo sitäkin, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään ja hukkaan vain aikaani tähän suhteeseen. Olisi kamalaa huomata jonain päivänä, että vietti vuosia suhteessa ja oli vain sokea sen suhteen, että sillä ei ole tulevaisuutta.
Kun enemmän mietin tätä, niin huono diili. Entä jos meneekin suhde pieleen. Mulla ei ole sen jälkeen asuntoa, eikä irtaimistoa ja miehen elämä jatkuu samaan tahtiin. Pitäis kai riskiä olla vähän molemmin puolin. Kun enemmän vielä mietin, niin tämä on myös vähän tylyä miehenkin puolelta. Voisihan hänkin yrittää nähdä tätä minun kannaltani. Lisäksi minun pitäisi maksaa puolet asumiskuluista hänen mielestään eli puolet lainakuluista, vastikkeesta jne. Varaa minulla tähän olisi, mutta en ole sitä mieltä, että se olisi oikein. Asuntohan kerryttää vain miehen varallisuutta - ei minun.
Sen jo olen päättänyt, että näillä ehdoilla en hänen asuntoonsa muuta. Tämä on saanut minut kuitenkin epäilemään koko suhdetta, vaikka tähän mennessä olen luullut tämän olevan sitä oikeaa. Nyt en ole niinkään varma. Seurusteltu ollaan jo kohta 2v ja ei mitään teinejäkään olla. Itse olen 26 ja mies pari vuotta vanhempi.
Olen tästä yrittänyt puhuakin, mutta mies ei vain ymmärrä ajatuksiani. Stressaan kuulemma liikaa jne. Toisaalta ajattelen tätä niin, että itsestään pitää huoli pitää - kukaan muu ei sitä tee.
Olenkohan ihan hullu, jos tämä muodostuu suhteen päätepisteen? En vaan kertakaikkiaan tiedä, miten voisimme joskus rakentaa yhteistä elämää yhdessä asuen. Vaikka en ole ikäloppu, niin ajattelen jo sitäkin, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään ja hukkaan vain aikaani tähän suhteeseen. Olisi kamalaa huomata jonain päivänä, että vietti vuosia suhteessa ja oli vain sokea sen suhteen, että sillä ei ole tulevaisuutta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Asia kerrallaan ja tärkein ensiksi: jos muutat yhteen, älä ala maksaa hänen lainakulujaan, JOS et saa samantien osuutta asunnostakin. Ja tietysti paperilla, muullahan ei ole merkitystä. Ei ole itsekkyyttä vaan tervettä itsestään huolta pitämistä, että osaa nähdä asiat monelta kantilta. Jos ero tulee ja olet maksellut miehen lainakuluja omistamatta osuutta asunnosta, olet heittänyt rahasi kankkulan kaivoon.
Ja muutenkin, kun tilanne näyttää kannaltasi siltä, että tässä kaupassa sinä olisit luopumassa kaikesta, mutta hän ei tinkisi mistään - ei tunnu hyvältä alulta tasa-arvoiselle yhteisasumiselle. Rakkaus on usein sokea, mutta niin sokea ei saa olla, että luopuu kaikesta omastaan (vuokra-asuntoa ja irtaimistoa myöten) saamatta mitään vastineeksi.
Olin sinun ikäisesi muuttaessani miehen kanssa hänen omistusasuntoonsa. Onneksi hänellä oli niin vähän irtaimistoa, että omien tavaroideni mahduttamisesta kämppään ei tullut ongelmaa. ;-) Lainan kuluihin en ottanut osaa, mutta vastikkeesta maksoin osani - katsoin sen tavallaan "vuokraksi", jota olin maksanut vuokralla asuessanikin. Ja vuokraksi taloyhtiölle, enhän suinkaan vuokralaissuhteeseen miehen kanssa ryhtynyt. Meidän tarinamme jatkuu yhä ja naimisiinkin on menty, joten "uhkapelini kannatti", omaa kämppää ei ole enää tarvinnut etsiä.
Neuvoksi sanoisin, että vaikka tämä olisikin teille se oikea ihmissuhde, niin yhteen muuttaminen ei ehkä vielä ole ajankohtaista. Yhdessä asuen joutuu joka tapauksessa tekemään monesta asiasta kompromisseja. Miksi siis aloittaa sellaisissa merkeissä, että toinen joutuu heti alussa tinkimään mielipahaan ja epävarmuuteen asti?
Anna itsellesi ja tilanteelle aikaa. Pohdi rauhassa, mitä haluat. Onnea sinulle!
Joo, kannattaa tosiaan tässä vaiheessa miettiä mihin lähtee ja etenkin keskustelemalla pitäisi löytää ratkaisu johon molemmat ovat tyytyväisiä. Ei se keskusteluyhteys ja joustokyky siitä myöhemmin ainakaan kasva.
Minusta tuntuisi parhaimmalta vaihtoehdolta että sinä irtisanoisit vuokrasopimuksesi ja hän myisi asuntonsa. Etsitte asunnon jota olisitte molemmat valitsemassa. Joko ostaisitte tai vuokraisitte aluksi. Näin vältytte siltäkin ettei sinusta tunnu hänen asunnossaan ettei se ole sinun kotisi (ellei sinun tavarasi mahdu sinne, se tuskin tuntuu omalta kodilta, ainakaan alkuun) ja siltä ettei hän sano aina riidan yhteydessä että tämä on mun kämppä ja teen täällä mitä haluan. Tällaisia esimerkkejä olen kuullut moniakin.
Ellette kuitenkaan halua niin tehdä vaan hän haluaa pitää asuntonsa ja sinä suostut sinne muuttamaan niin sitten hänen pitäisi luopua osista tavaroistaan ja osa niistä pitäisi korvata sinun tavaroillasi. Juuri sen takia ettei sinulle tule sellainen tunne ettei se ole sinun kotisi. Osa tavaroista jää näin yli, ne voi joko myydä, antaa "säilöön" sukulaisille tai onhan sitä lämmintä varastotilaakin vuokrattavissa.. Tuo viimeinen vaihtoehto kyllä kuullostaa siltä että pitää jalkaa oven välissä, jos vaikka tulee ero, mutta voihan sen ajatella niinkin että jos joskus muutatte isompaan niin sitten ne vanhat tavarat voi kaivaa sieltä.
Ja sitten jos muutat sinne poikaystäväsi kämppään niin ei olekaan reilua että lyhennät hänen lainaasi. Jos hän ei suostu siihen että maksat vain puolet muista asumiskuluista (vesi, sähkö, yhtiövastike,...) niin voithan ostaa osan hänen asunnostaan. Sitten pitää tehdä kauppakirja ja maksaa kyllä varainsiirtoverokin. Yksi vaihtoehto voisi olla että sovitte että säästät vastaavan summan kuin hän lyhentää lainaansa omalle tilillesi tai muualle ja käytät sen sitten myöhemmin yhteiseen kämppään.
Onnea neuvotteluihin.. tässä vaiheessa pitäisi vielä löytyä joustoa..
Tähänhän on helppo ratkaisu. ÄLKÄÄ muuttako saman katon alle asumaan! Ei se ole mikään pakko juttu aina kun seurustellaan.
Itellä on just menossa muuttu poikakaverin asuntoon, jonka itse omistaa. Itse asun vielä vuokralla maaliskuun mutta sitten siirrän kirjat miehen luo. Ollaan sovittu sillain että maksan vain puolet vastikkeesta ja ruuat on kans mun vastuulla.
Ei sun kannata puolia siitä lainasta ruveta maksamaan! mieshän siitä tosiaan vaan hyötyy, tai jos maksat niin tehkää kirjallinen sopimus siitä, ja jos ero tulee niin mies maksaa sulle osuutes takas!
Stemppiä :)
Mieheni muutti minun omistamaan asuntoon. Olemme avioliitossa ja meillä on avioehto eli erotessa tai kuollessa kumpikaan ei saa toisen omaisuutta, näinhän se on teilläkin kun kerran avoliittoon olette menossa. Maksamme ruoat, vastikkeet ynnä muut asuinkulut tasan puokkiin mutta lainani hoidan yksin koska minullehan asunto jää jos ero tulee. Ei tulisi mieleenkään pyytää puolisoa maksamamaan omaisuudestani (varsinkin kun tulonsa ovat aika pienet). Mieheni toi omat tavaransa mukanaan mahtuivat hyvin omieni joukkoon. Näin asunto tuntuu mieheelnikin omemmalta. Maksan itse myös kaikki kiinteistön remontit.
Eli suosittelen että et maksa hänen lainaansa. Tietysti jos miehesi haluaa nimetä tämän vaatimansa summan "vuokraksi" eikä "lainan lyhennykseski" voisi tietenkin ajatella asiasta toisin. Kummassakaan tapauksessa en suosittele yhteenmuuttoa tai että ostaisit häneltä osuutta kämpästä ennekuin olette viisi vuotta olette yhdessä asuneet koska tuntuu oleva kummaliset "hyötymisajatukset" miehelläsi tässä asiassa.
Itsestään pitää tosiaankin pitää huolta.
Jos ajattelet sitä miten käy kun eroatte niin parasta olisi unohtaa koko mies. Mutta asiasta. Sinä et haluaisi osallistua miehen omistaman asunnon lainakuluihin. Ymmärrän sen, koska kerroit pelkääväsi mahdollista erotilannetta. Toisaalta miehen kannalta ajateltuna jos et maksaisi lainakuluja niin sinä ikäänkuin "loisisit" hänen asunnossaan. Entä jos mies ajattelee, että teidän suhde kestää teidän kuolemaanne asti niin mies on maksanut kaiken ja sinä et mitään. Myy kalusteesi ja laitat rahat säästöön, niin ehkä saat pienen pesämunan jos ero tulee.
joskus. Silloisella miesystävälläni oli omistusasunto, jonka hän oli hankkinut exänsä kanssa. En ollut valmis muuttamaan miehen asuntoon, eikä mies halunnut etsiä kanssani yhteistä kotia. Seurustelumme kesti 4 vuotta ja näin jälkeen päin ajatellen en varmaankaan ollut edes valmis muuttamaan tämän miehen kanssa yhteen.
Pian eromme jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja hänen kanssaan ostimme yhteisen kodin jo vuoden seurustelun jälkeen. Enkä ole katunut päivääkään "nopeaa toimintaamme"! Kuuntele tarkoin sydäntäsi, kun teet päätöksiä yhteen muuttamisesta.