Yritän oman tarinani nyt kertoa mahdollisimman selkeästi ja kaikista mielipiteistä olis apua koska pää on aika sekaisin.
Olin siis toissa kesänä 2kk "suhteessa",mikä rajoittui aika lailla seksiin ja siihen että itse halusin ihmisen kokonaan itselleni,tämä toinen osapuoli taasen "jätti" minut tuon 2kk:n aikana varmaan 3kertaa..kuinka nyt haluaakaan laskea.Kun se sitten loppui kokonaan,niin tuska oli ihan hirvittävä puoli vuotta,sanotaan että olin siinä kunnossa et jollekkin ammattilaiselle puhuminen olis jo voinut olla vaihtoehtona.Kerjäsin takaisin viesteillä aina syksyyn asti ja siitä on nyt sitten 1½ vuotta eikä olla oikeastaan edes kadulla tervehditty tämän jälkeen.Sitten se helpotti hiukan ja seurustelin itse uuden ihmisen kanssa ja hän myös.
Hän tuhosi minut silloin enkä voinut enää edes hänen silmiinsä sen vuoksi katsoa jos törmättiin jossain. Erosin sit "uudestani" tänä talvena..hän jätti myös omansa.(pienet piirit,eli olen tienny hänen elämästään yhtä sun toista)
Suurin unelmani olisi siis ollut vain olla hänen kanssaan ja kukaan ei ole koskaan tuntunut samalta,en edes tiedä mikä hänessä on,mikä sai minut niin sekaisin.
Nyt sitten baarissa..koko tämän ajan jälkeen hän tuli luokseni puhumaan,puhuminen muuttui tanssiksi ja tanssi muuttui baarista häipymisellä hänen luokseen.Hän siis aloitti ja pyysi.Itse en tietenkään voinut vastustaa,en ole yli edes 1½ vuoden jälkeen.Meno oli hänen luonaan kiihkeää,kuten silloin joskus.Seuraavana iltana tuli viestiteltyä ja hän tuli yöksi.Ei tehnyt muuta kun silitteli,pussaili ja sitten vain nukuttiin.Tämä oli kaikki aivan uutta ja outoa..Nyt on mennyt pari päivää enkä tiedä haluaako hän enää nähdä minua..oliko tämä vain joku pieni juttu ja jää siihen?Kaikki läheiseni taas pelkäävät että tästä seuraa vain minun uudelleenrakastuminen häntä kohtaan,ja että hän luonteensa mukaisesti ei halua seurustella ja sitten koitan taas päästä yli.En olisi koskaan kuitenkaan uskonut että pääsisin vielä hänen viereensä,tämä oli puhdas ihme minulle.Se joka on kokenut saman,tietää miltä tämä voi tuntua.Enkä jättäisi välistä vaikka voisin..Nyt pelottaa mitä tapahtuu.Onko mikään voinut muuttua vai onko hän se sama ihminen ja hylkää minut jo ennenkuin kerkesin hänet saamaankaan..
Olin siis toissa kesänä 2kk "suhteessa",mikä rajoittui aika lailla seksiin ja siihen että itse halusin ihmisen kokonaan itselleni,tämä toinen osapuoli taasen "jätti" minut tuon 2kk:n aikana varmaan 3kertaa..kuinka nyt haluaakaan laskea.Kun se sitten loppui kokonaan,niin tuska oli ihan hirvittävä puoli vuotta,sanotaan että olin siinä kunnossa et jollekkin ammattilaiselle puhuminen olis jo voinut olla vaihtoehtona.Kerjäsin takaisin viesteillä aina syksyyn asti ja siitä on nyt sitten 1½ vuotta eikä olla oikeastaan edes kadulla tervehditty tämän jälkeen.Sitten se helpotti hiukan ja seurustelin itse uuden ihmisen kanssa ja hän myös.
Hän tuhosi minut silloin enkä voinut enää edes hänen silmiinsä sen vuoksi katsoa jos törmättiin jossain. Erosin sit "uudestani" tänä talvena..hän jätti myös omansa.(pienet piirit,eli olen tienny hänen elämästään yhtä sun toista)
Suurin unelmani olisi siis ollut vain olla hänen kanssaan ja kukaan ei ole koskaan tuntunut samalta,en edes tiedä mikä hänessä on,mikä sai minut niin sekaisin.
Nyt sitten baarissa..koko tämän ajan jälkeen hän tuli luokseni puhumaan,puhuminen muuttui tanssiksi ja tanssi muuttui baarista häipymisellä hänen luokseen.Hän siis aloitti ja pyysi.Itse en tietenkään voinut vastustaa,en ole yli edes 1½ vuoden jälkeen.Meno oli hänen luonaan kiihkeää,kuten silloin joskus.Seuraavana iltana tuli viestiteltyä ja hän tuli yöksi.Ei tehnyt muuta kun silitteli,pussaili ja sitten vain nukuttiin.Tämä oli kaikki aivan uutta ja outoa..Nyt on mennyt pari päivää enkä tiedä haluaako hän enää nähdä minua..oliko tämä vain joku pieni juttu ja jää siihen?Kaikki läheiseni taas pelkäävät että tästä seuraa vain minun uudelleenrakastuminen häntä kohtaan,ja että hän luonteensa mukaisesti ei halua seurustella ja sitten koitan taas päästä yli.En olisi koskaan kuitenkaan uskonut että pääsisin vielä hänen viereensä,tämä oli puhdas ihme minulle.Se joka on kokenut saman,tietää miltä tämä voi tuntua.Enkä jättäisi välistä vaikka voisin..Nyt pelottaa mitä tapahtuu.Onko mikään voinut muuttua vai onko hän se sama ihminen ja hylkää minut jo ennenkuin kerkesin hänet saamaankaan..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oma tarinani on aikalailla samanlainen..
Paitsi, että oltiin naimisissa (vaikkakin vain vähän aikaa. Ja minä olin se joka jätti)..
Eron jälkeen koitimme lämmittää suhdetta moneen kertaan, mutta aina se vaan tökkäsi johonkin..
Järki pakotti minut eroon, vaikka tunteet huusivat hänen peräänsä pitkään..
Lopullisesta erosta on nyt yli kaksi vuotta. Olemme molemmat kihloissa tahoillamme..
Puhuimme toisillemme ensimmäisen kerran eron jälkeen puoli vuotta sitten, vaikka olemme kyllä nähneet aina silloin tällöin..
Hän sanoo minun edelleen olevan hänen elämänsä rakkaus, ja ettei tule enää koskaan samanlaista mitä meillä oli.. Pahinta on se, että oikeasti uskon häntä, sillä tiedän, että meidän suhde oli jotain ainutlaatuista..
Tiedän, että välillämme säilyy loppuelämän tietty yhteys, tahdoimmepa sitä tai emme, mutta toivon, että älyämme pysyä erossa toisistamme, sillä meidän rakkaus oli liian suurta..
Kaikki ei ole sallittua edes rakkaudessa..
En tiedä onko tuossa tilanteessa mielipiteistä apua.. Itsehän elämääsi elät.
Kuuntele sydäntäsi, mutta katso ettei kukaan leiki tunteillasi..
mahtaa toi sun vuodatus kiinnostaa..??
vastausta missä sulle kerrotaan että tämähän on keskustelupalsta jonka nimi on vanha suola janottaa?Eikö täällä silloin vuodateta ja keskustella juuri kyseisestä seikasta?..joskus se helpottaa,ja joitakin varmaan kiinnostaa,sinua nyt ei.
tutulta että toivottavasti ei oo sama mies. No on eroja mun jutussa mutta silti.
Minkäikäisiä ootte? Iälläkin on merkitystä.
Eiköhän noita tapauksia riitä jotka ei tiedä seurustellaanko,harrastetaanko vain "sitä" vai ollaanko täysin erossa.Ei mitään selkoa..ja nuoriahan tässä ollaan.Itse kun vain haluaisin tämän ihmisen itselleni,eikä sillon jaksa muusta välittää.Olis pysyny kokonaan poissa tai antaisi nyt sitten enemmän :/
Itselläkin aikaa kulunu ja elämää tähän hommaan. Eikä aina oo mitään tietoo missä mennään -tai mitä toisen päässä liikkuu. Yrittää aina vaan jaksaa eteenpäin. Nuori joo vielä, ja taas kulutan lisää aikaa. Kun haluaisin myös olla sen yhden ihmisen kanssa.
Kyllä näita tapauksia taitaa riittää, joskus luulin et oon joku ainoa joka vaan yrittää, mutta kai muitakin on. Ainoastaan metityttää vaan, miksi en koskaan voi lopettaa yrittämistä -kuinka pitkälle tämä menee. Aika näyttää lopputuloksen.
Alku oli kamala, kyllä muakin jätettiin. Sitten oli pahoja sanoja. Sitten ala ja ylämäkeä. Sitten seesteisempää. Mutta kukaan ei tiedä huomisesta. Toivotaan parasta. Joskus tuntuu että on niin yksin (ja hullu kun yrittää -jos joku muu tietää tai tietäisi).
No jaksamista sinne.
Ai joo. Piti vielä -
Senkin oon huomannut että kun aikansa rakastaa, tulee järki ja tajuaa etten tunne tota toista ja sekin on vaan ihminen -eikä mikään jalustalla oleva. Vaikka silti arvostaa. Silti olisi kiva tietää aina toisesta enemmän.
Tunnetilat on olleet elämässä joskus hel** (nuorempanakin suhdeasioista) mutta kun niitä on
tarpeeksi käynyt läpi, voi tulla seesteisyys ja rauhaa ja ymmärrystä monista seikoista ja asioista -kun on miettinytkin tarpeeksi. Onneksi. En tiedä sanoinko mitään järkevää, mutta tää tästä.
Välillä rauhaa ja joskus hankalaa, mutta itse pyrin että olis hyvä olla --
Järkevä viesti kun ymmärrän kyllä mitä tossa sanot.Kaikkea samaa itsekkin kun tässä ajatellut ja tuntenut.Itse luulin jo että mun yrittämiset oli yritetty,ja viimeiseen saakka silloin yritinkin.Monta kertaa ajattelin että pitäsköhän ottaa ihan järki käteen eikä mennä vain toisen mieltymysten mukana koko ajan.Ja oon koittanut nähdä toisen sellaisena kun on,eikä "maailman ihanimpana ihmisenä".
Sinne hujahti kuitenkin toista vuotta ja taas yritän ja yli ei pääse.Ei saa kukaan muun tuntemaan näin,enkä ymmärrä miksi.Älytöntä.
Ja ongelma on aina ollut siinä,että kuvittelin tämän ihmisen kanssa olessa kahdestaan tajuavani ja luottavani tilanteeseen,mutta heti kun hän lähti ovesta, oli asiat milloin mitenkin.Pysty koskaan tietämään onko ohi vai ei,ylä-ja alamäkeä.Toisaalta jaksan vaan luottaa,vaikka järki sanoo ettei voi.
kulunu aikaa viel hiukan enemmän kuin pari vuotta... luottamusta kanssa yritän pitää yllä, vaikka aina en tiedä -oonko "hullu" kun jatkan. Muuallakin kyllä näkyy olevan kivoja miehiä, mutta niitä vaikea tavata/tavoittaa ja tietysti tämä mies tuntuu parhaalta. Eli vaikka joku "parempi" tulisi (varmaan ei tulisi vastaan noin vaan ollenkaan), en haluisi "vaihtaa". Ja ei ole tapana muutenkaan heittää ihmisiä pois, jotain on opittu. Mutta joo, näin tää menee.