vihdoinkin

toivottavasti?? Ainakin yritän kovasti, laitoin jääkaapin oveen kuvan itsestäni tällä hetkellä ja kaksi vuotta sitten, siinä kun on 15kg välissä.. Mutta nyt en tiedä oikein miten aloittaisin, olen monet kuurit aloittanut ja yhtä monet lopettanut, koska olen aina nälkäkuurilla, tietäähän sen että ei sellasta kauaa voi pitää, ja sitten kaikki tulee takaisin korkojen kanssa.. Nyt otan rauhallisesti ja HALUAN oppia uudet terveelliset ruokailutavat. Miten sen aloitan, voisiko joku laittaa vaikka esimerkin yhden päivän ruokailusta, että saan jonkinnäköistä kuvaa, olen miettinyt painonvartijoiden pisteytystä mutta eikö siinä ole kauhea homma niissä laskemisissa, en usko että hermoni riittäisivät.
4462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen rekisteröitynyt kalorilaskuriin www.kalorilaskuri.fi ja lasken siellä päivän kalorini ja kulutukseni. Päivä tavoitteena on siis saada aina 500 kalorin vaje kulutukseen, eli syön päivässä n. 1600 kaloria riippuen aina kulutuksen määrästä. Hyvänä puolena tuossa laskimessa on, et siinä on hyvä ottaa huomioon oikea hiilareitten, proteiinien ja rasvan määrä. Lisäksi se ilmoittaa myös kuitujen määrän. Tässä esimerkkinä eilinen ruokailuni.

Aamiainen: Kupillinen kahvia rasvattomalla maidolla, Danone Actimel 0,9 %, lautasellinen kaurapuuroa vähäkalorisella mehukeitolla sekä lasi maitoa.

Välipala: Omena

Lounas: Kaksi Real ruisleipäpalasta kinkkusiivulla ja kurkulla. Lisäksi kananmuna ja tomaatti.

Välipala: Lasillinen mehukeittoa, pala kurkkua ja vihreää teetä

Päivällinen: Hernemaissipaprikaa ja kalkkunasuikaleita tomaattimurskakastikkeessa sekä vähän couscousia ja mausteita. Lisäksi tomaatti ja kurkkua.

Iltapala: Babyporkkanoita, viinirypäleitä ja rahkaa mehukeitolla.

Toivottavasti sait tästä jotain viitteitä ruokavalioosi. Itselläni on lähtenyt jo kolme kiloa kaloreita laskemalla ja olo on paljon virkeämpi.

Äänestä

ihan normaali ruokavalio laihduttaessakin ja hyvin on toiminut (6 kiloa/1,5 kk).
Esimerkki päivän ruoka-annoksista.

Aamiainen:puuropussi, teetä.

Lounas: työpaikan lounas lautasmallin mukaan (eli puolet lautasesta salaattia/raasteita, neljännes lihaa, neljännes riisiä/perunaa), ei leipää, mutta maitoa/piimää (rasvatonta). Jälkiruoka (pieni annos).

Välipala: hedelmä

Illallinen: salaatti tai keitto. Leipää. Rasvatonta piimää tai maitoa.

Iltapala: hedelmä/hedelmäsalaatti tai ruisleivänpala ja teetä.

Lisäksi juon vetta pullosta työpaikalla työpäivän aikana ja kotona.

Äänestä
  • paljon: kilometrin uinti/1-2 krt/vko, hiihtoa 1 krt/vko, jumppaa 1 h/vko arkiliikunta.

    Äänestä

...lueskelemassa: http://www.kutri.net

On todella hienoa että olet tajunnut noiden kuuriluontoisten laihdutusten hyödyttömyyden. Siitä se lähtee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päätös.. kirjoitti:

toivottavasti?? Ainakin yritän kovasti, laitoin jääkaapin oveen kuvan itsestäni tällä hetkellä ja kaksi vuotta sitten, siinä kun on 15kg välissä.. Mutta nyt en tiedä oikein miten aloittaisin, olen monet kuurit aloittanut ja yhtä monet lopettanut, koska olen aina nälkäkuurilla, tietäähän sen että ei sellasta kauaa voi pitää, ja sitten kaikki tulee takaisin korkojen kanssa.. Nyt otan rauhallisesti ja HALUAN oppia uudet terveelliset ruokailutavat. Miten sen aloitan, voisiko joku laittaa vaikka esimerkin yhden päivän ruokailusta, että saan jonkinnäköistä kuvaa, olen miettinyt painonvartijoiden pisteytystä mutta eikö siinä ole kauhea homma niissä laskemisissa, en usko että hermoni riittäisivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu