juoppo anoppi

itselläni on juoppo anoppi,mikään ei mene hänelle viinan edelle,edes lapsenlapset,omasta terveydestä puhumattakaan..on leikattu syöpä,toipunut sydäristä,on alkava sokritauti,mutta kännissä on aina oltava.
tämä on kamalaa,tiedän että mieheni häpeää äitiään,eikä hän halua puhua äidistään ikinä mitään.
millaista teillä muilla on kun miehenne äiti juo joka ainoa päivä?
373073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Onhan se ikävää, jos hän tärvelee terveytensä, alkoholismi on sairaus joka pahimmillaan tappaa.

Tässä tapauksessa tappaa vain alkoholistin itsensä, toisin kuin jos olisi esim. perheen isä tai äiti, jolloin vahingot voisivat olla todella traagiset.

Joten hui hai, anna mummon juoda ihan rauhassa, ei ole sinun päänsärkysi eikä ongelmasi - ellei hän sitten kännipäissään soittele. Siihenkin on mahdollisuus vaikuttaa, erilaisia estopalveluja on saatavilla. Sinulla ei ole mitään seurusteluvelvollisuutta, eikä myöskään kontrollioikeutta. Molemmat rauhassa omissa tuvissaan omilla tavoillaan!

Äänestä
  • Samaa korostaisin. Alkoholismi on vaikea sairaus, vaikka sitä usein ei haluta sellaisena nähdä. Jokin mummelin elämässä on niin sotkussa, että hän ei pääse eroon viinaksista. Mitä sen sijaan hyödyttää tässä tilanteessa hänen poikansa häpeillä äitiään tai sinun miniänä tuomita, ettei edes lapsenlapset mene viinan edelle?

    Alkoholisti voi parantua vain, jos hän itse sitä haluaa. Tuomitsevan ilmapiirin luominen tuskin asiaa edistää, vaikka tällä en tarkoitakaan sanoa, että asia jotenkin muutenkaan olisi sinun ja perheesi vallassa. Tuomitsevalla ilmapiirillä saatte aikaan korkeintaan sen, että lapsesi oppivat, että mummo on jotenkin "huono".

    Äänestä

  • alkoholistillekin kirjoitti:

    Samaa korostaisin. Alkoholismi on vaikea sairaus, vaikka sitä usein ei haluta sellaisena nähdä. Jokin mummelin elämässä on niin sotkussa, että hän ei pääse eroon viinaksista. Mitä sen sijaan hyödyttää tässä tilanteessa hänen poikansa häpeillä äitiään tai sinun miniänä tuomita, ettei edes lapsenlapset mene viinan edelle?

    Miten mielestäsi pitäisi lapsille asia selittää, kun mummo on aina kännissä ja käytös sen mukaista?

    Minä en ainakaan mummoa lapsille kehuskele. Miten lapset oppivat erottamaan oikean väärästä ja hyvän huonosta, jos väärää ei saa sanoa vääräksi tai huonoa huonoksi.

    Anteeksi, mutta olen niitä ihmisiä, joiden mielestä alkoholismi on kaikkea muuta kuin sairaus eikä ymmärrystä riitä muuta kuin kiertämään alkoholistit kaukaa - olivatpa sukulaisia tai eivät.

    Äänestä

  • Piikkilanka kirjoitti:

    Ihmettelin, missä ongelmasi oikein on, sillä mikäli jokin asia anopissasi häiritsee, oli mikä hyvänsä, niin ei ole pakko pitää yhteyttä. Mutta ei myöskään päsmäröidä. Kierrä kaukaa - olette molemmat tyytyväisiä, sekä sinä että (varsinkin?) anoppisi. Eikä sinun tarvitse selitellä lapsillesi yhtään mitään.

    Miksikö pidän (hiukan enemmän) anopin puolia? Siksi, että nimimerkkisi "raitis miniä" antoi kuvan omahyväisestä (anteeksi jos erehdyin, tunnen sinut vain tämän palstan kautta) ja itsekeskeisestä henkilöstä. En siis voi tietää, onko anoppisi tosiaan alkoholisti vai onko hän sattunut tuoksahtamaan viiniltä siellä käydessäsi keskellä viikkoa. Ja onko tuohtumuksesi todellista huolta anopin terveydestä, vaiko siitä, ettet voi käyttää häntä lastenkaitsijana... Käytit sanontaa "huono mummo". Entä, jollei anoppiasi erityisemmin kiinnosta mummous vaan jokin ihan muu? Äitinä tietystikään et sitä ymmärrä, koska oman elämäsi keskipisteenä ovat lapsesi.

    Ikävä tosiasia kuitenkin on, että A-huollon uusi kohderyhmä on lipittelevät ikäihmiset. Se vaatii taas uudenlaista koulutusta monestakin eri syystä - juomisen syyt ja taustat ovat erilaisia sekä fyysisten toimintojen muutokset vanhetessa vaikuttavat myös alkoholin haittavaikutuksiin.

    Katselen asiaa siis hiukan ammattilaisen näkökulmasta, hiukan ihmisyyden näkökulmasta sekä ennen kaikkea ihmisen itsemäärämisoikeuden säilymisen näkökulmasta. Esim. itse en missään tapauksessa anna ulkopuolisten puuttua elämääni (ei tarvitse olla kyse alkoholista, esim. eräs anoppi ei voi (???) ottaa kissaa koska miniä kielsi, lapsi SAATTAA tulla allergiseksi!) ennen kuin olen siinä kunnossa, että tosiaan tarvitsen edunvalvojan. Ja onneksi edunvalvojaa ei määrätä kenenkään herkkähipiäisen miniän toimesta vaan tarkkojen tutkimusten ja arviointien kautta.

    Vastaan, kun taisit narista vähän minullekin. Ensiksi lapsista. Pitääkö niitä raahata mummon luo, jos mummo ei jaksa heistä kiinnostua, lasten isä osoittaa omalla käytöksellään, että mummossa on jotain vikaa ja miniä samoin? Miksi lasten pitäisi, ennen kuin ovat riittävän vanhoja, joutua näkemään alkoholismia, jos ei ole pakko?

    Mutta älä sotke asioita. Alkoholismilla ja käyttämilläsi "oikealla ja väärällä" ei ole mitään tekemistä keskenään. Ei mummo ole "väärässä" ja sinä "oikeassa". Te molemmat vain porskutatte omaa elämäänne, miten parhaiten kykenette. Paitsi että sinä olet sen verran väärässä, että asetut toisen ihmisen yläpuolelle asemaan, josta sinulla mielestäsi on oikeus "tuomita".

    Mielipiteesi alkoholismista saat toki pitää, mutta siinä olet kyllä ihan oikeasti väärässä. Pohdipa asiaa siltä kannalta, että jos se ei ole sairaus, vieläpä vaikea sellainen, niin mikä se sitten on? Ja jos keksit, kerro toki minullekin.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Erään tuttavani pojan perheeseen syntyi lievästi vammainen lapsi.
    Isovanhemmat maanviljely/karjanhoito eli työ kotona. Pojalla on nyt kolme lasta, mummu ei jaksa hoitaa työnsä ohella heitä kaikkia; mummulla hoitona.
    Tässä tapauksessa: yökylä ja lomilla 2-4 päivää.
    Hän siis ilmoitti: Ettei ota vammaista lastahoitoon, muut voivat tulla.
    Miniä katsoo tämän sortamiseksi ja mummun luistavan vastuustaan lapsenlapsensa.
    Miniä on pääasiassa vihainen, omasta velvollisuudestaan, lasta kohtaan. Vihainen velvollisuudestaan on Miniän perhetuttavan arvio, silloin aikanaan, ulkopuolisena arvioituaan konfliktia anoppi appi suhteessa.
    Tuttavallani on selkä ongelmaa joka Miniän/pojan tiedossa jo muiden lasten hoidon yhteydessä.

    Useimmin mummolaa pidetään ilmaisena lasten hoitopaikkana ja talouden avustus/vippi paikkana. Asenteella; jää meille kuitenkin mukaanne ette saa.

    Kiitos asiallisesta ja tietoa sisältävästä kirjoituksestasi Saara.

    Äänestä

  • Anna arvo alkoholistillekin kirjoitti:

    Vastaan, kun taisit narista vähän minullekin. Ensiksi lapsista. Pitääkö niitä raahata mummon luo, jos mummo ei jaksa heistä kiinnostua, lasten isä osoittaa omalla käytöksellään, että mummossa on jotain vikaa ja miniä samoin? Miksi lasten pitäisi, ennen kuin ovat riittävän vanhoja, joutua näkemään alkoholismia, jos ei ole pakko?

    Mutta älä sotke asioita. Alkoholismilla ja käyttämilläsi "oikealla ja väärällä" ei ole mitään tekemistä keskenään. Ei mummo ole "väärässä" ja sinä "oikeassa". Te molemmat vain porskutatte omaa elämäänne, miten parhaiten kykenette. Paitsi että sinä olet sen verran väärässä, että asetut toisen ihmisen yläpuolelle asemaan, josta sinulla mielestäsi on oikeus "tuomita".

    Mielipiteesi alkoholismista saat toki pitää, mutta siinä olet kyllä ihan oikeasti väärässä. Pohdipa asiaa siltä kannalta, että jos se ei ole sairaus, vieläpä vaikea sellainen, niin mikä se sitten on? Ja jos keksit, kerro toki minullekin.

    Sairaus-nimikkeen taa on niin mukava piiloutua.
    "En minä VOI parantua tästä, tämä on diagnosoitu SAIRAUS herranenaika, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua loputtomiin (vaikkei sekään minua paranna), teidän KUULUU YMMÄRTÄÄ minua... nyyh, ja sääliä myös..."

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    vaan korostan vielä, että anoppi kotonaan on tasan niin jurrissa kuin haluaa, eikä asia kuulu miniälle tai muille mitenkään - näin tiivistetyn karkeasti ilmaistuna.

    Asia muuttuisi tilanteessa, jossa ko. anoppi asuisi miniänsä luona, silloin asunnon haltijalla on luonnollisestikin oikeus esittää odotuksia asukkaiden käytöksen suhteen.

    Täsmentäisitkö, miten mielestäsi tämä anoppi on itsekäs? Tiesitkö, että myös raittiit ihmiset saattavat kieltäytyä lastenlastensa hoitamisesta?

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Sairaus-nimikkeen taa on niin mukava piiloutua.
    "En minä VOI parantua tästä, tämä on diagnosoitu SAIRAUS herranenaika, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua loputtomiin (vaikkei sekään minua paranna), teidän KUULUU YMMÄRTÄÄ minua... nyyh, ja sääliä myös..."

    Ihan törkeetä tosiaan sanoa, että on sairas.
    Ryhdistäytyisi nyt vaan.
    Kaikki noi taudit on itse aiheutettu. Senhän jokainen ymmärtää.
    On syönyt liikaa, liikaa rasvaisia ruokia, ei ole liikkunut, on juonut viinaa liikaa, eipä ihme, että on jotain vaivoja tullut.
    Turhaa se sääliä pyytää.
    Paranisi varmasti, kun kirmailisi iloisesti lastenlastensa kanssa ja selvin päin.

    Käytätkö itse mainitsemiasi verukkeita sairastaessasi mitä tahansa sairautta (myös niitä "sosiaalisesti hyväksyttäviä") vai tuomitsetko niistä vain muita? Mitähän todellakin tarkoittaa sinun tapauksessasi nimimerkki rajaton, ellei ääretöntä, rajatonta itsekkyyttä?

    Huomaatko, että alkuperäinen kirjoittaja ei valittanut, että mummo vaatii loputonta ymmärtämistä? Hän valitti, että mummo ei ymmärrä häntä ja lapsia ja suostu elämään hänen sääntöjensä mukaan. Vai oliko pointtisi kenties omassa vihassasi oman elämäsi alkoholistia kohtaan?

    Äänestä

  • Teeskentelyä kirjoitti:

    Ihan törkeetä tosiaan sanoa, että on sairas.
    Ryhdistäytyisi nyt vaan.
    Kaikki noi taudit on itse aiheutettu. Senhän jokainen ymmärtää.
    On syönyt liikaa, liikaa rasvaisia ruokia, ei ole liikkunut, on juonut viinaa liikaa, eipä ihme, että on jotain vaivoja tullut.
    Turhaa se sääliä pyytää.
    Paranisi varmasti, kun kirmailisi iloisesti lastenlastensa kanssa ja selvin päin.

    "Kaikki noi taudit on itse aiheutettu. Senhän jokainen ymmärtää."

    Kyllä, ja sen vuoksihan Suomen kansa on niin sairasta kuin on, koska kyseisiä sairauksia on niin suurella osalla väestöstä. Mutta miniä tuossa ruikuttaa sääliä, ei juoppo anoppi.

    Äänestä

  • huono-osaisia? kirjoitti:

    "Kaikki noi taudit on itse aiheutettu. Senhän jokainen ymmärtää."

    Kyllä, ja sen vuoksihan Suomen kansa on niin sairasta kuin on, koska kyseisiä sairauksia on niin suurella osalla väestöstä. Mutta miniä tuossa ruikuttaa sääliä, ei juoppo anoppi.

    Etkö huomannut, että yritin olla sarkastinen?

    Terve, nuori ja itseään täynnä oleva nuoriso ei usko eikä sisäistä, että elämässä tulee eteen hetki, jolloin sairaus iskee. Se voi olla mikä vaan, ja aina on mahdollisuus sanoa, että sairas on tautinsa itse aiheuttanut elämäntavoillaan.

    Sairaus tulee elävään ihmiseen, sille ei mitään mahda.
    On muitakin sukua rasittavia sairauksia kuin alkoholismi, on mielenterveysongelmia, on nämä diabeetikot, keliaakikot, allergiset, jotka aina ja joka hetki on otettava huomioon, koska he eivät voi elää samaa elämää kuin muu suku.

    Terve ja ymmärtämätön nuori ihminen ei halua ottaa sairautta huomioon, vaan suuttuu kaikista niistä rajoituksista, joita sairauden hoitaminen tuo tullessaan. Osa sairauksista vielä on hävettäviä, kuten nyt alkoholismi tai joku skitsofrenia.
    Ei niistä voi puhua.

    Erotan ihan reippaasti - ja helposti - tuollaisen täysin omaa itsekkyyttään hankitun alkoholismin kaikenlaisista OIKEISTA fyysisistä ja psyykkisistä ongelmista.

    Alkkis siis hankkii itse itsekkyyttään oman alkoholisminsa ja alkaa terrorisoida - pelkkää suunnatonta itsekkyyttään - koko ympäristöään mitä pirullisimmilla tavoilla.

    Oikeilla sairauksilla on se hyvä puoli, että niistä voi mennä lääkäriin ja lääkäri voi kai sentään useimmiten jotain tehdäkin asialle, esim. määrätä leikkauksen tai lääkkeen.

    Mutta kas, alkoholisti ei voi mennä lääkäriin ja vaatia: tee nyt lääkäri jotakin tälle minun sairaudelleni. Ellei itse pane tikkua ristiin.

    Alkoholisti voi toisaalta hankkiutua eroon sairaudestaan päättämällä, että nytpä haluan lopettaa läträämisen ja tervehtyä.

    Kas, olisipa minunkin syntymävammani ja myöhemmin ilmestyneet sairauteni olleet tuollaisia. ;-)
    Ne nyt vain eivät ole johtuneet tahdonalaisesta itsekkyydestä vaan niillä on muut syyt.

    Huomaatteko, miten alkoholismi eroaa täysin oikeista sairauksista.

    Ellette huomaa, niin minkäpä minä sille.

    Oi ja voi eikö nyt onnistunut hankkia ulvonta porukkaa ympärille.
    Asian ollessa noin olisit ja aloituksessa vedonnut omaan vammaisuuteesi, jos niitä olisi. On olemassa luonteen piirreryhmä, jonka elinehto on kauhea anoppi.
    Huono itsetunto, pääsy naimisiin, tahto, halu korostaa hullunkurisilla tavoilla; minä miniä naitu (saavutus) tai mies nynnerö äidin poika.

    Naiduksi päässyt nainen, joka sai pettymys miehen, anoppi siitä vastuuseen. Oma saavutus ei vastannut unelmaa. Tietysti saavutus on koulutettava, keinot vain puuttuvat.

    Hanki se elämä ja huolehdi perheestäsi.
    Moni on ilman anoppia, siirry siihen ryhmään.

    Anoppi on ihan oma persoonansa. Ei elatus- huolto- kasvatus- esimerkki velvollinen suhteessaan aikuisiin lapsiinsa tai lastensa lapsiin.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Sairaus-nimikkeen taa on niin mukava piiloutua.
    "En minä VOI parantua tästä, tämä on diagnosoitu SAIRAUS herranenaika, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua loputtomiin (vaikkei sekään minua paranna), teidän KUULUU YMMÄRTÄÄ minua... nyyh, ja sääliä myös..."

    Ikävää että tiedonjanosi käsitettiin aivan väärin.

    Elämä alkoholistin kanssa on todella raskasta.
    Itsekkyyttä tai heikkoutta, vaikka sitten sairautta..

    Katsella tuntemansa ihminen ja hänen, ihan pelkän ulkoisen olemuksensa "rapistuminen", alkoholin viemänä, on melko ikävää.

    Aivojen rappeutumisen alettua, katoaa kyky / tieto ulosteiden hallinnasta.
    Eiköhän jokainen ole joskus, isoimmissa asutuskeskuksissa, nähnyt alkoholistin/pummin kuset housuissa.

    Asunnottomien kokoontumispaikoissa näkee ja kuulee tätä elämän puolta. Heidän suurimpia surujaan on nykyiset lukitut jätekatokset; ei löydy enää sitä yöpaikkaa.

    Perhejuhlien aikoihin hiljainen itku siitä, että lapset lyövät luurin korvaan, kun soittaa kysyäkseen vain mitä lapsille kuuluu (ikävänä menneeseen, edes oljenkorreksi, kestää nykyisyys)

    Viha, syytely, mustamaalaamien, kuvaa kuitenkin enemmän puhujasta, kuin tuomion kohteesta alkoholistista.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Sairaus-nimikkeen taa on niin mukava piiloutua.
    "En minä VOI parantua tästä, tämä on diagnosoitu SAIRAUS herranenaika, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua, YMMÄRTÄKÄÄ minua loputtomiin (vaikkei sekään minua paranna), teidän KUULUU YMMÄRTÄÄ minua... nyyh, ja sääliä myös..."

    Sinulla on synnynnäinen usko, syyksi toimia miten vain ja vaatia ihan mitä vaan.

    Jotkut saivat lapsena huomioita vain sairauden vuoksi, sitten sitä viettää elämänsä ikävät vaiheet kyykyssä sairauden "takana".

    Tunnistatko kuvion ihan omana käytöksenäsi jo nyt?
    Mielenkiintoista luetko psykologiaa?

    Äänestä

  • alkoholistillekin kirjoitti:

    Samaa korostaisin. Alkoholismi on vaikea sairaus, vaikka sitä usein ei haluta sellaisena nähdä. Jokin mummelin elämässä on niin sotkussa, että hän ei pääse eroon viinaksista. Mitä sen sijaan hyödyttää tässä tilanteessa hänen poikansa häpeillä äitiään tai sinun miniänä tuomita, ettei edes lapsenlapset mene viinan edelle?

    Alkoholisti voi parantua vain, jos hän itse sitä haluaa. Tuomitsevan ilmapiirin luominen tuskin asiaa edistää, vaikka tällä en tarkoitakaan sanoa, että asia jotenkin muutenkaan olisi sinun ja perheesi vallassa. Tuomitsevalla ilmapiirillä saatte aikaan korkeintaan sen, että lapsesi oppivat, että mummo on jotenkin "huono".

    Taas yksi alkoholisti puolustelemassa?

    "Tuomitsevalla ilmapiirillä saatte aikaan korkeintaan sen, että lapsesi oppivat, että mummo on jotenkin "huono"."

    Häh? No niinhän se on, että alkoholisti ei ole ns. normaali ihminen????! Kyllä lasten tulee tietää, että alkoholin liiallinen kittaaminen on huono asia...ja että ns. heikot sortuvat? MIKSI SITÄ PITÄISI ALKAA PUOLUSTELEMAAN??!

    Äänestä

  • Piikkilanka kirjoitti:

    Miten mielestäsi pitäisi lapsille asia selittää, kun mummo on aina kännissä ja käytös sen mukaista?

    Minä en ainakaan mummoa lapsille kehuskele. Miten lapset oppivat erottamaan oikean väärästä ja hyvän huonosta, jos väärää ei saa sanoa vääräksi tai huonoa huonoksi.

    Anteeksi, mutta olen niitä ihmisiä, joiden mielestä alkoholismi on kaikkea muuta kuin sairaus eikä ymmärrystä riitä muuta kuin kiertämään alkoholistit kaukaa - olivatpa sukulaisia tai eivät.

    Alkoholisteja aina puolustellaan sillä, että se on muka sairaus. OMAN VALINNAN TULOS SE ON, EI MUUTA!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Kiukkuliina kirjoitti:

    Taas yksi alkoholisti puolustelemassa?

    "Tuomitsevalla ilmapiirillä saatte aikaan korkeintaan sen, että lapsesi oppivat, että mummo on jotenkin "huono"."

    Häh? No niinhän se on, että alkoholisti ei ole ns. normaali ihminen????! Kyllä lasten tulee tietää, että alkoholin liiallinen kittaaminen on huono asia...ja että ns. heikot sortuvat? MIKSI SITÄ PITÄISI ALKAA PUOLUSTELEMAAN??!

    Alkoholin liikakäyttö ei tosiaan ole hyvä asia, siitä olemme samaa mieltä. Mutta se ei tee alkoholistista huonoa ihmistä. Lapset vaan useinkin saattavat sekoittaa nämä asiat, koska heillä ei omaa ajattelua ja kokemusta vielä ole riittävästi. Mutta niinpä näyttävät sekoittavan aikuisetkin.

    En sanonut, että alkoholistia tai alkoholismia pitäisi puolustella (kai luit tarkkaan ennen kuin revit pelihoususi). Mutta sanoin ja olen sitä mieltä, ettei tuomitseminen ole oikea tapa. Tietämättä onko sinulla lapsia, haluaisitko lastesi oppivan, että syyttämäsi "heikot" ovat myös huonoja ihmisiä? Entä, jos tällainen heikko ihminen löytyisi lastesi lähipiiristä? Etkö usko, että olisi lapsille melko traumatisoivaa ajatella, että mummo tai joku muu läheinen on "huono", eikä pelkästään, että "mummolla on huono tapa" tai "mummo on sairas". Lapsihan voi silloin kokea olevansa huonon ihmisen jälkeläinen. Ei kauhean tervettä, mielestäni.

    Ja kiukkuliinaiseni, ei, minä en ole alkoholisti, vaikka tiedän, että sinä et sitä uskokaan. ;-)

    Äänestä

  • Piikkilanka kirjoitti:

    Miten mielestäsi pitäisi lapsille asia selittää, kun mummo on aina kännissä ja käytös sen mukaista?

    Minä en ainakaan mummoa lapsille kehuskele. Miten lapset oppivat erottamaan oikean väärästä ja hyvän huonosta, jos väärää ei saa sanoa vääräksi tai huonoa huonoksi.

    Anteeksi, mutta olen niitä ihmisiä, joiden mielestä alkoholismi on kaikkea muuta kuin sairaus eikä ymmärrystä riitä muuta kuin kiertämään alkoholistit kaukaa - olivatpa sukulaisia tai eivät.

    on sairaus, ei mikään mielipideasia.

    Äänestä

  • Anna arvo alkoholistillekin kirjoitti:

    Alkoholin liikakäyttö ei tosiaan ole hyvä asia, siitä olemme samaa mieltä. Mutta se ei tee alkoholistista huonoa ihmistä. Lapset vaan useinkin saattavat sekoittaa nämä asiat, koska heillä ei omaa ajattelua ja kokemusta vielä ole riittävästi. Mutta niinpä näyttävät sekoittavan aikuisetkin.

    En sanonut, että alkoholistia tai alkoholismia pitäisi puolustella (kai luit tarkkaan ennen kuin revit pelihoususi). Mutta sanoin ja olen sitä mieltä, ettei tuomitseminen ole oikea tapa. Tietämättä onko sinulla lapsia, haluaisitko lastesi oppivan, että syyttämäsi "heikot" ovat myös huonoja ihmisiä? Entä, jos tällainen heikko ihminen löytyisi lastesi lähipiiristä? Etkö usko, että olisi lapsille melko traumatisoivaa ajatella, että mummo tai joku muu läheinen on "huono", eikä pelkästään, että "mummolla on huono tapa" tai "mummo on sairas". Lapsihan voi silloin kokea olevansa huonon ihmisen jälkeläinen. Ei kauhean tervettä, mielestäni.

    Ja kiukkuliinaiseni, ei, minä en ole alkoholisti, vaikka tiedän, että sinä et sitä uskokaan. ;-)

    ....että alkoholismin sanotaan olevan suvuttain kulkeva sairaus. Tarkista huolella, keitä muita suvun jäseniä löydät viinan pauloista. Lapsillasi on mummun geenejä myös.

    Tietysti voimme sanoa, että alkoholismi on opittu tapa ja itse hankittu sairaus. Niin on narkomaanienkin laita. He jos ketkään ovat riippuvaisia aineista.
    Mutta on sosiaalisempiakin sairauksia, jotka on itse hankittu. Esim. liikalihavuuden mukanaan tuomat sairaudet. Liikalihavuus on hankittu suun kautta kuten alkoholismikin.
    Harvasta lihavasta ihmisestä kuitenkaan sanotaan, että hän on "huono". Moni lihava ihminen kuitenkin on muuttunut syöpöksi, joka syö aina, milloin mistäkin syystä, harvoin nälkäänsä.

    He ovat niitä, jotka ovat ikuisella dieetillä.

    Äänestä

mikään ei mene hänelle viinan edelle,edes lapsenlapset,omasta terveydestä puhumattakaan..on leikattu syöpä,toipunut sydäristä,on alkava sokritauti,mutta kännissä on aina oltava."

Ehkä et näe metsää puilta =

on leikattu syöpä
toipunut sydäristä
on alkava sokritauti
mutta kännissä on aina oltava.

Oletko koskaan kuullut KUOLEMAN PELOSTA, sitä voi yrittää hukuttaa, uihan se mukana kunnes raja ylittyy, matka rajalle vain hämärtyy.
Tukea ja tunteita avuksi, eikä ylimielistä arvostelua. Sinä jäät Hän joutuu lähtemään kuten me kaikki. Hänellä vain tiedossa; aika on pian. Ollessasi joskus itse samassa elämän tilanteessa ymmärrät, ymmärtääkö lähimmäisesi tukea ja tunteita
Elä edes yksi hetki miettien päivämäärä tiedossa, vaikka tasan vuoden päästä..

Äänestä
  • Kuka tahansa meistä voi joutua lähtemään koska tahansa, ei ole terveydestä eikä iästä kiinni. (Saattaa joku rattijuoppo liiskata vaikka tunnin päästä minutkin kaupungilla, eikä mitään voi.)

    Jos ihmisellä on kuolemanpelko, niin sitä voi hoitaa vaikka tutkimalla Epikurosta tai Marcus Aureliusta ja saada hiuuuukan perspektiiviä elämään. Voisi jopa se itsekkyys hälvetä käytöksestä.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Kuka tahansa meistä voi joutua lähtemään koska tahansa, ei ole terveydestä eikä iästä kiinni. (Saattaa joku rattijuoppo liiskata vaikka tunnin päästä minutkin kaupungilla, eikä mitään voi.)

    Näitä muinaisia filosofejako suosittelet miniälle, jotta hän pääsisi itsekkyydestään? Kuinka luulet nykyajan perheenäidin ajan riittävän tuollaiseen? Tarvitaan varmaan jotain modernipaa, helmpommin omaksuttavaa. ;-)

    Olisi kiva tietää montako syöpään sairastunutta tunnet.
    Minulla on useampia tuttavia jotka kampailevat erilaisten syöpien kanssa. Muutamilla on ollut "puhtaanpaperit" ja sitten uusi löydös. Toisissa syöpälajeissa on selkeä raja uuden löydöksen mahdollisuuteen.
    Eiköhän tuo anoppisi käsittä, että sydänsairaana leikkausten mahdollisuus olematon.

    Eräs mummuikäinen tuttavani on leikattu nyt jo kolmetoista kertaa. Kummitätini leikattiin syövästä viimeksi kaksitoista tuntia leikkaus pöydällä, ainoa mikä pitää hengissä on vahvasydän ja voimakas elämisen halu.
    Syöpään kuolleita on lähipiiristä nyt kuusi henkilöä: 19 v. 27v. 45v. 52v. 48v. 56v. lisäksi veljeni pojalla 2v Leukemia.

    Itse syöpää kokemattomana, en todellakaan olettaisi, ettei siihen sairastuminen olisi pelottavaa, aina on mahdollisuus uusista etäispesäkkeistä.

    ON TÄYSIN eriasia alkaa pelkäämään kuolemaa esimerkiksi yliajetuksi tulemisen vuoksi.
    Todella hienoa että näet muiden itsekkyyden.
    Et olen mitenkään harvinainen, elämän viisauksissasi, tätä Kauniitten ja Rohkeiden sukupolvea ja Tosi TV aikakautta.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Kuka tahansa meistä voi joutua lähtemään koska tahansa, ei ole terveydestä eikä iästä kiinni. (Saattaa joku rattijuoppo liiskata vaikka tunnin päästä minutkin kaupungilla, eikä mitään voi.)

    Jos ihmisellä on kuolemanpelko, niin sitä voi hoitaa vaikka tutkimalla Epikurosta tai Marcus Aureliusta ja saada hiuuuukan perspektiiviä elämään. Voisi jopa se itsekkyys hälvetä käytöksestä.

    Jaa tää on se fariseus, vai kirjanoppinut?
    Nykynuori elämä päiväunilla, Elämän ulkoistammana. Empatian ja elämän kokemuksen löytää todella ahkeraan lukemalla, olet siitä elävä todiste.

    Äänestä

  • lukee kirjoitti:

    Näitä muinaisia filosofejako suosittelet miniälle, jotta hän pääsisi itsekkyydestään? Kuinka luulet nykyajan perheenäidin ajan riittävän tuollaiseen? Tarvitaan varmaan jotain modernipaa, helmpommin omaksuttavaa. ;-)

    Kats nääs vähän millaiseen viestiin kirjoitin vastineeni. En miniälle, vaan tuolle alkkista puolustavalle "järkeilijälle".

    Äänestä

  • asenne vamallesi kirjoitti:

    Jaa tää on se fariseus, vai kirjanoppinut?
    Nykynuori elämä päiväunilla, Elämän ulkoistammana. Empatian ja elämän kokemuksen löytää todella ahkeraan lukemalla, olet siitä elävä todiste.

    Täällä on viljalti noita "selvänäkijöitä", jotka luulevat tietävänsä kirjoittajista enemmänkin... Voi voi.

    Haluaisin toki olla nuori, mutten sillä ehdolla, etten saisi tietää kaikkea sitä mitä nyt tiedän.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Täällä on viljalti noita "selvänäkijöitä", jotka luulevat tietävänsä kirjoittajista enemmänkin... Voi voi.

    Haluaisin toki olla nuori, mutten sillä ehdolla, etten saisi tietää kaikkea sitä mitä nyt tiedän.

    Jos erotat iäkkään siitä, että "tietää"(on kokemusta) elämästään elämästä, NUoren siitä, että epäilee kokemusta eletyn elämän kautta, (eikä omaa edes älyä keskivertoa enempää) oman huonon itsetuntonsa vuoksi; Olet oikeassa.
    Elämässä tarvitaan sekä älyä, että kokemusta, kumpikaan ei korvaa toistaan.
    Ihmiskunta ei ole oppinut mitään historiastaan samat kuviot toistuvat vain vähän muuntuneina.
    Älykäs miniä ratkaisee ongelman omassa elämässään, parkumatta ja huutamatta huonoja elämän kortteja jotka sai. Hänelle elämä on oma, muut vain vieraita ohimennen tavattuja yhteisönjäseniä.

    Eipä taida mennä kupoliin.

    Äänestä

  • rajaton kirjoitti:

    Kats nääs vähän millaiseen viestiin kirjoitin vastineeni. En miniälle, vaan tuolle alkkista puolustavalle "järkeilijälle".

    Tiesin sen! Yritin vain sanoa, että sinä alkkista parjaava "järkeilijä" et ole kovin rajaton, jos mitataan ihmisen henkisellä kehitystasolla. Ymmärrän katkeruuttasi paremmin luettuani pidemmän vastauksesi tuolta ylempää jollekulle muulle. Se ei poista mihinkään sitä, että oli sairaus itse hankittu tai ei, niin se on sairaus. Jotkut sairaudet paranevat lääkkeillä, toiset eivät. Jotkut paranevat tahdonvoimalla, jotkut eivät. Saat toki olla ihmisenä niin rajallinen kuin haluat, mutta älä lähde luomaan uutta lääketiedettä siinä sivussa.

    Äänestä

Useammalla miniällä on se ongelma, että appiukko juo joka päivä. On jopa niitä, joiden MIES juo joka päivä.
Millaista on olla miniänä sellaisessa perheessä?
Onko jotain eroa kuka juo?

On kovin vanhanaikaista moittia alkoholistia siitä syystä, että hän on nainen. Miehellä sairautta ymmärretään ihan yleisesti.
Se on kuitenkin useinkin hankittu sairaus, ja hankittu muun perheen vuosien mittaisella kärsimyksellä. On kuitenkin hyväksyttyä, sillä harvoin tälläkään palstalla juopoista appiukoista on mitään puhuttu.

Naiset juovat mieluummin salaa, mutta miehen juominen on näkyvää ja usein äänekästä.
Sanotaan, että nainen alkoholistuu nopeammin kuin mies. Hän saattaa ruveta käytämään alkoholia vasta sitten, kun lapset ovat jo omillaan ja elämä kotona on kaventunut vain tyhjäksi olemiseksi. Sitten eivät lapset kehtaa enää tulla kotiin, kun äiti on humalassa.

Jos isä on humalassa, niin ollaan kuin ei oltaiskaan, mutta äitiä ja anoppia pitää hävetä!
Hänen miehensä ei ehkä ollenkaan osaa hoitaa aviopuolison alkoholismia, niin kuin naiset aina ovat osanneet. Alkoholistista on pidettävä huolta. Hän on sairas. Ei häntä saa jättää yksin ongelmaansa ja vain hävetä.

Äänestä

huvittavaa en todellakaan kerjää sääliä,kuten joku luuli,kun minulla on juoppo anoppi, joka ei ole kiinnostunut lapsenlapsistaan ,eikä omistakaan lapsistaankaan.oliin vain kiinnostunut muiden vastaavasta tilanteesta,mutta ei kellään tunnu olevan vastaavaa tapausta..
hän ei ole vain tuoksahtanut viinalle joskus.vaan hän on aina ollut kännissä siellä käydessä ja on ollut koko mieheni lapsuudessa jo aina humalassa.
käännääminen tuskin on hänelle sairaus tai kuoleman pelko,vaan tapa kuin tupakanpolttaminenkin,hän ei pysty elämään ilman tapojaan riippuvaisuuksiaan.itse säälin häntä ja minua raivostuttaa ,että joku ihminen on tuhonnut oman elämänsä ja vielä noin läheinen ihminen,lapseni isoäiti.en mitenkään halua ,enkä voisikaan kontrolloida häntä pitkän välimatkan vuoksi,vaikka joku sitäkin täällä epäili,heh.enkä pysty olla välittämättä hänestä ja vain kylmästi unohtaa hänet,välitän hänestä liikaa,siksi raivostuttaa kun hän tappaa itsensä viinalla.
ainoastaan olen kiinnostunut vastaavista isoäideistä??

Äänestä
  • mennyt sekaisin kaksi tai useampikin kirjoittaja. Siksi olisi selvempää käyttää samaa nimimerkkiä. Minäkin olen antanut niskoillesi ajatuksia joita näköjään et ole kirjoittanut.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    mennyt sekaisin kaksi tai useampikin kirjoittaja. Siksi olisi selvempää käyttää samaa nimimerkkiä. Minäkin olen antanut niskoillesi ajatuksia joita näköjään et ole kirjoittanut.

    Täällä kirjoittaa sama kirjoittaja nimimerkeillä:

    raitis miniä
    miniä itse
    rajaton
    järkeily rajaton
    Piikkilanka

    Juoppo anoppi:
    Asiana oli hyvin kiinnostava.
    Ystäväni työskentelee asunnottomien alkoholistien ja huume ongelmaisten vapaaehtoisena. Näissä 10 % naisia.
    Ensin vaadin häntä lopettamaan työn. Työ vapaaehtoista siitä ei makseta ja turhaa noita on hyysätä.
    Nyt olen ymmärtänyt ystäväni kautta, mielenterveys ongelmat eri alueillaan, ovat suomalaisessa kulttuurissa vanhan "Kylähullu" nimekkeen värjäämiä. Oma asenteeni oli paljolti heijastus siitä.

    Kiitos sinulle nimimerkki Saara olet antanut hyvää tietoa ja ymmärrettävällä tavalla.

    Äänestä

  • sitä sielun kumppania NYT.

    Tahtoni ei ole valtani.
    Minulla on valta tahtooni.
    En tahdo saavuttamatonta, joka on tahtoni tavoittamattomissa.
    Elän ja anna muiden elää.
    Muiden elämä, on heidän omansa - Heidän elämänsä, sen/niiden tarkoitus ei ole tukea ja pönkittää minun elämääni
    Osaan; luopua turhista unelmista ja suunnatta voimavarani rakentamaan omaa ja perheeni elämää.
    Jättiläisen harppaus elää elämää.
    anopiton.

    Äänestä

  • kuin yhteen vedon kirjoitti:

    Täällä kirjoittaa sama kirjoittaja nimimerkeillä:

    raitis miniä
    miniä itse
    rajaton
    järkeily rajaton
    Piikkilanka

    Juoppo anoppi:
    Asiana oli hyvin kiinnostava.
    Ystäväni työskentelee asunnottomien alkoholistien ja huume ongelmaisten vapaaehtoisena. Näissä 10 % naisia.
    Ensin vaadin häntä lopettamaan työn. Työ vapaaehtoista siitä ei makseta ja turhaa noita on hyysätä.
    Nyt olen ymmärtänyt ystäväni kautta, mielenterveys ongelmat eri alueillaan, ovat suomalaisessa kulttuurissa vanhan "Kylähullu" nimekkeen värjäämiä. Oma asenteeni oli paljolti heijastus siitä.

    Kiitos sinulle nimimerkki Saara olet antanut hyvää tietoa ja ymmärrettävällä tavalla.

    Olen itse YKSI noista leimaamistasi nimimerkeistä, mutten ole kirjoittanut niillä muilla. Miksi niin kuvittelet, on arvoitus. Luuletko olevasi selvänäkijä?

    Joka tapauksessa olet väärässä.

    Kysäise vaikka ylläpidolta, siellä he näkevät kirjoittajien IP:t. He voivat kertoa, että listassasi oli vähintäänkin kaksi eri lähettäjää (siis minä ja vähintään yksi muu). En tietenkään väitä tietäväni, etteikö joku muu olisi kirjoittanut useilla eri nikeillä. Itse vain en sitä tehnyt.

    Kuvitteletko hyötyväsi jotenkin leimatessasi muita kirjoittajia kuvitellun selvänäköisyyden avulla? Tuollainen leimaa SINUT typeräksi.

    Sinuna miettisin siis vielä uudemman kerran omaa asennettasi muita palstalla kirjoittavia kohtaan. Ja miksei myös asennettasi alkkiksiin.

    Äänestä

Olen ollut 30 v. naimisissa alkoholistien pojan kanssa teini-ikäisenä lapset opettiin kotona juomaan vanhenpiensa seuraksi ( uutta verta ). Olen tehnyt raittiuskasvatustyötä miehelleni ja hän on monella tapaa ihana tyyppi mutta kärsii paniikkihäiriöista ja masennuksesta. Viinankäyttö on suht koht kontrollissa vaikka viikottaista kaljanjuontia pe la.Appivanhemmat vihaa muo kun olen katkaissut lenkin ja mikään mitä teen ei ole hyvä. Vaikka minulla ja meidän perheellä on asiat hyvin. Appi joi ittensä kuoliaaks ja anoppi kanto viinaa niin kauvan kun henki pihisi, nyt anoppi on meitin riesana on nimittäin aikoinaan tehty sellainen hölmöys että rakennettiin komia hirsimökki heidän mökki naapuriin ja ei ole anopilla korttia tai autoa joten siinä menee koko kesä häntäkin kyyditessä samalla se aina pilaa minun päiväni tavalla tai toisella mies ei ymmärrä suurimmaksi osaksi ovat tunnejuttuja ja hän on tunnevammananen ei siis ymmärrä ! Kaikkea olen kokeillut paljon olen tehnyt työtä uhrannut varojani ja aikaani mutta minulla ei ole ehyttä perhe-elämää anoppi sotkee aina asiani, onneksi lapset ovat jo aikuisia. Miten jatkossa pitääkö ottaa avio-ero kun vielä jaksaa vai tulenko hulluksi tässä hölmöäkin hölmömässä tilanteessa.Pattitilanne?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raitis miniä kirjoitti:

itselläni on juoppo anoppi,mikään ei mene hänelle viinan edelle,edes lapsenlapset,omasta terveydestä puhumattakaan..on leikattu syöpä,toipunut sydäristä,on alkava sokritauti,mutta kännissä on aina oltava.
tämä on kamalaa,tiedän että mieheni häpeää äitiään,eikä hän halua puhua äidistään ikinä mitään.
millaista teillä muilla on kun miehenne äiti juo joka ainoa päivä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu