Ikkuna on auki ja keskiviikon leipäjono on taas puolen kilometrin mittaisena jonottanut tuossa lähikorttelissa. Yllättäen alkoi kuulua kovaäänisestä puhetta, josta erottui sanat "väärinkäytökset", "ikuinen porttikielto", "vaatteita", "yritämme täällä auttaa ihmisiä". Miten ne kuuluvat yhteen? Onko avunhakijoiden joukossa oikeasti sellaisia, jotka eivät hae tavaraa tarpeeseen vaan myydäkseen eteenpäin. No varmasti on. Päivän brenkut on jostain saatava. Tuskin kuitenkaan on iso ongelma. Hiukan oudolta tuntuu, eipä vanhan Hurstin aikana tällaista kuulunut. Ei varmaankaan ollut kivaa seistä jonossa tällaisena päivänä, kun ihmisiä leimataan roistoiksi. Rukous siihen päälle kuulosti tosi kornilta.
On aikoihin eletty
...
4587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lipposen jengin touhuamisen tulosta koko jono!
Miksi en ottaisi, jos ilmaiseksi saa?
Joukkoon mahtuu aina hyväksikäyttäjiä, ihan niin kuin ihan kaikessa, niin töissä kuin vapaalla, hyvintoimeentulevissa ja heikoimmissa. Onhan se nähty, monta monituista kertaa. Silti, kyseessä on pieni vähemmistö. Yksittäisten härskiydestä ei muiden pitäisi kärsiä. Suurin osa on siellä ulkona kylmässä jonossa, koska ovat oikeassa ahdingossa. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen, kun ämyristä kuului isämeidän-rukous, jossa rivi "antaa anteeksi niille jotka meitä vastaan ovat rikkoneet" lausuttiin erityisen kovalla äänellä ja painokkaasti.
tekevät tosi kiitettävää ja epäitsekästä tyotä.Mitkä hoitavat sen jakelun sitä tarvitseville.Itse anan täyden kiitoksen työstä mistä myös on avun tarpeessa oleville käytänön hyötyä.Menen itsekin huomenna taas sinne ruokakasijonoon,ehkä en tule sun lasiparvekkees alle,koita kestää ei asuntos arvo tai maisema oo pilalla vaikka me jonossa seistäänkin.Tosin minä eri paikkakunnalla.Ilkeää kuulla ihmisten paheksuntaa asiasta,mistä on avun tarpeessa oleville suurta apua.Kuka seisoo jonossa
minkäkin syyn takia,toivoisin että jonossa olevien ihmisten paheksunta ja luokittelu loppuisi vaikka seistäänkin sinun lasi parvekkeesi lähellä.
Mekin ollaan myös ihmisiä,ihmisiä ovat myös ne ruokajonojen paheksujat.Onko se niin taivaassa kuulutettu nyt joku parempi osainen mielestään ,voi myös joku päivä tulla tilanteeseen ,että joutuu sinne jonoon tulemaan.Turha ihmisiä alkaa
vaatteiden mukaan luokittelee ja mitä sattuu aikansa kuluksi jonossa sanomaan.Voim olla .että jonossa olevien ihmisten sydämmesä on muutakin ,kuin vain se kuinka tärkeä ja hyvä osainen itse olen ja voin muita ihmisiä luokitella sekä paheksuu.No moikatan jos kassijonossa tavataan.