Nalkuttava akka

En tajuu mun puolisoa, kun se jaksaa nalkuttaa koko ajan. Ei se ennen nalkuttanut, mutta nykyään se on alkanut valittaa melkein kaikesta. Milloin mä en oo tehnyt sitä tai tätä. Voi jumalauta, kun mä oon tehnyt asiat ihan samalla tavalla ja hänet huomioon ottaen kuin ennenkin (jopa enemmän), mutta ei se näytä sille riittävän.

Onhan sekin välillä ihan täys paska minua kohtaan, kun se ei ota muita kuin itsensä huomioon. Ei tule pussaamaan eikä puhu mitään. Kyllä muakin sen tekemiset ja ne mitä se ei tee, harmittaa, mutta en viitsi olla koko aikaa niistä huomauttelemassa.

Milloin olen laittanut sen housut kuivumaan väärin ja milloin en kolannut pihaa sen toivomalla tavalla.

Jos asiat ovat niin, että naisista tulee ajan kuluessa entistä mustasukkaisempia, entistä nalkuttavampia ja entistä enemmän sellaisia, että luulevat olevan jotain kuningattaria, niin tämä poika sanoo EI KIITOS.

Jos olisinkin ravintoloissa juoksentelava ja kaljaa kittaava kaljamaha, mutta kun olen urheilullinen ja raitis. Jos olisinkin laiska ja välinpitämätön, mutta kun olen ahkera ja tunnolinen. Jos olisinkin jöröjukka, joka ei koskaan hemmottelisi naistani enkä näyttäisi tunteitani tai pitäisi häntä hyvänään, mutta kun en ole.
154754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos olet todellakin kaikkea sitä, mitä lupaat niin minä haluan kyllä ottaa sinut ukoksesi. Enkä nalkuttaisi pikkuasoista!

Paitsi jos olet liian vanha minulle, kuten pahoin pelkään.

Harmi, että muijasi nalkuttaa sinulle. Voimia!

Ehkä rakentava keskustelu, taas kerran, olisi ratkaisu ongelmaan. Kerro naisellesi, ettet halua kuunnella jatkuvaa valitusta. Mutta tee se rakentavassa hengessä.. Jos nainen ei ota neuvosta vaarin, ongelma on paha!

Äänestä

Ei tuollaista ole parisuhteen tarkoitus olla. Molemminpuoleista kunnioitusta pitää löytyä. (ja sinä et saa osaksesi sitä) Tai jospa muijalla vaihdevuodet alkamassa..?? Kyllä se ohi menee tai ainakin tasoittuu. Koita jaksaa ja jos et jaksa..lähde kävelemään. Siis tontilta pois kokonaan eikä vaan lenkille.;-)

Äänestä

tulokseen että miehet meistä tekevät näitä nalkuttavia akkoja. omani ainakin saa minut raivon partaalle.. ihan hyvä jo tässä vaiheessa alkaa kylmäksi nalkuttajaksi,mutta suoraan sanoen vituttaa asua kaksilahkeisen kanssa. kämppä on sekasin, astiat on aina siellä missä syöty(esim olohuoneessa) vaatteet jätetty miten sattuu, vessanpönttö joka ikinen kerta kuin räjähtänyt. siis mua ottaa aivoon muistuttaa ihmist, AIKUISTA ihmistä tekemään jotain..eikä mene siltikää perille. mistä vois johtua nalkutus. sitä en tiedä mitä muijas nalkuttaa jos kotonas jotain muka teet....

Äänestä
  • ihan noinkaan ole, että "miehet meistä tekevät näitä nalkuttavia akkoja." Jokainen on nimittäin itse vastuussa omasta käyttäytymisestään ja suhtautumisestaan asioihin.

    Yhdessä asumisen huonoihin puoliin voi suhtautua monella tavalla. Voi alkaa nalkuttaa, jos tuntuu että sillä asia paranee. Voi yrittää olla välinpitämätön tai siivota herran jälkiä kuin kotipiika konsanaan. Voi muuttaa pois jos alkaa ahdistamaan (sillä uhkaaminenkin saattaa riittää ja mies haluaa muuttaa tapansa pitääkseen sinut kotona).

    Äänestä

  • sinulle kun siirryt sinkku säätyyn....Mielestäni et ole kypsä asumaan kenenkään oikean miehen kanssa samassa kämpässä,.

    Äänestä

onnellinen. Jostain syystä, ei se ole sinun vikasi. Kun ihminen on tyytyväinen elämäänsä, niin ei hän nalkuta. Mieti itse, jos kaikki ottaa päähän niin eikö silloin tule valitettua ja mussutettua koko ajan ja mitä pienemmistä asioista?! Paha olo tuntuu purkautuvan päätä aukomalla mutta oikeasti se aiheuttaa vaan lisää ongelmia. Hänen pitäisi tunnistaa mistä tämä johtuu ja sitten tehdä tarvittavat muutokset. Sinusta voi olla apua.

Äänestä

Kaikki menee hyvin niin kauan kun jöötä pitää kotona porukalle sulkeiset joka ilta mutta heti kun akalle antaa hiukankaan löysiä naruun, se alkaa kuvitella itsestään liikoja :( -vahinko.
Tuttu juttu kumminkin, ota asia puheeksi ja kysy eikö seura kelpaa ja haluaako hipsiä muille laitumille.
Minä olen kerran laittanut eukon valitsemaan, joka minä tai...
Valitsi muuten minut.

Äänestä

Minun mieheni joutui käymään läpi saman rääkin tuossa joku vuosi sitten, ja nostan hänelle hattua ja kiitän, että pysyi siitä huolimatta rinnallani.

En silloin tajunnut, että yritin vaikka leivänmurusta tehdä riidan, jos ei muuta ollut. Leivänmuru tuntui silloin helvetin tärkeältä ja siitä piti huutaa. Olin epäkypsä ja itsekäs. Osittain syytän tästä minulle sopimattomia e-pillereitä (pahimmilla riidoilla 28 päivän selkeä kierto, loppui kun vaihdoin merkkiä), järkyttävää opiskelustressiä ja ilmeisesti jonkinasteista masennusta. Siitä huolimatta, olivat syyni tai tekosyyni mitä tahansa, mies ei sellaista kohtelua ansainnut.

Ehkäpä naisellasi on jotain täysin suhteestanne riippumattomia murheita, joita hän ei itsekään tiedosta? En minäkään omaa käytöstäni tuolloin huomannut, vasta jälkeenpäin älysin ihmetellä, että ei ole normaalia jos joka suututtaa ja itkettää.

Voi kun osaisin antaa jonkun neuvon, mutta en oikein osaa. Voit tietysti yrittää auttaa puolisoasi keksimään, mikä on se juttu hänen elämässään, joka on niin pielessä että pää leviää. Omalla kohdallani tuo vaihe meni pillereiden vaihdon ja stressin helpottamisen myötä ohi, mutta tuskin haluat odottaa hamaan hautaan asti että puolisosi syy selviää...

Toivottavasti saatte asiat kuntoon, siis puolisosi asiat. Jaksamista!

Äänestä

Meillä se on mies joka nalkuttaa, välillä menen ulos kun en kerta kaikkiaan jaksa koko ajan kuunnella mikä milloinkin on päin "helvettiä". Ja itse hän ei tee rikkaa ristiin...

Äänestä

Osanotto, veliseni.

Elän itse juuri samaa tilannetta sillä erotuksella, että nalkutus ei ole säännöllistä. Senhän voi korvata myös mykkäkoululla. Ja kun rohkenee lähestyä hellyyden merkeissä, vastaus on, että eikö sulla taas oo muuta kuin seksi mielessä.
Omasta mielestäni olen yrittänyt niin kuin olen taitanut ottaa toista huomioon, jo 15 vuotta. Nyt on kuitenkin jaksaminen loppunut ja olen joutunut keskivaikean masennuksen takia psykoterapiaan. Vaan ymmärtääkö hän oikeastaan tätäkään, minä kun en kuulema vain hyväksy häntä sellaisena kun on vaan haluan muuttaa...
Mutta, jaksamista sinulle, ehkä meille tässä elämässä joku käsikirjoitus on varattu ?

Äänestä

Harmi, että sulla on näin. Tiedän ettei se ole kivaa sinusta... eikä hänestäkään.
Itse olen nalkuttanut ex-suhteessani (huom: EX!!!)
Se johtui omassa tapauksessani siitä että mulla on ikääni nähden tapahtunut tosi ikäviä asioita, varsinkin terveydellisiä. Lopputuloksena lapsettomuus yms. yms... oli tosi vaikeaa. Pääsin siitä yli mutta joskus todella kaipasin huomiota ja hyväksyntää, halia, rakkaudenosoitusta ja varsinkin ymmärrystä jos olin surullinen. Aika harvoin näitä sain... se johti siihen että aloin reagoida hänen siivottomuuteensa ja jatkuvaan tietokoneen äärellä istumiseen jne. Siitä lähti sellainen dominoefekti, ettei paluuta ollut. Nykyään onneksi ollaan ystäviä.
Nykyinen mieheni on erittäin ymmärtäväinen "henkiseen tuskaani" ja ei mulla kyllä mitään syytä ole nalkuttaakaan kun mulla on hyvä olla.
Naisen (myös miehen) syy nalkuttamiseen on usein siis paha olo jostain, mikä luonnollisesti kärjistyy jos joutuu vielä toisen kotipiiaksikin. Hermoja riistävää on asua vielä "kaatopaikallakin".

Äänestä

Poimin tämän kirjoituksen tuolta seksi osastolta, kun sen sinne aikoinaan kirjoitin, ole hyvä:
Mies, jos sinulla on nalkuttava ja alati valittava nainen, anna hänelle orgasmeja. Olen aivan varma, että naisesi rauhoittuu. Ja tee sitä usein ja anna mielellään useita orgasmeja.

Jos nainen sanoo, ettei halua seksiä, se johtuu siitä ettette ole parina opetelleet nauttimaan seksistä koskaan kunnolla. Siis KUNNOLLA.

Eli nyt kaikki miehet kiehnaamaan naisen kainaloon ja luvatkaa täyttää pienimmätkin toiveet. Kiitos.

Äänestä
  • ... oikeasti noin helppoa!

    Hiukan tuossa pari riviä ylempänä jo aihetta sivusin.

    >Jos nainen sanoo, ettei halua seksiä, se johtuu siitä ettette ole parina opetelleet nauttimaan seksistä koskaan kunnolla. Siis KUNNOLLA.

    Okei. Olen valmis opettelemaan nauttimista kunnolla. Vaan mitenkäs yksin opettelet. Kun vaimo on sanonut, jo kauan sitten, että hän voi ihan hyvin elää kokonaan ilmankin. Aluksi tätä oli vaikea uskoa. Mutta kai se uskottava on. Viime vuonna olimme intiimisti neljä kertaa. Viimeksi fyysistä kosketusta on ollut elokuussa.

    Syksyllä sain kuulla, että ahdistan häntä, kun "tarvitsen liikaa".

    >Eli nyt kaikki miehet kiehnaamaan naisen kainaloon ja luvatkaa täyttää pienimmätkin toiveet. Kiitos.

    Edellisen perusteella tuon toteuttaminen näyttää mahdottomalta. Vaikka itse vielä voisin halutakin tehdä aloitetta, tuntuu aika pahalta tulla jatkuvasti torjutuksi. Hän ei halua "suostua temppuihin" jotka omasta mielestäni kyllä eivät mitään pervoja ole, vain lähinnä normaali-ihmisen mittapuun mukaan kiihkeitä.

    >Mies, jos sinulla on nalkuttava ja alati valittava nainen, anna hänelle orgasmeja. Olen aivan varma, että naisesi rauhoittuu. Ja tee sitä usein ja anna mielellään useita orgasmeja.

    Itsetunto on aika pahasti kolhuilla kun en miehenä ole tässä koskaan onnistunut. Ainoa tapa, miten se tapahtuu on vibraattori ja senkin hän työntää muutaman nytkähdyksen jälkeen jo pois. Eli täytyy sanoa, että olen kyllä termin kuullut, mutta enpä oikein tarkkaan tiedä mitä se tarkoittaa....

    Ehkäpä tuo opettelu sinun kanssasi, Suloisuus, onnistuisikin, mutta se onkin sitten taas ihan eri juttu. Kaikki eivät näköjään reagoi samalla lailla, valitettavasti.

    Äänestä

  • Aika suppea näkemys ongelmien hoitoon. Ei sitä orgasmia voi toiselle antaa/"tehdä", jos toisella ei ole "sellaista fiilistä" johtuen erimielisyyksistä ja riidoista.

    Voin kertoa myös, että kyse ei ole siitä, ettenkö huomioisi tai hemottelisi häntä. Pidän myös asuntomme siistinä.

    Mutta ehkä se on niin, että emme sovi toisillemme. Mene ja tiedä.

    Äänestä

  • uKKo kirjoitti:

    Aika suppea näkemys ongelmien hoitoon. Ei sitä orgasmia voi toiselle antaa/"tehdä", jos toisella ei ole "sellaista fiilistä" johtuen erimielisyyksistä ja riidoista.

    Voin kertoa myös, että kyse ei ole siitä, ettenkö huomioisi tai hemottelisi häntä. Pidän myös asuntomme siistinä.

    Mutta ehkä se on niin, että emme sovi toisillemme. Mene ja tiedä.

    en tiedä miten pitkä liitto teillä on takana? itselläni kohta 30 vuotta ja huomaan nalkuttavani mitä olemattommista asioista, syyttä myönnän. välitän miehestäni todella paljon hän on kiltti ja huomaavainen. ehkä meistä naisista tietyssä iässä tulee nalkuttavia. Yritä jaksaa!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uKKo kirjoitti:

En tajuu mun puolisoa, kun se jaksaa nalkuttaa koko ajan. Ei se ennen nalkuttanut, mutta nykyään se on alkanut valittaa melkein kaikesta. Milloin mä en oo tehnyt sitä tai tätä. Voi jumalauta, kun mä oon tehnyt asiat ihan samalla tavalla ja hänet huomioon ottaen kuin ennenkin (jopa enemmän), mutta ei se näytä sille riittävän.

Onhan sekin välillä ihan täys paska minua kohtaan, kun se ei ota muita kuin itsensä huomioon. Ei tule pussaamaan eikä puhu mitään. Kyllä muakin sen tekemiset ja ne mitä se ei tee, harmittaa, mutta en viitsi olla koko aikaa niistä huomauttelemassa.

Milloin olen laittanut sen housut kuivumaan väärin ja milloin en kolannut pihaa sen toivomalla tavalla.

Jos asiat ovat niin, että naisista tulee ajan kuluessa entistä mustasukkaisempia, entistä nalkuttavampia ja entistä enemmän sellaisia, että luulevat olevan jotain kuningattaria, niin tämä poika sanoo EI KIITOS.

Jos olisinkin ravintoloissa juoksentelava ja kaljaa kittaava kaljamaha, mutta kun olen urheilullinen ja raitis. Jos olisinkin laiska ja välinpitämätön, mutta kun olen ahkera ja tunnolinen. Jos olisinkin jöröjukka, joka ei koskaan hemmottelisi naistani enkä näyttäisi tunteitani tai pitäisi häntä hyvänään, mutta kun en ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu