Hyvinkäällä valtakunnan surkeimmat autoilijat

Miten perkele on mahdollista että kaupungissa jossa on ainoastaan yksi pääkatu ja muutama sivukatu saadaan tällainen liikenne sotku aikaan?.Sinulle joka olet tulossa ensikertaa Hyvinkäälle varoitan että täältä löytyy Suomen uunoimmat kuljettajat.Autoillaan laput silmillä ei nähdä mitään sivuille,risteyksissä seistään ja odotetaan josko joku tulisi sivulta jota voisi sitten väistää.Kaupungin ykkös hupi on kaupppalankadun ja urakankadun risteys.Menkää katsomaan kuinka ruuhkassa siinä seistää kuin hoo moilaset ja kukaan ei osaa mennä eikä tulla.Minä kehotan kaikkia ajamaan todella varoen sillä täällä voit joutua kolariin suuremmalla todenäk kuin Helsingissä.Onko Hyvinkäällä ihmiset niin helvetin hitaita vain mistä johtuu moinen?
515092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

varsinkin kauppalankadun ja urakankadun suhteen.Näkee melkein aina tilanteita joissa mietitään kuka väistää ketä.Ja torvet soi.NYRKKISÄÄNTÖ N:1! Tasaarvoisessa risteyksessä, kääntyvät väistävät suoraan ajavaa.Vaikeatako?

Äänestä
  • Noin. Suoraan ajavalla ei oo mitään etuajo-oikeutta. Ensimmäisenä risteys alueelle tullut menee ensin. Lain mukaan.

    Äänestä

  • mene kirjoitti:

    Noin. Suoraan ajavalla ei oo mitään etuajo-oikeutta. Ensimmäisenä risteys alueelle tullut menee ensin. Lain mukaan.

    Miten saa yhden risteyksen noin tukkoon?toivottavasti valot tulee kun lidl valmistuu.

    Äänestä

  • mene kirjoitti:

    Noin. Suoraan ajavalla ei oo mitään etuajo-oikeutta. Ensimmäisenä risteys alueelle tullut menee ensin. Lain mukaan.

    kääntyvät väistävät sitä joka ajaa suoraan.

    Äänestä

  • alussakin mainuttu risteys on sellainen että kaikki väistää kaikkia eli aina oikealta tulevia ne suoraan ajajat myös väistää oikealta tulevia urpot opetelkää liikenne säännöt uusiks tai autokoulu 5vuotiseks

    Äänestä

  • mene kirjoitti:

    Noin. Suoraan ajavalla ei oo mitään etuajo-oikeutta. Ensimmäisenä risteys alueelle tullut menee ensin. Lain mukaan.

    No onko ihme kun tökkii tää autoilu kun kaikki idiootit tänne kokoontuneet jotka eivät liikenne sääntöjä osaa ei jeesus

    Äänestä

  • minäpäs kirjoitti:

    alussakin mainuttu risteys on sellainen että kaikki väistää kaikkia eli aina oikealta tulevia ne suoraan ajajat myös väistää oikealta tulevia urpot opetelkää liikenne säännöt uusiks tai autokoulu 5vuotiseks

    oli asiaa ottakaa opiksi.

    Äänestä

  • no ei ihmekkään että siinä risteyksessä töpeksitään kun tuollaiset taunot eivät osaa liikennesääntöjä!? tasaarvoisessa risteyksessä OIKEALTA tulijaa väistetään!!!! tuli hän sitten suoraan tai kääntyi!!! huh huh!!

    Äänestä

  • Tällaisissa tasa-arvoisissa risteyksissä ärsyttää yleensä se, ettei se suoraan ajaja uskalla käyttää sitä oikeuttaan ajaa ensin vaan pysähtyy arvuuttelemaan.

    Äänestä

voi ja osaa ajaa autoa ym.kulkuneuvoa paikkakunnalla,koska sillä on hallussa liikennesäännöt,jotka ovat voimassa koko valtakunnassa.

Äänestä

Toi on aivan totta! En ole pelännyt ajaa missään yhtä paljon kuin Hyvinkäällä. Aina kun ajaa kaupungin läpi niin saa pelätä et mistä joku tulee kylkeen ja kuka väistää.

Äänestä
  • ...hyvinkääläisten etanamainen vauhtileikittely pitkin paria pääraittia.
    Uudenmaan- ja Hämeenkadun liittymäkohdassa jopa yksi hyvinkääläinen osaa aiheuttaa ruuhkan, ennen kuulumatonta.

    Täällä ajetaan keskustassa keskelle kaistaa kattelemaan tuleeko oikealta ketään.
    Samaten toi hidastelu varsinkin keskustassa on jotain, mitä ei mene minun kaaliin.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että Hyvinkäällä asuvat Suomen surkeimmat autokuskit.

    Hävetään me hyvinkääläiset yhdessä kaikkien puolesta.

    Hyvät ystävät; Tämä tarina on tosi.

    Äänestä

  • Hyvinkääläinen kirjoitti:

    ...hyvinkääläisten etanamainen vauhtileikittely pitkin paria pääraittia.
    Uudenmaan- ja Hämeenkadun liittymäkohdassa jopa yksi hyvinkääläinen osaa aiheuttaa ruuhkan, ennen kuulumatonta.

    Täällä ajetaan keskustassa keskelle kaistaa kattelemaan tuleeko oikealta ketään.
    Samaten toi hidastelu varsinkin keskustassa on jotain, mitä ei mene minun kaaliin.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että Hyvinkäällä asuvat Suomen surkeimmat autokuskit.

    Hävetään me hyvinkääläiset yhdessä kaikkien puolesta.

    Hyvät ystävät; Tämä tarina on tosi.

    Näin on, hävettää.

    Äänestä

...mutta tosin tämän kaaoksen takana ei ole vain ja ainoastaan autoilijat, vaan rakas liikenne "insinöörimme" Kimmo Kiuru, voi vittu !

Äänestä
  • Miten tää legendaarinen Kiuru saa edelleen häärätä sotkemassa hyvinkään liikennesuunnittelua. Kymmenen vuotta ainakin on sitä äijää kirottu.

    Äänestä

Jos halutaan kääntyä oikealle on parasta ryhmittyä vasemmalle ja jos ei niin joo ja joo jos ei ja hmmmmmm josko menis tai ehhhh ehkä odotan .......ja takaa kuluuTÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT

Äänestä

Miten saa pienen kaupungin liikenteen noin sekaisin ja autoilijat on vaarallisen arvaamattomia.

Äänestä

Hyvinkäällä on menty ihan sekasin noitten 40km rajotusten kanssa...ei niitä ihan joka paikassa tarvita. Ja keskustan sumpussa arempi kuski menee aivan sekasin, kun mihinkään ei voi kääntyä(tai ajaa suoraan)varomatta ihan kaikkea.

Äänestä

...se suunnittelee nykyään vaan liikenne ympyröitä, voi vittu !, näistä saa hyvän kuvan kun ajaa torikadun päähän ja sillankorvankatua pitkin, täysin järjetöntä toimintaa, mikä vittu siinä on että näin pienessä kylässä ei saada liikenteen osalta mitään toimimaan, lauantaisin kun menee klo 12 aikaan keskustaan, niin kaikki seissoo, itse käynkin nykyään kävellen kauppareissut kys. päivänä, veikkaampa että herra K.K:lla on tähän ratkaisu: Liikenneympyröiksi kaikki keskustankin risteykset.

Äänestä
  • jokuhan ehdotti aamupostissa joskus medarin kulman vaihtoo liikenneympyräks. kerättäiskö joku adressi insinööri kiurun vaihtoon.

    Äänestä

  • hyvinkää kirjoitti:

    jokuhan ehdotti aamupostissa joskus medarin kulman vaihtoo liikenneympyräks. kerättäiskö joku adressi insinööri kiurun vaihtoon.

    ...aluksi tän vois tuoda julki kirjoittelemalla esim. paikallisen aamupostin yleisönosastolle, jonne olen aikoinaan aiheesta kirjoitellutkin, julistan "anti_KK" kampanjan alkaneeksi kaikkien hyvinkääläisten autoiluolosuhteiden järkeistämiseksi.

    Äänestä

  • hyvinkää kirjoitti:

    jokuhan ehdotti aamupostissa joskus medarin kulman vaihtoo liikenneympyräks. kerättäiskö joku adressi insinööri kiurun vaihtoon.

    Adressi kehiin.

    Äänestä

  • Kyllä ympyrät on hyviä liikennevalojen korvaajia. Esim. Uudenmaankadun / sairaalan / Vehkojan risteys vetää nyt tosi joustavasti. Ennen sai Vehkojalta tai sairaalasta tullessa odotella sopivaa rakoa pitkiäkin aikoja. Yhtä joustavalta tuntuu Sillankorvankadun / Torikadun ympyrä.

    Liikenneruuhkia Hyvinkäällä on vain Kalevankadulla klo. 16 aikoihin kun Koneella loppuu työt.

    Äänestä

  • perustein ja täysin keltanokkanahan tuo hommaan valittiin, ja nyt tulokset alkavat kantamaan hedelmää, niinkuin olemme edellä saaneet lukea, hyvinkään liikennesuunnittelu näyttää aika onnistuneelta, PAPERILLA !

    Äänestä

  • ton uuden valmisteilla olevan Lidl:n liikenne järjestelytkin, just luin lehestä. Hyvinkään liikenne on perseestä, ja KK voi vetää sen pyöräilykypäränsä syvemmälle päähänsä.

    Äänestä

Hyvinkäällä surkeimmat autoilijat, vai onkohan ne sittenkin ne autoilijat jotka tulevatkin muualta eivätkä osaa täällä ajaa tukkimatta risteyksiä ? ;). No joo, vinoilu sikseen mutta olen itsekin kironnut jo ties kuinka pitkään sitä että minkä helvetin takia sen keskustan läpi pitää ajaa max 20 km/h. Muutenkin ne liikennevalot tökkii ja sitten osa autoilijoista hidastelee vielä ihan oma-aloitteisesti. Ei oo totta.

Mutta se liikennesuunnittelija meillä on kyllä mainio. Moniko on muuten huomannut että Ahjonkadulla, Asemankoulun kohdalla olevat liikennevalot toimii eri aikaan vastakkaisista suunnasta ajaville ? Siis eri aikaan vaikkei siinä edes ole risteystä, vain jalankulkuvalot. Ahjonkadulta Sillankorvankadun suuntaan ajaville palaa vihreä valo pidempään kuin Sillankorvakadulta Ahjonkadulle tuleville.

Ja sama juttu siinä Hämeenkadulla Hopiksen kohdalla. Uudenmaankadun sillalta Anttilaa kohti on palanut vihreät jo pitkään kun vastakkaisella kaistalla Hopiksen edessä autoilijat edelleenkin odottaa punaisissa päästäkseen radan ylittävälle sillalle. Mikä helvetin idea siinäkin on, voisiko joku kertoa ?

Ja näitä samoja liikennevalo mokia löytyy Hyvinkäältä joka puolelta, mutta niitä on varmaan turha tässä sen enempää luetella.

Tosin saattaisi helpottaa elämää aika paljon jos tällä palstalla purnauksen sijasta laittaisi postia Hyvinkään kaupungin palaute sivulle.

Äänestä
  • Hyvinkään liikenne on ihan hanurista

    Äänestä

  • ne ahjonkadun liikennevalot on suunniteltu jalankulkijota ajatellen koska ala-aste on vieressä,eli valot vaihtuu autoille vihreeksi kun ajat hiljasella nopeudella lähelle.Muuten ne on vihreet kevyelleliikenteelle.

    Äänestä

  • tim72 kirjoitti:

    ne ahjonkadun liikennevalot on suunniteltu jalankulkijota ajatellen koska ala-aste on vieressä,eli valot vaihtuu autoille vihreeksi kun ajat hiljasella nopeudella lähelle.Muuten ne on vihreet kevyelleliikenteelle.

    No sehän nyt on selvä, jalankulkijoille ne on suunniteltu. Mutta se ei edelleenkään ole selvää että miksi valot palaa punaisena toiseen suuntaan ajaville ja vihreänä toiseen suuntaan ajavalle. Ei helpota yhtään jalankulkijan elämää. Ja kyllä ne valot vaihtuu vihreäksi, ajat sitten hiljaa tai nopeammin ;)

    Äänestä

  • Eräskin autoilija kirjoitti:

    No sehän nyt on selvä, jalankulkijoille ne on suunniteltu. Mutta se ei edelleenkään ole selvää että miksi valot palaa punaisena toiseen suuntaan ajaville ja vihreänä toiseen suuntaan ajavalle. Ei helpota yhtään jalankulkijan elämää. Ja kyllä ne valot vaihtuu vihreäksi, ajat sitten hiljaa tai nopeammin ;)

    Enpäs ihan tarkkaan lukenutkaan,sori.En oo Kyllä ees kiinnittäny huomioo niitten eriaikaisuuteen...täytyypi tarkkailla.

    Äänestä

  • tim72 kirjoitti:

    Enpäs ihan tarkkaan lukenutkaan,sori.En oo Kyllä ees kiinnittäny huomioo niitten eriaikaisuuteen...täytyypi tarkkailla.

    Nyt ne valot muuten näköjään jo toimii samaan aikaan. Mahtaisko tätä palstaa ehkä lukea sittenkin joku jolla voisi olla asiaan vaikutusta ?!?!

    Äänestä

  • Eräskin autoilija kirjoitti:

    Nyt ne valot muuten näköjään jo toimii samaan aikaan. Mahtaisko tätä palstaa ehkä lukea sittenkin joku jolla voisi olla asiaan vaikutusta ?!?!

    No ilmeisesti jos edistystä on tapahtunu

    Äänestä

Hyvinkään liikenne=sekoilun mestarinäyte !

Äänestä
  • Mitäs tuumaat "kevään muuttolintu"?

    Äänestä

  • Vieläkö ihmiset osaisivat näyttää sitä vilkkua, kun poistuvat liikenneympyrästä.

    Äänestä

  • böö kirjoitti:

    Vieläkö ihmiset osaisivat näyttää sitä vilkkua, kun poistuvat liikenneympyrästä.

    Näin on. Vilkutellaan kyllä ahkerasti jossain ryhmityskaistalla jossa vilkkua ei välttämättä edes tarvisi periaatteessa, ryhmityskaistallahan käännytään vain yhteen suuntaan. Mutta liikenneympyröissä ei osata vilkkua näyttää. Välttyisi monelta turhalta odotukselta jos ihmiset osaisivat käyttää vilkkua. Poliisitkin voisi nopeuksien kyttäämisen sijaan sakotella vähän tuosta vilkun käyttämättömyydestä.

    Äänestä

  • karuzelli karuzee kirjoitti:

    Mitäs tuumaat "kevään muuttolintu"?

    Ei voi olla noin vaikeeta ajaa yhdestä risteyksestä. Kaikki vissiin miehiä. Ei mulla mitään ongelmia ole, sehän on sentään yks vitun vaivanen risteys.

    Äänestä

Miksi joka kerta pitää seistä vaikka riteys on tyhjä?Menkää perjele eteenpäin että muutkin pääsee koska muuten taas saa seuraavat seistä.Hyvinkään autokoulutko tällaista töpöttämistä opettavat?Joka jumlan kerta joku eemeli odottaa ja katsoo "revontulia"ja homma seisoo.

Äänestä
  • meet kaupungille. Pysy kotonas autoinesi ,et oo häävi kuski kun noin vähästä hermostut.

    Äänestä

  • Käy vähän ajelemassa Kuala Lumpurissa, niin kyllä jaksat odottaa Hyvinkäällä....

    Äänestä

  • Tuossa Sillankorvankadun-Torikadun kulmassa on yksi noista suunnittelun kukkasia. Jonot seisoo ja yksikään ei kulje. Odottelee vain niitä viittäkymmentä vaihtoehtoa - tai vaikka kävelyllä olevaa liito-oravaa. Tiedä mitä keksineet. Eväät ja kiikkutuoli mukaan, eiköhän siitä joskus pääse, tänä vuonna tai ensi vuonna. Tai parempi kun ei piittaa koko turhakkeista.

    Pitäisi sujuvoittaa liikennettä, mutta ei muuta kuin häiköintiä hidasteilla. Ei se niin paljon lisää maksaisi, että anturit tiehen ja jonot siitä

    Äänestä

Ei tuohon muuta vastausta kuin kaupungin liikennesuunnittelu. Se mitä ei ole. Eikä tuo rahastakaan kiinni. Siinä liikenne seisoo, kun suunnitelussa stondaa vain järki. Eikä sanominen auta, kymmenen vuotta yrittänyt potkia persuuksiin, mutta ihan toivotonta. Odotetaan nyt, että pikkupomo pääsee eläkkeelle, ehkä sitten.

Ei ne kuskit tuota sumaa tee. Uunoja toki on aina.

Äänestä

Ootappa vaan, kun partaiset rupee autoileen..

Äänestä
  • Sitä ootellessa. Nyt tuntuvat ainakin fillareilla tulevan suojatielle, vaikka olisivat väistämisvelvollisia. Noiden kanssa saa olla tarkkana.

    Äänestä

Juu täältä etelästä tultaessa ei todellakaan kiinnosta Hyvinkään sumppuristeykset, joten käännymme sitä ennen Eteläiselle Kehäkadulle ilman stressiä ajellen.

Äänestä

Noille maahantulijoille pitäisi opettaa suojatiepykäliä. Se näyttää pitävän paikkansa, ettei heitä sido liikennevalosäännöt. Onneksi äkkijarrutus onnistui, enkä telonut yhtä nuorta parrakasta miestä hengiltä, kun hän käveli punaisia päin, muiden jalankulkijoiden odottaessa vuoroaan. En soittanut torvea, etten olisi tullut leimatuksi rasistiksi. Suosittelen tarkkuutta liikenteessä, kun näette eri kulttuurista muuttaneita nuoria miehiä kadun ylityspuuhissa. Huivipäiset naiset lapsineen osaavat liikennesäännöt.

Äänestä

Lainaus kirjoituksestasi: En soittanut torvea, etten olisi tullut leimatuksi rasistiksi.

Sitten noin yleisesti aiheesta, moni jolla jotain kritisoitavaa matuista aloittaa keskustelun: En ole rasisti, mutta... ja sitten varsinainen keskustelu jne.

Lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo tuo naurettava nössöily tuon rasisti termin kanssa. Suvakit ja matut huomaa tuon munattoman ja nynnyn arastelunne helposti ja käyttävät sitä psykologisesti omiin eduntavoitteluihinsa ja valheittensa ylläpitoon, sekä nauravat teille paskaisen naurun.

Järkyttävää cuckoldia.

Äänestä

Komppaan edellistä.

Cuckold, käkikello, cuckservative -käytös isänmaalliselta on täysvirhe veto ja äärimmäisen noloa, tuollainen aisankannatus on häpeällistä käytöstä ihan kenelle vaan sitäpaitsi. Kuunnelkaapa tätä, tässä hieman mitä on cuckservative, cuckold, aisankannatus -käytös, käkikelloilu politiikassa ja ihmisten kanssakäymisessä muutenkin.

https://m.youtube.com/watch?v=lEM1W7bT-nI&itct=CAcQpDAYCiITCO3SkbujlNACFQURDQod-3wJ4zIHcmVsYXRlZEjr_M695c7M8oUB

Äänestä

Täällä ei osata lähteä liikkeelle valoista jätetään älyttömät välit niin ettei ehdi muutama auto valoista. Ja sitten vielä nämä alinopeutta ajavat. Punaisia päin ajetaan
surutta.

Äänestä
  • Miten alinopeus on määritelty tieliikennelaissa?

    Äänestä

  • Tieliikennelaki ei tunne käsitettä alinopeus. Talviliukkailla moni ajaa ylivarovaisesti selvästi alle suurimman sallitun nopeuden. Liikennevaloihin pysähtyminen tuottaa monelle vaikeuksia. Ei osata pysähtyä liikennevalotolpan kohdalle, vaan jätetään puoli autonmittaa väliä. Sitten kun pysähtyy vierelle oikeaan kohtaan, niin joku uskaltaa hieman liikuttaa autoaan eteenpäin. Ryhmittyminen ja vilkun käyttö tuottaa monelle suuria vaikeuksia. Moottoritielle kiihdyttäessä ei paineta kaasua, vaan kuvitellaan että 80kmh vauhdissa liittyminen on turvallisempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


töksii ja ontuu pahasti kirjoitti:

Miten perkele on mahdollista että kaupungissa jossa on ainoastaan yksi pääkatu ja muutama sivukatu saadaan tällainen liikenne sotku aikaan?.Sinulle joka olet tulossa ensikertaa Hyvinkäälle varoitan että täältä löytyy Suomen uunoimmat kuljettajat.Autoillaan laput silmillä ei nähdä mitään sivuille,risteyksissä seistään ja odotetaan josko joku tulisi sivulta jota voisi sitten väistää.Kaupungin ykkös hupi on kaupppalankadun ja urakankadun risteys.Menkää katsomaan kuinka ruuhkassa siinä seistää kuin hoo moilaset ja kukaan ei osaa mennä eikä tulla.Minä kehotan kaikkia ajamaan todella varoen sillä täällä voit joutua kolariin suuremmalla todenäk kuin Helsingissä.Onko Hyvinkäällä ihmiset niin helvetin hitaita vain mistä johtuu moinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu