Olin eräässä firmassa noin kaksi vuotta töissä. Sanotaan että paikka oli sellainen surkea firma jossa minä ja lähimmät kollegani lähinnä keitimme kahvia ja kirjoitimme puhtaaksi papereita. Minä olin ainoa, joka ei havitellut vakituista paikkaa, koska minulla taisi olla enemmän kunnianhimoa ja suunnitelmia etsiä paremmin koulutusta vastaavaa työtä.
Tulimme toimeen kohtuullisen hyvin kasvot vastatusten, mutta kuitenkin ilmeni selän takana puhumista ja epäiltiin aiempaa AMK-koulutustani, kysyttiin epäilevästi yksityiskohtia koulusta, johon pilke silmäkulmassa vastasin, selvästi he eivät uskoneet, että olin mitään koulua käynyt. Tulipa vain mieleeni, että kuinka sairas henkilö valehtelisi tuollaista. No he varmasti. Kaikki mikä ei liittynyt kaljabaari-sossu-tyylisiin asioihin, mistä he puhuivat, tarkisteltiin uudelleen ja sitä epäiltiin suuresti. En tiedä olenko sitten niin epäilyttävä.
Huomasin kyllä että työtoverini tapasivat itse valehdella paljon ja korostaa hienostunuttta elämäänsä, vaikka se vaikutti surkealta, perheväkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Loppua kohden kuitenkin touhu alkoi mennä yhä enemmän yli äyräiden. Joukkoon tuli uusi työntekijä, joka savustettiin ulos kuukaudessa. Minulta kysyttiin outoja, henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin en tosin vastannut, mutta kuitenkin sellaisia joista pystyi päättelemään, että kiinnostuneita oltiin.
Toinen kollegoistani kertoi aina menneisyydestään katkeraan sävyyn ja piti työtovereitaan psykologeina. Oli tavallaan outoa, että ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan haukkua ja mustamaalata muita, on kuitenkin niin avoin yksityiselämänsä ongelmista. Hänen tapauksessaan kiusaajasta oli siis tullut kiusattu. En tiedä olinko hänen uhrinsa, mutta mielestäni en sellaiseksi koskaan alistunut. Savustaessaan sen yhden työntekijän ulos, hän sai fyysisen kohtauksen, jossa hänen kasvonsa menivät punaisiksi ja hyvä kun ei savua tullut ulos korvista. Hän paiskoi rei`ittimet ja paperit. Käytös ei oikein kuulunut toimistolle.
Seuraavana päivänä hän pohti tarvitsevansa mielenterveysapua. Kannustin häntä siihen, mutta ei hän varmaan apua hakenut. Kannustukseni varmaan lisäsi vettä hänen myllyynsä.
Koko ryhmämme käsitti 6 henkilöä, kaikki naisia. Ryhmässä oli minun lisäksi yksi toinen AMK-koulutettu. Vedimme tavallaan yhtä köyttä ja saimme työt aina nopeasti valmiiksi ja sekös taas otti päähän. Välillä tuntui, että minä,hän ja neljä muuta puhuimme täysin eri kieltä, tuntui että 4-vuotta AMK:ssa olisi tehnyt älyllemme ja psykologiselle tajulle ymmärtää muita objektiivisesti jotain todella upeaa, kun taas neljä muuta tuntuivat elävän vihan ja kateuden sekä epäilyn tunteessa joka sekunti. Unohtamatta siitä aiheutuvaa kieroilufaktoria..Heidän maailmansa oli raskaampi kuin se todellisuudessa oli, he tekivät siitä sellaisen. Monia ihmisiä auttaisi varmaan kunnianhimo ja niiden asioiden tekeminen joista pitää todella, viha on kuluttavaa. En tiedä oliko heidän kunninahimonsa muiden pilkkaaminen, no ainakaan taloja ja autoja ei pilkasta saatavalla palkalla osteta.
Sen kokemuksesta valitettavasti opin, että tietty asenteellisuus on hyvästä, se että hakeutuu omaa koulutusta vastaavaan työhön, eikä ajattele, ettei sosiaalinen satus merkitsisi jotain, sillä se merkitsee. Olen oppinut nämä asiat kantapään kautta, koska itselleni ysiluokkaan opiskelu-uransa jättänyt on ihminen siinä missä tohtorikin, mutta se ysiluokan käynyt on yleensä jo hyökkäys-on-paras- puolustus-mentaliteetilla hyökkäämässä, olettaen että heitä ehkä tullaan väheksymään tai polkemaan? En tiedä syytä.
Tulimme toimeen kohtuullisen hyvin kasvot vastatusten, mutta kuitenkin ilmeni selän takana puhumista ja epäiltiin aiempaa AMK-koulutustani, kysyttiin epäilevästi yksityiskohtia koulusta, johon pilke silmäkulmassa vastasin, selvästi he eivät uskoneet, että olin mitään koulua käynyt. Tulipa vain mieleeni, että kuinka sairas henkilö valehtelisi tuollaista. No he varmasti. Kaikki mikä ei liittynyt kaljabaari-sossu-tyylisiin asioihin, mistä he puhuivat, tarkisteltiin uudelleen ja sitä epäiltiin suuresti. En tiedä olenko sitten niin epäilyttävä.
Huomasin kyllä että työtoverini tapasivat itse valehdella paljon ja korostaa hienostunuttta elämäänsä, vaikka se vaikutti surkealta, perheväkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Loppua kohden kuitenkin touhu alkoi mennä yhä enemmän yli äyräiden. Joukkoon tuli uusi työntekijä, joka savustettiin ulos kuukaudessa. Minulta kysyttiin outoja, henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin en tosin vastannut, mutta kuitenkin sellaisia joista pystyi päättelemään, että kiinnostuneita oltiin.
Toinen kollegoistani kertoi aina menneisyydestään katkeraan sävyyn ja piti työtovereitaan psykologeina. Oli tavallaan outoa, että ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan haukkua ja mustamaalata muita, on kuitenkin niin avoin yksityiselämänsä ongelmista. Hänen tapauksessaan kiusaajasta oli siis tullut kiusattu. En tiedä olinko hänen uhrinsa, mutta mielestäni en sellaiseksi koskaan alistunut. Savustaessaan sen yhden työntekijän ulos, hän sai fyysisen kohtauksen, jossa hänen kasvonsa menivät punaisiksi ja hyvä kun ei savua tullut ulos korvista. Hän paiskoi rei`ittimet ja paperit. Käytös ei oikein kuulunut toimistolle.
Seuraavana päivänä hän pohti tarvitsevansa mielenterveysapua. Kannustin häntä siihen, mutta ei hän varmaan apua hakenut. Kannustukseni varmaan lisäsi vettä hänen myllyynsä.
Koko ryhmämme käsitti 6 henkilöä, kaikki naisia. Ryhmässä oli minun lisäksi yksi toinen AMK-koulutettu. Vedimme tavallaan yhtä köyttä ja saimme työt aina nopeasti valmiiksi ja sekös taas otti päähän. Välillä tuntui, että minä,hän ja neljä muuta puhuimme täysin eri kieltä, tuntui että 4-vuotta AMK:ssa olisi tehnyt älyllemme ja psykologiselle tajulle ymmärtää muita objektiivisesti jotain todella upeaa, kun taas neljä muuta tuntuivat elävän vihan ja kateuden sekä epäilyn tunteessa joka sekunti. Unohtamatta siitä aiheutuvaa kieroilufaktoria..Heidän maailmansa oli raskaampi kuin se todellisuudessa oli, he tekivät siitä sellaisen. Monia ihmisiä auttaisi varmaan kunnianhimo ja niiden asioiden tekeminen joista pitää todella, viha on kuluttavaa. En tiedä oliko heidän kunninahimonsa muiden pilkkaaminen, no ainakaan taloja ja autoja ei pilkasta saatavalla palkalla osteta.
Sen kokemuksesta valitettavasti opin, että tietty asenteellisuus on hyvästä, se että hakeutuu omaa koulutusta vastaavaan työhön, eikä ajattele, ettei sosiaalinen satus merkitsisi jotain, sillä se merkitsee. Olen oppinut nämä asiat kantapään kautta, koska itselleni ysiluokkaan opiskelu-uransa jättänyt on ihminen siinä missä tohtorikin, mutta se ysiluokan käynyt on yleensä jo hyökkäys-on-paras- puolustus-mentaliteetilla hyökkäämässä, olettaen että heitä ehkä tullaan väheksymään tai polkemaan? En tiedä syytä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jotenkin kirjoituksestasi paistaa läpi, miksi henki oli huono - katsopa myös peiliin. Olen itsekin amk:n käynyt, mutta minulla ei ole ollut koskaan tarve korostaa sitä. Ei sitä edellisessä vastaavassa paikassa varmaan tiennytkään muut kuin pomo. Jotenkin kirjoituksestasi paistaa läpi, että te ylensitte itsenne tuon koulutuksenne takia. Ei se niin ihmeellinen koulu ole ja homma oli kuitenkin samaa kuin muutkin. Itse olen aina ollut töissäni nopea, olin jo ennen amk:n käymistä, ei se koulu työtaitoihini vaikuttanut mitenkään.
Puolustan myös sinua, jäi äsken vähän kesken, kun kävin herättämässä lapsen. Ymmärrän myös toisen kannan. Silloin, kun olin koulun työharjoittelussa, oli nopeuteni ja osaamiseni toisille kova paikkka. Siellä tiesivät myös koulutukseni, koska harjoittelussa olin, mutta tuskin se mikään iso asia oli sielläkään. Mutta kun pystyi tekemään puolta nopeammin samat työt kuin vakinaiset, niin ottihan se heitä päähän, ja yksi alkoi jopa valittaa että harjoittelijat hidastavat heidän töitään.
Mutta älä hyvä ihminen korosta koulutustasi paikassa, jossa siitä ei ole edes hyötyä. Ammattikorkeakoulutettuja on pilvin pimein, ja ainakin itselleni se oli läpihuutojuttu. Tosin olin jo merkonomi ajoilta, jolloin amk:ta ei ollut.
Minä olin pienessä työpaikassa jossa ei ollut muita koulutettuja kuin minä. Muilla oli kyllä pitempi työkokemus, joka on mielestäni ihan yhtä kunnioitettavaa kuin koulutus.
En koskaan ylpeillyt koulutuksellani, en tainnut edes mainita siitä, mutta nämä tiesivät siitä kyllä jo työpaikalle mennessäni.
Koko ajan sai kuulla ettei koulutetuista ole mihinkään. Kyseltiin tosi loukkaavia henkilökohtaisia kysymyksiä, joissa epäiltiin minun ammattitaitoani, uuden työpaikan hakemisen syitä ja mielenterveyttä.
Kyseenalaista huumoria piti kestää heidän taholtaan, mutta niillä itsellään ei ollut huumorintajua yhtään.