Sain vihdoin aloitettua laihduttamisen nyt. Tuntuu että todellakin oon saanut otteen ja motivaatiota. Pitkälti yli toista vuotta yritin saada aloitettua, ehdin 3 eri kertaa mennä painonvartijoihin ja aina vaan jäi parin viikon päästä. En vain saanut otetta enkä hallittua mielitekojani. Nyt huomaan, että syön enää alle puolet siitä, mitä oon syönyt "normaalisti". Enää ei ole varaa paljon suklaapatukoita ym. kaloripommeja syödä. Eikä nyt tee niin mielikään kyllä siis jo muutaman päivän jälkeen mitään suklaapatukoita yms.
Se on vaan sitä et löytää sen "tatsin" ja se on ihan itsestäs kiinni.
Huomasin ettei painonvartijat yksistään auta, jos ei itsestään saa irti ja yritä nähdä vaivaa.
Ihmettelen suorastaan, miten onnistuinkaan vihdoin. Aloin vain yksinkertaisesti seuraamaan syömisiäni päiväkirjalla ja laskin pisteitä. Pisteet helpottavat, ettei tarvii laskea joka ruoan kalorimäärää. Siinä se juju on.
Vuoden 2001 kesällä onnistuin myös sillä vanhemmalla pistesysteemillä pudottamaan jotain 14-15 kg. Se lähteekin vielä helposti.
Ajattelin tällä kertaa tehdä niin, että kun saan itsekseni niinkin paljon pois, taidankin mennä jatkamaan painonvartijoihin sitten keväällä.
Sitten vois päästä tasapaino-ohjelmaan ja opetella syömään oikein jatkossa.
Itselläni on paino aina hiljakseen kammennut takaisin, kun olen sallinut kaikenlaisia houkutuksia ja mässäillyt suorastaan jatkuvasti.
Se vaan pitää tajuta, että vaihtoehdot ovat tasan se et mä palaan takaisin siihen painooni aina, jos alan taas syömään kontrolloimattomasti. Nyt oon vielä alkutaipaleella, en edes uskaltanut vaa'alle nousta aloittaessani, sillä osaan arvata paljonko mä painan. Siinä vaan ikävä kyllä jää hämärän peittoon, mikä on sitten viikon pudotus.
Muistan ne ajat, kun mittasin painoani päivässä varmaan 10 kertaakin parhaimmillaan, painon pudotus vaihteli enää 100-400 g siinä vaiheessa.
Loppujen lopuksi, hyvin äkkiä olen päässyt suurista makeanhimoistani eroon ja on hienoa kokea, et on vihdoin päässyt itsensä herraksi tuossa ruoka-asiassa.
Kävin tuossa tänään kaverini kanssa uimassa ja jäljellä oli varmaan jotain 7 pistettä enää. Jotain sinne päin. Olin syönyt töiden jälkeen vain 2 lihapullaa ja ruisleivän palan. Johan tunnin uimisen jälkeen alkoi nälkä tuntumaan sitten! Kun viimein päästiin uimalan kahvilaan, niin eikä mitä, siellä oli tarjolla kaikki lihapasteijat, munkin ja rasvapommit! Päädyin tonnikalapasteijaan, josta söin puolet sekä yhden brunbergin suukon plus kuppi kahvia ja pepsi maxi. Toisen palan pasteijasta annoin kaverilleni :).
Siinä tais tulla jotain yli 6 pistettä siis...aion nyt syödä itse tekemääni mansikkakiisseliä, joka hermesetaksella maustettuna ei vie yhtään pisteitä. Tai ei varmaan sokerillakaan maustettuna juuri sen enempää...tunnen selvinneeni tästä päivästä!
Jalat vaan tuntuu spagetilta...
Ihme on tapahtunut, ei huvita enää siis ostella karkkipusseja eikä suklaapatukoita!
Mieluummin jätän ne kaupan hyllylle, mansikkakiisseli tuntuu terveellisemmältä vaihtoehdolta todellakin!
Et tsemppiä teille muillekin kans! :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.