Edellinen suhde päättyi kuukausia sitten. Olen nyt siinä vaiheessa, että näen menneen mielestäni selkeästi, enkä usko että tämä ihminen oli oikea minulle.
Tuo on kuitenkin enimmäkseen "järjen ääntä" ja huomaan kuitenkin vielä kaipaavani häntä usein. Välillä (vähän itseltänikin salaa) haaveilen hänestä ja mietin että ajatteleekohän hän minua ja onko onnellinen. En tiedä hänen nykyisestä elämästään paljoakaan enkä edes että onko hänellä jo uusi nainen.
Suhteen päättymisen jälkeen minulla oli välitön tarve löytää tilalla joku, ja tapailinkin miehiä, mutta en ilmiselvästi ollut valmis kun en oikein ihastunut keheenkään ja sitten aloinkin hiljalleen rauhoittua ja keskittyä oman elämän kohentamiseen. Haluaisin rakkautta ja ihmisen lähelleni ja elämääni, mutta olenko vieläkään valmis kun kuitenkin ajattelen niin paljon tätä entistä poikaystävääni?
Vai pitäisikö minun vain näistä ajatuksista huolimatta tapailla miehiä ja toivoa että tunteet jotakuta kohtaan heräisivät ja sitä kautta unohtaisin menneen. Tavallaan uskon siihen että olisi hyvä aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, mutta onko sellaista tilaa ikinä?
Miten muilla? Pääseekö menneistä suhteista koskaan totaalisesti yli? Minkälaisia tunteita sinulla oli entistäsi kohtaan kun aloitit uuden suhteen? Pyyhkikö uusi ihastus vanhan pois vai jäikö mennyt mietityttämään? Tai onko aiempi suhde "tuhonnut" uuden niin, että palasitkin entisesi luo? tai että samat virheet toistuivat uudessa suhteessa?
Tuo on kuitenkin enimmäkseen "järjen ääntä" ja huomaan kuitenkin vielä kaipaavani häntä usein. Välillä (vähän itseltänikin salaa) haaveilen hänestä ja mietin että ajatteleekohän hän minua ja onko onnellinen. En tiedä hänen nykyisestä elämästään paljoakaan enkä edes että onko hänellä jo uusi nainen.
Suhteen päättymisen jälkeen minulla oli välitön tarve löytää tilalla joku, ja tapailinkin miehiä, mutta en ilmiselvästi ollut valmis kun en oikein ihastunut keheenkään ja sitten aloinkin hiljalleen rauhoittua ja keskittyä oman elämän kohentamiseen. Haluaisin rakkautta ja ihmisen lähelleni ja elämääni, mutta olenko vieläkään valmis kun kuitenkin ajattelen niin paljon tätä entistä poikaystävääni?
Vai pitäisikö minun vain näistä ajatuksista huolimatta tapailla miehiä ja toivoa että tunteet jotakuta kohtaan heräisivät ja sitä kautta unohtaisin menneen. Tavallaan uskon siihen että olisi hyvä aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, mutta onko sellaista tilaa ikinä?
Miten muilla? Pääseekö menneistä suhteista koskaan totaalisesti yli? Minkälaisia tunteita sinulla oli entistäsi kohtaan kun aloitit uuden suhteen? Pyyhkikö uusi ihastus vanhan pois vai jäikö mennyt mietityttämään? Tai onko aiempi suhde "tuhonnut" uuden niin, että palasitkin entisesi luo? tai että samat virheet toistuivat uudessa suhteessa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni oli täysin samanlainen tunne eron jälkeen. Erosta on aikaa kohta kaksi vuotta ja vieläkin se välillä kummittelee. Harvemmin kyllä hyvässä mielessä, yleensä se suututtaa ja kaduttaa koko suhde. Seurustelen nyt toista kertaa sen jälkeen, eikä vanha suhde ole haitannut. Vaikka se sisälsi paljon surua ja pettymystä.
Jos nyt syystä tai toisesta et ole surrut vanhaa suhdetta kunnolla niin tee se nyt. Itket ja itket. Puhdistat ilman ja tunteesi läpikotaisin. Järjen ääni on jo merkki "parantumisesta" mutta jos sydäntä ei saa purettua kunnolla lopullinen "parantuminen" vain siirtyy. Itse vain päätin selvitä siitä. Ja elämän täytyy jatkua.
Voimia sulle!
On minullakin ollut paljon vihaisiakin tunteita entistä miestäni kohtaan kun mietin joitain riitojamme tms. Mutta minussakin oli paljon syytä siihen miksi suhteemme loppui ja siksi olen yrittänytkin olla liikaa syyttelemästä tätä toista, vaikka kyllä hänkin minua loukkasi. Ei minua silti kaduta se suhde kun siinä oli hyvääkin. Ehkä juuri siksi haaveilenkin hänestä. Mietin mitä meillä olisi vielä voinut olla, jos olisimme osanneet hoitaa suhdettamme paremmin.
Olen itkenyt kyllä aina kun on itkettänyt. Ja päättänyt selvitä. Joten ei kai tässä auta muu kuin katsella mitä eteen tulee. Oletko muuten ollut entisesi kanssa tekemisissä eron jälkeen? Ja jos, niin onko se auttanut vai hidastanut eteenpäinmenoa?
Exä lähetti nimppari onnittelu viestin ja on kyllä soitellut joskus ja ei se oikein tuntunut hyvältä. Varsinkin kun rupesi kyselemään että oliko hän täysi kusipää jne.. Sanoin suoraan että oli. Olen nähnytkin hänet sen jälkeen. Eka kerta oli täysin hysteerinen mutta seuraava kerta meni jo paremmin. En ole häntä vuoteen nähnyt enkä oikeastaan kuullutkaan mitään ja hyvä niin. Parempi kun ei ole turhaan tekemisissä exän kanssa.
Erosta on vasta reilu kuukausi kulunut. Huomaan kaipaavani välillä kovastikin, mutta en entistä kumppaniani. Kaipaan parisuhdetta. Kaipauksessa entinen kumppani on kyllä mukana, mutta ei sellaisena kuin hän oli, vaan sellaisena mitä itse toivoisin kumppanini olevan. Luulen ja uskon, että kaipaus katoaa uuden suhteen myötä. Ehkä sinunkin pitäisi miettiä, että mitä oikeasti kaipaat. Sanoit, tajunneesi että entinen ei ollut se oikea, joten ehkä kaipuun kohde on sinullakin vain suhde.
Olla ainakin vuoden verran itsekseen. Yli 7 vuoden parisuhde päättyi.Ei ole mitään kiirettä vieraiden kanssa sänkyyn, eikä tee kyllä mielikään seksijuttuja saati sitten aloittaa uutta suhdetta. Välitän edelleen, todella paljon.
Tapasin miehen nuutuneen parisuhteeni viime metreillä. Tiesin että olemme parisuhteessamme hukassa, olimme olleet jo kauan, eroa oli tehty monta kertaa ja taas jatkettu toisen ihmisen ikävästä mutta tunteet minulla olivat häntä kohtaan melko jäässä.
Nyt tämä uusi mies sai minut ihastumaan. Meitä jarrutti jonkin aikaa se etten ollut vapaa. Tapasimme usein ja loppujen lopuksi kävikin niin että jossain parisuhteeni ikävässä tilanteessa kun exäni oli taas kerran jossain omilla teillään löysin itseni hänen kotoaan. Siinä vaiheessa mies oli jo valmis edes kolmanneksi pyöräksi.Voi mikä tilanne se minulle oli jälkeenpäin.
Minun entiseni jatkoi temppujaan ja satutti minua minkä kerkesi joten ei ollut vaikeaa lopettaa suhdetta koska tämä uusi mies oli minulle kaikkea muuta , täysi vastakohta.Selvisin erosta todella helposti. Vanha suhde ei vaivannut mieltäni. Käänsin sivua kuin kirjassa, mutta kyseessä olikin suhde jossa minua oli kohdeltu todella huonosti.
Tässä uudessa suhteessa kaikki meni toisin. Vaikeaa oli minulle se että hän ei käyttäytynytkään kaavan mukaan johon olin tottunut . Pikkuhiljaa tajusin että hän olikin luotettava. Kului aikaa puoli vuotta , enemmänkin. Me molemmat emme kuitenkaan ajatelleet samalla tavoin , mies ilmoitti minulle ettei luota minuun eikä kehenkään naiseen koska hänen vaimonsa jätti hänet toisen miehen takia jo vuosia sitten .
Ja jossain vaiheessa tuli julki että hän kärsi myös sitoutumispelosta ja nyt sitten pari kolme kuukautta myöhemmin hän pyysikin minulta miettimisaikaa siihen pystyykö hän näin vakavaan suhteeseen enää. En halunnut sitä miettimisaikaa ja siksi lopetin suhteen vaikka olin jo aikaa sitten tajunnut ettei kyseessä minulle ollut laastarisuhde enää pitkään aikaan ja tämä ero oli minulle kuin kuolema.
Itkin, ja sydän oli revitty irti, enkä kertakaikkiaan voinut käsittää miksei tämä mies halunnut minua, minulle se tarkoitti sitä että miehen rima aloittaa seurustelu uudestaan vaan nousisi yhä korkeammalle. Eikä meillä ollut mitään riitoja ja tunteita oli molemmilla jäljellä. Täysin turha ero. Hän selitti että halusi miettiä siksi ettei tilanteen toistuessa taas uudestaan satuttaisi minua.
Voi sitä ilon päivää sitten kun hän viimein soitti ja halusi tavata ja keskusteltiin suhteestamme vakavasti ja päätettiin sitten jatkaa yhdessäoloa. Molemmilla oli ollut tosi kurjaa.
Tähän kaikkeen on kulunut aikaa 8 kuukautta ja nyt tuntuu että läheisyys välillämme on koko ajan kasvanut ja syventynyt. Minut siis eroon auttoi suhde jota itse pidin laastarisuhteena monta kuukautta, tosin ennen tätä miettimistaukoa olin jo sitoutunut ehkä liiankin kovasti koska mieheen iski tämä sitoutumiskammo niin voimakkaasti.
Sitä vaan haluaisin sanoa että älä pelkää uutta suhdetta vaan aloita se rohkeasti jos vain ihastut. Minä olen nyt onnellinen tässä ikiomassa "laastarisuhteessani".