Olisi mielenkiintoista kuulla

Tai toisaalta, voisi kysyä nykyhetken miniöiltä, miten he aikovat suhtautua poikiensa tuleviin puolisoihin. Missä vaiheessa sorrettu miniä muuttuu (aikoo muuttua) sortavaksi anopiksi.

Ei toista. Olen anoppi nyt.
Poikieni ollessa lapsia, tein päätöksen, että tulen hyväksymään heidän vaimonsa, kun sen aika koittaa.
Miksi tein päätöksen?
Siksi, koska oma anoppini kohteli minua kaltoin.
Asuimme appivanhempien kanssa saman katon alla,vaikka eri talouksissa.
Anoppi ja appi eivät suostuneet tulemaan häihimme.
Hääpäivän aamuna anoppi sanoi, että hän tietää minkälainen huora olen, hän ei tule koskaan hyväksymään minua. Olin tuolloin 18-ikäinen. Itkin. Anoppi ilkkui itkuani.
Jonkin ajan kuluttua anoppi syytti minua varkaaksi. Olin muka vienyt hänen rintakorunsa. Koru löytyi myöhemmin hänen leninkinsä rintapieleen kiinnitettynä.
Näitä syytöksiä tuli vuosien mittaan useita. Olin joko huora tai varas, vaikka sellaisesta ei ollut mitään näyttöä.
En ole koskaan keneltäkään varastanut mitään, tai harrastanut irtosuhteita.
Kun oma äitini kuoli, anoppi naureskeli tapaukselle, hänelle se oli kuin kissan kuolema. Hän ei kunnioittanut suruani.
Olin henkilökohtainen piika anopilleni. Pesin ja paikkasin kaikki hänen vaatteensa ja siivosin sekä leivoin hänelle.
Mieheni ei ymmärtänyt tilannetta. Hän väisti sen sanomalla, että yritä kestää.
Tilanne ei muuttunut vuosienkaan myötä. Anoppi oli vankasti sitä mieltä, että olin nainut itseäni "korkeammalta". Hänen mielestään minun olisi pitänyt naida vain vertaisiani.
Anopin silmissä en minä, enkä sukuni olleet puupennin arvoisia.
Avioliittoni on kestänyt 35 vuotta, mikä on anopille ollut kova paikka. Emme enää asu samalla tontilla, enkä ole piikana. Hän elää hoitokodissa.
Silloin nuorena jo päätin, etten ikinä, en ikinä halveksi miniöitäni.
Nyt olen anoppi ja olen päätöksessäni pysynyt.

Anoppini oli lapsuudessaan äärimmäisen köyhissä oloissa. Lapsia vaikka kuinka, äiti elätti perheen pyykinpesulla, isä oli Ameriikassa.
Anoppini lähti rippikoulun jälkeen maailmalle, yksin kauppa-apulaiseksi toiselle paikkakunnalle, löysi sieltä aviopuolison ja eli elämänsä rauhallisesti ja onnellisena työteliään ja huolehtivan aviomiehen rinnalla.
Hän oli minulle ihana anoppi.
Hän rakasti lapsia ja oli onnellinen, kun ei tarvinnut laskea joka suupalaa, minkä lapsille antoi. Hän ompeli kauniita vaatteita, piti kaikki lapsenlapsensa kintaissa ja sukissa ja auttoi taitamatonta miniää monin tavoin.

Hänen kuoltuaan vei 3 vuotta, ennen kuin saatoin tyhjentää hänen kaappinsa ja lipastonsa kesämökin kamarista. Hän olisi voinut tulla koska tahansa takaisin rakkaalle mökille, jos olisi halunnut.

Tätä kirjoittaessanikin vedet nousevat silmkulmaan, vaikka hän on lähtenyyt luotamme 27 v. sitten.

Yhden elämän oppitunti

Mummu, isäni äiti, äitini anoppi, oli äitini määräämässä täydellisessä lähestymiskiellossa.
Tapasin mummu säännöllisesti, joka kuukausi, koska toimitin hänelle eläkerahat. Äitini määräsi mistä en saisi puhua mummun kanssa, mitään kotiin liittyvää asiaa tai ihmistä ei saa mainita. Olin kuulustelussa aina mummun luona käyntini jälkeen. Piti katsoa äitiä suoraan silmiin, vastata heti äidin kysyessä mistä tai mitä mummu puhui, näin äiti tarkasti etten valehtele.
Äiti kertoi valheita mummusta koko kasvu iän.
Lapsena en näitä juttuja miettinyt, äidin käytöksen myötä olivat takkuisia. Äiti itse menetti arvostuksen ja uskottavuuden silmissäni, mutta varmasti kuulusteluilla oli jotain vaikutusta mummu suhteeseeni, ainakin rajasi tapaamismahdollisuutta.
Isä yritti joskus puolustaa mummua. Samasta syystä, kun äiti vihasi mummua, isä oli menettänyt esikoisoikeutensa periä kotitalo. Opiskelin siis hyvin kimurantin anoppi-miniä suhteen jo lapsena.
Tärkeintä oli kuitenkin omat huomioni mummusta:
Mummu oli oikeuden mukainen. (Hänen vierailujensa aikana, minua ei rankaistu siskosten tekosista, mummu ei antanut)
Mummu ei puhunut pahaa yhdestäkään ihmisestä, ei edes "huumorilla"
Mummu ei ikinä sekaantunut äidin löpinöihin eikä jatkanut juoruja.
Mummu nosti äidin ylös raskaus masennuksesta, kaksi kertaa, syntyneen vauvan kuoltua. (äiti vihasi siitä mummua; pakotti hänet nousemaan sängystä)
Mummu kiitti äitiä hyvästä kodin/huushollin hoidosta. (äiti syyti kyttäämisestä, mistäs muuten tietää miten hän kotia hoitaa)
Mummu oli hyvä talousihminen leipuri ja tilanhoitaja.(Asian sain tarkasti tietooni aikuisena)

Äitini oli lapsellinen juoruilija, joka mielikseen sotki ihmisten asioita.
Äitini päätti kahden lapsensa olevan vanhuuden turva ja kotityön tekijänä maatalossa. Poikamies renki meni kuitenkin kihloihin. Morsian ammuttiin lennosta, ennen taloon laskeutumista. Kahta emäntää ei talossa tarvita.
Lähdin toiseksi viimeisenä sisarista ja ehdin katsella äidin käytöstä siskojen saapuessa vierailuille. Aikojen perästä vasta tajusin ilmeen/käytöksen tarkoittavan piiloteltua kateutta.
Äitini ilmoitti jo ennen lastenlasten syntymää, yhtäkään mukulaa ei syliinsä ota.

Miehen äiti oli kuollut jo vuosia ennen kuin tapasin X-mieheni. Sukuvälejä tähän sukuun ei ollut.

Olen aina rakastanut lapsia. Äiti sai viimeisen 46v. minä silloin 16v. äiti ei jaksanut vauvaa hoitaa minä hoisin.
Itselläni kaksi lasta joiden teko ilmoitettiin suvulle jo kuukausia ennen tekemistä.
Se oli äidilleni katkera paikka.
Karkasin kotoa 19 vuotiaan.
Siitä asti on elämäni ollut omissa käsissäni.

Olen lasteni kasvaessa tehnyt selväksi niin kauan kuin jaamme yhteisin ulko-oven vastaan kodista ja toimeentulosta.
Olen tehnyt selväksi jokainen vastaa omasta kodistaan.
Nyt olen mummu ja avoanoppi.
En puutu millään lailla lasteni elämään.
Lapsenlapsen otan hoitoon aina kun vain saan.
En avusta lapsiani rahallisesti.
Lapsenlapselle avasin tilin johon menee pienisumma joka kuukausi käyttöoikeus vain hänellä täytettyään 18 vuotta.
Poikani/Miniäni eivät pyytele lahjoja tai tavaroita eivätkä kinua rahallista tukea.
Mummuna opettelen neulonnan, toiveeni on pitää lapsenlapsi sukissa tumpuissa ja neuleissa. Isomummini oli ompelija, hänen perintöään hallitsen ompelun.

Minua onnisti, sain hyvän miniä.
Ei polta, juo, kiroile.
On siisti, puhdas, järjestelykykyinen, nätti, kiltti, hyväsydäminen, liikunnallinen, huolehtii itsestään ja ulkonäöstään.
Nuoreten koti on puhdas ja siisti, persoonallinen ja kaunis.

:) Itse olen samanlainen anoppi kuin oma äitini on ollut; en puutu lasten elämiin mutta tuen tarvittaessa. En morkkaa heidän puolisoitaan, vaikka totuuden nimissä yhdessä olisikin morkkaamista! ;) Mieheni suku kyllä aikoinaan kohteli minua kaltoin, varsinkin anoppini. En onneksi ole ottanut häntä esikuvakseni anopin roolissa, sillä niin paljon se antaa, kun on hyvät välit kaikkien kanssa, niin lasten kuin heidän puolisoittensakkin. :)