erosin jokunen aika sitten neljän vuoden avoliitosta.lapsikin syntyi mikä onkin ihana asia mutta en vain tunnu pääsevän yli enkä ympäri suhteesta.seurustelinkin tämän suhteen jälkeen mutta vertasin koko ajan miestä edelliseen.yhdessä kun asuimme lapsen isän kanssa oli sellaista että kaks viikkoa hyvin ja kaks viikkoa riitelyä....eikä se ollut mitään pientä riitelyä....silti sydämmeni on jäänyt hänelle ja haluaisin perheeni takaisin yhteen.olemme tällä hetkellä hyvissä väleissä ja joskus vietän aikaanikin hänen luonaan mutta aina kun tiedän että joudun lähtemään niin itku tulee ja silti koko ajan haen elämääni muita miehiä koska pelkään yksin oloa.loppujuen lopuksi vain satutan itseäni mutta en pysty sitä lopettamaankaan.....en haluisi jatkaa elämääni tällä tavalla.....
kaipaus
lonely
41554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi, kun kuulosti tutulta tuo sinun tarinasi. itse erosin puoli vuotta sitten miehestä, kahden lapseni isästä, jonka kanssa asuin yhdessä yhdeksän vuotta. olisin luullut että pääsen hänestä helposti yli, niin vaikeeta yhdessäolomme välillä oli. mutta nyt jopa tunnen lievää katumusta, vaikka tiedänkin että paluu saman katon alle olisi mahdotonta. päätimme kuitenkin aloittaa suhteemme puhtaalta pöydältä, puhuimme asiat läpi ja jatkamme nyt seurustelua. hän katuu tekemiään virheitä ja haluaisi muuttaa takaisin kotiin, vaikka olen sanonut kymmeniä kertoja etten pysty hänen kanssaan enää asumaan, jo pelkästään lastenkin takia. ja nyt, vaikka olemmekin jälleen yhdesssä, asumatta yhdessä, kaipaan häntä valtavasti. soittelemme päivittäin, vietämme lasten kanssa aikaa hänen luonaan ja hän vierailee meillä monta päivääkin perättäin.... olen jo alkanut epäilemään kärsiväni läheisriippuvuudesta ...;) niin ironista tämä on...
kuulostaa tosi surulliselta!
mutta jos ei peli vielä olekaan menetetty?..menkää yhdessä jollekin parisuhdeneuvojalle ja yrittääkää löytää syy siihen teidän riitelykierteeseen. Tehkää töitä suhteenne eteen :)
Kuulostaa ettet kestä yksinoloa ollenkaan..ei kovin normaalia. Tietääkö exäsi sinun muista miehistä?
Kyllä hän on hyvin tietoinen muista miehistä ja hyväksynyt sen.Tiedän kyllä senkin että kärsin läheisriippuvaisuudesta mutta kyllä se rakkauskin on siellä sydämmessä tallella....molemmilla....