JOUDUIN IHMISOIKEUSLOUKKAUKSEN KOHTEEKSI

Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Sellaisen kohteeksi jouduin, kun työviikon päätteeksi kavereiden kanssa istuessani kaksi kaunista nuorta naista tuli Tampereella pöytäämme. Vasta myöhemmin minulle selvisi että heilla oli tarkoitus saada ainakin kaksi meistä mukaansa ja myös tuhlaamaan kovalla työllä hankitut rahat. HELEVETTI! Ihankuin oltais oltu jotain luusereita, jotka ei ilmaiseksi saa pillua. Onneksi houkuttelu loppui, kun keksin sanoa itse vielä kovemman hinnan.
Sanotaan, että prostutuutio aiheuttaan uhreilleen mielenterveys- ja terveysongelmia sekä sosiaalisia ongelmia. Onneksi oma mielenterveys säilyi, kun rahat säilyi omassa taskussa. Terveyskään ei vaarantunut, kun ei tullu hankittua pitkää listaa mahd. tauteja.

Säälitti kyllä pistää myyntiyritykset poikki. Naiset olivat nimittäin tosi mukavia aluksi...

Onko muilla kokemuksia seksikaupan uhriksi joutumisesta? Maksaa nyt seksistä. Sitähän saa muutenkin. Voisi ehkä ymmärtä jos olisin kehitysvammainen tai ihmissuhdekääpiö tai tosi vanha tai jotain.
11806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olin vähän liian humalassa, myönnetään...

Arvostelukyky ei ehkä ollut parhaimmillaan.

Viereeni liimautui kaunis, mukava ja muutenkin ihana nainen. Aikaa meni ehkä tunti siihen kuin jo olin menossa naisen kanssa "hänen kotiinsa". No siellä tuli tehtyä temput ja omasta mielestäni hyvin.

...Mutta sitten nainen pyysi maksun. Enpä minä siihen suostunut. Palkinnoksi tuli napakka potku kiveksille ja uhkailut päälle. Poistuin kuitenkin tilanteesta, mutta täytyy sanon että potkun lisäksi tuli jonkinlainen henkinen kolaus tilanteesta. Kyse olikin rahasta eikä muusta.

Äänestä
  • Kiitä onneasi, minulta meni pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa 300€. Arvatkaapa v...ttiko seuraavana päivänä. 300€ kankkulan kaivoon enkä oikein edes muistanut mitään koko hela hoidosta. Morkkista pahensi vielä sekin että olin silloin jo tavannut vaimoni.

    Hyvä puoli oli se ettei sen jälkeen ole tullut paljon tolloiltua alkoholin kanssa. 300€ yössä tekee kyllä aika hyvät kuukausitulot.

    Äänestä

  • Kävi samoin kirjoitti:

    Kiitä onneasi, minulta meni pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa 300€. Arvatkaapa v...ttiko seuraavana päivänä. 300€ kankkulan kaivoon enkä oikein edes muistanut mitään koko hela hoidosta. Morkkista pahensi vielä sekin että olin silloin jo tavannut vaimoni.

    Hyvä puoli oli se ettei sen jälkeen ole tullut paljon tolloiltua alkoholin kanssa. 300€ yössä tekee kyllä aika hyvät kuukausitulot.

    Tuskinpa hän sinuun koko yötään käytti.

    No hyvä että olet viisastunut.

    Äänestä

  • Kävi samoin kirjoitti:

    Kiitä onneasi, minulta meni pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa 300€. Arvatkaapa v...ttiko seuraavana päivänä. 300€ kankkulan kaivoon enkä oikein edes muistanut mitään koko hela hoidosta. Morkkista pahensi vielä sekin että olin silloin jo tavannut vaimoni.

    Hyvä puoli oli se ettei sen jälkeen ole tullut paljon tolloiltua alkoholin kanssa. 300€ yössä tekee kyllä aika hyvät kuukausitulot.

    Olit tytön eka, toka tai kolmas poka.
    Näin runollisesti sanottuna.

    Prostituution pitäisi olla valtion monopoli niin kuin alkoholikin. Eikä humalaisille saisi tarjoilla. Vitsi vitsi.

    Äänestä

  • xx Poka kirjoitti:

    Olit tytön eka, toka tai kolmas poka.
    Näin runollisesti sanottuna.

    Prostituution pitäisi olla valtion monopoli niin kuin alkoholikin. Eikä humalaisille saisi tarjoilla. Vitsi vitsi.

    Noin tietysti mutta kuka hullu seksistä maksaa, pitää olla aikasta kännissä kyllä.

    Äänestä

  • Kurre_Orava kirjoitti:

    Noin tietysti mutta kuka hullu seksistä maksaa, pitää olla aikasta kännissä kyllä.

    Tässähän meillä on oiva keino vahentää prostituutiota.

    Äänestä

  • Hyvä Kurre kirjoitti:

    Tässähän meillä on oiva keino vahentää prostituutiota.

    Eikös ruotsissa ole ollut puhetta laista jonka mukaan juopuneen naisen kanssa rakastelu rinnastetaan raiskaukseen. Helppoha siitä olisi vetää laki joka kieltää kieltää seksin juovuksissa kokonaan.

    Tietenkin feministiseen henkeen siten, että mies on syyllinen jos nai kännistä naista sekä, että mies on syyllinen jos nai kännissä.

    Ottakaa nyt feministitkin kantaa. Tässähän tulee ihan hyviä lakialoitteita. :)

    Äänestä

Onko mitään muuta syytä ostaa seksiä kuin ostajan kyvyttömyys solmia suhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Vai onko ammattilaiset niin paljon taitavampia kuin muut, että kannattaa maksaa aika paljonkin.

Vai onko syynä se että se on "kiellettyä". Tulee jännitystä elämään.

Kertokaa nyt tietämättömälle? Maailmahan on puolillaan naisia jotka itsekkin tykkäävät seksistä. Eivätkä kaikki halua edes sitoutua. (Sama koskee myös miehiä)

Äänestä
  • Joskus ärsyttää kun naiset soittelee ja pyytää päiväkahville, aamukahville tai iltakahville jne... vaikka olisi menossa lenkille tai salille tai hyppäämään kavereitten kanssa laskuvarjolla, pahimmillaan töihinkin. jne... No on se joskus ihan kivaakin.

    Äänestä

  • Large kirjoitti:

    Joskus ärsyttää kun naiset soittelee ja pyytää päiväkahville, aamukahville tai iltakahville jne... vaikka olisi menossa lenkille tai salille tai hyppäämään kavereitten kanssa laskuvarjolla, pahimmillaan töihinkin. jne... No on se joskus ihan kivaakin.

    Jopas on tosimiehet eksyny feministipalstalle.

    Voisit ihan muuten vaan heittää numeron tai osoitteen. :)3 -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

APUVA... kirjoitti:

Prostituutio on yksi maailman yleisimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Sellaisen kohteeksi jouduin, kun työviikon päätteeksi kavereiden kanssa istuessani kaksi kaunista nuorta naista tuli Tampereella pöytäämme. Vasta myöhemmin minulle selvisi että heilla oli tarkoitus saada ainakin kaksi meistä mukaansa ja myös tuhlaamaan kovalla työllä hankitut rahat. HELEVETTI! Ihankuin oltais oltu jotain luusereita, jotka ei ilmaiseksi saa pillua. Onneksi houkuttelu loppui, kun keksin sanoa itse vielä kovemman hinnan.
Sanotaan, että prostutuutio aiheuttaan uhreilleen mielenterveys- ja terveysongelmia sekä sosiaalisia ongelmia. Onneksi oma mielenterveys säilyi, kun rahat säilyi omassa taskussa. Terveyskään ei vaarantunut, kun ei tullu hankittua pitkää listaa mahd. tauteja.

Säälitti kyllä pistää myyntiyritykset poikki. Naiset olivat nimittäin tosi mukavia aluksi...

Onko muilla kokemuksia seksikaupan uhriksi joutumisesta? Maksaa nyt seksistä. Sitähän saa muutenkin. Voisi ehkä ymmärtä jos olisin kehitysvammainen tai ihmissuhdekääpiö tai tosi vanha tai jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu