itkettää..

mäki oon ollu laihiksel ja aina mä sit rupeen herkuttelee! joku viikko menee sillee iha terveellisel ruokavaliol mut sit ei enää voi vastustaa... ja bulimiaki koettu enkä oo nyt pitkään aikaa oksennellu:D mut pelkään et kohta sitä taas joutuu samaan kierteeseen:/ kaikkee sitä on tullu kokeiltuu vaikka oon vasta 14.v.

Minulla menee keskimäärin 0,8 Kg viikossa pois siten, että syön maanantaista perjantaihin n. 1000 Kcl per päivä. Lauantaiaamuna sitten on aina viikon punnitus, joka merkitään muistiin.

Lauantaina ja sunnuntaina sitten saan syödä niin paljon, kuin vain jaksan. Ja maanantaina sitten taas jatketaan 1000 Kcl:n dieettiä lauantaiaamuun saakka.

Se on siis erittäin helppoa, kun tietää, että taas viikonloppuna saa syödä. Eli on siis ihan luvallista "repsahtaa", vaikka siis ne viikonloppusyömiset eivät ole mitään repsahtamisia, vaan kuuluvat asiaan.

Suositten tällaista dieettiä KAIKILLE!!!

Juo lasi (huom. vain yksi lasillinen) kotikaljaa (ei vahvempaa esim. keskikalja)aamupalan yhteydessä.

Toinen neuvo liittyy puolukkaan, jolla sain itse painoni putoamaan:
käytä päivittäin puolukkaa soseutettuna tai puolukkapuurona (maistuu paremmalta).
Nämä neuvot ovat ns. vanhan kansan oppeja, jotka ovat tänä kirjaviisauden aikana unohtuneet.

Itke, jos se sun oloa helpottaa, mutta sen jälkeen ei kannata syöpöttelyään jäädä murehtimaan. Koettu on, pahentaa vain laihdutuspyrkimyksien onnistumista. Sen sijaan kannattaa suunnata sekin energia sen miettimiseen, MIKSI äsken tuli syötyä. Ja tää ei onnistu, ellei ole täysin rehellinen itselleen. (Muiden antamat käytännön vinkit on hyviä ja niitä täällä on paljon, mutta ei niistä ole apua, jos ei pysty hallitsemaan omaa käyttäytymistään...)

Laitan tähän oman valaistumiseni (tai tilitykseni), jos siitä vaikka jollekulle olisi jotain apua. Viime vuoteen asti olen aina ollut suht normaalipainoinen. Aina olen pitänyt itseäni kuitenkin lihavana, vaikka vasta jälkeen päin vanhoista valokuvista olen todennut, että hei, mähän olen oikeasti joskus ollut laiha. Mutta aina sitä vain näkee itsensä jotenkin lihavampana kuin on. No, olin tuolloin lukiossa, joten pieni tyhmyys sallittakoon.

No, vuosi sitten jouluna kauhistuin, kun vaaka näytti 80 kg (olen 179 cm). Olin kyllä ihmetellyt, kun vanhat vaatteet ei mahtuneet päälle, tai joku lempipaita näytti kummalliselta yllä. En vain jotenkin ollut huomannut koko asiaa, kunnes kilot sitten kerralla iskivät ja itkuhan siitä pääsi. Olin lihonut noin 8 kiloa puolessa vuodessa. Luvut ovat jonkun mielestä ehkä pieniä, mutta pointti on tuo lihomisnopeus.

Kuukausi taisi mennä surkutellessa omaa oloa, kunnes yks päivä sisuunnuin itseeni, ja päätin ottaa kiloistani selvää. Istuin alas ja pohdin rehellisesti, mistä kilot olivat tulleet. Ja totuushan oli, että eivät ne mitenkään vahingossa olleet mukaan hiipineet, vaan olin vain masennukseeni ja ahdistukseeni kuluttanut aikaani syömällä jotakin. Ei tarvinnut olla edes mitään hyvää, kunhan vain söi. Ja todellakaan ei ollut nälkä!

Jotenkin vaan päässä napsahti, että ei tän nyt näin vaikeaa pitäis olla. Lähinnä mut varmaan säikäytti se, että olin päästänyt itteni lihoon niin nopeesti, ja ajatus siitä, että kilot jatkais lisääntymistään samalla vauhdilla, jos mä en tekis jotain, kauhistutti vielä enemmän.

Siitä se sitten alkoi. PUOLI VUOTTA meni seitsemän kilon tiputtamiseen. Tämän toteutin osittain 1200 kcl: dieetillä, johon lisäsin kyllä kaloreita liikunnan mukaan. Osan ajasta söin vain normaalisti, jotta paino ei alkais ainakaan nousta. Ja aina kun teki mieli alkaa syömään jotain, pysähdyin aatteleen, että miks mun nyt taas pitäis saada jotain ruokaa. Ja usein se edelleenkin oli sitä lohdun ja ajanvietteen hakemista. Eli vaikka olin jo tiedostanut ongelman, niin silti sen hallitseminen oli tosi vaikeaa.

Kesän jälkeen on tippunut vielä 2 kiloa, eli nyt paino on 71 kg, ja tästä eteenpäin tavoitteena on enää kiinteytyminen. Onneksi jäin koukkuun jumppaan, ja sain samaan syssyyn sekä painonhallintakeinon, kunnonkohotuksen ja ajanvietteen uuden harrastuksen muodossa.

Pointtini on siis se, että jos sä tiedostat, miksi syöt, sä voit saada ongelman hallintaan. Ja jos et enää tunne pakottavaa tarvetta ahmia, syöt todennäköisesti vähemmän ja painonnousu pysähtyy. Jonkin ajan päästä voi aloittaa laihdutuksen terveellä järjellä (täällä on kaikenlaista koulukuntaa, kunnioitus heille, mutta itse noudatin vain ”ei-stressiä-ruuasta”-dieettiä – en oo ikinä syönyt niin paljon jäätelöä, kuin viime kesänä. Kunhan kalorit pysy kohdallaan, viis yhdestä tuutista). Terve järki tarkoittaa siis sitä, että asetat realistiset tavoitteet, esim. 10 kiloa, KUNNES olet tavoitepainossa. Ja tämä ei tarkoita, että tavoitepainoa ei sitten tarvitse ikinä saavuttaa, jos ei ole konkreettista päivämäärää.

Joillakin tietysti tarkat aikataulut toimii, mutta esim. sunkin kohdalla ne näyttää tuovan vain lisäpaineita. Mieti siis ensin, miksi ahmit, ja yritä sitten löytää ratkaisu ongelmaan. Mä joudun edelleen sanomaan itselleni suurin piirtein ääneen, että ”Ei, sun ei nyt tarvitse syödä koko sipsipussia kerralla, vaan voit syödä loput vaikka huomenna tai viikon päästä”. Voi kuulostaa naurettavalta, mutta niin perso mä kaikelle vaan oon.

Että tällaista:)