Mikä hitto..

En tiedä ollenkaan mikä minulla on, en tiedä mille foorumille olisi pitänyt tämä laittaa, jotenkin omituinen tilanne.
Tavallisesti, kun minä kaipaan seuraa ei kumppanini vastaile tekstareihini, nyt viimeisen viikon aikana asia on kääntyny ns. päälaelleen. Minua ei enää huvita laittaa tekstareita tai yksinkertaisesti edes vastata ja keksin milloin minkäkinlaisia tekosyitä, että olin tekemässä jotain muuta, unohdin jne, vaikka kulta on ollut koko ajan mielessä. Tästä tulee itselleni paska olo ja tuntuu hyvin hyvin yksinäiseltä, vaikka kyllä se tuntui silloinkin, kun mein Herr ei kovin pikaisesti/lainkaan vastanut. Eikä viestettely nytkään ole tavallista runsaampaa, 0-4 viestiä/pv. vastausaika n. 3-5 tuntia, eikä muutenkaan usein nähdä, kera viikkonon tai kahteen ja silloinkin n. tunti. Eikä enää paljoa halutakaan, pikemminkin minua alkaa masentamaan, kun huomaan, että häntä haluttaisi.
Jessöör, miksi hitossa teen tällaista? Onko tämä jotenkin yleistä naisille? Kyse ei ainakaan ole huonosta omatunnosta pettämisen vuoksi tai sellaista.
2572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...Mikset vastaa mun viesteihin?

Äänestä

että tuollaista tapahtuu.. se on ihan normaalia.. aikaa myöten huomaat miten teidän käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Triumph of Time kirjoitti:

En tiedä ollenkaan mikä minulla on, en tiedä mille foorumille olisi pitänyt tämä laittaa, jotenkin omituinen tilanne.
Tavallisesti, kun minä kaipaan seuraa ei kumppanini vastaile tekstareihini, nyt viimeisen viikon aikana asia on kääntyny ns. päälaelleen. Minua ei enää huvita laittaa tekstareita tai yksinkertaisesti edes vastata ja keksin milloin minkäkinlaisia tekosyitä, että olin tekemässä jotain muuta, unohdin jne, vaikka kulta on ollut koko ajan mielessä. Tästä tulee itselleni paska olo ja tuntuu hyvin hyvin yksinäiseltä, vaikka kyllä se tuntui silloinkin, kun mein Herr ei kovin pikaisesti/lainkaan vastanut. Eikä viestettely nytkään ole tavallista runsaampaa, 0-4 viestiä/pv. vastausaika n. 3-5 tuntia, eikä muutenkaan usein nähdä, kera viikkonon tai kahteen ja silloinkin n. tunti. Eikä enää paljoa halutakaan, pikemminkin minua alkaa masentamaan, kun huomaan, että häntä haluttaisi.
Jessöör, miksi hitossa teen tällaista? Onko tämä jotenkin yleistä naisille? Kyse ei ainakaan ole huonosta omatunnosta pettämisen vuoksi tai sellaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu