Olen seurustellut kolme vuotta mieheni kanssa ja ainoa ongelma suhteessamme on anoppini. Hän on useimmiten minulle oikein mukava ja mielinkielin, mutta mm. humalassa hän on usein "avautunut", kuinka minä olen aivan väärä ihminen hänen pojalleen ja kuinka minä pakotin mieheni kihloihin kansssani (tosiasiassa mies kosi). Anoppini on taas aamulla oma mielistelevä itsensä ja niin miellyttävä olevinaan. Miehelleni en ole puhunut vielä mitään näistä "anopin avautumisista", en ole halunnut sotkea heidän välejään.
Oen väsynyt tähän näyttelemiseen, kuinka kaikki on hyvin ja nautin vierailuista heidän luonaan. Mieheni vanhemmat ovat kuitenkin tärkeitä miehelleni ja tuleville lapsillemme, enkä haluaisi välejä lopulisestikaan sotkea.
Toinen miniä taas on niin ihana ja kultainen anopin mielestä, vaikka käyttäytyykin huonosti mieheni veljeä kohtaa. Nainen on pomottaja ja marttyyri. Itse yritän olla oma iloinen itseni, mutta nyt tämä alkaa jo todella tympimään.
Siispä, auttakaa minua päättämään. Nostanko kissan pöydälle ja kysyn mikä on vinossa ja miksi hän vihaa minua vai tyydynkö teeskentelemään hymyileväni? Mieheni on minulle kaikki kaikessa enkä koskaan haluaisi häntä loukata haukkumalla hänen äitiään. Onneksi appiukko on edes ihana, muuten vierailut siellä olisivat aivan helvettiä..
Oen väsynyt tähän näyttelemiseen, kuinka kaikki on hyvin ja nautin vierailuista heidän luonaan. Mieheni vanhemmat ovat kuitenkin tärkeitä miehelleni ja tuleville lapsillemme, enkä haluaisi välejä lopulisestikaan sotkea.
Toinen miniä taas on niin ihana ja kultainen anopin mielestä, vaikka käyttäytyykin huonosti mieheni veljeä kohtaa. Nainen on pomottaja ja marttyyri. Itse yritän olla oma iloinen itseni, mutta nyt tämä alkaa jo todella tympimään.
Siispä, auttakaa minua päättämään. Nostanko kissan pöydälle ja kysyn mikä on vinossa ja miksi hän vihaa minua vai tyydynkö teeskentelemään hymyileväni? Mieheni on minulle kaikki kaikessa enkä koskaan haluaisi häntä loukata haukkumalla hänen äitiään. Onneksi appiukko on edes ihana, muuten vierailut siellä olisivat aivan helvettiä..
Vastaukset 27
Vanhimmat
on yleensä yhtä kuin Ongelma..
Minä olen kestänyt juoruilevaa, dominoivaa ja kärsänsä kaikkeen työntävää anoppia kohta kolmekymmnentä vuotta. Loppu ei edes häämötä vielä, niin sitkeä tervaskanto se on. Toisesta korvasta sisään ja toisesta samantien ulos! Sillä pärjää. Ja jos ei pärjää, voi muuttaa jonnekin tarpeeksi kauas.
pelkkää yleistystä ja siksi vahingollista! Mun mielestä sun kannattaa ehdottomasti kertoa sanasta sanaan miehellesi, mitä äitinsä sanoi, olethan miehesi läheisin et anoppisi. Toivottavasti asiat korjaantuvat, vaali rakkauttasi! Miettikää sitten yhdessä tämä ongelma, tärkeintä on teidän kahden yhteisymmärrys.
on jostain kotoisin: kokemuksesta!
Mitä h*****tiä auttaa puhua miehelle, keskustella miehen kanssa hänen äidistään? Ei miehen äiti ole miehelle ongelma, eikä hän sitä sillä tavalla näe. Miehen äiti on miehen ensimmäinen nainen, on ollut, on nyt ja tulee olemaan.
Luuletko tosiaan auttavan, jos valittaa miehelle anopin käytöksestä? Miehen vastaus on: no se nyt on sellanen, ei siitä kannata välittää, ei se ikuisesti elä, annetaan sen olla, se on vanha ihminen ja kyllä kait sekin jotain tietää, älä ole niin herkkänahkanen..........
Tosimies hoitaa äitinsä ja vaimonsa asiat kuntoon, jos niitä ei saa kuntoon, silloin lopetetaan yhdessäolo anopin kanssa.
Mies on se joka tällaisissa asioissa tekee ratkaisut, hän on nämä henkilöt yhteen saattanut ja on heille molemmille se läheinen.
Te naiset olette hölmöjä jos ette tätä tajua, annatte miehenne liueta tilanteesta.
Niin kauan, kun antaa mennä toisesta korvasta sisäään ja toisesta ulos, saa vittuiluja kuunnella. Pitää päättää haluaako olla ihminen vai kynnysmatto. Kynnysmattona saa kynnysmaton kohtelun.
Siinä vaiheessa kun lapset aikuistuvat, ei äidin tule enää olla se tärkein ihminen. Oman puolison kanssa perustetaan oma koti -siksi sitä omaa partneria sanotaan elämänkumppaniksi. Jos minun mieheni kertoisi, että isäni tai äitini on puhunut hänelle loukkaavasti tai epäillyt hänen kykyään olla mieheni, voit olla varma, että vanhempani saisivat kuulla asiasta ja moiset kommentit esitetään viimeisen kerran.
Todellakin asettuisin mieheni rinnalle.
Tämä on minun elämäni, minun valintani, minun mieheni. Ei äitini mies. Ei isäni mies. Minun. Arvostelemalla miestäni he arvostelisivat minua ja elämäntyyliäni. Loukatessaan miestäni, he loukkaisivat minua. Minä olen aikuinen ihminen, eikä siihen heillä oikeutta olisi. Luojan kiitos, moista puuttumista ei minun tarvitse pelätäkkään ihan oikeasti.
Kun pojalla ei ole ongelmaa äitinsä kanssa, Hän valitsee naisen, joka samankaltainen äidin kanssa.
Silloin, kun kyseessä on sitten voimakas käskevä ja muut jyräävät luonteet alkaa salamointi.
Eniten "sorrettua" Miniää kyrsii, iän ja pitemmän kanssaelon antama varmuus kommunikoida pojan/miehen kanssa. Mikäs sen hirveämpää, kuin joku, joka suunnilleen tietää miten mieheni käyttäytyy missäkin tilanteessa, minä en osaa lukea enkä ymmärtää mitään. Haulikkoahan siinä tarvitaan.
vain sinne Muumilaaksoon.
Olen kanssasi TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!
toimivat tällä tavalla. Jatkuvasti antavat äitinsä kohdella vaimoansa miten haluaa.Taitaa mieskin olla hakoteillä kumman naisen kanssa oikeasti elää. Kahden naisen -kauppa kun ei tule koskaan tyydyttämään molempia osapuolia.
ei akkojen välisiin juttuihin puutu.
Hyvällä itsetunnolla varustettu nainen pärjää, eikä anopin temput ja puheet todellakaan hetkauta!
tosimies juuri puuttuu akkojen välisiin kun kerran on ne akat yhteen saattanut. Se ei ole mies, joka ei uskalla puuttua rakkaittensa asioihin.
Tämä oli niin hyvä jonkun miehen kirjoitus, että kopioin sen tähän:
mitä helvettiä te oikeen ruikutatte..
nykyään on jokaisella oikeus sanoo kyllä ja ei.
jos ei oo kanttia sanoo tarviikos siinä muille riekkua mimmosia anopit on. jos ei miellytä välit poikki. muuten älä sit ruikuta. meillä oli anoppi (miehen äiti) asumasa kax vuotta ja sit rupes määräämään mun vaimooni ja haukkuun tyhjätaskux....lähti tunnin päästä kuormaautolla... mielestäni olin oikeudenmukainen.. herra talossa ollapitää ettei pääse akat keskenään tappeleen. ajatelkaa evoluutioteoriaa. vittuako roikutte mammanpojan nurkissa
Mutta tarvitseeko anopin parjaamista oikesti kuunnella ja niellä se kaikki? entäpä kun asetelma on toinen (vävy ja anoppi) Miltäpä se tuntuisi kun vaimo jauhaisi että, luulet omiasi, ei se sillä tarkoittanut mitään, se on nyt vaan semmonen... Tiedän et miehet ei ota asioita niin henkilökohtaisesti mutta tarvitseeko sellaista kohtelua kestää? Jokainenhan koemme asiat eri tavalla mutta jos jokin loukkaa OIKEASTI toista niin se loukkaa ja jos vaimo / mies tietää ja tuntee puolisonsa niin eikö silloin olla puolison puolella. On miehiäkin jotka ovat herkempiä kuin toiset. Ja eikös ne konfliktit tule juuri silloin anopin ja miniä välille kun kaksi hyvän omantunnon omaavaa ottaa asioista selkoa. Me ihmiset kun ollaan niin erillaisia ja näemme asiat välillä niin erillailla. Kohtele toista kuin itse haluaisit itseäsi kohdeltavan. Mikään ei tunnu pahemmalta kuin ukko seisoo vieressä ja anoppi jauhaa sittiäsnä ja mies antaa sen tapahtua. Yritä siinä pitää puoles kun mieskin on anopin kans samaa mieltä. Ja kotona on mahtava riita ,kun vaimo ilmaisee pahan mielensä. Tätähän se on ja tulee olemaan.Minkäs teet...aikuisten oikesti!
anoppisi kanssa jos se on niin vaikea ?
Anna miehesi hoidella asiat sinne suuntaan ja hiljene sinä kokonaan, kun anopin välisistä asioista on kyse.
Kuka sinut pakottaa olemaan tekemisissä ? Miehesikö ?
Ei miniän tarvitse kilpailla anoppia vastaan.
Toivottavasti sinun haulikkosi tarkoittaa keskustelua...
En usko erilläänolemisen autuuteen. On vielä vaarallisempaa pysytellä erossa anopista; annat täten anopille luvan lirkutella pojalleen, Sinun selkäsi takana, etkä voi sanoa mitään vastaan. Tämä saattaa myrkyttää miehesi mielen sinua kohtaan. Teeskentele ennemmin, mutta tulistu, jos tilanne anoppilassa tai kotona sitä vaatii.
Itseään ja perhettään saa suojella, ja anoppia en perheeseeni lue, kuten en omaa äitiänikään. Viimeistään yhteenmuutettaessa loppuu myös anopin vaikutusvalta teidän asioihin. Miehesi on tämä myös ymmärrettävä, vaikka kyseessä onkin hänen äitinsä. Sanoin äidilleni, kun anoppi muutama vuosi sitten innostui haukkumaan minut puhelimessa: lain silmissä Minä olen mieheni lähiomainen, ei anoppi, ehei, ei minun kodissani. Turha kuvitellakaan muuta. Vaikka tekisi useasti mieleni sanoa suorat sanat anopille, että soittaisitte vähemmän meillepäin, ettei teidän tarvitse jokaista asiaamme ja menoamme tietääm niin kuitenkin olen vaan ja istun ja hymyilen. Käyttäydyn toisin kuin anoppini, sillä Minut on kasvatettu kunnioittamaan toisia. Mutta en minäkään kaikkea loputtomiin kestä.
Ongelmani appivanhempien kanssa ovat tosin tällä hetkellä suhteellisen lieviä, tuppaavat "vain" soittelemaan miehelleni n. 2-3 kertaa viikossa, pidän tätä suhteellisen paljona, sillä itse soittelen omalle äidilleni n. kerran viikossa. Emme pyydä apua appivanhemmilta, kuin aivan hätätapauksissa, paitsi jos esim. auto hajoaa tien poskeen, kerran tapahtunut. Appivanhemmat pyytelevät koiranvahdiksi, autonkuljettajiksi, hanslankarin hommiin, muutaman tunnin varoitusajalla, silloin kun appi päättää, ettei itse viitsi.
Jos käsky käy juhlapyhinä anoppilaan, niin menet. Niin olen minäkin mennyt, feikkihymy huulilla. Jos henk.koht. pyyntöä ei anoppilaan tule, ja vain miehesi kutsutaan, niin menet joka tapauksessa. Istut vaikka sohvan nurkassa, mutta menet. Ryhmän ulkopuolelle jääminen on vielä pahempaa kuin siellä sisäpiirissä oleminen, tiedät ainakin missä mennään.
Mutta teet oman ratkaisusi, minäkin olen kokeillut molempia vaihtoehtoja vuoron perään.
Nyt on tuullut myötäistä anoppilasta, mitäköhän suurta palvelusta ne taas haluavat keväällä?
Mies on mies tässäkin asiassa. Vaikka minulla ei anoppia olekkaan, eikä anopin tyttöä, tiedän kyllä nämä kuviot.
on miniän händyssä.
Mitäs, jos ajateltaisiin vähän anopin eli pojan äidin kannalta.
Luulevatko kaikki, miniät ensisijaisesti, että vanheneva äiti haluaa passata poikaa ja tehdä hänestä "peräkammarin pojan" ihan vapaaehtoisesti?
Kuinka moni poika puhuu kaikki asiansa äitikullan kanssa ja vatvooo yksityiselämänsä hänen kanssaan, vaikka asuisi kotonaankin? Eiköhän aikuinen poika pidä omana tietonaan kodin ulkopuolisen elämänsä!
Kuinkahan moni poikamiehen äiti alkaa oikeasti pelätä aikuisen pojan lähtöä kotoa? Onhan poika jo ollut armeijassa ja silloin poissa kotoa. Kyllä äiti on huomannut, että ilman kotona vetelehtivää poikaa elämä on paljon helpompaa.
Tai sitten asia voi olla taloudellinen. Jospa poika maksaa puolet kodin menoista? Onko niitä poikia? Omani ei maksanut aikanaan, mutta olikin työttömänä osan aikaa, ja opiskeli toisen ajan.
Ymmärrän, jos poika on ainoa mies isossa omakotitalossa tai maatilalla. Silloin äiti tietenkin on pulassa, jos nuoret ja tekevät kädet lähtevät. Äiti joutuu miettimään omankin elämänsä uusiksi siinä tapauksessa.
Mutta miten vanheneva, ehkä jo pian eläkkeellä oleva äitimuori voisi puuttua lasten lainojen hankintaan tai asuntokauppoihin, lastenhoitoon jne. joista aina näillä palstoilla kauhistellaan.
Eihän niistä tiedä mitään ihminen, jolle nämä asiat itselleen on tapahtunut 25 v. sitten! Kaikki maailman asiat ovat menneet uusiin puihin, kun ei ole edes raha enää sama.
Elämänasenteetkin ovat muuttuneet, niin että miniä saattaa tulla sanomaan anopille, missä hänen rajansa kulkee. Sitä anoppi ei aikanaan ollut sanonut edes äidilleen, saati miehensä äidille.
Mutta kun miniä puuttuu jopa valokuviin ja esittää niiden oikeoppista esillä pitoa, niin olisin kyllä valmis kysymään, kuka puuttuu ja kenen elämään.
Varmasti moni anoppi ihmeissään tutustuu näihin vuodatuksiin ja huokailee, kuinka erilaisia ihmisiä maailmassa onkaan. Siitä nämä palstat tietenkin ovat hyviä, että anopit ehkä tulevat miettineeksi omaa suhtautumistaan seuraavaan sukupolveen.
Mahtaako miniöiden kesken tapahtua minkäänlaista itsetutkistelua lukuelämyksen jälkeen?
"Varmasti moni anoppi ihmeissään tutustuu näihin vuodatuksiin ja huokailee, kuinka erilaisia ihmisiä maailmassa onkaan. Siitä nämä palstat tietenkin ovat hyviä, että anopit ehkä tulevat miettineeksi omaa suhtautumistaan seuraavaan sukupolveen."
Minä en ainakaan saanut sellaista kuvaa, että olisit todella miettinyt suhdettasi poikaasi, tai että edes yrittäisit ymmärtää miniää.
Pyydät meitä ajattelemaan asioita anopin kannalta, ja seuraavassa virkkeessä jo haukut palstan miniöitä, kun he epäilevät kasvatusmetodejasi. Lopussa pyydät samanlaatuista itsetutkiskelua myös miniältä. No, saamasi pitää.
Asia on nyt vaan niin, että niin kauan kuin poika asuu kotona, ei hänellä ole myöskään elämää kodin ulkopuolella. Ja aivan takuulla haluat äitinä tietää, missä poikasi liikkuu illalla, ja kenen kanssa, ja aivan varmasti olet asettanut kotiintuloajankin. Ja kelloa tiiraat minuutin välein. Miettinyt olet sitäkin: minne minun poikani lähetettäisiin, jos Natoon liittyisimme? Ei minun poikaani noin vaan sotaan lähetettäisi.
Armeija ei tee pojasta miestä; eikä sitä tee myöskään äiti. Tähän pystyy vain nainen, poikasi aviovaimo. Armeija ja anoppi tekevät vain mammanpoikia, ajatelkaa nyt, ilman tyttöystävää oleva metsäretkellä kylmettynyt poika etsii suorimman tien kotiin, äidin luo, jossa odottaa ensihätään höyryävän tuore pulla, lasi maitoa ja saunan jälkeen pari pulloa kaljaa.
Varmaan olet kantanut huolta parikymppisen, jopa kolmekymppisen poikasi voinnista ja ruoansaannista, vaikka tämä asuisikin sen toisen naisen luona jo. Toit ehkä jonakin päivänä ruokaakin muassasi, eihän sitä tiedä, ehtiikö miniä töiltään kokata. Pyysit siinä sivussa, tai soitit, että tulisitko leikkaamaan ruohon tai korjaamaan piirongin kaapin, ja jos kännykän olet juuri hankkinut, niin siihen et itse osaa ohjelmoida numeroita. Ja videokin poksahti justiinsa.
Voivottelet, ett sus siunatkoon, ei sitä näin vanha ihminen enää asuntokaupoista, ja lainoista ja sun muista nykypäivän hössätyksistä mitään ymmärrä, aivan oiva taktiikka muuten. Tiedän muuten sattumalta, ja varmaan muutkin, että vanhukset ne vasta ovat teräviä ihmisiä, ei se ulkonainen raihnaisuus vie aivoilta terää, jollei dementia iske. Ja se taas tuo poikasi luoksesi, vaikket häntä juuri tuntisikaan. Älä pelkää, kyllä poikasi luonasi pysyy, tiukan paikan tullen. Ottaisit vaan miniäsi vastaan edes puoliksi yhtä suurella tunteella kuin oman poikasi. Jota et muuten kutsu mieheksi, kirjoituksesi missään vaiheessa. Koska näet hänet aina vain sinun poikanasi.
Maailma muuttuu, mutta perusasiat pysyvät samoina. Aivan varmasti sinäkin olet jossakin asiassa, jossain vaiheessa asettunut omaa äitiäsi, tai anoppia vastaan. Vaikka kiellät sen nykypäivän mahdottomilta miniöiltä. Et vain uskalla tunnustaa sitä meille muille. Onneksi on tällainen internet jopa keksitty, että voi tänne ikäihminen kirjoitella. Hyvin tuntuu muuten olevan moderni teknologia hanskassa, vaikka muualla puhuit, ettei noin vanha voi pysyä perässä. Uskonpa hyvinkin, että 25 vuotta sitten otettiin lainoja, hankittiin asuntoja ja hoidettiin muutama mukulakin siinä sivussa. Ja taisi se internet silloinkin olla jo olemassa. Ja oikeiden valokuvien esillepano kertoo aika paljon kodista, sen ilmapiiristä ja arvomaailmasta. Expuolison kuva ei kuulu hyllyn reunalle kun uusi miniä on tullut taloon, ei vaikka olisi vanhalta parikin mukulaa siunaantunut.
Johan sen sanoo vanha Erkkikin.
Paljonpa sait irti tekstistäni.
Kiinnostuneena luin analyysisi.
Vaikuttaa, että et osaa sisälukua, tai sitten olet niin kyyninen, että kuvittelet minun valehtelevan suoraa päätä.
Niin viitseliäs en kuitenkaan ole, koska en nyt ole syytettynä, vaan keskustelun näkökulmaa avartamassa. En mielestäni kirjoittanut sanaakaan kellontiiraamisesta, tai muusta ahdistelusta.
Mitä tulee armeijaan, niin se on käytävä. Sillä aikaa ÄITI kotona oppii, että pojasta on tulossa mies, joka selviytyy kodin ulkopuolella ilman huolehtivaa mammaa. Pilvin pimein on äitejä, joille tämä asia on iloinen uutinen.
Pilvin pimein on myös poikia, jotka lähtevät kotoa heti armeijan jälkeen.
Kirjoitukseni tarkoitus ei myöskään ole osallistua Natokeskusteluun.
Arvostelit sitä, että nimitin keskushenkilöä pojaksi. Mitä maailmassa olisit mahtanut sanoa, jos olisin sanonut häntä mieheksi? Varmaan olisit sitonut meidät säädyttömään suhteeseen!
Mutta harvan miniän nimi on Erkki. Se voi selittää osan tästä vuodatuksestasi.
johan sen tietää sokea Reetakin elämä kasvattaa pojista miehiä.
Elämän ei ole yksi ihminen; ei äiti, eikä puoliso.
Ei edes nämä kaksi yhdessä.
Poika / mies ei ole matkalaukku jota hilataa paikasta toiseen muiden tahdon ja unelmien täyttäjänä / takena.
Kumpikan ei omista miestä / poikaa.
Kumpikaan ei luovu omistamastaa matkalaukusta.
Mietit voiko anoppi vaikuttaa poikansa asioihin.
Mielestäsi ei voi esim. lainoihin ym...
Tiedän että voi jos poika on kasvatettu alistuvaksi, hän tottelee äitiänsä vaikka olisi naimisissa.
Naiset ovat tunnetusti hyviä manipuloimaan miehiä puoleensa ja varsinkin äidit poikiaan.
Toivottavasti sukupolvi on parantunut, sillä törmään vielä n.50 vuotiaisiin miehiin, joilla äidit elossa ja jotka pitävät pojistaan kiinni kynsin hampain. Pojan ei ole annettu koskaan itsenäistyä ja usein nämä 50v miehet ovat niitä joilta vaimo lähteneet.
Jossainhan täytyy olla vika jos mies asettaa äitinsä etusijalle eikä perhettään. Usein tuntui siltä, että kyse oli miehellä pelostakin, mitä äiti sanoo jos en tee niin kuin hän käskee.
Ruohonleikkuuta ym.. samalla anoppi sai udeltua missä mennään.Kuulinpa jälkeen päin anopin kyselleen mikä hänen pojissaan on vikana kun vaimot lähti.
Jos haluaa säilyttää rauhan perheessä on paras muuttaa kauas anopeista.
Olen miettinyt miksi isossa kirjassa sanotaan,mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa...miksihän vaimoille ei ole kirjoitettu samoin.
Minun äitini ja isäni eivät koskaan puuttuneet elämäämme, äitini piti exääni hyvänä miehenä.
(Ex-anopille ei kelvannut vävytkään.)
Jostain kumman syystä äitini kuitenkin pitää veljeäni edelleen pikkupoikana ja käyttäytyy juuri kuten tälle palstalle kirjoittavat miniät kertovat.
En kadehdi veljeni osaa, yritän puhua äidilleni järkeä. Ei näytä menevän perille. Ei muista mitä ongelmia hänellä itsellään oli anoppinsa kanssa.
Olisko syy siinä, että omat ongelmat siirretään seuraavalle sukupolvelle???
Itselläni on aikuisia poikia ja tyttöjä ja olen päättänyt etten sekaannu millään tavalla heidän elämäänsä. Olen sanonut, että jos neuvoja jossain asiassa tarvitsette kysymään voi tulla.
Huvittavinta vain on se, että poikani on valittanut, että en ole riittävän kiinnostunut heidän elämästään. Niinpä kerroin miksi teen niin kuin teen.
Olet oikeassa..ilman kotona vetelehtivää poikaa... kasvatin omani siihen, että kotoa lähdetään heti kun lukio/amis käyty. Lähdettiin sitä ennenkin, jolloin ei edes ollut mitään tukeja yhteiskunnalta tarjolla ja pärjätty on. En usko, että uusi sukupolvi olisi huonompi. Tietokin kaikesta on lähempänä kuin koskaan.
Heität ajatuksia tekisikö äiti niin tai näin, valitettavsti niitäkin äitejä on vielä, Huom! vielä, jotka vapaaehtoisesti pilaavat poikansa. Ihmettelevät vain koskahan se meidänkin poika muuttaa pois kotoa, vai onkohan sillä liian hyvä palvelu. (äiti laittaa ruoat,pesee pyykit jne..poika 23v käy työssä mutta rahaa ei liikene edes vuokranmaksuun) Tai kun poika asuu pois kotoa ja elää ylellistä elämää siten, että rahojen loputtua tulee äidin kukkarolle.Pojilla kun on taito kietoa äidit sormensa ympärille.
Nykyajan äiditkin saavat olla tarkkana etteivät tee pojistaan ns. Peter Paneja.
Ehkä kyse onkin anopin riippuvaisuus ongelmasta,
hän ei ole ymmärtänyt sitä, että ihminen on aina oma yksilönsä ja lapset annetaan vain lainaksi.
Ehkä riipuvaisten anoppien olisi aika alkaa elää itsenäistä elämää ja nauttia siitä vapaudesta minkä on saanut.
Minä ainakaan en jaksaisi miettiä jatkuvasti saako poikani ruokaa jne...(äitini ja anoppini kun kehtasivat sitäkin epäillä)
Nauttikaamme vapaudesta ja jättäkäämme miniät ja vävyt rauhaan.
Tiedätkö, mikä aiheuttaa eniten ongelmia anoppien ja miniöiden välisiin suhteisiin? Miksi miniät kirjoittavat tälle palstalle? Se, etteivät osapuolet kertakaikkiaan ymmärrä toisiaan.
Joten, minulle, miniänä, ei tullut yllätyksenä se, ettet sinä anoppina ymmärrä minua, vaikket minun anoppini olekaan. Et ymmärrä, miksi puhun minun omassa vastineessani sinulle asioista, josta sinä et maininnut omassa kirjoituksessani? En ole velvoitettu kopioimaan mielipidettäsi sanasta sanaan. Minun ei tarvitse pokkuroida anopin edessä ja toistaa hänen pyhiä sanojaan kuin ne olisivat mannaa taivaasta. Et tiedä, ilmeisestikään, että toisen kirjoitus voi herättää ajatuksia, joita alkuperäinen kirjoittaja ei ollut tuonut esille? Elävöitin omaa tekstiäni esimerkeillä, joita sinä et ollut osannut ajatella, etkä tunnustanut edes vastauksessani minulle. Torjuit vain mielipiteeni, perusanoppimatskua.
Esimerkkini olivat tapauksia, joita muut tuntemani anopit ovat tuoneet esiin. Tiedätkö, ettet ole ainoa anoppi maailmassa? Huu. Ja minulla on myös oikeus lukea rivien välistä, jos et pidä siitä, mitä päättelin, hei, se on taas yksi anoppien ongelmista. Ja siitäkin minulla on oikeita esimerkkejä elävästä elämästä.
Meitä on moneksi. Anoppejakin.
Mutta humalassa kaikki ovat samanlaisia. He sanovat, mitä sylki suuhun tuo. He saattavat ruveta kertomaan jotain asiaa, sekaantuvat puheessan ja kertovat loppuun jo ihan muuta. Ei humalainen puhu järkevästi. Ei humalainen edes puhu välttämättä totta ollenkan.
Älä kuuntele humalaisen puheita, tai jos kuuntelet pakosta, niin unohda saman tien.
Humalikas on siitä kiitollinen seuravana päivänä.
Voi myös kohteliaasti seuraavana päivänä (toisen ollessa selvin päin) kysäistä, että mikä tilanne on. Sanoa ihan suoraan, että etkö pidä minusta, kun useampaan kertaan nyt olet näin ja näin sanonut.
Tulosta on tietysti vaikea mennä ennustamaan, mutta voi olla (jos anoppi on tarpeeksi fiksu), että hän miettii sanojaan seuraavan kerran -päissäänkin- eikä moisia enää juttele. Sillä voihan olla, että hän on luonteeltaan eritäin ajattelematon; humalassa vielä ajattelemattomampi. Tällöin vain suora pahan mielen ilamus auttaa.
tästä "miniä puhuu" dialogista muutama rivi sitten ja täytyy todeta, että onpa kasvunvaraa miniällä, kirjoittaa tuossa haukkumisesta ja muusta, ei ymmärrä tekstin sisältöä, näkee kaiken haukkumisena - mutta näinhän se usein menee, ei helmiä sioille, eli jos ei ymmärrys aukea, on turhaa sitä tietoa tyrkyttää. Ei taida suurennuslasin läpikään kannattaa lukea, kun ei niin ei. Uskon, että joku miniä käsitti kyllä tuon kaiken...