Minusta on tehty alkoholin läträäjä,olen ollut normaalina työaikana kotona koska olen ollut juovuksissa,olen poistanut puhelimesta soittopyyntöjä,olen estänyt vaimoni osallistumisen vaimon sisarten syntymäpäiville,ym.,näin vaimoni siskojen mielestä.
Yhtään poissaoloa töistä krapulan tai juomisen takia mulla ei ole,takana yli 30 vuoden yhtämittainen työputki.
Näin minun kohdallani,oma sukuni ei ole sanallakaan puuttunut vaimoni eikä hänen sukunsa asioihin.
On todisteita perättömistä puheista vaimoni sisarten suusta,olen saanut nyt sellaisen ehdotuksen että viedään asiat oikeuteen,näinpä taidan tehdäkin,pienemmistäkin asioista on oikeuslaitosta rasitettu.
Yhtään poissaoloa töistä krapulan tai juomisen takia mulla ei ole,takana yli 30 vuoden yhtämittainen työputki.
Näin minun kohdallani,oma sukuni ei ole sanallakaan puuttunut vaimoni eikä hänen sukunsa asioihin.
On todisteita perättömistä puheista vaimoni sisarten suusta,olen saanut nyt sellaisen ehdotuksen että viedään asiat oikeuteen,näinpä taidan tehdäkin,pienemmistäkin asioista on oikeuslaitosta rasitettu.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyvin samantapaista on tapahtunut minun kohdallani,vaimoni yhden sisaren kulissiliitto paljastui,toisen sisaren pirullisuus alkoi kun hänen miehensä lähti lätkimään uuden naisen luokse,molemmilta vaimoni siskoilta on riittänyt sen jälkeen puhtia elämäni pilaamiseen.
Näiden kahden em. sisarten sekä vaimoni hampaissa on taasen sellaiset sisarusparven jäsenet jotka ovat olleet hyvin ystävällisiä enkä ole ainuttakaan pahaa sanaa heiltä saanut.
Hyvin yleistä on se että kirjoittaja liioittelee,siis lukijan mielestä,sitten sen tietää kun omalle kohdalle sattuu,valitettavasti vain nämä arvostelijat pärjäävät useimmiten jollain ihme tuurilla.
Oma syynimutta mistä voit tietää "pirujen sukuun" joutumisesta,ehkä olisi pitänyt olla enemmän varuillaan.
Viisaat taas neuvovat että lähde pois,en edes viitsi kertoa millä lailla se on estetty,arvailkaa.
"After two days, fish and relatives start to stink."
oikeuteen kunnianloukkauksesta.
Näitä vastaavia tapauksia riittää mutta useimmiten puuttuu todistajat tai rohkeutta.
Mun muijani siskon ex-miehestä puhuttiin sellaisia että otin häneen yhteyttä koska itse olen käräjäoikeuden luotettu henkilö,oli valmis asiaan ja tästä edetään,oli kysymyksessä todella törkeä kunnianloukkaus,katsotaan onko haastetuilla kanttia valehdella valaa vastaan.
jos vaikka osaisivat käyttää tietokonetta ja lukea vahingossa tätä palstaa niin terveisiä teille paskanpujille,asutte osoitteessa O???? ja L???
käräjäoikeuteen,on niitä kunnianloukkauksia voitettu useitakin ja korvaussummatkin kohtuullisia,eri asia saako niiltä mitään.
Vihjaisepa vähän niille lieroille että saattavat nähdä vaikka nimensä nettipalstalla,tässä ei syyllisty mihinkään väärinkäytökseen jos todistaja perättömistä puheista on käytettävissä,mä luulen että naama kalpenee.
tuollaiset paskanjaujat.
Vähän viestiin liittyen voin kertoa kuinka vaimoni sisar levitti ex-miehestään juttuja kun hänen miehensä älysi vaihtaa maisemaa.
Alkoi levitellä juttuja miehen valtavasta velkakierteestä,esimerkiksi minulla on ollut täysi mahdollisuus seurata sellaisia perittäviä asioita joista puhuttiin,koskaan tämän "velkaantuneen" miehen nimeä ei ole ollut listalla,sitten puhuttiin seksuaalisesta kyvyttömyydestä,siihen minun on vaikea ottaa kantaa mutta tuskin tuo mies vetäisi itseään vielä paljon nuorempia naisia puoleensa jos olisi kyvytön.
Itse jättäisin puheet omaan arvoonsa. En suostuisi kommentoimaan niitä, enkä antaisi enää kaiken tuon jälkeen niiden puheiden vaivata omaa päätäni. Vai käräjille? Mitä siinä kukaan voittaisi.
Miksi toisten ihmisten ajatukset omasta elämästä ovat niin tärkeitä? Oman sukulaiseni tietävät, etten suostu puhumaan enkä kuuntelemaan pahoja puheita toisista. Olen saanut elää omaa elämääni ja luultavasti juuri em. syistä huomaan, että minulla näyttää olevan hämmästyttävän paljon arvovaltaa ja luultavasti ystäviäkin sukulaisten joukossa. Kun he kertovat juttuja ja juoruja toisten asioista, sanon suoraan, etten ole sellaisista kiinnostunut. Jos pakosta joutuu kuuntelemaan, pidän suuni kiinni ja kulmakarvani koholla. Voin joskus todeta, etten ollenkaan ymmärrä heidän arvomaailmaansa tai tapojaan, muttei ole minun asiani heitä tuomita.
Kuljen omia latujani ja sallin heidän tehdä samoin. Samaa ehdotan sinulle ja vaimollesi. Kyllä tilanne ajan kanssa muuttuu, kun itse muuttaa omaa käyttäytymistään - ja muihinhan ei pystykään vaikuttamaan.
Miten kestät kaiken tuon ns.paskanpuhumisen?!Kertooko sun vaimosi sitten sulle,vai mistä tiiät noi asiat?!Ja onkohan he nämä vaimosi siskot jotenkin kateellisia,kun levittävät tollaisia perättömiä huhuja liikenteeseen.Musta sun pitäis sanoo niille että noi jutut on perättömiä,ja vedät ne oikeuteen turhasta herjaamisesta.Katso loppuuko se sitten?!
Ne tiedot ovat tulleet hyvin varmoista lähteistä,eivät vaan tyhmyyttään tienneet ne vaimon siskot missä suutaan aukovat.
Siinäpä se hyvä kysymys,miten kestät tuon,sitä on kysyneet multa muutkin jotka tietävät kuinka asian laita meillä on.
Siitä kateudesta en tiedä mutta toisella pahiksella on ukkona täysi nynnerö ja toiselta lähti mies lätkimään.
Kyllä niille on nyt tehty seväksi että olis syytä lopettaa mutta en tiedä menikö kaaliin.
Sain tänään kirjoitettua omalle kateelliselle siskolleni viestin.Eihän siihen mennytkään kuin 2kk.En tiedä onko sekään hyvä lähestymis tapa?!Siskoni on noin 60v.erittäin paha ainakin suustansa.En voi aatellakkaan soittavani hänelle päiväni menee piloille muuten.Hänelläkin on tapana moittia minua kaikesta,keksiä kummallisia juttuja minusta.Joita muut sukulaisemme uskovat.Saanpahan jälkeen päin aina kuulla joltakin millainen paska olenkaan ollut.Otin etäisyyttä syystäkin.No saas nähdä mitä tykkää mun kirjeestäni?!
siskollesi,toivotaan että saat vastausta,juuri tuo ikä tuntuu olevan paha paskan puhumiseen.
On se vaan minunkin suvussani vaimoni puolelta vedetty sellainen raja että mä olen tollikka ja he viisaita,arvaa miltä tuntuu kun omassa kodissani on näytetty selvästi että minä tyhmä muut viisaita.
Voimia sulle!
Kiitokset vastauksestasi.Teki todellakin terää kirjoittaa sanat halki.Mutta nyt mietinkin mahtaako hän lukea sitä ollenkaan kun se on minulta?!Hyvä jos lukee ja miettii samalla mitäpä tuli tehdyksi omalle pikku siskolleen?!!
Miten sinä jaksat tänään?!Onko tapahtunut mitään erityisiä muutoksia?!Mun mieheni sukulaiset välittää onneks mustakin,ettei niin pahaa tee vaix oma sisko ei näemmä välitä yhtään.Kunhan vain minä ja mun kenkäni tyyliin.Mutta pieni kateus on iskenyt muhunkin,miksei mun siskoni voi välittää musta samalla tavalla kuin nämä mieheni sukulaiset miehestäni,minusta ja tyttärestäni.Onkohan yksin niin hyvä sitten olla?!Äitimme kuoli noin 5v.sitten syöpään ja dementtiaan.Äiti soitteli mulle useinkin eläessään ja vielä terveenä ollessaan.Mutta siskoni ei soita ikinä,ei ellei tarvii jotain.Esim.Siivous apua,ym.Tai sitten joku sukulaisemme on heittänyt veivinsä.
Etkö voi vaikuttaa siihen mitä sinusta puhutaan omassa kodissasi?!Kaipa se koti on sinunkin jos vaimosi kanssa asutte yhdessä.Eikö hän puolusta sinua ollenkaan?!Mun mielestäni jokaisella on oikeus tehdä kotonaan mitä haluaa,mutta sitä en ymmärrä että sinua moititaan jatkuvasti.Aviosiipan pitäisi puolustaa toista henkeen ja vereen.Kummatkin ovat samanvertaisia,toinen ei ole toista parempi.Ja jos toinen on heikoilla toinen tukee ja päin vastoin.Mulla ja mun miehelläni on just näin.Olen kokenut kaksi eroa avioliitosta,lapsia on kummastakin liitosta.Ja nyt tämä meidän ns.uusio perheemme olemme avopari.Sanotaan että erot ei ole koskaan helppoja,mutta se on hyvä ratkaisu jos on riitoja missä lapset kärsii.Siksi mie valitsin eroamisen.Kaikki ei aina mene niinkuin ajattelee.Jos meidän lapset laskettaisiin yhteen kummaltakin lapsia=6kpl
Mun lapset on jo murros iässä,Mieheni lapset alakoulu ikäisiä vasta.Mulla asuu vain tytär kotona,pojat ovat isällään.(Tytär ekasta avioliitosta,pojat toisesta)Mieheni lapset asuvat Lapinläänissä.
Eipä ole ehtinyt lukemaan palstaa,on onneksi omat harrastukset vieneet nyt niin paljon aikaa että ei tarvitse "sitä sukua" ajatella,käsitykseni mukaan ne ovat lähiaikoina tulossa,silloin häivyn maisemista siksi aikaa,viime käynti riitti.
Sen verran kuitenkin mainitsen että viimeisimmän vaimoni huomautuksen mukaan olen erittäin huono solmimaan suhteita ihmisiin,olen pilannut hänenkin yhteytensä niihin rakkaisiin sukulaisiinsa.
Ilman kehumista,minut on pyydetty työni puolesta hoitamaan asiakaskontakteja,(after sales ym.) kotimaisiin kuin ulkomaisiin asiakkaisiin,kumma kun tällaiselta tomppelilta on onnistunut.
Olet onnellisessa asemassa kun miehesi suku sinut huomioi,näin minullakin on ollut aina aikaisemmin tyttöystävien suvun puolelta,nykyisen vaimoni suku ei tunnu olevan ollenkaan mun kanssani samalla aaltopituudella.
Olen yrittänyt unohtaa heidät,toivottavasti häirinnät loppuvat,en minä sille mitään voi jos minua on ikäni kiinnostaneet "vähän vauhdikkaammat harrastukset" mutta ne baletti ym. ei kiinnosta.
Nautin suunnattomasti kun pääsen vähäksikin aikaa niiden todellisten ystävien seuraan,vapaa-ajalla muuten kuin myös harrastuksissa.
Kerro kuulumisia,hyvää viikonloppua.
Hei taas!Kiitokset erittäin pitkästä viestistäsi.Et kertonutkaan että minkä ikäinen mahdatkaan olla?!Yritän tässä koira sylissäni kirjoittaa piristävää vastaustani sinulle.(Pieni koira tipsun ja cottonin sekotus)Meillä kun kotona kokonainen eläintarha.:0)1.kissa ja 3 koiraa.Mitä harrastat?!Saanko kysyä?!Onko sulle tullut ikinä mieleen että eroaisit tästä nykyisestä vaimostasi?!Jos vaimokin on sukulaistensa puolella, ja puhuu tyyliin että sinä olet jotain pilannut.Sinuna mie sanoisin että jos tässä joku on jotain pilannut niin hänen sukunsa.Älä anna itseäsi vetää ns.maanrakoon!Entäpä sun muut ystävät mitä mieltä he ovat tästä,vai oletko kertonut?!Mulla itelläni ei ole edes yhteyksiä minun sukulaisiini.Koska siskoni pitää heihin yhteyksiä,ja kertoo valeitaan heille meistä.Mietinkin tässä että pitäisköhän mun,soittaa mun tädilleni Sallaan?!Ja kysyä mikä on päivän jutun aihe meidän suvussamme?!Siskolleni en soita.Eikä ole hänkään yhteyksiä ottanut,tuskin edes luki sitä miun kirjettäni.Nyt alankin taas lopettelemaan.En kerkiä koneen äärelle viikonloppuna.Mutta erittäin hyvää viikonloppua ja aurinkoista kevättä!:0)
Onhan se eroajatuskin ollut monta kertaa mielessä,lähtö estetty aika rajuilla toimenpiteillä,kyllä se lähtöni toteutuu jos voimia riittää,se täytyy nyt yrittää vähän hiljaisemmin ja hitaasti ja huomaamattomasti,en halua jättää tärkeimpää omaisuuttani tuhottavaksi,onneksi muuttokohde ei ole ongelma.
Täytyy toivoa että vaimoni siskot ei lue tätä palstaa,tunnistavat taatusti itsensä koska tietävät faktat,puskaradio alkaa toimia,onneksi ovat tietokoneen kanssa niin tumpeloita että mahdollisuus vähäinen.
Olen kertonut todellisille ystävilleni tilanteesta ,ovat olleet sitä mieltä että itse eivät kestäisi,ovat myös sitä mieltä kun kerroin millaista kohtelua olen vaimon sukulaiskyläreissuilla saanut niin he eivät enää sellaisesta ovesta sisään astuisi joihin minut on pakotettu,nyt en astu niistä ovista enään sisään minäkään.
Se katkeruus omista epäonnistumista tekee ihmisestä,ei kaikista,mutta niistä joilla itsetunto-ongelmia,erittäin ilkeitä,näitä kulissiliitoja riittää.
Huomenna taas odotettavissa parempi päivä,moottorit,ilmailu,tietysti pidän omista koiristani mutta niistäkin tulee iso riita lähtiessä jos en voi häipyä hiljaisin äänin.
Hyvää jatkoa.
Heips aloittaja! Kiva kun aurinko paistaa ja kevät tulee.Jotain hyvää edes siinä.Vaikka onkin kamalan vaikeeta omien sukulaisten kanssa.Onnex munkin siskoni on kans niin tumpelo netin käytön suhteen.Ettei se ikinä pääse näille sivustoille lukemaan näitä juttuja.Mutta muut sukulaiset vois ehkäpä päästäkkin.Meinasin että soitan sukulaisille,mutta mun mies sanoi että vähemmällä pääset kun annat olla kokonaan.Oikeessa oli joten jätin soittamatta.Niin tärkeet tavarat pitääkin viedä jonnekkin talteen,vähän kerrallaan.Sillei huomaamattomasti.Kuten mie tein edellisessä avioliitossani,oli pakko.Siirtelin tärkeitä tavaroitani ystävilleni turvaan,koska munkin oli pakko ite lähtee myös välillä pois kotoani.Anoppi oli yks ns. hitleri.Mut onneks nyt ei ole sellaista anoppia.Edellinen vei kaikki mun uudet vaatteet,kun minähän en niitä tarvinnut.Ei sulla sentään ole vaatteita viety?!
Mäkään tuskin kestäisin toiste enää samanlaista kohtelua.Ootko miettinyt että mistä on kiinni ettet vain lähde?!Jos elämä on kamalaa kotona,ja teet kaiken heidän mielestään väärin,jopa vaimosi ajattelee niin.Mikä estää lähtemästä?!
kiitos viestistä.
Lähtö on hyvin pitkälle valmisteltua nyt,siihen tarvitaan vain aikaa,mulla on hyvin paljon tavaraa joten täytyy lajitella kamat,suunnitelma on kyllä valmis.
Eikä astu enään vaimon sukulaiset ovesta sisään niin kauan kuin olen vielä täällä,röyhkeitä kyllä ovat,kaiken levittelemiensä perättömien puheiden jälkeen ovat vielä tulleet kylään,röyhkeys huipussaan.
En ole eläissäni pahemmassa suvussa ollut,ei yhdenkään entisen seurustelukumppanini suku ole ollut tällainen.
Hei! Kiitokset vastaamisestasi!Odotinkin jo että onko tapahtunut jotain erikoista viime aikoina?!Minäkin hiippailin pois suhteestani joskus vähin äänin,mut onneks se taakse jäänyttä elämääni.(mutta kyllä sitä tulee mietittyä välillä,miksi just mulle kävi niin?!)Oletteko kauankin olleet naimisissa?!Mikä se raju tapahtuma sitten oli?!,silloin kun viimeksi olit yrittänyt erota?!Kuka esti ja miksi?!Onko vaimosi riippuvainen esim.sinun tuloistasi?!Jaksamisia ja hyviä vointeja! Tsemppiä!