Kuinka tärkeänä itselleen naiset pitävät sitä, että saa tulla raskaaksi ja synnyttää uuden elämän? Olen 25-vuotias mieshenkilö ja päättänyt jättää kakarat kokonaan tekemättä. Syyni siihen ovat moninaiset, mm. yhteiskunnalliset tekijät (pettymys moneen asiaan maailmassa) ja oma, itseni mielestä aika ilmeinen kyvyttömyyteni kunnialliseen isyyteen, minkä vuoksi en viitsi lahjoittaa lisää lihaa tämän maailman kärsimyksille.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä vakaumus on puraissut mahdollisuuksiani löytää toimiva parisuhde, pahasti. Joten, kysyn teiltä naiset, miten tärkeä osa parisuhdetta lastenhankinta teille on?
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä vakaumus on puraissut mahdollisuuksiani löytää toimiva parisuhde, pahasti. Joten, kysyn teiltä naiset, miten tärkeä osa parisuhdetta lastenhankinta teille on?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mut mun tärkeysjärjestys on selvä peli, mies on tärkeempi kuin lapsi. Pitää olla arvot elämässä, ensin Jumala, sitten aviomies, sitten lapset ja sitten sinä itse.
tai ei ehkä ikinä.Voi kuulostaa itsekkäältä,ja olen saanut kuullakin tästä paljon.Mutta lapset on niin pitkään kivoja,kun ne ei ole omia.
Vaikka naisella ei olisikaan voimakasta tarvetta hankkia lapsia, hän yleensä menee massan mukana ja hankkii vähintään yhden lapsen, joko tietoisesti tai ei. En sitten tiedä löytyykö miehistä enemmän heitä, jotka omasta tahdostaan eivät halua lapsia hankkia (onko jonkulla tilastoja tästä?).
Laumasieluisuus on ollut kautta aikojen tärkeä ominaisuus ihmiskunnalle, jonka avulla on selvitty eteenpäin. Eli mennään ilman omia aivoja porukan mukana, vaikka homma ei kiinnostaisikaan. Olen huomannut tämän ilmiön sekä vapaa-ajalla (humalassa joka vkonloppu ku kaveritki on, täytyy seurustella ku muutki seurustelee), koulussa, että armeijassa.
Olen usein miettinyt sitä, jos eläisin eri aikakaudella, ns. luolamiesajalla. Mut olis varmasti jo tapettu muiden miesten päätöksellä tai hylätty heimosta. Olen enemmän erakko ja se johtuu monesti siitä, ettei ole ihmisiä, joiden kanssa olisi jostain samaa mieltä. Silloin harvoin kun tapaa oikeita ihmisiä, olen kyllä sosiaalinen.
Ihmettelen ihmisiä, jotka paahtavat vuosikymmeniä väsyneinä uraputkessa, jotta sitten olisi taas vähän enemmän rahaa, jotta voisi ostaa lisää kaikkea kivaa. Parisuhdekin tuntuu useille ihmisille olevan jokin laskelmoitu projekti. En myöskään ymmärrä selvän enemmistön kykyä löytää Se Oikea joka toisesta ihmisestä, ihastua yhteen ja vaihtaa lennosta toiseen, samalla kun jo katsellaan kolmannen perään. Itse olen ihastunut kolmeen naiseen koko elämäni aikana (ikää n. 25 vuotta) ja heistäkään kukaan ei vaikuta oikeanlaiselta minulle, eli mitä jää jäljelle? Nolla naista.
Unohdin siis sanoa, että minulla ei ole toistaiseksi mitään tarvetta hankkia lapsia. Lapset ovat kyllä todella suloisia ja hellyyttäviä, mutta en tajua ihmisiä, jotka hankkivat lapsia sen takia, kun "Ne on niin sulosia". Tulee mieleen ihmiset, jotka hankkii koiranpennun, ku se on niin lutunen. Sitten kun pentu on kasvanut aikuiseksi, se ei olekaan niin lutunen. Päteekö lastenhankintaan tämä sama alkukantainen tarve ("Kun ne on niin lutusia").
Kyllä tuo on aivan totta.Ollaan liian epävarmoja,ja "pelataan vähän ns.varman päälle" ja tehdään kun kaikki muutkin tekee niin.Ei ainakaan kukaan pääse arvostelemaan elämäntyyliä.Mutta harvemmin tästäkään asiasta puhutaan missään,yleensä kun "lapsettomuus" tarkoittaa nimenomaan sitä,ettei voi saada lapsia.
Kun se on tähän mennessä tullut harvinaisen selväks, että omaan liian omaperäisen ajattelumaailman, jotta edes yhtään samanlaista naista löytyis niin kyllä se masentaa. Tässä on kuitenki kyse niin isosta asiasta eli parisuhteesta. On jotenkin niin tyhjä ja juureton olo, kaikki muut tuntuu olevan toiselta planeetalta. Yleensäkin tuntuu että olen aivan liian looginen, realistinen ja rehellinen itselleni ja ulkomaailmalle. Monikaan ihminen ei tunne elämässään mitään, mutta se tyhjiö täytetään työnteolla, opiskelulla, harrastuksilla, eli tavallaan itsepetoksen avulla unohdetaan omat ongelmat. Kun on näin heikot perustukset aloittaa suhde, ei näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana.
tämä nyt ei ole mitään empiirisen tutkimuksen kautta hankittua faktaa, mutta oman kokemukseni kautta olisin melko vakuuttunut, että on olemassa enemmän naisia kuin miehiä, jotka eivät lapsia halua. Kuitenkin miehelle yleensä on täysin luontaista ja ns.elämäntehtävä "levittää siementään" ja miehelle on usein myös erittäin tärkeää tietää jatkaneensa sukua. Tämähän on jo vanhan perinteen mukaan ollut miehen tehtävä, sukunimikin kun entisaikaan siirtyi vain miehen osalta.
luulen että naisilla on enemmän tarve hoivaamiseen ja miehillä lisääntymiseen. tämä on siis täysi yleistys, ja poikkeuksiakin löytyy. tämä mielestäni selittäisi sen, että vauvakuume iskee naiseen ja mieheen eri tavalla. nainen unelmoi vauvan hoitamisesta, syöttämisestä, rakastamisesta, mies ajattelee ehkä asiaa enemmän tehtävänä joka kuuluu ns.miehen tekoihin. Siihen silloin ajaa ehkä naista enemmän sisäisen tarve tehdä lapsi. Naiselle kun tarve on enemmänkin ohjailtavissa, jolloin päätös olla lapseton voi naiselle olla helpompi.
mene ja tiedä.
Toisaalta hyvin järkeilty, mut toisaalta miehen perimmäisin tehtävä on juuri levittää omia geenejään, eikä sitoutua yhteen naiseen yhteisten lasten myötä. Totta kai sitoutuminen tulee heti toisena listalla, mut ei oo se tärkein.
Niinhän se menee, että mitä enemmän poikkeaa ajatusmaailmaltaan massasta, sitä harvinaisemmiksi käyvät potentiaaliset elämänkumppanit.
Miettikääpä minua: Ateisti, absolutisti, ei käy baareissa, haluaa elää maalla, ajattelee ja tekee itsenäisesti päätöksensä elämässään. Haluaa ehdottomasti lapsia. Nirso ja vielä hiukan laiskuuteen taipuvainenkin.
Joo, eipä ihan joka jannun kanssa mätchää ja tämä onkin tärkeää tiedostaa. Mihinkään epätoivoon ei kannata vaipua, vaikka huomaisikin, että perhana, eipä taida se helmi osua elämääni kovin helpolla. Ihmisiä on monenlaisia, myös poikkeustapauksia on. Itse asiassa toivon menetys ruokkii vain itseään. jos ei usko itselleen sopivaa olevan, ei sitä tunnista, vaikka se istuisi nenän alla.
Kyllä, naisille on hyvin usein luonteenomaisempaa haluta lapsia elämänsä aikana. Toisaalta on kyllä naisiakin, jotka syystä tai toisesta ovat päättäneet, etteivät lapsia halua. Eli heitäkin on, tosin vähemmistönä.
Eli jos et halua lapsia, pidä tästä päätöksestäsi kiinni, vaikka se hidastaisikin mahdollisuuksiasi pariutua. Lasten hankinta saadakseen parisuhteen on sellainen kompromissi, jota en suosittele kenellekään. Enkä myöskään valehtelua asiasta.
Itse käytin parinhaussa nettiä hyväkseni, koska näin sen parhaaksi tavaksi selvittää heti kättelyssä kenellä on juuri niitä ominaisuuksia, joita arvostan. Tosin asennoiduin myös, että tähän katseluun saattaa mennä vuosiakin, ennen kuin juuri sopiva ihminen sattuu kohdalle. (mutta menkööt, sillä aikaa on mahdollista stressaamatta nauttia omasta seurastaan ja tehdä juuri niitä asioita, joita itte haluaa)
Kävi hyvä tuuri, meni vain puoli vuotta.
Erittäin tärkeää. Niin se menee ainakin minulla, lasten saanti on todella tärkeää ja pienestä asti ollut mulle itsestäänselvyys. Jos mulla tai miehelläni oiskin hedelmällisyysongelmia, se ois mulle tosi kova paikka ja harkitsisin vakavasti adoptiota. Samoin jos mies sanoisi mulle, että hän ei sitten halua lapsia, niin suhde varmaan loppuis siihen. En halua hylätä unelmiani toisen takia. Valitettavasti.
MUTTA tiedän kyllä parikin tyttöä jotka eivät aio todellakaan saada lapsia. (eivät ole ihan teinejäkään enää, 25v kumpikin) Joten luulen et sulla on ihan hyvät mahdollisuudet löytää itelles nainen, joka ajattelee samalla tavoin kuin sinä. TÄRKEÄÄ: kerro ajatuksistasi naiselle heti suhteen alussa, sillä on turhaa pitkittää vakavaksi asti sellaista suhdetta, jossa molemmilla on täysin eri tavoitteet.
tärkeää.. ei se nuorempana niin ollut mutta nyt siitä on tullut. kyllä ainakin itse haluan lapsia ja olemme asiasta avomieheni kanssa puhuneet ja hänkin haluaa. emme toki vielä mutta joskus tulevaisuudessa. on hyvä että esim. meillä on samanlaiset haaveet ja unelmat, toiveetkin tulevaisuuden suhteen. pidän sitä erittäin tärkeänä suhteelle. mutta uskon että on myös niitä naisia jotka eivät halua lapsia. sinun täytyy vain löytää heidät:)
Mä oon 26, en halua lapsia, yksinkertaisesti siitä syystä että mä vaan oon niin itsekäs, että en halua että joku voisi olla musta riippuvainen ja että mun vastuulla olisi kokonainen ihminen ja hänen tulevaisuutensa. mä haluun olla ja elää ilman tämänsuuntaisia velvotteita. onneksi mieheni ajattelee samalla tavalla, joten eiköhän sinullekin joku omankaltaisesi nainen vielä löydy!
Hommaa vasektomia, piuhat poikki. Ja sitten suhteilet naisen kanssa kuin ei mitään. Joskus 10 vuoden kuluttua voit murjaista asian naiselle kuin hyvänä vitsinä tämän ihmeteltyä miksei ähellyksestä huolimatta tuloksia ala näkyä.
Voithan sitten sanoa, ettet tiennyt koko vasektomiasta mitään; luulit käyneesi umpisuolileikkauksessa.
Minä olen liki kolmekymppinen nainen ja elän avoliitossa. En ole koskaan ollut mikään "äiti tyyppi", enkä koe tarvetta saada omia lapsia. Rakastamme mieheni kanssa toinen toisiamme emmekä kaipaa perheeseemme lisäjäseniä. Minun naiseuteni on täydellistä ilman äitiyttäkin. Joten älä masennu, on meitä lapsia haluamattomiakin naisia vielä.
Kyllä se on tärkeää. Mutta minulla se menee niin päin että ensin etsitään kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa homma toimii. En aseta etsintäprosessini yhteydessä kriteeriksi että pitää olla se tai tämä ominaisuus ja ellei niin terve. Ja jos rakastamani mies ei halua lapsia, niin sitten en voi niitä hänen kanssaan saada (vaikka todellakin haluaisin) mutten halua niitä kenenkään muun kanssa. Lapset syntyvät rakkaudesta (tai pitäisivät syntyä) ja elämä on lahja, sen takia mielestäni tämä kikkailu että kuka haluaa lapsia ja kuka ei on vähän outoa kun sitten taas kaikki eivät niitä kuitenkaan edes saa vaikka haluaisivat. Lapset ovat ihmisiä. Eikä syntymä ole koskaan pelkästään suunnittelusta kiinni.
Mutta kun lukee saamiasi vastauksia ja ottaa huomioon senkin että vaikka olen aina halunnut lapsia niin ne miehet joihin olen rakastunut eivät ole halunnut lapsia, niin vaikuttaisi siltä ettet ainakaan miehenä ole mitenkään outo lintu. Voisi sanoa melkein että helpompaa noin päin rakastut kehen naiseen tahansa niin riippumatta siitä että haluaako hän lapsia tai ei niin niitä ei ole pakko hankkia. Mutta jos tilanne olisi toisin päin, haluaisit lapsia eikä se toinen niitä joko haluaisi tai ei pystyisi saamaan niin sitten niitä vaan ei tulisi.
Se minua vielä kiinnostaa tässä että miten olet ajatellut täyttää elämäsi? Ihan konkreettisesti. Tämä vaikuttaa ehkä typerältä, että lapsia pitäisi hankkia sen takia että on ohjelmaa, mutta oletko koskaan miettinyt että mitä teet vaikkapa 60-vuotiaana? Olet saanut ajatella pelkästään itseäsi (ja kumppaniasi) ja mennä mihin tahansa koska tahansa koko aikuisikäsi. Onhan se hienoa, mutta mistä jaksat vielä innostua? Vapaudesta? Kotonasi on aina hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Lapsettomia kavereita ei ole ollut aikoihin ja olet joutunut joka tapauksessa sopeuttamaan menosi lapsiperheen elämänrytmiin jos haluat tavata kavereitasi. Baarit ei paljon jaksa enää innostaa tai sitten alkaa olla jo alkoholiongelma. Tässä vaiheessa kaverisi ovat jo saaneet lapsenlapsia, niitäkään et saa. Tarkoitan nyt että mistä se "elämän meno" tulee kun ei ole lapsia?
Minusta elämässä pitää uudistua. Pitää tulla uutta tilalle. Pelkästään itselle eläminen ei vaan minun mielestäni ole kovin luonnollista. Silloin on juuri aikaa miettiä että miksi mikään ei tunnu miltään ja mikä on elämän tarkoitus. Ihminen on luontaisesti luotu lisääntymään.
Olenko ihan yksin näiden ajatusteni kanssa?
No et ainakaan ihan yksin ajatuksinesi...
En tiedä, minkälaista kopinaa ja sutinaa meillä on sitten, kun olen 60vee, mutta nyt 7 lasta saa aikaan ajoittain aika hulinaa.
Lapsia on, tai sitten ei - syitä molempiin on aivan riittävästi.
Aikuisten oikeesti kuitenkin...lapset ovat lainaa vain hetkosen meillä. Aikansa on kuluttavaa ja rankkaa...sitten jonkun ajan päästä vain taitaa ihmetellä, mitäs nyt pitäis?
Kunnes huomaa, että elämä on ollut täynnä elämää ja se sama jatkuu, mutta eri vivahtein...tylsää ei ainakaan ole.
Mutta...
jokaisella on täysi lupa valita oma tapansa elää!
Juu, lapset on lainassa vaan. Mutta se että onko niitä tullut hankittua vai ei, vaikuttaa kyllä aika lailla elämään, silloin kun ne asuvat luonasi ja sen jälkeen. Se jättää jäljen. Itse kuvittelisin että se tuo enemmän kuin vie.
Onhan jokaisella lupa valita tyylinsä elää, muttei kaikki ole aina itsestä kiinni. Ihminen kuitenkin elää suhteessa muihin ihmisiin. Jos lähtee valitsemaan kumppaniaan sen perusteella että haluaako hän lapsia vai ei niin siinä kohtaa pitäisi ehkä miettiä että mitä oikein hakee. Siittäjää vai kumppania? Kumppani on hyvässä lykyssä koko loppuelämän vierellä, lapset ovat vain yksi osa sitä yhteiselämää.
Minua huolestuttaa tämä nykytyyli että kaikki pitäisi olla omassa hallinnassa. Sitten pitäisi olla ainakin ihan varma mitä haluaa. Mies voi vielä 5-kymppisenäkin saada lapsia jos alkaa siinä vaiheessa niitä kaivata mutta nainen ei. Siksi pitäisi jo 3-kymppisenä tietää että onko se lapsettomuus oikea valinta. Itse olen ainakin huomannut että ne mielipiteet joita minulla oli 2-kymppisenä, ovat aika lailla muuttuneet nyt kun olen 30. Sen takia se että haluaako mies lapsia suhteessa nyt on mielestäni eri asia kuin että haluaako nainen.
Minä en ole aikonut tehdä lapsia ja olen nyt 34-v. Minulla on samanikäinen kaverikin ja sama tilanne. On meitä.
Olen 20-vuotias ja tällä hetkellä en voisi kuvitellakaan, että tekisin nyt lapsia kuten monet saman ikäiset ystävät. Itse haluan elää omaa elämää ja hankkia uusia kokemuksia. Haluan tulla ja mennä miten haluan. Mutta ehkä sitten 30-vuotiaana... Mut toisaalta pelottaa lasten hankinta ja sen seuraamukset... Näen asian kuitenkin niin, että kyllä ne lapset on tärkeitä. Jos mieheni ei haluaisi lapsia, niin en häntä sen takia kyllä kuitenkaan jättäisi.
Mä olin kaksvitosena sitä mieltä, että en ikinä tee lapsia tähän maailmaan kärsimään. Sitten tapasin nykyisen mieheni, ja välillä tulee mieleen, että olisipa ihanaa jos nurkissa juoksentelisi kolme tai neljä pikkuversiota hänestä. Kattotaan sitten joskus tulevaisuudessa, että kuinka käy...
se ei ole ainakaan nyt kovin tärkeä juttu. Tai siis en ole varma haluanko lapsia. Olen kyllä jo 31v, että montaa vuotta ei viitsi jahkata.
Kyllä on olemassa naisia, jotka eivät halua lapsia. Sinun täytyy vain löytää sellainen. Jotkut paritkin valitsevat nykyään lapsettoman elämän, kun haluavat keskittyä vain toimivaan parisuhteeseen. Niin, lasten tulo perheeseen usein aiheuttaa vain ongelmia suhteeseen...
...paljon vastauksia vain päälle 15 tunnin. Hyviä argumentteja puolin ja toisin. Minullahan on tässä päätöksessäni kyse siitä, että lastenhankinta ei vaan tunnu turvalliselta kun omakin tulevaisuus on kaikkea muuta kuin turvattu ja maailma tuntuu kumartavan aivan kohtuuttoman kovia ja sairaita arvoja tänä päivänä. Kyllähän tätä ihmisjätettä tuntuu olevan maailman täysi, enkä halua nähdä sitä että oma tenava joskus päätyisi siihen kastiin. Sen vuoksi haluaisin parisuhteen jossa voisi vain keskittyä sen toisen ihmisen rakastamiseen, ilman arkihuolien aiheuttamia ristipaineita.
Arkihuolia on ilman lapsiakin!!!
Niinhän se on, että elämään kuuluu vastoinkäymiset, oli sitten lapsia tai ei. Mutta en todellakaan ajattele, vaikka itse äiti olenkin, että sellainen ihminen joka ei halua lapsia, olisi jotenkin "huonompi". Itse olen aika kovan koulunkin käynyt, ja miettinyt miksi minulla on niin monta lasta...vähempikin olisi riittänyt, mutta kuitenkaan yhtään heistä en olisi valmis antamaan pois.
Jokainen elämme täällä vain kerran, ja jokainen meistä tekee elämästämme sellaisen kuin tekee. Omat valinnat ovat tärkeitä, kenenkään toisen ei niitä _onneksi_ tarvitse puolestamme tehdä.
Hoitelen itese työkseni kehitysvammaisia lapsia. Ja en todellakaan ajattele, että he olisivat jotenkin huonompia ihmisinä. Yleensäkin, elämässä harvoin kenenkään kohdalla voi sanoa että kaikki on hyvin. On vain opittava löytämään ne onnenhetket, vaikka elämä kuinka potkisi...
Parhaitenhan monesti oppii juuri kantapään kautta.
Ja sinulle nuori mies, muista yksi asia, älä koskaan sano ei koskaan!
Sillä asenteella selviät paremmin =)
Hyvää jatkoa sinulle ja valitsemallesi tielle!
...ja pointtinihan on siis se, etten halua sotkea omiin ongelmiini vielä tenavaakin. Se olisi epäreilua sille tenavalle. Minulla ei nyt yksinkertaisesti ole voimavaroja, ei taloudellisia eikä henkisiä, sitoutua 18-20 -vuotiseen kasvatusvelvollisuuteen, tai pitempäänkin, jos tenavalta täysi-ikäisenä pää hajoaa eikä se kykenekään itsenäistymään. Tämä maailma on mielestäni lisäksi yksi paska, joten ei, ei haikaraa tähän osoitteeseen.
25-vuotias oon mäki mutta ei kyllä ainakaa vielä kiinnosta pentuja tehä. Ukko ja kissat riittää. Niissä on tarpeeks hoitamista. Ja sit mua ärsyttää se, että joka ikinen kerta ku näen anopintekeleeni ni se on kinuamassa kakaroita. Ei mitenkään kiertelemällä vaan sanoo suoraan et tommosen mää haluan ja millon niitä rupee tulemaan.. Rasittavaa.
Muitten kersoja pystyn hoitamaan joskus mut ne saa sentään palautettua takasin. Mua ei vois vähempää kiinnostaa olla jonkun käytettävissä 24/7 ja hukkua paskavaippoihin. Ja sen lisäks vielä huolella trimmattu kroppaki menis pilalle ja tissit roikkuis, yääk, no thänks...
Ja ennenkun joku alkaa mussuttaa et onpas itsekästä ni omapahan on asiani, ja kroppani. Saan ihan ite päättää puserranko sisuksistani mitään rääkyvää kakaraa pihalle.
se lastenhankinta!! Älä koskaan edes leiki ajatuksella!!
no kuka sulle lapsia toivoiskaan.. tolla asenteella.. onneksi et niitä haluakkaan!! sääliksi vaan kävisi! ajattelikohan oma äitisi samalla tavalla sinusta kun hukkui paskavaippoihisi ja "pilasi" oman kroppansa....
En jaksanut lukea muita vastauksia, mutta veikkaan olevani aika harvinainen tapaus.. En itse halua lapsia, vuosia jo siltä tuntunut ja nyt olen 24-vuotias. Jos olen jollekin tämän negatiivisen ajatukseni(se se on muiden mielestä ollut) kertonut, on vastaus ollut tyyliä: kyllä se mieli muuttuu! Koska jokaisen naisen kuuluu haluta saada lapsia. Jos ei halua, on ilmeisesti joku häiriötapaus.
Mulla syitä on mm. en pidä lapsista, ei ole mielenkiintoa perhe-elämään ja tärkein lienee se, etten olisi sellainen äiti joka haluaisin olla. Kuria pitäisin kuin armeijassa ja muuttuisin varmaan pahansisuiseksi vanhaksi pieruksi. Piste.
Sina olet todella viisas heti ilmoittaessasi ettet halua tehda lapsia. Lapsia pystyy lahes kuka tahaansa (ikava kylla) tekemaan, mutta olla heille isa ja aiti onkin sitten aivan eri asia.
Joten pysy kannassasi. Olen aivan varma etta loydat samallalailla ajettelevia ihmisia sydanystaviksesi ja aivan varmasti sitten aikanaan vihille saakka.
Jos kuitenkin jossain elamasi varrella muutat /muutatte mielesi/mielenne, adoptio on taysin loistava ja hyvaksyttava vaihtoehto.
Minä olen avioliitossa muutaman vuoden ajan.Minulla ja miehelläni ei ole lapsia ja niitä ei aiota hankkia.
Ennenkuin tapasin nykyisen mieheni niin päätin että en hanki lapsia,koska minä en ole lapsirakas
ja muutenkin haluan elää itsekkäästi,joten on omaa aikaa ja saa tehdä mitä haluaa.
Silloin kun tapasin nykyisen mieheni niin hän sanoi jo seurustelun alussa,ettei hän halua lapsia.Molemmat ollaan mukavuudenhaluisia ettei siihen lapsi kuulu,saa nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaa ja voi matkustaa ja harrastaa vapaasti.
Ei lapsi ole välttämättömyys vaikka rupeaa parisuhteeseen,se on vain ihmisten keksintö että kun löytää kumppanin ja aletaan seurustelemaan ja sitten aletaan parisuhteeseen,niin lapsia on hankittava.
Saa olla myös terveellä tavalla itsekäs,jos ei halua lapsia niin silloin lapsia ei tarvitse hankkia.
ei oo ainakaan vielä mitään vauvakuumetta monestaki eri syystä. Jos pitää valita lapsen ja/tai parisuhteen välillä niin ehdottomasti toimiva kahden aikuisen parisuhde.
Ja toisekseen kun on näin itsekäs niin idea siitä että olis miehen lisäks vielä joku kolmas.. käyttämässä rahoja ja sit teini-ikäsenä sama muksu haistattais päin näköä ja kertois kuinka paskoja vanhemmat on.. no thänks. Ja sit mitä raskaus tekee kropalle..
Joten, kyllä tältä planeelta löytyy naisia jotka ei vauvoja tahdo
Itse haluaisin tulevaisuudessa paljon lapsia. Olen vasta 17-vuotias, mutta omia pentuja tekee mieli - sitten joskus, mieluiten kyllä ennen kuin olen 30. Kaksi vuotta sitten en edes ajatellutkaan lapsia, pidin aika ärsyttävinä, mutta kun sopiva "isäehdokas" löytyi niin alkoi unelmointi. Mielellään omaa liaa ja verta.
Kyllä niitä naisia löytyy, jotka eivät lapsia halua, mutta aika usein se biologinen kello alkaa tikittämään. Yhtä lailla miehenkin mielipide voi muuttua elämän varrella.
Kyvyttömyytesi isyyteen omasta mielestäsi ja pettymys moneen asiaan maailmassa on jo sinänsä puraissut mahdollisuuksiasi löytää toimiva parisuhde. Kannattaa pohtia että mikä mättää.