Olen ollut mieheni kanssa avoliitossa kuusi vuotta. Nyt hän haluaisi lähteä. Hänellä ei ole toista naista. Pelkkä ajatus hänen lähtemisestään saa minut epätoivon partaalle. Rakastan häntä äärettömän paljon. Olen pitänyt häntä itsestäänselvyytenä ja unohtanut antaa hänelle rakkautta ja siihen hän on pettynyt. Toinen ongelma on siinä, että haluaisimme kumpikin lapsia, hän on halunnut seurustelumme alusta asti. Ongelmana on, että en tule raskaaksi. Hoidot aloitettiin vuosi sitten ja nyt ne on jäämässä kesken tämän kriisin vuoksi. Edelleen puhumme paljon asioista ja harrastamme jopa välillä seksiä. Välillä hän taasen haluaisi jäädä, mutta taas pian sanoo, että tulee olo, että haluaisi lähteä. Haluiaisin mennä puhumaan yhdessä ongelmistamme ammattiauttajalle, mutta hän ei halua. Haluaisin niin kovasti saada suhteemme toimimaan!
ero ehkä tulossa
suunnattomasti rakastunut
103311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
koska miehesi ehkäpä haluaa löytää naisen
joka pystyy perustamaan perheen vaikkakin haluaisi ehkäpä rakastaa sinua ehkäpä miehelläsi
vie vaisto perheen perustamiseen ihan omine lapsineen.päästä irti ja katso mihin vie
ehkä saat miehen jolla lapsia joita tulet rakastamaan ja x miehesi saa omia..
minne lie tuulet vie.
eihän tuosta mitään tule. erotkaa nopeasti, niin pysytte ehkä kavereina eronne jälkeen. ja oikeastaan, mikä ero se avoero oikein onkaan. ei avoeroa ole. kaksi samassa asunnossa asuvaa erillistä ihmistä järjestelevät asumisensa uudelleen. susiparin erilleenmuutosta on kyse. siinä ei paljon nokka tuhise.
Ootpa saanut ikäviä kommentteja tuohon postiisi. Ymmärrän tilanteesi oikein hyvin, itellä asiat aika samassa tilassa. Tiedän miltä tuo tuntuu, kun ite herää vähän liian myöhään ja huomaa, ettei juuri mitään ole enää tehtävissä. Tiedän itekin kokemuksesta, että väkisin ei voi yrittää, mutta minkäs teet jos itsellä on vielä tunteet täysillä pelissä??? Toivon, että saat miehesi mukaan esim. pariterapiaan tms. Itse en ole vielä onnistunut omaani sinne houkuttelemaan. Oletteko yrittäneet olla erillään ja oletko antanut miehellesi tilaa miettiä asioita itsekseen? Pieni etäisyys voisi tehdä hyvää, ehkä selkeyttäisi miehesi ajatuksia että mitä oikeasti haluaa elämältään jne. Tiedän miten raastavaa on tuo, että välillä toinen haluaa lähteä ja välillä jäädä. Mutta on tietysti yritettävä ymmärtää, että ajatukset ovat miehelläsikin varmasti ristiriitaiset kun olette olleet pitkään yhdessä. On vaan oltava itsekin kärsivällinen ja toivottava, että se oikea ratkaisu tulee tehdyksi. Kenekään ajatuksia/tunteita ei voi muuttaa, valitettavasti... Itse olen yrittänyt keksiä kaikkea kivaa tekemistä ja yrittänyt näyttää, että mitä kaikkea hyvää voisi yhdessä vielä olla. Välillä tuo tuntuu kyllä turhalta ja jopa säälittävältä, mutta kun tiedän, ettei mieskään ole varma tunteistaan ja siitä mitä on tekemässä. Pitää vain katsoa päivä kerrallaan, vaikka sekään ei toimi pidemmän päälle. Toivotan sulle oikein paljon voimia!!!
Itseni kohdalle kävi nyt lauantaina niin että muija sanoi haluavansa suhteen loppuvan koska se on ollu 6kk surullinen kun ei ole tuntenut läheisyyttä ja minä olen taas pitänyt itsestäänselvyytenä että ollaan yhdessä ja me pärjätään, mut nyt on sit tosi rankkaa kun pitäs jaksaa... yhdessä asutaan ja oma kämppäki pitäs ettiä..
Tuo just onkin pahinta, että ensin pidetään toista itsestäänselvyytenä ja sit kaikki kääntyy päälaelleen. Mä en haluis edes ajatella että pitäis nyt alkaa ettimään omaa asuntoa jne. Mä en yksinkertaisesti halua lähtee tonne maailmaan yksin!!
Kiitos sanoistasi pisara! Ne antoivat voimaa jaksaa... varsinkin kun mies alkoi vielä puhumaan yrittämisestä. Piti vaan tapahtua ensin ikävä asia, josta varmaan sain pitkäksi ajaksi pelon tunteen, mutta ajatellen sitä, että saisimme asiamme kuntoon niin se oli sen arvoista. Matkamme käy kohti parisuhdeterapiaa. Jos emme sittenkään onnistu voin paremmilla mielillä antaa hänen mennä omaan elämään!
Jaksamista kaikille teille, jotka olette samassa tilanteessa.
"Mä en yksinkertaisesti halua lähtee tonne maailmaan yksin!!"
Jotenkin lohduttavaa lukea tätä palstaa. En sittenkään ole yksin näiden tunteideni kanssa. Ja tuo lausahdus olisi voinut kuulua myös minun suustani... :(
Sama tilanne täällä erottiin kolme päivää sitte ja nyt on hirveä olo. Tiedän kyllä että pääsen surustani yli suht nopeasti, mutta asiaa mutkistaa se, että rakas häntä vielä ja haluan yrittää uudelleen.
Olimme avoliitossa ja yhteinen kämppä on, mut sen kohtalo ratkeaa kesällä.
Toivon vain koko sydämestäni, että hän haluaisi vielä olla kanssani.
Erossa kävi juuri samalla tavalla, että muija sano oleensa surullinen 4kk ja halus lopettaa.
Minä tietysti rukoilin ja pyysin että jatketaan, mutta ei onnistunut, nyt ihan rikki, mutta siltä täynnä toivoa tulevasta.
lopetetaan toisen ihmisen arvostaminen parisuhteessa, kun on totuttu toisiinsa. Sitten kun "tottumus" osoittautuukin häviäväksi olotilaksi, aletaan "kaivata" toista ihmistä vain jotta toinen ei lähtisi mihinkään.
Onhan kumppanillasi oikeus perustaa perhe ja saada lapsia, jos ette yhdessä niitä saa. Ehkä ette sukupuolisesti ole toisillenne sopivia. Minä nimittäin uskon siihen että jos löytyy se itselle sopiva puoliso, lapsettomuuskin saattaa muuttua päinvastaisekseen. Kannattaisi sinunkin kokeilla, jos haluat lapsia.
Kyllä se puolisosi tulee takaisin, jos huomaa erehtyneensä.
Jos kummankaan mielesta yhteiselo on kuin tervanjuontia, miksi sita pitaisi yrittaa puskea?
Tiedatko, tulet aivan varmasti loytamaan miehen joka jakaa ilot ja surut kanssasi. Nyt varsinkin teidan on helppo erota kun ei ole lapsia. Sitten kun loydat todellisen "aarteen", voitte taydellisen hyvin adoptoida lapsen. Eikohan se ole isa ja aiti jotka kasvattavat, rakastavat ja huoltavat pienokaisen terveeksi, rakkaaksi, yhteiskuntaa hyodyttavaksi jaseneksi.
Periaatteessa synnyttajan ei valttamatta tarvitse olla aiti eika spermanluovuttajan isa.