Onko teillä samanlaista ongelmaa, että jäätte usein ulkopuoliseksi jossain porukassa ? Se voi johtua ujoudesta, mutta mun tapauksessa ei kuitenkaan.
Tarkoitan ulkopuolisuudella sitä itse havaitsemaani tilaa, kun huomaan että oon yksikseni siinä porukassa, kuuntelen vain osittain toisten kertomia juttuja, en oo niin paljoa samalla aaltopituudella että nauraisin toisten jutuille vaikka pitäisinkin niitä hauskoina. Oon kuitenkin ihan huumorintajuinen ihminen. On vaan sellaien tilanne että ei kykene tai jaksa yrittää pysyä samalla aaltopituudella kuin muut.
Toisinaan huomaan myös että vaikka muutkin ihmiset ois aivan tuntemattomia ihmisiä toisilleen niin helposti saattaa syntyä sellainen yhteinen tapa kommunikoida, jossa jäsenet kertovat vitsejä ja kaikki nauravat niille. Ehkäpä on kyse sitten sosiaalisista taidoista ja minulta ne puuttuu.
Porukoissa en usein jaksa sinnitellä olevani samalla aaltopituudella kauaakaan. Kahden kesken tykkään olla ihmisten kanssa enemmän. Porukassa oleminen on usein rasittavaa mulle. Tulee usein se tunne että tipun kelkasta hyvin äkkiä pois.
Tarkoitan ulkopuolisuudella sitä itse havaitsemaani tilaa, kun huomaan että oon yksikseni siinä porukassa, kuuntelen vain osittain toisten kertomia juttuja, en oo niin paljoa samalla aaltopituudella että nauraisin toisten jutuille vaikka pitäisinkin niitä hauskoina. Oon kuitenkin ihan huumorintajuinen ihminen. On vaan sellaien tilanne että ei kykene tai jaksa yrittää pysyä samalla aaltopituudella kuin muut.
Toisinaan huomaan myös että vaikka muutkin ihmiset ois aivan tuntemattomia ihmisiä toisilleen niin helposti saattaa syntyä sellainen yhteinen tapa kommunikoida, jossa jäsenet kertovat vitsejä ja kaikki nauravat niille. Ehkäpä on kyse sitten sosiaalisista taidoista ja minulta ne puuttuu.
Porukoissa en usein jaksa sinnitellä olevani samalla aaltopituudella kauaakaan. Kahden kesken tykkään olla ihmisten kanssa enemmän. Porukassa oleminen on usein rasittavaa mulle. Tulee usein se tunne että tipun kelkasta hyvin äkkiä pois.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensinnäkin ryhmässä aina väistämättä haetaan jonkinasteista hierarkiaa, se ei ole koskaan tasaveroista, koska joukkoon sattuu monenlaista tallaajaa. Ryhmän sisällä voi olla jopa vihamielisyyttä tai muita luurankoja kaapissa. Toiset huomaavat ryhmän sisäisiä toimintatapoja ja ihmisten välejä herkemmin kuin toiset. On myös niin, että jos sinä et pääse jollekin aaltopituudelle, niin eivät nekään sinun mielestäsi "sosiaaliset" tapaukset pääse sinun aaltopituudelle ja he ovat tietyllä tavalla tietyssä seurassa sosiaalisia, mutta todellinen sosiaalinen pystyy ja ainakin pyrkii kontaktoimaan kaikkia, jos siihen ei olisi mitään esteitä. Sosiaalisuuteen liittyy myös halu olla sosiaalinen, ei ole aitoa sosiaalisuutta, jos on vain rajoittuneesti kiinnostunut muista. Sinä et välttämättä ole (ainoa) epäsosiaalinen. Näennäinen sosiaalisuuskaan ei auta muita, jos oikeastaan se on vain pintapuolista teatteria.
Ryhmässä saatta myös olla vain yksi ainoa toimintatapa, jota äänekkäimmät viljelevät, eivätkä osaa vaihtaa. Omaa ulkopuolista tunnetta voi tarkastella kriittisesti. Kaikki eivät edes olisi muutenkaan tekemisissä tai kahdenkeskinenkään kaveruus ei onnistuisi heiltä.
Mieti mitä saat siitä ja mitä haluat? Ei tarvitse olla mikään ryhmähenkinen, jos ei halua ja jos siitä ei nauti.
Ulkopuolisuutta tuntee varmaan jokainen jossakin seurassa. Mutta uskon ja tiedänkin sen, että kannattaa tutustua monenlaisiin ihmisiin yksi kerrallaan vaikka, ei kannata tuomita itseään yhden toimimattoman ryhmän vuoksi.
Minusta tuntuu suunnilleen samalta kuin sinusta. Olisi mukava tietää mistä se johtuu... vaikea pysyä toisinaan kärryillä keskusteluissa, varsinkin silloin jos mukana on paljon erilaista elekieltä tms. ja monesti saatan jäädä taustalle kuuntelemaan muiden juttua, on niin vaikea yrittää reaaliajassa ottaa osaa keskusteluun. Kahden kesken ihmisten kanssa on se hyvä puoli että on helpompi kuunnella ja puhua, puheen välissä voi olla pieniä taukoja jolloin miettii mitä sanoo seuraavaksi eikä tarvitse tyhjänpäiväistä läristä. En minäkään usein naura toisten jutuille avoimesti, mutta tavallisesti itse kerron juttuja jotka naurattaa muita. Minulla jonkinlainen ongelma saattaa olla sekin etten näe itseäni ja mielipiteitäni kiinnostavina, ei niitä sitten jaksa esittääkään ja joutuu olemaan hiljaa :(
tuttu tunne. Ymmärrän kyllä ryhmän/porukan huumoria, mutta tuntuu että silti putoaa kelkasta. No aina se ei "ahdista", koska välillä ihan mieluusti kuuntelen sivusta, mutta jos on ns. vahva persoona mukana ryhmässä (äänessä koko ajan) niin silloin kyllä jään vääjämättä jalkoihin. No näillä on myös juttelun aiheet välillä sellasia jotka ei minua ns. kiinnosta...
Olen kokenut hiukan samanlaista. En ole löytänyt mitään muuta pantentti ratkaisua kuin kärsiä se hetki, päästä paremmin tilanteeseen mukaan tai siirtyä muualle.
Olen pohtinut onko se tilanne sellainen, että siinä täytyy olla vielä sen jälkeen kun "alkaa ottamaan päähän" oikein kunnolla ja miten kauan. Jos tilanne on sellainen, ettei siitä voi siirtyä muualle niin silloin täytyy kärsiä muuten ylensä siirryn toisaalle! Tosin fiilis ei ole enään kovin hyvä!!
Koita kestää et ole todellakaan ainoa laatua. Itse taidan olla myös hiukan yli sosiaalinen oletko huomannut samoja piirteitä itsessäsi?
Ihan samoilla linjoilla teidän kanssa. Tykkään olla kahden kesken ja jutella, olen silloin puhelijas ja minulla on ideoita. ryhmässä tipun täysin kärryiltä, kiinnostukseni lopahtaa enkä jaksa korottaa ääntäni saadakseni ääneni kuuluville. Kaipaan ystäviä ja toivon että jonain päivänä minullakin olisi pieni porukka, jonka kanssa olisi hauskaa. tähän asti se ei vain näytä onnistuvan, petyn joka kerta siihen ettei minulla ollutkaan ryhmässä hauskaa vaikka toiveikkain mielin taas parhaani yritin.