Tulee kovasti viestiä varatuilta miehiltä mikä ihmetyttää ja suorastaan ällöttää. Heti kättelyssä tulee tällaisesta miehestä epärehellinen fiilis, mikä ei järin innosta tutustumaan sen kummemmin, vaikka mieshän voi tästä "vammasta" huolimatta olla muuten ok.
Tilanne on vähän sama kuin jos lähestyttäisi näin : " Moi, olen varas, mutta eihän se haittaa. Voinko tulla luoksesi inventoimaan korulippaasi ja elektroniikan?
Kaiken maailman kulissiavioliitto-selittäjät ovat todella säälittäviä. Jos tilanne on liitossa niin huono,ettei mitään kanssakäymistä enää ole, niin itseään kunnioittava ihminen ottaa eron ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
Laitoin äsken haun, jossa oli kriteerinä seurustelen, avioliitto ja avoliitto ja heti pärähti 91 profiilia tiskiin. Aika surullista, että on noin paljon miehiä, jotka elävät suhteissa jotka eivät heille riitä, eivätkä he uskalla irrottautua näistä. Tai sitten on kysymys siitä, että eivät enää usko kelpaavansa kenellekään ja pysyvät siksi suhteessaan ja treffi-palstoilla sitten koettavat päivittää markkina-arvoansa ja paikata kehnoa itsetuntoa.
Tilanne on vähän sama kuin jos lähestyttäisi näin : " Moi, olen varas, mutta eihän se haittaa. Voinko tulla luoksesi inventoimaan korulippaasi ja elektroniikan?
Kaiken maailman kulissiavioliitto-selittäjät ovat todella säälittäviä. Jos tilanne on liitossa niin huono,ettei mitään kanssakäymistä enää ole, niin itseään kunnioittava ihminen ottaa eron ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
Laitoin äsken haun, jossa oli kriteerinä seurustelen, avioliitto ja avoliitto ja heti pärähti 91 profiilia tiskiin. Aika surullista, että on noin paljon miehiä, jotka elävät suhteissa jotka eivät heille riitä, eivätkä he uskalla irrottautua näistä. Tai sitten on kysymys siitä, että eivät enää usko kelpaavansa kenellekään ja pysyvät siksi suhteessaan ja treffi-palstoilla sitten koettavat päivittää markkina-arvoansa ja paikata kehnoa itsetuntoa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kuin ne YH-äippäset, jotka unohtaa kertoo monista samanaikaisista panoistaan ?
Jos joku vapaa yh, muu nainen tai mies on suhteessa useampaan ihmiseen samoihin aikoihin, niin mitä epärehellistä siinä on? Ketä hän pettää? Jos ei ole sitoutunut kehenkään, niin luonnollisesti saa silloin tavata ketä huvittaa, eikä siinä ole moraalisesti mitään arveluttavaa, toisin kuin näissä varattujen henkilöiden ihmissuhderuleteissa.
Mä en kyllä ymmärrä mikä meissä yh:issa niin ottaa pattiin :) vai onko se se kateus ? Meidän kun ei tarvi kaiken maailman tossukoita tuossa vierellämme katsella, vaan saadaan olla ja mennä niinkuin itse haluamme !!! Ja jos miestä tekee mieli, niin sen kuin nappaa tuolta baarista mukaansa. Ei se sen kummempaa vaadi ! Ja tähän on turha vastailla mitään '' rumat, läskit, yh:t on epätoivoisia ... '' viestejä, koska kaikki fiksut ihmiset tietää, että niin ei todellakaan ole asia. Kyllä se näistä kirjoituksista paljastuu, ketkä niitä todellisia epätoivoisia on !
iskät sitten....
ne ne vasta unohtaa mainita...
ps. sinä "rehellisimpiä"- miksi olet katkera ja kade yh:lle ? Käytöstavat sulta ainakin puuttuu.Kasva aikuiseksi.
Täällä keskusteluissa häiriköi selvästi joku yh-äidin jättämä mies-surkimus. Sitten ko.miehen näköjään täytyy haukkua kaikki yh:t lyttyyn kostoksi, kun ei muuten ole ongelmaansa kyennyt käsittelemään. Antaa aika yksinkertaisen ihmisen kuvan tästä miehestä.
Kirjoituksesi paljastaa sinut ja sinun epätoivosi.
Varattuja miehiä riittää näillä foorumeilla pilvin pimein. Kaikilla olisi hauskempaa jos varatut häipyisivät täältä itseään tyrkyttämästä. Paras onkin torjua ne järjestelmällisesti. Tai sitten ylläpito voisi perustaa oman huoneen varatuille. Siellä voisivat rällästää mielin määrin. Voisivat jopa törmätä omaan avio-tai avokumppaniinsa...heh-heh.
..toi varattujen treffikerho...
nämä varatut miehet on tämä:seurailkaapas kellonaikoja milloin mies on yleensä kirjautuneena treffeille.yleensä varatut ovat liikkeellä vain päivisin,töissä ollessaan,tai yksin kotona vapaapäivää viettämässä,kun vaimo työssä ja lapset päiväkodissa tai koulussa.
yleensä niitä miehiä ei enää näy illalla koneella,eikä myöskään viikonloppuisin,koska perhe on kotona.salasussun etsiminen olisi aika riskaapeliä touhua,jos vaikka lapsi tai jopa se ikioma vaimo sattuisi yllättää rakkaan miehensä suomi24 treffisivu avoinna.
monet miehet etsivät "seuraa" 8.00-17.00 välillä,eli työaikana.omassa profiilissani käy usein juuri nämä miehet,joita ei näy enää illalla eikä koskaan viikonloppuisin.ja torjuminen on hyvä keino,mutta silti niitä varattuja tulee lisää ja lisää,kuin sieniä sateella.
ja tuo on muuten totta,on kuulemma sattunut niin jollain deittisivulla,että aviopuolisot etsivät toisistaan salarakasta :D
Seuraile vaan, kunhan saat aikas kulumaan. Oiken aikatauluja kirjaamaan...?
Kyl menee luotto lopuiltakin yh-äiskiltä, vaikka sellasta itelle haaveilin. Kypsiä ja fiksuja tuntuvat yleensä yleisellä tasolla olevan.
Muuten naisten jutut aika laskelmoivia... kummallisia pähkäilijöitä tuntuu niissäkin riittävän.
Iltayön ratoksi palstoja selailin ja lueskelin...
Yh:n jättämä itsekkin.
Toi edellinen viesti vaan sai selailun lopettamaan... Pitää mennä aikatauluja kirjaamaan.
Ei ole naisena oleminen varmaankaan helppoa ei yksinhuoltajan eikä avo/avioliitossa.
Johonkin on keskityttävä ja jos jotain pitää valita niin se on se lapsi ja lapsen jutut se on ok.
Ketä siinä sitten ei huomioida no se koira (joka joskus tuli hommattua kun ei uskaltanut vielä tehdä lapsia) saa ruokaa satunnaisesti ja kusetetaan jos ei oo huono ilma pihalla.
Mies on kaiken paha perheessä se tekee pitkää päivää töissä yritäen maksaa perheen asuntovelat ja kahden auton kulut sun muut lasten ja vaimon ideat käydä vähän shoppaamassa kun vituttaa taas kun äijä ei tullut viime viikon keskiviikkona ajoissa kotiin.
Siinä se kiitos ymmärryksestä ja jos vielä olet ajatellut muutaman viikon paineet purkaa pusseistasi hyvä neuvo on hanskattaa ettei äiskä tunne itteensä hyväksikäytetyksi kovan linjan raatajaksi.
Lähe nyt tosta perheestä sitten aidosti vaan sen takia ettet saa pillua kotona muutamaan kuukauteen, ei oikein viittis rakkaita lapsiaan jättää muiden kasvattevaksi ja ikuiseen hoitopaikka hakuun viikonloppuisin, sillä kun isälle niitä ei periaatteesta viittis millään antaa kun se oli niin vittumainen et jätti meidät tälläiseen tilanteeseen. Ihan vaan sen takia et "löysi nuoremman naisen"
Just miettikääs vähän likat miksi nää kiltit perheen isit hakee vähän sellaista ihanaa tunnetta jossa niitä halataan ja annetaan tussua niin paljon kuin vaan esinahka kestää.
Onnex minä en ole vielä kärähtänyt kertaakaan, on aikamoinen riski kuitenkin ei vaimo antais ikinä anteeksi ja tussun saanti se neljä kertaa vuodessa loppuisi kokonaa.
Oravanpyörässä ollaan toi ainainen runkkailu kyl vituttaa, eipä sitä naista kuitenkaan voi esineellistää ja vaatia et kun sillä on se alapässä jota olen vähän vailla niin anna se yöksi tänne mun sänkyyn.......
Oletkos miettinyt miksei vaimosi sinulle anna? Oiskohan kyse siitä, ettet enää osaa vaimoasi tyydyttää ja hän katsoo parhaaksi olla ilman. Tai mikä parempaa, hänellä on uusi nuori ja viriili rakastaja, joka osaa toiveet täyttää. Sitten hän nauraa selkäsi takana sinulle kun kuvittelet olevasi oikea miesten mies!
Olen itsekin jonkin aikaa tuolla treffipalvelussa hyörinyt ja olen järkyttynyt siitä varattujen miesten määrästä, joka siellä on. Usein tulee viestiä joltain varatulta ja usein myös isäni ikäiseltä mieheltä, että kiinnostasko seksisuhde... Mitähän nuo ukot kuvittelee? Vastausta, että hyppääppä autoon ja tule tänne tyhjentään kassis?
Herää itelle kysymys, että kehen enää voi luottaa. Mitä jos joskus tulevaisuudessa oma puoliso roikkuu säälipanon kerjääjänä jossain nettipalstalla? Jos sellaisesta saisin tietää, sais ukko kenkää ja nopeeta. Ei ehtis ees vaatteitaan pakata matkaan!
Jos olisi mahdollista, nauttisin suunnattomasti siitä, että voisin aina laittaa s-postia kyseisten ukkojen vaimoille ja paljastaa miehen todellisen karvan. Harmi vaan, että siinä joutuisi myös yleensä viaton vaimo kärsimään.
Olen huomannut ihan saman asian. Hyvimpä osasit tuosta aiheesta kirjoittaa. Mulla ei enää profiilia ole mutta aiemmin kun oli, kirjoitin ihan varta vasten siinen heti alkuu, että ei seksiseuraa hakeville eikä varatuille niin ei tuolla näyttänyt olevan mitään merkitystä. Ehdotuksia tuli silti. Yhdellekään niistä en vastannut vaan deletoin heti kun olin heidän kirjeensä tai profiilinsa lukenut.
Kun kirjoitit, että mikähän siinä on syynä niin varmasti osittain juuri nuo mainitsemasi asiat. Jokin ihme yksinjäämisen pelko, että ompahan aina joku nainen, joka odottaa. Toki täytyy tähän sanoa, että löytyy nuita yhtälailla naisistakin.
Onneksi tuolla pyörii paljon mukavia sinkkumiehiäkin :)
tiedän vaan sellaisiakin tapauksia että miehet jotka on varattuja niin tuolla palstoilla ovat olevinaan sinkkuja..