Ystävänpäivänä puolen päivän maissa sain tiedon, että syöpäsairautesi saattohoitovaiheessa on tultu tilanteeseen jossa jokainen hetki voi olla viimeinen.
Olit jaksanut viime keväästä - sairaalaan joutumisestasi saakka - olla urhea ja taistella syövän ja toisen vakavan sairautesi pahenevien oireiden kanssa. Viimeiset neljä päivää kuntosi oli selkeästi alentunut ja sinulla oli nyt kuumetta toista vuorokautta.
Sain uuden työpaikkani esimieheltä välittömästi
luvan lähteä luoksesi. Nuo sadat kilometrit
tuntuivat pitkältä matkalta, mutta jotenkin
sydämessäni tiesin sinun odottavan vielä tapaamistamme.
(Isä vastaavasti odottaa sinua Taivaan Isän luona.)
Saavuin luoksesi läpi talvisen kauniin kotiseutuni sumuisen maiseman Ystävänpäivän iltamyöhällä.
Sitä ennen olivat sisaresi olleet luonasi
tunteja päivällä ja olit saanut oman rauhallisen huoneen vuodeosastolla.
En halunnut että olet hetkeäkään yksin, joten
pyysin ystäväsi paikalle siihen saakka kunnes minä tulen.
Siinä hän istui vierelläsi kun tulin ja kertoi sinun olleen levollinen. Hän oli myös kertonut rakkaat terveiseni - ja olin saanut sanottua ne itsekin kun olit hereillä soittaessani matkalta.
Oli helpottavaa päästä luoksesi ja puhua sinulle Rakas Äiti kun heräsit. Yritit puhua kovasti, mutta valtava limantulo esti sen. Tunsit minut heti - ja olin todella iloinen että saimme vielä olla yhdessä.
Pyysin ystävääsi jäämään kanssani yöksi luoksesi.
Hän nukkui vierelläsi olleessa sängyssä, minä
lattialla takkini päällä. Tai en minä nukkunut, sillä halusin valvoa vierelläsi. Torkuin kyllä välillä, mutta sitten nousin ja silitin sinua
- ja jos olit hereillä kuiskasin sinulle asioita
ja kerroin että olen vierelläsi.
Yöhoitajia pyysin käymään huoneessa niin usein kuin vain pääsivät ja antamaan kipulääkettä tarpeen mukaan koska kipusi olivat selvästi lisääntyneet. He hoivasivat sinua parhaansa mukaan ja samalla nousin aina viereesi kertomaan heidän tulleen.
Viimeinen yösi oli rauhaisa, nukuit hyvin.
Aamulla sain halailla sinua ja jutella sinulle
tärkeitä asioita.
Käväisin kahviossa kahvilla ja sillä aikaa hoitajat pesivät sinut. Kaikki oli mennyt hyvin
vaikka elämänlankasi oli jo ohut.
Ikävimmältä minusta tuntui kun et voinut enää syödä etkä juoda - enkä voinut auttaa muuten kuin
silloin tällöin kostuttaa suutasi vedellä pumpulipuikon avulla ja antaa teelusikallisen kerrallaan nestettä. Nesteytykseen emme lääkärin suosituksesta tässä vaiheessa päätyneet. Hän kertoi, että janon ja nälän tunne ovat jo poistuneet. Se minua hieman helpotti - vaikka mielessäni käväisi mistä lääkärin sen voi toisen puolesta tietää...
Saimme myös papin aamupäivällä paikalle ja hän piti kauniin hartauden. Otin kätesi käsieni väliin ja rukoilimme niin mm. Isä Meidän -rukouksen.
Pappi antoi meille ehtoollisen.
Sen aikana sinä jotenkin seestyit ja sinun
olemukseesi tuli rauha. Se helpotti myös minun tuntemuksiani.
Lopuksi pappi vielä veisasi pyynnöstäni yhden lempivirsistäsi;
"Oi jos mä kerran matkamies maan..."
Sisaresi, veljesi ja rakas naapurisi - minullekin tärkeä ihminen - tulivat vierailemaan luonamme. Vaikka taustalla tv:stä tulvi olympiakisojen ohjelmaa, me keskityimme hoivauksesi ohella juttelemaan mm. teidän äidistänne eli mummustani ja muusta perheestänne, nuoruudestanne ym.
Vain tunnin verran raskin olla poissa viereltäsi iltapäivän lopuksi kun kävin hoitamassa asioita.
Oli melko kipakka pakkanen, harmaahko tyyni sää.
Kun tulin luoksesi, keskityin vain sinuun.
En tiedä aavistinko jotain mutta niin halusin tehdä.
Luin sinulle mm. Eino Leinon runoja kirjasta, jonka olin sinulle ostanut viime kesänä piristykseksi sairaalaan - siinä kun on kauniita suomalaisia luontokuviakin runojen lomassa.
"Kaik on niin hiljaa mun ympärilläin, kaik on niin hellää ja hyvää..."
Minun teki myös mieli laulaa sinulle - ja niin tein;
Muistelin sanoja ja lauloin..
"Ystävä sä lapsien..."
"Yksin en kulje en hetkeäkään..."
"Maan korvessa kulkevi..."
"Täällä Pohjan tähden alla..."
"Mun sydämeni tänne jää..."
Sain myös puhuttua sinulle vielä tärkeitä asioita
- ja mm. toivoin sinun olevan jatkossa se tähti, jolle lapsuudessa pohjoisen taivaalle iltaöisin kanssasi kammarimme ikkunasta vilkutimme.
Sinä kuuntelit seesteisen oloisena, mutta välillä
havaitsin selkeästi kipujesi yltyvän aaltoina.
Klo 19.30 maissa omahoitajasi antoi pyynnöstäni sinulle vielä kipulääkeannoksen. Se helpotti jälleen oloasi.
Hiljalleen hengityksesi alkoi muuttua ja ilmoitin hoitajalle toivovani saada olla kanssasi kahden.
Viimeiset hetkesi koittivat ja vietimme ne
kauniisti yhdessä.
Pidin kättäsi kädessäni, toista kättäni rinnallasi.
Iäisyysmatkalle lähtösi klo 19.52 oli koskettava hetki ja valtavan liikutukseni vallassa kuitenkin tajusin, että nyt sinulla on hyvä olla
- ja veit mukanasi rakkaat terveiseni aiemmin pois nukkuneille läheisillemme.
Olimme saaneet valmistautua tähän miltei vuoden verran, mutta silti tuntui haikealta jättää sinulle jäähyväiset.
"Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän."
Jotenkin minulle vahvistui myös se, etten itsekään tämän jälkeen pelkää kuolemaa.
Lohduttavinta oli että sain viettää kanssasi viimeisen vuorokauden; Sinä jaksoit odottaa että kohtasimme vielä. Se on tässä vaiheessa minulle rauhoittava ja tärkeä asia vaikka suru täyttää jokaisen hetken eri tavoin...
Eikä kaikki pääty tähän.
Kuten äiti sinulle vielä viimeisinä hetkinäsi sanoin:
Sinä jatkat elämääsi minussa; joka askeleessani, eleessäni, ilmeessäni, olemuksessani - puheessani. Sinulta sain sanojen lahjan, sillä hiljaiseksi eivät ole päässeet minuakaan moittimaan :)
Kiitos Äiti elämästä!
Junnu Vainion tekstiä lainaten ja mukaillen;
"Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulun lintujen
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on
sen tavoitat, jos haluat, vaik maa ois lauluton
Mun sydämeni tänne jää, aina asuinpaikalleen
vaik itse saan vain viivähtää kevätiltaan viimeiseen..."
Olit jaksanut viime keväästä - sairaalaan joutumisestasi saakka - olla urhea ja taistella syövän ja toisen vakavan sairautesi pahenevien oireiden kanssa. Viimeiset neljä päivää kuntosi oli selkeästi alentunut ja sinulla oli nyt kuumetta toista vuorokautta.
Sain uuden työpaikkani esimieheltä välittömästi
luvan lähteä luoksesi. Nuo sadat kilometrit
tuntuivat pitkältä matkalta, mutta jotenkin
sydämessäni tiesin sinun odottavan vielä tapaamistamme.
(Isä vastaavasti odottaa sinua Taivaan Isän luona.)
Saavuin luoksesi läpi talvisen kauniin kotiseutuni sumuisen maiseman Ystävänpäivän iltamyöhällä.
Sitä ennen olivat sisaresi olleet luonasi
tunteja päivällä ja olit saanut oman rauhallisen huoneen vuodeosastolla.
En halunnut että olet hetkeäkään yksin, joten
pyysin ystäväsi paikalle siihen saakka kunnes minä tulen.
Siinä hän istui vierelläsi kun tulin ja kertoi sinun olleen levollinen. Hän oli myös kertonut rakkaat terveiseni - ja olin saanut sanottua ne itsekin kun olit hereillä soittaessani matkalta.
Oli helpottavaa päästä luoksesi ja puhua sinulle Rakas Äiti kun heräsit. Yritit puhua kovasti, mutta valtava limantulo esti sen. Tunsit minut heti - ja olin todella iloinen että saimme vielä olla yhdessä.
Pyysin ystävääsi jäämään kanssani yöksi luoksesi.
Hän nukkui vierelläsi olleessa sängyssä, minä
lattialla takkini päällä. Tai en minä nukkunut, sillä halusin valvoa vierelläsi. Torkuin kyllä välillä, mutta sitten nousin ja silitin sinua
- ja jos olit hereillä kuiskasin sinulle asioita
ja kerroin että olen vierelläsi.
Yöhoitajia pyysin käymään huoneessa niin usein kuin vain pääsivät ja antamaan kipulääkettä tarpeen mukaan koska kipusi olivat selvästi lisääntyneet. He hoivasivat sinua parhaansa mukaan ja samalla nousin aina viereesi kertomaan heidän tulleen.
Viimeinen yösi oli rauhaisa, nukuit hyvin.
Aamulla sain halailla sinua ja jutella sinulle
tärkeitä asioita.
Käväisin kahviossa kahvilla ja sillä aikaa hoitajat pesivät sinut. Kaikki oli mennyt hyvin
vaikka elämänlankasi oli jo ohut.
Ikävimmältä minusta tuntui kun et voinut enää syödä etkä juoda - enkä voinut auttaa muuten kuin
silloin tällöin kostuttaa suutasi vedellä pumpulipuikon avulla ja antaa teelusikallisen kerrallaan nestettä. Nesteytykseen emme lääkärin suosituksesta tässä vaiheessa päätyneet. Hän kertoi, että janon ja nälän tunne ovat jo poistuneet. Se minua hieman helpotti - vaikka mielessäni käväisi mistä lääkärin sen voi toisen puolesta tietää...
Saimme myös papin aamupäivällä paikalle ja hän piti kauniin hartauden. Otin kätesi käsieni väliin ja rukoilimme niin mm. Isä Meidän -rukouksen.
Pappi antoi meille ehtoollisen.
Sen aikana sinä jotenkin seestyit ja sinun
olemukseesi tuli rauha. Se helpotti myös minun tuntemuksiani.
Lopuksi pappi vielä veisasi pyynnöstäni yhden lempivirsistäsi;
"Oi jos mä kerran matkamies maan..."
Sisaresi, veljesi ja rakas naapurisi - minullekin tärkeä ihminen - tulivat vierailemaan luonamme. Vaikka taustalla tv:stä tulvi olympiakisojen ohjelmaa, me keskityimme hoivauksesi ohella juttelemaan mm. teidän äidistänne eli mummustani ja muusta perheestänne, nuoruudestanne ym.
Vain tunnin verran raskin olla poissa viereltäsi iltapäivän lopuksi kun kävin hoitamassa asioita.
Oli melko kipakka pakkanen, harmaahko tyyni sää.
Kun tulin luoksesi, keskityin vain sinuun.
En tiedä aavistinko jotain mutta niin halusin tehdä.
Luin sinulle mm. Eino Leinon runoja kirjasta, jonka olin sinulle ostanut viime kesänä piristykseksi sairaalaan - siinä kun on kauniita suomalaisia luontokuviakin runojen lomassa.
"Kaik on niin hiljaa mun ympärilläin, kaik on niin hellää ja hyvää..."
Minun teki myös mieli laulaa sinulle - ja niin tein;
Muistelin sanoja ja lauloin..
"Ystävä sä lapsien..."
"Yksin en kulje en hetkeäkään..."
"Maan korvessa kulkevi..."
"Täällä Pohjan tähden alla..."
"Mun sydämeni tänne jää..."
Sain myös puhuttua sinulle vielä tärkeitä asioita
- ja mm. toivoin sinun olevan jatkossa se tähti, jolle lapsuudessa pohjoisen taivaalle iltaöisin kanssasi kammarimme ikkunasta vilkutimme.
Sinä kuuntelit seesteisen oloisena, mutta välillä
havaitsin selkeästi kipujesi yltyvän aaltoina.
Klo 19.30 maissa omahoitajasi antoi pyynnöstäni sinulle vielä kipulääkeannoksen. Se helpotti jälleen oloasi.
Hiljalleen hengityksesi alkoi muuttua ja ilmoitin hoitajalle toivovani saada olla kanssasi kahden.
Viimeiset hetkesi koittivat ja vietimme ne
kauniisti yhdessä.
Pidin kättäsi kädessäni, toista kättäni rinnallasi.
Iäisyysmatkalle lähtösi klo 19.52 oli koskettava hetki ja valtavan liikutukseni vallassa kuitenkin tajusin, että nyt sinulla on hyvä olla
- ja veit mukanasi rakkaat terveiseni aiemmin pois nukkuneille läheisillemme.
Olimme saaneet valmistautua tähän miltei vuoden verran, mutta silti tuntui haikealta jättää sinulle jäähyväiset.
"Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän."
Jotenkin minulle vahvistui myös se, etten itsekään tämän jälkeen pelkää kuolemaa.
Lohduttavinta oli että sain viettää kanssasi viimeisen vuorokauden; Sinä jaksoit odottaa että kohtasimme vielä. Se on tässä vaiheessa minulle rauhoittava ja tärkeä asia vaikka suru täyttää jokaisen hetken eri tavoin...
Eikä kaikki pääty tähän.
Kuten äiti sinulle vielä viimeisinä hetkinäsi sanoin:
Sinä jatkat elämääsi minussa; joka askeleessani, eleessäni, ilmeessäni, olemuksessani - puheessani. Sinulta sain sanojen lahjan, sillä hiljaiseksi eivät ole päässeet minuakaan moittimaan :)
Kiitos Äiti elämästä!
Junnu Vainion tekstiä lainaten ja mukaillen;
"Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulun lintujen
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on
sen tavoitat, jos haluat, vaik maa ois lauluton
Mun sydämeni tänne jää, aina asuinpaikalleen
vaik itse saan vain viivähtää kevätiltaan viimeiseen..."
Vastaukset 7
Vanhimmat
Äitisi oli varmasti hyvässä huomassa viimeiset hetkensä.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää, tiedän itsekin miten raastavaa on katsoa vierestä rakkaansa tuskia ja opetella päästämään irti.
tuossa tilanteesa,kun oma äitini kuoli.Hän on aina muistoissasi,niinkuin minunkin äitini.
äitisi lähdön. Kyyneleet valuivat valtoimenaan, kun pääsin tekstisi loppuun. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää surusi keskellä.
Tosi liikuttavaa.. Itsekin joudun luopumaan äidistäni hetkenä minä hyvänsä..
Mielettömän koskettava ja niin kauniisti kirjoitettu.Itkien luin kirjoituksesi,,,,Mitä kyyneliltäni näin.Oman äitini kuolemasta tuli vuosi ja muistot pulppusivat pintaan ja se suurin eli IKÄVÄ
Voimia sinulle elämääsi.
Lämmin osanottoni äitisi poismenon johdosta.
Miten kauniisti oletkaan kirjoittanut äidistäsi. Kirjoittaminen ja surun läpikäyminen auttavat sinua surutyössäsi. Sekin on taito, että surustaan pystyy puhumaan. Vedet silmissä luin kirjoitustasi.
Muistot omasta äidistäni tulivat vaoimakkaana mieleen. Äitini nukkui pois päivälleen 23-v sitten. Suru on väistynyt, muttaa hän on lähelläni muistoissa jokapäivä. Olin silloin sairaalassa uhkaavan keskenmenon takia, enkä saanut lupaa matkustaa hautajaisiin lääkäriltäni, matkaa oli 350km. Se tuntui pahalta. Mutta vauvan menttäminen olisi lisänyt tuskaa moninkertaisesti. Äitini tiesi odotukseni ja hän sanoikin, ettei elä niinkauan kuin vauva syntyy. Hän sairasti syöpää. Puhelimella jouduin järjästämään hautajaiset. Äitini saatettiin hautaan sukulaisten ja ystävien kanssa. Poikamme syntyi päivälleen 4kk päästä äitini kuolemasta.
Voimia ja jaksamista sinulle ja läheisillesi.
...kanssakulkijani, vaikka emme tunnekaan.
Sananne lohduttavat.
Rakas Äitini siunataan nyt tulevana lauantaina
11.3. ja onneksi mm. hyvä ystäväni miehensä kanssa pääsee täältä pitkän matkan päästä laulamaan äidille kirkossa ja muistotilaisuudessa. Laulujen kautta surun sävelet saavat kantavammat siivet.
Äitiä on kova ikävä, mutta tiedän että hän
on lähelläni. Enkelinä olkapäälläni...
Ajatuksin kanssanne, kevättä kohti.
T