Olen 20-vuotias nuori (ja ujo) nuori mies, joka ei baareissa tai "oikeassa" elämässä osaa tehdä aloitteita. Sen takia päätin turvautua nettiin, josko sitä kautta kenties tapaisi mukavia tuttavuuksia. Säälittävää kenties, mutta siihen asiaa en halua kommentteja. Ja vielä sen verran kerron, että olen seurustellut muutaman kerran (älkää kysykö, miten se on mahdollista), ja poikuuskaan ei ole tallella.
Mutta asiaan. Itselläni ei ole profiilissa kuvaa tällä hetkellä, vaan lähetän sen sitten toiselle, kun tiedän toisesta vähän enemmän. Millä mielellä toinen on liikkeellä, mitä asioita arvostaa, millainen ylipäänsä on ihmisenä jne.
Sitä ihmettelen, että minkä takia naisilta ei kúitenkaan saa viestejä takaisin milloinkaan? Kaikki, joille olen viestit lähettänyt, ovat olleet "kuvattomia", melko paljon samansuuntaisen tuntuisia ihmisiä kuin minä, ja vielä ihannekumppani -kohta on osunut kohdilleen.
Vielä kun minun tapoihin ei kuulu ne yhden tai muutaman lauseen "olet kaunis, mailaa" -viestit, vaan kerron melko avoimesti itsestäni kuitenkaan paljastamatta liikoja. Näen jokaiseen viestiin vaivaa, ja tietenkään samoja viestejä en lähetä useaan kertaan eri henkilöille.
Haluisin etenkin naisilta kommentteja. Minkälaisia viestejä sitten pitäisi lähettää, pitäisikö kuva laittaa heti ensimmäiseen mailiin, että naiset voisivat heti tehdä karsintansa? Vai mikä on homman nimi? Onko ne naiset, jotka etsivät, tai kai ovat etsivinään kavereita, tai jopa sitä uutta ihastusta, vain huvikseen treffipalstoilla? Mittaamassa omaa "markkina-arvoaan"?
Asiallisia kommentteja odottelen kaikilta, niin miehiltä kuin naisilta, niiltä joilla on netissä onnistanut ja niiltä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä.
Mutta asiaan. Itselläni ei ole profiilissa kuvaa tällä hetkellä, vaan lähetän sen sitten toiselle, kun tiedän toisesta vähän enemmän. Millä mielellä toinen on liikkeellä, mitä asioita arvostaa, millainen ylipäänsä on ihmisenä jne.
Sitä ihmettelen, että minkä takia naisilta ei kúitenkaan saa viestejä takaisin milloinkaan? Kaikki, joille olen viestit lähettänyt, ovat olleet "kuvattomia", melko paljon samansuuntaisen tuntuisia ihmisiä kuin minä, ja vielä ihannekumppani -kohta on osunut kohdilleen.
Vielä kun minun tapoihin ei kuulu ne yhden tai muutaman lauseen "olet kaunis, mailaa" -viestit, vaan kerron melko avoimesti itsestäni kuitenkaan paljastamatta liikoja. Näen jokaiseen viestiin vaivaa, ja tietenkään samoja viestejä en lähetä useaan kertaan eri henkilöille.
Haluisin etenkin naisilta kommentteja. Minkälaisia viestejä sitten pitäisi lähettää, pitäisikö kuva laittaa heti ensimmäiseen mailiin, että naiset voisivat heti tehdä karsintansa? Vai mikä on homman nimi? Onko ne naiset, jotka etsivät, tai kai ovat etsivinään kavereita, tai jopa sitä uutta ihastusta, vain huvikseen treffipalstoilla? Mittaamassa omaa "markkina-arvoaan"?
Asiallisia kommentteja odottelen kaikilta, niin miehiltä kuin naisilta, niiltä joilla on netissä onnistanut ja niiltä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
muuta kuin että kipeetä touhua tää nettisäätäminen. Täällä on vaan niin paljon katkeria mielenterveysongelmaisia naisia, joiden on helppo tosiaan testata markkina-arvoaan. Annetaan todella ymmärtää.....mutta siihen se sitten jääkin...
lapsuuttaan täällä !
Kyllä tosi on,että laitetaan kuvia se maximi määrä....jotkut kuvat jopa otettu ns. studiolla....ja vaatetuskin hieman niukka ja yritetään olla oikein sexiä.
Odotellaan että vieraskirjat täyttyy kuolauksista ja ylistyksistä.
Kun sitten saattanee käydä ja käykin että joku mies rupeaa heittelemään rivoja(näiden oma kuva porno) jälkeen ni tullaan tänne ruikuttamaan kun on miehet sitten sikoja
Olen suositellut näille itserakkaille 20-32v naikkosille kokeilua mallifirmaan,,,jostain sýystä ei niin ei.
Harrastavat chattia paremman tekemisen puutteessa,kun aika ollaan kirjoteltu ni hävitään ruikulit pöxyssä pierun lailla Saharaan.
Paskapersiitä,,,,olen feikkiprofiililla narauttanut useita näitä harrastelijoita,kuvallisia ja kuvattomia.
Nikkejä ei viitsi herrasmiehenä paljastella,mutta useita on.
Ajauduin palstalle vahingossa muutama kuukausi sitten. Parissa viikossa sain tarpeekseni. Täällä on profiileja, jotka todellakin tuntuvat täyttävän elämäänsä mittailemalla markkina-arvoa, on kyse sitten miehestä tai naisesta. Toisaalta on vaikea selittää että kaipaa jotain, mutta ei silti etsi mitään. Mutta sitten kommentteja yhteydenotosta naiseen. Kun on uusi, viestejä tulee paljon. Kun mies lähestyy kirjoittamalla paljon ja pitkään, vastaaminen siirtyy ja siirtyy. Lähinnä kai siksi että kokee paineita siitä että pitäisi kirjoittaa yhtä pitkään ja hartaasti. Yksi ajatus mieleeni täältä jäi: "Onni ei tule etsien, se tulee eläen"
Miten sitten pitäisi kirjoitella? Kun olen semmoistakin kuullut, että lyhyet viestit ei kelpaa (minkä osaltaan kyllä ymmärrän). Jos ei pitkätkään viestit ole mieleen, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Ja turha tulla kenenkään sanomaan, että oikeesta elämästä ne naiset löytyy. Kun on ujo, niin silloin on. Ujous on yksi nuorten miesten suurimmista synneistä, mitä ei anneta anteeksi.
Paljonkos muuten sait viestejä? Ja montako viestiä itse lähetit? Siis ensimmäisiä viestejä...
netissä liikkuu niin paljon ihmisiä,että yrität mitä tahansa,mikään ei heille kelpaa!
tuossa edellisessä kommentissa on se totuus,mikä on hyvä muistaa,se onni ei tule etsien...
Meitä on tosiaan niin moneksi, että on hankala arvata miksi ihmiset eivät vastaa, tai miksi kirjoittelu lopahtaa. Mahtaa olla aika yksilökohtaista.
Voin kertoa mikä itseeni "tehosi", kun itse päätin kokeilla parisen kertaa nettideittailua muutama vuosi sitten. Laitoin itse deitti-ilmoituksen, joka oli melko lyhyt, en laittanut kuvaa saatikka kuvaillut ulkoisesti itseäni. Ajattelin karsivani tällä tavoin jonkun verran pelkkiä ulkoisia avuja tuijottavia miehiä, eli siis tässä suhteessa erilaiset arvot omaavat tyypit jo alussa pois.
Sain yllättävän paljon vastauksia, ja itseeni iskivät viestit jotka eivät olleet liian lyhyitä tahi pitkiä elämäntilityksiä. Myös sujuva ja huumoripitoinen (tosin hymiöiden viljely ärsyttää) kielen käyttö oli positiivista, toki pienet virheetkin sallitaan, onhan niitä itsellänikin. Kevyesti itsestään ja elämästään, sekä maailmannäkemyksestään, kertova viestittely höystettynä korrekteilla kysymyksillä pitää kiinnostuksen yllä.
Kirjoittelin parin kolmen tyypin kanssa parin kuukauden ajan, jonka jälkeen jo mielestäni viimeistään on treffien paikka. Uskon ehdottomasti siihen, että kasvokkain vasta koko "totuus" ja mahdollisen romanttisen suhteen mahdollisuus paljastuu. Ns. deittikirjoittelussa ihmiset kaunistelevat asioitaan ja muotoilevat kirjotuksensa jonkin verran neutraaleiksi, en jaksaisi tämänkään takia jatkaa kirjoittelua määrättömiin -eri asia toki, jos haluaa nimenomaan vain ystävyys-/kirjoittelusuhteen.
Treffit menivät sinänsä ihan mukavasti, molemminpuolisia kemioita ei vain ikävä kyllä ollut havaittavissa. Ulkoisesti miehet olivat kyllä siistejä ja ihan mukavankin näköisiä. Ainoa hieman negatiivinen asia oli, että kaikki olivat jokseenkin hiljaisia, piirre, jota ei voi oikein kirjoitellessa todeta. Tuntui, että aika lailla ainakin parissa tapauksessa jouduin pitämään keskustelua yllä. Yhtä tyyppiä tapasin vielä toisenkin kerran, mutta itse en ollut sitten innostunut jatkosta. Yksi tapaus lähetteli treffien jälkeen vähän ällöttäviä kaksimielisiä viestejä ja olisi kovasti halunnut tavata uudestaan..Olin aika yllättynyt, kyseinen mies oli ollut todella hiljainen treffeillä ja olin (helpottuneena) olettanut että mielenkiinnon puute olisi ollut molemminpuolista. Joskus myöhemmin vielä tuli yökerhossa kännissä katkeroituneena ja vähän pelottavanakin valittamaan ettei oltu nähty.
Anteeksi pitkä viesti..Tuossa omat kokemukseni, jotka eivät ikävä kyllä johtaneet mihinkään. Mutta olen aivan varma, että pitkäjännitteisyydellä voi tärpätä. Pääasia ettei ota kirjoittelua/deittailua liian vakavasti, huumoria ja rentoutta mukaan!
Eipä oltais kaverini kanssa yksiin osuttu ns. live-elämässä, kun minä kävin tansseissa ja hän ei.. Eri kunnissa asutaan, eikä ole kovinkaan luultavaa että ilman näitä netin antamia puitteita oltais toisiamme löydetty. Aarteeni ja minä.
Sitäpaitsi ajatus- ja arvomaailmat alkoivat kirjoittelun myötä olla selvillä, ennen kuin tavattiin -ja huomattiin että muutenkin ollaan kuin toisiamme varten olemassa.
"Laitoin itse deitti-ilmoituksen, joka oli melko lyhyt, en laittanut kuvaa saatikka kuvaillut ulkoisesti itseäni."
Niin olisikin noin helppoa meillä miehillä, että kuvaton ja lyhyt profiili riittäisi. Muutaman kerran olen miettinyt, että jos laittaisin kokeilumielessä ilmoituksen naisena, ilman kuvaa tietenkin, ja katsoisin montako kymmentä viestiä saisin muutaman ensimmäisen päivän aikana. Mutta en ole viitsinyt niin tehdä, se ei ole reilua kenenkään osalta.
"Sain yllättävän paljon vastauksia,..."
Jep, niinhän te naiset saatte. Itse en ole ikinä saanut viestiä naiselta niin, etten itse olisi heille kirjoitellut ensin. No en siltikään ole montaa viestiä saanut. Eli siinähän se ongelman ydin onkin: naiset ei tutustu ihmisiin, vaan kait olettavat sen olevan miehen tehtävä. Kuitenkin kun yrittää kirjoitella mielenkiintoisen tuntuiselle henkilölle, hyvin harvoin jos koskaan saa viestiä takaisin. Silloinkin ollaan kuvaa vailla, eikä tietenkään käy laatuun, että itse saisi vastineeksi kuvan naisesta.
"Kevyesti itsestään ja elämästään, sekä maailmannäkemyksestään, kertova viestittely höystettynä korrekteilla kysymyksillä pitää kiinnostuksen yllä."
Pitää ehkä yllä, mutta ei ainakaan saa semmoista käyntiin. Tuollaisia viestejähän olen juuri kirjoitellut. Olen kertonut lyhyesti miltä näytän, kertonut mitä olen viimeisinä vuosina puuhaillut, ja mitä on lähitulevaisuudessa tulossa. Lisäksi olen kertonut, mitä harrastan, mistä pidän ja mistä en niinkään.
"Ainoa hieman negatiivinen asia oli, että kaikki olivat jokseenkin hiljaisia, piirre, jota ei voi oikein kirjoitellessa todeta."
Niinhän tuo menee. Hiljaisuus ja ujous (sama asia) on ainakin nuorilla miehillä pahin rikos, mihin he voivat syyllistyä. Koska vain mies on se, joka tekee aloitteen, ottaa naisensa, yms.. Eikö?
"Mutta olen aivan varma, että pitkäjännitteisyydellä voi tärpätä."
Voi varmasti, jos sattuu olemaan nainen. Tai no siihen ei pitkäjänteisyyttäkään tarvita. Jos on ujo tai muuten vaan ei tykkää käydä baareissa, niin ei muuta kun ilmoitus nettiin, ja sitten muutaman päivän päästä valitsee parhaat päältä.
Itse kuukauden aikana on tullut noin 25 naiselle lähetettyä viesti, kahdelta olen saanut vastauksen.
Toinen haukkui minut pystyyn, koska tykkään liikunnasta. Hänen exänsä oli ollut urheilullinen ja kuulemma pakottanut tämän naisen syömään terveellisesti, joka sitten johti anokreksiaan. Hullunkurista minusta, mutta eipä siitä enempää.
Toinen taas sanoi, että tapailee paria miestä tällä hetkellä, eikä nyt halua tutustua useampaan, mutta myöhemmin lähettää viestiä, jos ei muutakaan tekemistä ole.
Ja tosiaan nuo viestit on kaikki ollu erilaisia mitkä olen lähettänyt. Jos joku kuvitteli, että pistäisin saman viestin jokaiselle. Tottakai kaikkiin viesteihin ei ole voinut eikä jaksanut panostaa saman verran. Kun tietää naisten vastausprosentin, niin pakko lähettää paljon viestejä, että saisi edes yhden vastauksen.
Mutta jonkun verran uskoa antaa se, että ehkä 10-15 vuoden päästä, siinä kolme-nelikymmpisena minunkin markkina-arvo on eri tasolla kuin nyt. Kun kuitenkin pidän kunnostani huolta. Ja tarkoitus on hankkia hyvä koulutus ja sitä kautta hyvä työpaikka... että pärjää elämässä hyvin. Eri asia sitten on, jaksaako sinne asti odotella katkeroitumatta.
Hmm? Tosi katkeraa tekstiä sulta, joka kyllä varmasti paistaa läpi kirjoituksissasi.
Hei,
mitä nyt? menikö sulta löröt pöksyyn?
Mä olen ollut tosi tyytyväinen tämän suomi24.n tuotantoon...veryfine sanoisin..rakastan jokaista miestä, joka on tällä palstalla mulle antanut itsensä, edes pikkusen siitä kirjallisesti, tai sitten personallytouch-kontact.
Mitä ruikutatte ruikuliinit????
En pidä itseäni katkerana, ennemminkin realistina. Toivottavasti sentään ei viesteistä katkeruus paista läpi. Itse asiassa silloin kun kirjoitan viestejä mielenkiintoisille ihmisille, olen hyvinkin positiivisella asenteella liikkeellä. On semmoinen ainainen "ehkä tällä kertaa" -tunne. Mikä kerta toisensa jälkeen musertuu.
En ole varmasti ainut nuori ja ujo mies, joka tämmöisiä pohtii. Sinänsä huolestuttavaa, jos tai kun meitä katkeria parikymppisiä on Suomen maassa näin paljon. Haluaisin uskoa, että ne ongelmat tulevat vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua, jos ovat tullakseen.
Minusta Sinä olet kiva Nuori Mies. Asiallinen, mutta ehdottomasti myös huumorintajuinen. Minusta Sinä et ole katkera - vaan kerrot realistisesti siitä mitä olet kokenut.
Olen itse Sinua reilustikin 20 vuotta vanhempi. Haluaisin minäkin kuitenkin edelleen todella löytää n. ikäluokkaani kuuluvan ihmisen (miehen) jonka kanssa voisimme jakaa elämän iloja ja suruja sekä kokea läheisyyttä, välittämistä, hellyyttä ja sen sellaista, seksuaalisuuttakin - mitkä kaikki ovat kai ihan normaaleja tarpeita meille ihmisille. Olen jo toisella kierroksella, ensimmäinen kerta osoittautui lopulta virhearvioinniksi, ja sen toteamiseen meni se 20 vuotta, eron jälkeen minulta meni vielä neljä vuotta ihan ilman mitään halujakaan, tapahtumista puhumattakaan...mutta elämä on prosessi ja minä varmasti tarvitsin tuon 20 4 prosessoinnin, kuten ehkä hänkin, tosin hänen ei tarvinnut prosessoida onneksi enää eron jälkeen, tietääkseni. En syytä ketään (korkeintaan itseäni voisin, mutta mitäpä hyötyä on pyöriä itsesyytöksissäkään), kaikki oli myös minun omaa valintaani ja päätöksiäni.
Olen itse aloittanut nettideittikirjoittelun useammankin miehen kanssa (aina profiilista syntyneen kiinnostuksen perusteella). Joskus myös minuun on ottanut mies ensiksi yhteyttä. Olen tavannut näistä yhteyksistäni viisi nettimiestä. Jokaisen kanssa tapasin vain kerran (ihan kahviloissa, kerran ulkoilmassa, kerran elokuvien merkeissä). Surukseni meillä ei ollut kenenkään kanssa "minkäänlaista" yhteistä kemiaa, ainakaan minusta näin ei ollut - vaikka joidenkin kanssa kirjoittelu oli todella sujunutkin.
Olen kyllä ollut kokemuksistani tosi surullinen. Suorastaan masiksessa välillä. Yksi mies kirjoitteli jälkikäteen ja yritti pitkään kaikkea - hän ei vain ei ollut lainkaan sen tyyppinen jonka kanssa olisin halunnut olla edes ystävä. Yksi mies alkoikin tavattuamme solvaamaan ja uhkailemaan minua viestein. Yhden kohdalla oma sydämeni murtui myötätunnosta, koska häneen todella sattui kun totesimme ettei tästä kehity kuitenkaan sen kummempaa. Yksi oli täysin ukkoutunut, ja tavatessamme tulin aivan pahoinvoivaksi fyysisesti koko jutusta. Yhdellä miehellä oli vaikea krooninen sairaus, josta hän ei kertonut edes tavatessammekaan. Sairaudelle emme kukaan mitään voi, mutta siitä olisi miellyttävämpi kuulla avoimesti, kuin alkaa tutkailemaan oikeaa diagnoosia tavatessa. En voinut mitenkään silloin kuvitella itseäni tulevaisuudessa häneen rakastuvaksi omaishoitajaksi.
Minua vaivaa näissä viestittelyissä se että on paljon miehiä joilta puuttuu oma tahto ts. kirjoitellaan mutta minkäänlaiseen ratkaisuun esim. tapaamiseen ei olekaan halua, tahdosta ja voimasta puhumattakaan. Siis ajelehditaan vaan täällä virtuaalimaailmassa. Pelkkiä kirjoittelijoita on kohdalleni sattunut useita - ja lopulta olen itse ehdottanut silleen jättämistä kun mitään ei kehity. Ei minulla ainakaan riitä resurssit pelkkään viestittelyyn ikuisesti.
Ujous ei minusta haittaa, rohkeus on sitä että tekee sitä mikä pelottaa. Ujo voi olla hyvinkin rohkea. Aitouden kyllä aistii vaikka olisi ujouttakin. Olen itsekin ujohko, enemmän hiljainen kuin puhelias. Aistin enemmän kuin puhun, ja hiljaisuus ei minua ahdista, eivätkä kömmähdykset. Tilannekomiikka on oikeastaan parasta elämässä.
Minä henkilökohtaisesti pidän miehen tyylistä jossa mies itse haluaa jotakin, tekee päätöksiä ja ehdottaa esim. tapaamista. Olen itse ehdottanut useammalle tapaamista, olen siis aktiivinen ujo nainen. Yhden juuri sellaisen omaa tahtoa omaavan miehen tapasinkin. Hän ehdotti. Hänkin oli sitten muuten vain väärä - hän olisi halunnut heti naisen kotiinsa pysyvästi - koska hänestä se olisi ollut se kivoin ja kodikkain juttu. Minä en tässä elämänvaiheessani voi ryhtyä välittömästi yhteiseläjäksi, enkä sitten muutenkaan tuntenut oikeanlaista vetoa. Mies oli kuitenkin miellyttävä sillä tavoin, että hän tiesi mitä tahtoi ja kaipasi, ja kun minä en kaivannut juuri samaa, erosimme tavattuamme kivuttomasti, ja piste.
Mitä minä voin kertoa Sinulle oppineeni kokemuksistani? Suhtaudun tähän virtuaalitodellisuuteen nykyisin melko varauksellisesti. Pidän yhä tärkeämpänä nopeaa tapaamista - se on minusta ratkaisevaa - vaikka se sattuu ja masentaa. Ennen kuin edes kuvittelen jotain jatkoa syntyvän, haluan itse että tunnen todella vetoa mieheen, ja että mies tuntee oikeanlaista (?) vetoa minuun. Toisen läheisyyden, kosketuksen, katseen, äänen, tuoksun ja ilmiasun täytyy tuntua hyvältä seurustellessa ja parisuhteessa. Se on tärkeää. Toisen pitää olemuksellaan ja persoonallaan saada minun sydämeni jotenkin yllätetyksi ja läpättämään. Toivon myös itse olevani sille toiselle, eli miehelle, ainakin verenkiertoa vilkastuttava henkilö. Ehkä ne on ne feromonit ja ulkonäkö, ääni ja puheet tai jotain. On ihan hyvä hyvä ja parasta jos on oma itsensä - silloin ei tarvitse roolitella ikuisesti, näytteleminen käy raskaaksi.
Mielistely ja imartelukaan ei vetoa, ainakaan minuun. Minuun voisi parhaiten tehota aidosti kiinnostunut katse, ääni jolla puhutaan minulle, tuoksu tai kosketus jolla minua kosketetaan (se voi olla monenlainen, luja, hellä, tahtova jne. mutta kosketuksessa ei mielestäni voi feikata).
Toisin sanoen kokemukseni on että yhteistä kemiaa, vetoa ja mielenkiintoa täytyisi todella olla ennen kuin mitään jatkoa edes voi syntyä...eikä tätä mysteeriota voi ikinä pelkästään virtuaalisesti ratkaista.
On tavattava. Ja mieluummin pian.
Minulla on ollut melko huono flaksi. Aion kuitenkin edelleen jotain yrittää, virtuaalisestikin aion tehdä aloitteita. Poistan profiilini aina heti kun kirjoittelen jonkun kanssa, ja inhoan ylipäätään pitää profiiliani täällä. Lähetän aina kuvan kuvasta. Kuvaa en ole kaikista saanut etukäteen ennen tapaamista (en esim. siitä ukkoutuneesta, ja sairauden omaavasta - luulen omistavani hänen poikansa kuvan....).
Pidän siis siltikin, kaikesta huolimatta, edelleen virettä yllä. Kapakoissa käyn tosi harvoin, ja jostain syystä kohtaaminen mutkistuu arkielämässä kun ikää alkaa olla - oletetaan olevan perheellinen yms. Ehkä pitäisi kantaa jotain salaista merkkiä vapaana ja haku päällä olevasta - koskapa kehoviestittely ei näytä toimivan minun kohdallani...
Vakiintuneista ja varatuista (miten joku muuten voi ilmoittaa olevansa varattu ja etsivänsä suhdetta, mikä se varaus oikein on...) en ole pätkääkään kiinnostunut - minusta aviossa tai jossain muussa liitossa oleva, suhteita etsiskelevä ihminen, sukupuolesta riippumatta, on "luuseri, hyväksikäyttäjä,loinen" joka ei ole kunniaksi itselleen, puolisolleen, lapsilleen kuin ei myöskään sille "suhdeihmiselleen". Jos elää epätyydyttävässä liitossa, pitää miettiä ja prosessoida sitä miksi näin on (hitaampana vaikka 20 vuotta esim.), pitää yrittää korjata suhdetta, itseään, tai tehdä muita päätöksiä, erota esimerkiksi. Se vastuunottaminen on minusta sitä ihmisen selkärankaisuutta ja rohkeutta. Itsestään ja elämästään pitää aikuisena vastata itse, eikä sysätä ongelmiaan puolison ja lasten suruiksi ja syyllisyydeksi, tai jonkun ulkopuolisen suhteeseen etsityn kohdeihmisen ratkottavaksi...
Hyvää jatkoa Sinulle!
Usko itseesi, olet O.K. ja paras Sinä! Huomioi, että virtuaalisesti toteutuu useimmiten todellinen kohtaamattomuus suuremmalla todennäköisyydellä kuin täydellinen kohtaaminen.
Pidä silmät, korvat ja aistit auki myös todellisessa maailmassa ja arjessa. Juuri Hänet voit kohdata missä vain ja milloin vain!
Sinua tervehtien, rakkauteen yhä uskoen
lupu
Hohhoijaa, naurattaa tämä oma ikänäkö...
Kirjoitin tuon viestini "ihan totta" Sinulle Miekkonen85 vastaukseksi Jaa-juttuusi. Sorry, silmälasini tekivät tepposen, ja olinkin ollut väärällä rivillä vastatessani...
Toivon ettet pahastu vanhemman naisen vastailuistani. Eivät kokemukseni ehkä kiinnosta Sinua. Se on ymmärrettävää. Ongelmasi ovat kuitenkin minua kiinnostavia, eikä se ole minusta ikään sidottu. Ja jotenkin toivon nuorille viisautta, itsensä kunnioittamista ja arvostamista sekä aitoutta näissä rakkauasioissa. Ehkä kärsivällisyyttäkin. Ja erehtyähän me saamme kaikki. Joten armollisuus itseä kohtaan on myös tärkeää, armollisuus on myös toista kohtaan tärkeää. Kaikkea ei ehkä pidä ottaa kovin vakavasti näissä deitti- tai suhdeasioissakaan. Ehdottomuus on yleensä vaikeampaa kuin joustavuus. Tiedän kokemuksesta, ja minussahan on sitä ikävääkin ehdottomuutta edelleen tuossa varattu - avio- suhde -asiassa runsaasti jäljellä. Se nostaa elämän vaikeusastetta. Sydänsuruihin ei pidä kuitenkaan koskaan kuolla. Usein oma käsitys suhteesta ja rakkaudesta sekä toisestakin (joskus itsestäkin, yllätykseksi), on hieman tai täysin toisenlainen kuin suhteen toisen osapuolen - jos niitä siis ikinä voisi jotenkin joskus objektiivisesti tarkastella ja vertailla.
Siinähän se rakkauden mysteeri sitten kai onkin...
Ilmeisesti meille ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa, vaan lukuisia mahdollisia oikeita...
Se kannattaa aina muistaa - vaikka kuinka surettaisi se yksi - jota ei saa.
tv
lupu
Kiitos viestistäsi. Enkä minä pahastu ollenkaan eri ikäisten ihmisten mielipiteistä. En ole siinä(kään) suhteessa mitenkään rasistinen.
Tuli mieleen, kun kirjoittelin aikaisemmin siitä "ehkä tällä kertaa" -tunteesta, että saatoit kenties kuvitella, että olen tavannut useamman naisen, mutta he kemiat eivät ole toimineet?
Jos näin olisi, niin ei mulla olisi mitään syytä olla harmistunut. Jos siis tapaisin naisia, ja jos olisi ylipäänsä mahdollisuus tutustua ihmisiin ja mahdollisuus pettyä konkreettisesti. Ja ehkä joskus ilahtuakkin.
Tarkoitin sillä "ehkä joskus" -tunteella sitä, että usein viestiä kirjoitellessa unelmoin, että saisin viestin vielä takaisinkin. Eli en ole niin pitkälle päässyt, että tapaamista olisi edes harkittu.
Olet ihana. Olet raikas, romanttinen ja rehellinen. Jonain tulevana hetkenä joku onnekas tyttö tapaa Sinussa elämänsä miehen! Jossain tämä onnekas tyttö jo touhuilee vielä täysin tietämättömänä Sinusta...
Minusta olisi tosi kiva jos joku ikäluokkaani kuuluva mies oikeasti kirjoittaisi minulle asioista kuten Sinä teet!
En kuitenkaan toivo Sinulle itsesi lailla konkreettisia pettymyksiä - niistä toipumisessa menee aina oma aikansa, ja niissä piilee kyynistymisen vaara.
Itse odotan nykyisin aina vain katastrofia tapaamisiltani - niin en pety haavoittumiseen asti.
Kokeile joskus todellisessa elämässä lähestyä itseäsi kiinnostavaa tyttöä. Jos tyttö vastaa katseesi jne. tiedät kyllä eleistä ja hänen kehonsa viesteistä voisiko hän olla kiinnostunut Sinusta. Kyllä tyttöjä yleensä kiinnostaa heistä kiinnostunut nuori mies, tietysti. Ja aina tytöistä tuntuu hyvältä jos joku on kiinnostunut, vaikkei itse juuri silloin ehkä uskalla heittäytyä mukaan.
Itse olisin aivan myyty jos minua arjessa joku ikäiseni mies pyytäisi vaikka elokuviin. Mutta, eihän sellaista tapahdu kuin elokuvissa...
Minulla oli kerran jonkin aikaa eroni jälkeisten yksinäisten vuosien aikana eräs kiva miespuolinen työkaveri. Hän oli naimisissa oleva (vaimonsa on varmasti iki-ihana ja he ovat oikeasti onnellisia), "fiksu" ja miellyttävä. Hän jotenkin miehenä ja työkaverina huomioi naiseuteni ja elämäntilanteeni muuten kuin "törkeyksillä" tai julkealla flirtillä.
Hän pyysi minua aina joskus työpäivän aikana kahville (ne olivat aika kiireisiä työpäiviä, ja kahvihetket olivat tosi lyhyitä), hän kyseli kuulumisiani ja kertoi omiaankin. Sekin, että joku mies kysyy "Kuinka voit?" tai "Mitä sinulle kuuluu" voi olla ihan hyvä avaus. Tämä entinen työkaverini oli minulle miehenä vain platonisesti kannustava, ehkä vaarattomalla tavalla flirttailevakin - jos miehen ystävällisyys nyt ylipäätään on sitä flirttiä. Hän muisti laittaa jouluntoivotuksen tekstiviestillä tänäkin vuonna. Ja minua ihan oikeasti itketti.
Jaa, mitäs minä tällä kertomuksella halusin ilmaista Sinulle...Ehkä sitä, että ne myönteiset lähestymistavat tai kiinnostuksen osoitukset voivat olla hyvin pieniä ja hienovaraisia - ja silti hyvin tehokkaita. Kokemukseni naisena on tämä, vaikkei edellä mainitussa esimerkissäni ollutkaan kyse ihastumisesta tai rakkaudesta - ehkä siinä oli kyse vain sympatiasta tai empatiasta.
Joten, rohkaisen Sinua katsomaan tyttöä silmiin, hymyilemään hänelle, kysymään kuulumisia, sanomaan Sinua kiinnostavalle tytölle jotain myönteistä (vaatteista, hymystä, silmistä, hiuksista jne. esim. jostain mistä hänessä pidät tai mitä ihailet), pyytämään kahville, syömään tai elokuviin, ulos jne. Kokeile, yllätyt varmasti! Muista kuitenkin, että myös tytöt voivat olla ujoja, punastua, sekoilla ja änkyttää. Aikuiset naisetkin voivat tehdä niin. Aina ei hämmästykseltään osaa edes vastata mitään.
Aikaisemmin mainitsemani kiva entinen miespuolinen työkaverini oli äärimmäisen siisti ja puhdas, ihan pedanttisuuteen asti - pelkäsin alussa aina että hiukseni hapsottavat tai puserossani on fläkki kun olin hänen seurassaan, mutta opittuani tuntemaan hänet, luotin siihen että hän piti seurastani hapsottavista hiuksistani ja fläkeistäni huolimatta. Niinkuin kai tekikin, minulla nimittäin oli joskus sitä hapsotusta ja fläkkiä jo työstänikin johtuen. Hänen ajattelemisensa muuten valaisee vieläkin huonetta ja tilannetta synkimpinäkin hetkinä, olen huomannut.
Toisin sanoen, meillä ja sillä miten suhtaudumme toisiimme kanssakäymisessä miehinä ja naisina on tai voi olla suuri, ja joskus kauaskantoinenkin merkitys. Iso osa uskostani oman naisellisuuteni olemassaoloon pohjautuu varmaan edelleen tämän kertomani ao. miehen kivaan käytökseen. Kiitos hänelle! Niin pienistäkin asioista naisen elämässä suhteessa miehiin voi sitten tulla positiivisessa mielessä hyvin merkityksellisiä.
Nuoruus, rakkaudenjano, rakastuminen ja rakkaus ovat ihania asioita. Rakkauden kaipaus, rakastuminen ja ikävöiminen ovat riuduttavia ja näännyttäviä kaiken ikäisille, mutta kaikki nämä tekevätkin kai rakastumisesta ja rakastamisesta tunteena meitä ja elämäämme eniten ravistelevan ja vaikuttavan, ihan hamaan kuolemaan saakka. Seuraan työni puitteissa hyvin vanhojenkin ihmisten elämää. Elämän aikana koetut rakkaudet ovat aina mukanamme, myös kuolinvuoteella. Rakkaus on siis paitsi ihanaa ja kipeää, myös erittäin tärkeää elämässä...
Olen aivan varma että tulet tänä keväänä ja kesänä tapaamaan monta Sinulle mahdollista oikeaa tyttöä. Ja tulet rakastamaan ja saamaan rakkautta paljon! Sinähän olet rakkaudelle avoin nuori mies jo nyt!
iloisena puolestasi
lupu
No jos oikeesti olet nyt sitä mieltä, että sulle ei liikoja vastailla, niin asiahan on ilmiselvästi se, että laitappa mieshyvä kuva sinne, niin johan alkaa viestit kulkee... terveisin kokenut
jaa... muistuttaa ennemminkin k-kaupan lihatiskiä tuo "pistä kuva sinne" tyyli että valitaan vaan herkullisimman näköinen ja pyyhitään lopuilla pöytää... en kyllä yhtään ihmettele miksi täällä kaikki napisee ja rutisee kun ei löydy ja ei saa... KUN AINA VALITAAN ENSIN KUVAN PERUSTEELLA ... ja sen jälkeen vasta tutkitaan kuvattomat... oon eelleen sitä mieltä ettei se kuva kerro kaikkea antaa vaan pintapuolisen kuvan ihmisestä ja loput jää arvailujen varaan... piste.
Juu, ei vastailla liikoja. Itseasiassa ei yhtään. Ja aikanaan mulla on kuva siellä ollutkin, eikä se auttanut asiaa yhtään. Sitähän voisi ajatella, että olen ruma kuin petolinnun perse, mutta niin huono itsetunto minullakaan ei sentään ole. Eli pidän itseäni pärstäkertoimen osalta ihan tavallisen näköisenä, ja vartalon puolesta vähintään tavallisena. Ellei jopa ihan pikkiriikkisen verran urheilullisena. Kun päivittäin kuitenkin liikuntaa harrastan.
Ja omasta vaatimustasosta vielä sen verran, että sillonkaan kun minulla oli kuva profiilissa, en kirjoitellut "kuvallisille" naisille. Eli siitäkään ei liene kyse, että olisin yrittänyt ottaa yhteyttä liian hyvännäköisiin naisiin. Kun en selvännäkijäkään ole. Mutta kuva on tarkoitus sinne lisätä piakkoin, eihän siinä mitään menetä. Vähemmän vastauksiahan ei voi enää tulla.
Tunnut ottavan kovin vakavasti nettideittailun. Ota löysemmin rantein, ja pidä silmät avoinna muuallakin. Onko sulla ystäviä,kavereita? Heidän kanssaan vaan harrastamaan, kuntosalit pullottaa kivoja tyttöjä,valokuvaus-tai teatteripiireissä varmasti on myös mielenkiintoisia naisia. Ja tietenkin klassikko, eli baariin tutustumaan ihmisiin.
Voi olla, että otan liian vakavasti. Mutta ihmisen tekee mieli läheisyyttä ja hellyyttä. Pienempänä en ehkä olisi uskonut, mutta niin se vaan on.
Kyllähän mulla kavereita sentään on, heidän kanssaan silloin tällöin ryypätään tai käydään pelaamassa lätkää. Tai sitten salilla. Tai no salilla useemman kerran viikossa. Mutta ainakaan siellä, missä minä käyn, ei todellakaan "pullota kivoja tyttöjä".
Jep, mielelläni menisin baareihin tutustumaan ihmisiin, mutta nimenomaan siinähän se ongelma onkin. Kun en baareissa saa tehtyä aloitteita. En ole niin ulkonäkökeskeinen ihminen, että pelkkä kaunis ulkokuori riittäisi siihen, että haluisin palavasti tutustua toiseen. Ja sitäpaitsi baareissa vaatimustaso on lähellä tähtitaivasta. Tiedät varmaan itsekkin.
Se tässä harmittaa, kun netissä olisi niin helppoa kirjoitella ja tutustua toiseen, ja sitten ei millään saa vastakaikua. Eli vastauksia siis. En kirjoita lyhyesti, toivottavasti en liian pitkästi, en itke kurjaa kohtaloani (;D), en tee suoria ehdotuksia. Missähän vika?
Toisinsanoen siis on semmonen fiilis, ettei kelpaa ja riitä mihinkään. Ja kuitenkin vastapuolen profiileissa lukee, että halutaan tutustua uusiin ihmisiin. On tavallaan aika toivoton olo, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä, miten kirjoittaa, mistä kertoa.
Viikonloput on aika pahoja, kun sillon näitä asioita alkaa murehtimaan. Arki menee mukavasti töissä ja urheillessa, mutta viikonlopuille ei oikeen riitä tekemistä koko ajaksi. Hankalaa...
No ok, salit eivät pullota kivoja tyttöjä/poikia.. Mutta parikin kaveria on sitä kautta tavannut mukavia miehiä, itse käyn kylläkin kuntosalilla vain kunnon takia, mutta mistä sitä ikinä tietää missä sitä uusiin ihmisiin voi törmätä.
"Ja sitäpaitsi baareissa vaatimustaso on lähellä tähtitaivasta. Tiedät varmaan itsekkin."
Öh, itse en ole tätä huomannut, ihan tavallisia ihmisiä siellä näyttäisi olevan. Tarkoitatko omaa vaatimustasoasi? Toki siellä on paljonkin ns. omanarvontuntoisaa porukkaa; puleerattuja miehiä, ja alipukeutuneita ylimeikattuja prinsessoja, joille ei kukaan kelpaisi. Mutta, on siellä kyllä paljon muitakin, erityyppisiä ihmisiä, jotka eivät pane pahakseen jos joku uusi tyyppi tulisikin juttelemaan. Varmasti siinä on aluksi oma kynnyksensä mennä juttelemaan kenenkään kanssa, mutta siinäkin kannattaa unohtaa turhat jännittämiset, mitä sinä siinä menetät vaikka saisitkin pakit? Jos käytös on korrektia, eikä millään muotoa "tyrkyttävää", ei juttelemisen aloittamisessa ole mitään harmiteltavaa, eikä sitä tappiona kannata ottaa.
Entäpä jos joku mielenkiintoinen tyyppi löytyisi kaverien tai ystävien lähipiiristä? Itse aikoinaan sitä kautta deittailin parin tyypin kanssa ihan onnistuneesti. Voihan kavereilta vaikka huumorin varjolla kysellä?:)
Juu, kunnon takia minäkin salilla käyn. Ja lenkillä, pyöräilemässä ja muutenkin kuntoillen. Kun aikanaan aloittelin, sillon tarkoituksena oli ehkä tehdä itsestään paremman näköinen treenaamalla, mutta sitten hetken kuntoiltuani huomasin, että tämähän on hauskaa. Ja siksi olen sitä jatkanut.
Mutta asiasta toiseen. Viime vuosi meni armeijassa, joten baareissa en silloin käynyt. Ja sitä ennen en muihin paikkoihin päässyt, kuin niihin pintaklubeihin. Sieltä mun baarikokemukset on lähtöisin. Nenä pystyssä kulkevia hienohelmoja ja pelimiehiä... En sitten tiedä, minkälaista porukkaa semmosissa paikoissa käy, mistä voisin pitää (rokki- ja urheilubaarit). Jo lähteminen on niin hankalaa. Mulla on usein tapana ajatella, että kun en osaa enkä tykkää tanssia, ja kaljaa voin juoda kotona samoin kuin kuunnella musiikkia, niin ei mulla baareissa olis mitään tekemistä.
Todellakaan oma vaatimustaso ei ole liian korkea. Tiedän kyllä oman tasoni, ja sen perusteella ei voi toiseltakaan paljoa vaatia. Älä sano mitään huonosta itsetunnosta. Olen realisti, tiedän etten ole komea, mutta tiedän myös, etten välttämättä ole se maailman ruminkaan.
Miten siellä baarissa sitten kannattaa mennä juttelemaan? Omat kokemukset rajoittuu siihen, että olen ollut muutaman kaverin kanssa liikenteessä, ja kysynyt kohteliaasti "hei, onko nämä paikat vapaana", ja usko pois ilman minkäännäköistä haavettakaan iskemisestä. Ja tulos? Se perinteinen nuoren naisen nyrpeä katse.
En sitten tiedä, onko "etelän" naiset sitten niin erilaisia. Käyn melko usein vähän pohjoisemmassa sukulaisten luona, ja olen huomannut, että siellä naiset on paljon helpommin lähestyttäviä kuin täällä. Siellä ei heti saa sellaista painu vittuun -katsetta. Voipi olla harhakuvitelmiakin tämmöiset... Olen vaan ajatellut, että josko täällä on niin paljon valinnanvaraa, että ns. tavallisten naisten ei tarvitse tyytyä ns. tavallisiin miehiin?
"Entäpä jos joku mielenkiintoinen tyyppi löytyisi kaverien tai ystävien lähipiiristä? Itse aikoinaan sitä kautta deittailin parin tyypin kanssa ihan onnistuneesti. Voihan kavereilta vaikka huumorin varjolla kysellä?:)"
Niin, aikoinaan olisi voinut mahdollisesti onnistuakkin. "Tässä" iässä vaan alkaa kaverisuhteet olemaan aika vähäisiä, ainakin minulla. Tavataan suht harvoin jne. Kun jokainen asuu vähän eripuolilla lääniä, käy töissä, opiskelee, jotkut seurustelee vapaa-aikansa... Mutta miksikäs ei, saattaahan suomikin voittaa joskus jalkapallon maailmanmestaruuden. Noh, nyt ei muuta kun kisoja seuraamaan.
Jaa-a, vaikea sanoa etelän ihmisistä mitään, itse asustelen pohjoisessa:) Usein kuullut tästä erosta, mutta hankala sanoa mikä on totuus asiassa. Itse kyllä juttelen mielelläni uusien tyyppien kanssa, jos käytös on normaalia eikä mies ole kaatokunnossa. Jutustelunhan voi aloittaa mistä tahansa, suora iskeminen on omasta mielestäni vähän tökeröä ja saa pian poistumaan paikalta. Aika äkkiä varmaan huomaa tällaisen "tunnustelu-juttelemisen" aikana onko toinen kiinnostunut seurasta. Baariin kannattaa ehdottomasti ensisijaisesti lähteä viettämään kavereitten kanssa aikaa, ja suosittelen lämpimästi ihan muita paikkoja kuin niitä pintaliito-lihatiskejä.
Täytyy vielä sanoa, että sä olet kovin nuori, eli ei kai siihen suhteeseenkaan mikään aivan kamala hoppu välttämättä ole? No tietenkin jos sitä kaipaa, niin mikään lohduttelu ei auta, jne. Joku toinenkin on joskus varmasti tästä kirjoittanut, mutta se on kumma juttu, että tietyn "epätoivoisen" etsimisen aistii, ja ihmiset vähän kammoksuvat sitä. Omallanikin kohdalla aikoinaan sinkkuilu sujui aaltomaisesti, epätoivon alhosta tyytyväiseen itselliseen elämiseen. Ja ainahan se sitten meni niin, että seuraa kaivatessa, ja sitä muka oikeaa etsiessä seuraa kartettiin kuin ruttoa, ja toisin päin. Saman ilmiön näin jokin aika sitten ystäväni etsiessä suhdetta väen vängällä, kyllähän se lopulta hänelle löytyikin. Täytyy toivoa, että yhdessä ovat oikeista syistä.
Sulla vaikuttaa kuitenkin olevan paljon mielekästä tekemistä ja sisältöä elämässä. Ja terve pääkin hartioitten välissä. Sitä ei monelta löydy:)
Ikävä kyllä totuus on se, että useimmat naiset (minä itse mukaan lukien) eivät etsi eivätkä halua ujoa miestä. Eli lyhyesti snaottuna, jos olet kuvaillut itseäsi ujoksi, niin se voi jo karistaa naisten kiinnostuksen. Sinänsä julmaa, mutta uskoisin, että tässä on yksi syy...
Toki on hyvä olla rehellinen luonteensa suhteen heti eli jos todella olet ujo, niin se on hyvä kertoa. Mutta jos olet ujo vain tekemään aloitteita eli toisin sanoen muissa tilanteissa kuitenkin sosiaalinen/rohkea, niin ei ujoutta kannata mainostaa..
Niin se ikävä kyllä taitaa olla aika monen kohdalla; ujous ja hiljaisuus eivät ole kovin monen ykköstoiveita siinä, mitä miehessä etsivät. Itse olen melko puhelias ja toivon samaa myös toiselta.
Toisaalta löytyy varmasti myös niitä joista ujous on viehättävää. Meitä kun onneksi on monenlaisia.:)