Olin kokematon tututuessani poikaystävääni.
Poikaystäväni on romanttinen ja yllättää minut usein kukilla, suklaalla ja laittaa ihania ruokia.
Ongelma on liiallinen seksi. Poikaystäväni ei saa koskaan tarpeekseen. Hän bodaa ja käyttää hormooneja. Olen alkanut käyttämään liukuvoiteita, koska en kestäisi muuten sitä tahtia. Viimeaikoina poikaystäväni on innostunut anaaliseksistä. Hän haluaa naida minua anukseen ja samalla tyydyttää vaginaani kurkulla. Haluan olla hyvä nainen hänelle, mutta nyt sietokykyni asian suhteen on viety äärimmilleen. En tiedä kauanko jaksan tätä.
Olemme yhdynnässä päivän aikana 3-5 kertaa joka päivä. Viikonloppuisin vieläkin enemmän.
Tykkään kyllä seksistä, mutta poikaystäväni tykkää liikaa. Viimeaikoina ulostaminen on tapahtunut niin ettei supistalihakset ole pidättäneet ja uloste on vain tullut itsestään. Mikä siinä anaaliseksissä miehiä kiehtoo? Poikaystäväni haluaa enemmän anaaliseksiä kuin tavallista.
Pahinta on kuitenkin se, että epäilen poikaystävälläni olevan seksisuhde työkaveriinsa.
Tuntuu etten riitä poikaystävälleni, enkä pysty tyydyttämään häntä riittävästi. Mitä teen?
Poikaystäväni on romanttinen ja yllättää minut usein kukilla, suklaalla ja laittaa ihania ruokia.
Ongelma on liiallinen seksi. Poikaystäväni ei saa koskaan tarpeekseen. Hän bodaa ja käyttää hormooneja. Olen alkanut käyttämään liukuvoiteita, koska en kestäisi muuten sitä tahtia. Viimeaikoina poikaystäväni on innostunut anaaliseksistä. Hän haluaa naida minua anukseen ja samalla tyydyttää vaginaani kurkulla. Haluan olla hyvä nainen hänelle, mutta nyt sietokykyni asian suhteen on viety äärimmilleen. En tiedä kauanko jaksan tätä.
Olemme yhdynnässä päivän aikana 3-5 kertaa joka päivä. Viikonloppuisin vieläkin enemmän.
Tykkään kyllä seksistä, mutta poikaystäväni tykkää liikaa. Viimeaikoina ulostaminen on tapahtunut niin ettei supistalihakset ole pidättäneet ja uloste on vain tullut itsestään. Mikä siinä anaaliseksissä miehiä kiehtoo? Poikaystäväni haluaa enemmän anaaliseksiä kuin tavallista.
Pahinta on kuitenkin se, että epäilen poikaystävälläni olevan seksisuhde työkaveriinsa.
Tuntuu etten riitä poikaystävälleni, enkä pysty tyydyttämään häntä riittävästi. Mitä teen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt kannattaa jo kysyä että pidätkö siitä seksistä jota poikaystäväsi kanssa harrastat ? Hormoneista sen verran että jotkut hormonit saavat miehen niin "kiimaan" että seksi pyörii jatkuvasti mielessä ja jopa pyörän satula tai mikä tahansa arkinen asia saattaa näyttää kiihottavalta, eikä mikään riitä tyydyttämään "hormoonihirviötä". Entä perustuuko suhde seksiin vai onko suhteessa paljon muutakin ? Kannattaa ottaa asia puheeksi koska tuo kuullostaa jo pahalta ongelmalta. Kuullostaa lähinnä pornoleffan otokselta jos samaan aikaan tungetaan kaikki reiät täyteen. Muista että sinulla on oikeus sanoa ei, eikä mihinkään mistä ei pidä tai joka aiheuttaa ongelmia normaalielämään, pidä suostua, vaikka muuten olisikin miten ihana mies tahansa. Sillä jos mies todella välittää sinusta niin ei se halua tehdä sellaista mikä sinusta tuntuu pahalta. Tuntuu kuitenkin että miehellesi on oma nautinto tärkeämpi kuin sinun nautinto, ja hyvillä teoilla mies ikäänkuin oikeuttaa itsensä tekemään mistä tykkää. Ja ei kaikkia miehiä anaaliseksi kiinnosta, esim itse pidän jo ajatusta munasta suolessa kuvottavana mutta pornoleffat joissa anaaliseksiä on, ovat valitettavasti monen miehen esikuvia seksin suhteen.
Onko tämä joku typerä pila vai?
Koska ei tuo voi oikeasti olla totta!!!
elämä on "ihmeitä" täynnä.
Mikä ihme olet, kun kaikkeen täytyy suostua? Pelkäätkö saavasi turpaasi siltä hormooni pelleltä, jos jostain kieltäydyt? Kerran tai kaksi päivässä saa kelvata hänelle. Tai sitten kerran kahden päivän välein. Jos tuo ei hänelle kelpaa, niin sitten suosittelen jättämään tyypin.
tunnen joitakin, en kuitenkaan seksuaalisesti (kuullut olen sitäkin enemmän), mutta ne ovat kaikki aivan perseestä, eivätkä ajattele muuta kuin persettä. Jätä tuollainen mies, ennenkuin "paikkasi" sekä itsetuntosi ovat kononaa pilalla! Voi hyvät sykkyrät sentään, kohta se työntää perseeseesi niitä kurkkuja! Ei helvetti! Seksistä pidän minäkin, mutta hei rajansa kaikella!
Ei tähän tiedä mitä muuta sanoa, et ehkä kuuntelis kuitenkaan?
Mä lyön vaikka vetoa että sun poikaystäväsi työkaveri on mies!
Tuo kirjoituksesi oli kovin bodariden huonoutta yleistävä, enkä siksi siitä pitänyt. Minäkin tunnen paljon kehonrakentajia ym, mutta mukavia he minusta ovat. Osa ei ole ihan älyllä pilattuja, mutta kivoja silti. Ja osalla on jotain korvienkin välissä. Niin, olen itse naimisissa onnellisesti bodarin kanssa.
Älä siis yleistä. Kyllä meillä mies ainakin ajattelee minun parasnai ja tunteitani.
Aloittajalle: sano miehelle suoraan mitä mieltä olet ja mitä haluat tai et halua.
Luin kerran parturissa istuessani erään lehden lääkäripalstaa. Eräs nainen kertoi aivan samanlaista tarinaa, paitsi se jatkui niin, että naisen peräaukon sulkijalihakset eivät toimineet enää lainkaan. Uloste valui omia aikojaan pitkin jalkoja. Nainen ei voinut käyttää enää farkkuja, koska vauvan vaipat eivät mahtuneet niihin. Hänellä oli pitkä hame. Hän joutui useita kertoja päivässä peseytymään suihkussa. Hän joutui jättämään työnsä, koska nuo päivittäiset askareet eivät sopineet toimenkuvaan. Kaiken tämän hän teki, koska mies oli uhannut jättää hänet, ellei hän suostu näihin uusiin seksileikkeihin. Haluatko tietää, mitä lääkäri vastasi? No, käski välittömästi lopettaa anaaliseksin ja kehotti naista lääkäriin, jos pystyttäisiin leikkauksella vielä korjaamaan tilanne. Lääkäri tosin epäili, että tilanne on jo niin paha että se on myöhäistä.
Minä kehotan nyt sinua, Lissu, ajattelemaan ihan omaa itseäsi ja terveyttäsi. Sitä ei kukaan muu tee.
Hei tuo on jo ihan sairasta jos haluaa anaaliseksiä enemmän kuin normaalia...taitaa olla homomaisia piirteitä kundikaverissasi? Tuollaisissa hormoneja käyttävissä bodarepelleissä se on meinaan sangen yleistä!
normaalia, ei uutta auringon alla.
että on todella vakavasta asiasta kyse.
Mene nyt ajoissa (gynekologille) ja lääkäriin. Ja lopeta jollain tavalla, -heti- nuo sinua vahingoittavat jutut. Muuten saatat katua myöhemmin aika lailla. Luulin provoksi tätä, mutta jos on totta niin... hirveää. Hormonit sekoittavat pään, niinkuin huume tekee -mitä on lukenut niistä, - olet ihmisen kanssa jolla ei ole kaikki kotona! Missä kunnossa limakalvosi ovat, puhumattakaan siitä toisesta paikasta. Miksi suostuit ikinä tuollaiseen??? Olen minäkin kärsinyt nuorempana tyhmyyttäni kaikenlaisesta väkivallasta hormoneja popsivan miehen toimesta (paljastui se seikka aikanaan)(tuskin olisi ollut sen terveempi ilman hormonejakaan), kunnes viisastuin. Jos peppuuni kajottaisiin väkisin, [silloin tai] nyt -jättäisin HETI miehen. Muutenkaan en harrastaisi sitä, koska se voi jossain tapauksissa vahingoittaa. Ja sattua.
että seksi kertojen määrä on tosiaan aika kovaa luokkaa sulla kun vertaa siihen miten noin keskimäärin ihmiset harrastaa -jos on palstoihin, tutkimuksiin ja juttuihin uskominen. Paljon seksiä voi joillekin olla ok, mutta kyllä liika on liikaa. Terveys ensin
Samalla nimimerkillä ainakin oli kommenttia tuolla alempana ja jos se olit sinä niin tiedätkin varmaan että kävin heittämässä kommenttia koskien aihetta jossa keskusteltiin, mihin on suostuttava kumppanin mieliksi ja mihin ei.
Luin juttusi ja tuntui melkein niin kuin olisin lukenut omaa kirjoittamaani tekstiä, tosin kohdallani vastaavasta on aikaa mutta ne muistot eivät häviä mihinkään...
Ihan heti annan sinulle neuvon, että puhu asiasta poikaystävällesi; mikäli mainitsemasi asiat eivät kiihota sinua etkä haluaisi niitä harrastaa, kerro se hänelle! Kun kauniisti asian esität, uskoisin miehen ymmärtävän. Jos näin ei kuitenkaan käy, kerro hänelle, mikä vaikutus tällä on sinuun fyysisesti. Kerron kohta oman kokemukseni ja sen kautta näkemykseni fyysisistä vaikutuksista, olettaen tietenkin että seksuaalinen kanssakäynti todella on runsasta.
Kuten alempana kerron, olen elänyt pitkässä suhteessa jossa miehellä oli kaikenlaisia seksuaalisia fetissejä ja fantasioita, joita hän kanssani tahtoi sitten toteuttaa. Olin tuolloin nuori, mutta en sentään täysin kokematon. Kuitenkin seksi oli melkoisen uutta ja sen verran hauskaa, että uuden kumppanini kanssa jaksoin harrastaa sitä jonkin verrankin.
Mies halusi myös meillä samaa mistä Lissu sinä olet jutussasi kertonut; tulla itse peppuun ja työntää emättimeeni kurkun ja ehdottipa vielä muitakin "sinne muka sopivia elintarvikkeita". Minusta ajatuskin oli jotain todella vastenmielistä ja noloa! Viimeisen asiasta keskustellessamme selitin itku kurkussa miksen minä halua sellaista, ja kerroin, että haluan hänen harrastavan kanssani seksiä rakkaudesta ja niin, että me molemmat nautimme. Vaan ei... Mies vaati minua tekemään hänen mielikseen ja sanoi että hänelläkin on oikeus saada seksissä asioita, joista hän nauttii. Mutta millä hinnalla? Minun henkisellä ja fyysisellä kivullaniko? Poikaystäväni kun ei olisi tehnyt mitään sen eteen että minusta olisi tuntunut edes vähän paremmalta; liukastetta hän ei halunnut käyttää kumpaankaan aukkoon koska sitten ei kuulemma tunnu niin tiukalta. Myöskään luontaisen kosteuden puuttuminen alapäästä ei haitannut, päinvastoin...
Onneksi sain otettua jalat alleni ja lähdin siitä suhteesta - seksuaalisuuteni kukka oli tuolloin täysin kuihtunut.
Mainitakseni vielä että minäkin sain suklaata ja kukkia ym ym. Ja oli tietysti jotain seksittömiä hyviä hetkiäkin.
Terveydellisistä seikoista oman kokemuksen perusteella että ulosteen pidättäminen tosiaan voi olla vaikeaa mikäli anaaliseksiä harrastaa usein, tämä voi vaikuttaa joskus vanhempanakin kuulemani mukaan. Kurkku taas on suoraan jääkaapista otettuna ja muutenkin melkoisen kylmä ja jossain niin herkässä paikassa se voi aiheuttaa virtsatietulehduksen. Ei siis hauskaa :(
Neuvon sinua puhumaan poikaystäväsi kanssa. Seksi on kuitenkin asia, jossa jokaisella pitäisi olla määräämisoikeus itsestään ja omasta vartalostaan. Omasta mielestä epämukaviin juttuihin ei ole pakko suostua. Tsemppiä nainen :)