Olen 23 vuotias 2,5 vuotiaan lapsen äiti, toinen lapsi syntyy kesäkuussa. Ongelma on siinä että tunnen olevani tosi yksin miehestä huolimatta. Meidän olisi tarkoitus mennä naimisiin toukokuussa mutta mies ei osoita mitään kiinnostusta valmisteluja tai yleensä koko naimisiinmenoa kohtaan. Tulevasta vauvasta ei olla puhuttu oikeastaan mitään. Tosin ei mies kyllä puhu mitään muutakaan, se olettaa että voi mennä ihan miten huvittaa ja minä olen aina kotona kaksin pojan kanssa ja hoidan kodin. Kun mies ei ole ystävien kanssa niin sitten harrastukset vie ajan kokonaan. Olen niin kyllästynyt olemaan aivan samantekevä jolla ei ole muuta virkaa kun hoitaa lapset ja koti. Hellyyttä ja läheisyyttä ei ole ollut enää vuosiin. Ahdistaa ajatella koko naimisiinmenoa. Olen harkinnut myös ammattiauttajalla käyntiä kun tuntuu että pää räjähtää kaikesta.
ei jaksa enää
väsynyt
51609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
yhteiskunnan vastuu. Kun Vesa ei tajuu, niin se ei tajuu. Ja kun ei Suomessa arvosteta perhettä vaan yksilöä, niin tuossa on lopputulos. Yksilönvapaus my ass.
järkeä sitten mennä naimisiin, jos miehesi ei ole kinnostunut koko asiasta?
laitappa se ukkos selkä seinää vasten ja pistä se kuuntelemaan.
kysyppä myös että pitäskö häät perua tai lykätä tulevaisuuteen, vai haluaako herra jatkaa menevän miehen elämää ihan vaan yksikseen.
kyllä miehelläs on velvollisuus keskustella asioista kanssas. ole tiukkana ja tee sille asiat selviks. jaksamista!!!
tässä oli asiaa. mulla oli sama tilanne ku meijän poika synty. äijä oli ensi koko päivän koulussa, sit tuli himaa syömää ja lähti harkkoihin. tai pelaa sulkkista kavereittesa kaa. mä olin aamust iltaa pojan kaa himas, mul ei ollu ajokorttii; ulos lähteminen oli tosi vaikeeta ja kaverit ei ollu samassa elämän tilanteessa. kaike lisäks mun piti luopua omista harrastuksistani koska hänellä oli niin rankkaa kun hän kävi koulussa. mulla oli aivan varmasti synnytyksen jälkeinen masennus, mutta ukkoa ei kiinostanu; hän ei lue mitään vauva lehtiä, kun siellä oli artikkeli synjälkmasennuksest. että oli kyllä aika paskaa. no, viime syksynä menin takas kouluun, poika on perhepäivähoitajalla päivät, ja on helpottanu kummasti. se et pääsee hetkeks pois himasta (vaik en jaksais opiskella)todella virkistää. ja äijässäkin on tapahtunu muutos. on nykyään enemmän pojan kanssa, alkuun mun oli kyllä "pakotettava", ja loin hetkiä jolloin ne pysty nauttimaan toisistaan. meijän suhde on kyllä edelleen aivan perseestä, ei olla samaa mieltä mistään, eikä ukko arvosta mua vitun vertaa. haluaisin todella erota, mut oon liian heikko. kaikkein huvittavinta on se et oon sanonu sille kuspäälle mut ei viitsi eväänsä heilauttaa et pelastais tän suhteen. täytyy kerätä voimia itsenäistymiseen.
Moi!
Todella harmillista, että tilanteenne on tuollainen. Sun pitää nyt kyllä tosissas miettiä, että haluatko todella naimisiin miehesi kanssa, onko tämä se suhde, jonka haluat loppuelämäksesi? Kirjoituksesi perusteella se on kaukana siitä. Joo, teillä on lapsi(a), mutta mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset sanoo pysyvänsä lasten takia yhdessä. Mä en koskaan tekisi niin. Teillä ei ole alkoholismia tai väkivaltaa, eli siinä mielessä asiat on kunnossa. Mutta jos sä et ole miehesi kanssa onnellinen, niin lapset sen ennemmin tai myöhemmin tajuaa, kyllä tuollainen kodin ilmapiiriin väkisinkin vaikuttaa. Ja hei, niitäkin miehiä oikeasti on, joita kiinnostaa osallistua kodin- ja lastenhoitoon ja tukea naistaan! Älä tyydy liian vähään, ansaitset parempaa!!! Tsemppiä:)
Meill oli vuos sitten aika samanlaista, kotona käytiin syömäs ja nukkumas, suihkus ja hakee puhtaita vaatteita muuten työ ja harrastukset veivät kaikki miehen ajan.. olin yksin lasten kaa kotona, siivosin tein ruuat ym.. rahasta ei toisin ollut puutetta jos jotain halusin sain..
Jossain vaiheessa kyllästyin siihen kun minuakaan ei enää huomioitu millään tavalla, olin välillä kuin ilmaa..
otin asian puheeksi jonka tuloksena oli ero..
nyt siitä on kulunut puol vuotta, me palattiin aika pian eron jälkeen yhteen, miehellä on toisin oma asunto johon välillä voi mennä rauhoittumaan tai kun tarii omaa aikaa musisointiin..
meillä menee paremmin kuin koskaan, eron jälkeen meiheni tajusi muutamia tosi asioita jotka oli päässyt unhtumaan, huomio minua ja lapsia ihanasti..on muutenkin muutunut parempaa..
toivomme vielä yhteistä omakoti taloa jonka ostamme vielä joku päivä.. mut silti elellään päivä kerrallaan..