mistähän moinen johtuu? Herää kysymys, ovatko poikien äidit vain inhottavia anoppeja? Herää toinen kysymys, miten kasvatat pojastasi "kunnon miehen" , tuleva anoppi?
vain miniät haukkuvat täällä
anoppejaan
191953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Täällä on tarkoituskin keskustella nimenomaan apeista ja anopeista, palikka!
keskustelun taso olisi varmaan vielä nykyistäkin yksipuolisempaa ja ala-arvoisempaa ynnä tylsempää, jos täällä olisi vain miniöiden lupa laukoa mielipiteitään.
olisitte onnellisia että on anoppi muuten ei olis sitä ihanaa miestäkään.Kaikki äidit pitää omia lapsia aikuisinakin ykkösenä eli ei kannata kadehtia jos anopit ns.lellii omaa poikaansa.Olkaa onnellisia miehestä ja että hänellä on hyvä äitisuhde!Opittu jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta että anoppi on kauhea,ennen oli ennen ja siinä oli kysymys omaisuudesta ei niinkään rakkaudesta kun miniää ei hyväksytty tai anoppia.
jotain järkeekin palikka-aivolle, joka ei näemmä käsittänyt alkutekstiä ollenkaan!
haukkuu ja se taas johtuupi monasti siitä, kun ne anopinveitikat eivät osaa päästää pojistaan irti ja puuttuvat ylipäätänsä liikaa poikiensa perhe-elämiin. Lisäksi heillä ei saata olla mitään omaa ns. elämää. t. kuulemma hyvä anoppi
miniöissä ei tietenkään ole mitään vikaa,,
ottakaa nyt järki käteen, naiset nyt yleensä valittelevat aika herkästi kaikesta, niin sitten anopeistakin.
oishan se nyt kumma jos naisen puolelta äiti on aina kunnollinen, ja miehen puolelta täysi konna,
pitäshän tässä nyt kaikkien järki soida....
Miehen on helpompi tulla sukuun, kuin naisen. Varmaan miehilläkin on ongelmia appivanhempien kanssa, mutta minun äitini on ottanut mieheni vastaan todella hyvin. Haluaisi, että tulisimme käymään niin usein kuin mahdollista, mutta emme aina voi, ja minä en yksinkertaisesta jaksa kuunnella, kun äitini ylistää veljeäni. Oli oikeastaan ihme, kun kerroin meneväni naimisiin, että äitini puolusti ratkaisuani ja vihkimistapaa, samalla kun veljeni heitti herjaa muka niistä todellisista avioliittoon johtaneista syistä.
Näillä vierailuilla saan äidiltäni kuulla aina jotain negatiivista veljeni vaimosta, ei saisi ostella niin paljon vaatteita tyttärilleen, ei osaa pestä ikkunoita, ei tiskaa, ei kokkaa terveellisesti, käyvät jopa... hesellä... pälä pälä pälä. Mutta veljeni, hän on sitten oikein mestarikokki, oi, osaa sitten tehdä hyviä pihvejä ja jauhelihakastiketta, aivan, ne kaksi ruokalajia, jotka hän osaa, ja joista aina kuulen kehuja. Oh boy.
Veljeni vaimo on melkeinpä yksin kasvattanut heidän lapsensa , veljeni liehuessa maailmalla (muka) työasioissa pitkälle iltaan, jopa viikonloppuisin. Jos veljeni vaimo viettäisi illat ulkona, ja kävisi työmatkoilla näinkin usein, heti leimattaisiin vielä huonommaksi äidiksi, jos mahdollista. Jos taasen tulisi ilmi, että veljeni olisi pettänyt vaimoaan, uskallan arvata, että äitini kääntäisi senkin veljeni vaimon syyksi. Joten älkää tulko sanomaan, että tyttäret puolustavat aina äitejään, minä ainakin tunnistan viat omassa ja uudessa suvussani. Ja niitä riittää. Kukaan ei ole täydellinen.
Anoppi kokee uuden tulokkaan uhkana, varsinkin kun tämä nainen menee naimisiin vanhimman pojan kanssa. Tämä nainen uhkaa viedä äidin aseman perheen päänä, niin ainakin anoppi sen näkee, ei hän muuten purkaisi pahaa oloaan miniään. Ja varsinkin jos perheen poika on asunut kauankin kotona, hoivavietti käy ylikierroksilla. Jos minua ei olisi, mieheni asuisi edelleen äitinsä omistamassa talossa ja auttaisi näiden pikkuyrityksessä joka mahdollinen päivä.
Mieheni vanhemmat eivät ole kiinnostuneita mieheni asioista, miten tämä voi töissä, miten tämä saa levättyä rankan työputken jälkeen. Kun saivat tietää työpaikan eduista, anoppi kysyi ensimmäiseksi: voisitko sinä kuskata näitä juttuja firman autolla? Haloo!
Heille on tärkeintä, että poika tulisi mahdollisimman usein tapaamaan heitä heidän yritykseen, edes kahville, jotta voisivat pyytää tätä hoitamaan taas joitakin asioita heidän puolestaan. Eivät ole kiinnostuneita hänen näkemisestään, koska melkeinpä aina, jopa yllätyskäynneillä, on vino pino asioita odottamassa meitä. "Eihän teillä ollut mitään tärkeää suunnitteilla?"
Ja kun he ottavat meihin yhteyttä, ja kysyvät esim. auton huollossa olosta, he haluavat vain tietää, milloin mieheni saa taas auton käyttöönsä ja voi auttaa heitä ilmaiseksi. Mutta eivät he tätä miehelleni suoraan sano, mutta minä luen sen rivien välistä. Ja näen mieheni ilmeestä välillä, kun huokailee tai teeskentelee väsyneempää kuin on, tai yskii, että nyt en oikein jaksaisi, ja on sanonutkin tämän. Mutta anoppi/appi ei vain usko ensikerrasta, vaan yrittää ja yrittää, mutta eivät aina saa tahtoaan läpi sentään.
Oikeastaan pitäisi kiittää anoppia, että haukkui minut ja oman poikansa puhelimessa kaksi vuotta sitten, ja että löi luurin korvaani. Ilman tätä välikohtausta, joka johtui hänen työpaineistaan ja siitä, ettei mieheni suostunutkaan auttamaan heitä eräässä muka pienessä jutussa, elelisin vieläkin onnellisen tietämätömänä. Luulisin, että anoppi todella välittää pojastaan, kun haluaa nähdä tätä niin usein, ja soittelee usein. Sillä eikö ole sentään niiiiin tärkeää, että pojalla on terve, läheinen suhde äidin kanssa? Yäääääk!
Minun isälläni on ainakin maailman kamalin anoppi, eli äitini äiti, minun mummuni. Löytyy ihan siis naistenkin äideistä kauheita tapauksia. Näillä sivuilla nyt vaan ehkä enemmän kirjoittelevat naiset, joten siksi miniöiden "valituksia" kuullaan vävyjen vastaavia enemmän. Minun mummuni on alusta asti ollut ihan hirveä jokaiselle vävylleen, ja pari äitini sisarista on eronnutkin hänen suunnattomalla myötävaikutuksellaan. Jokaikiseen asiaan sekaantuva ihminen on tämä minun mummuni, kauhulla pelkään, etteivät vaan ole sellaiset geenit periytyneet... :p
Muutamia äidin äidin vävylleen (isälleni) tekemiä temppuja on mm. ollut vävyjen väittäminen uskottomiksi vailla mitään totuuspohjaa, sekä lapsenhoidon jälkeen lapsen piilottaminen vävyltä, kun ei tytär itse tullut hakemaan. Nämä nyt vain muuttamia pimeimpiä juttuja. Ja niitä piisaa.
Eikö vävyt sitten oo mittään? Miniäthän ne täällä ovat suunapäänä.
Vävyt pidetään anoppilassa hyvin, nehän ovat ottanut riesaksi muuttuneen tyttären huostaansa. Kiukuttelee nyt anopilleen eikä äidille.
Pitää olla viisas näissä anoppitilanteissakin, itse kunkin.
Kun vävy on anoppinsa kanssa väleissä, voi miniä rauhassa taitta peistä vaikka miehen koko suvun naisväen kanssa. Vävylle on anoppilassa aina turvapaikka.
Anoppien ongelma on se, etteivät he ymmärrä, että he ovat niitä, jotka aiheuttavat ongelmia. He ovat mielestään aina oikeassa. Mm. sen takia heitä ei näy täällä.
Ja aivan. Minä kasvatan omasta pojastani hyväitsetuntoisen ihmisen, joka ei pelkää vastustaa myös äitiään, kun sellaisia tilanteita tulee eteen. Opetan myös hänelle vastuuntuntoa ja sitä, että on olemassa velvollisuuksia ja oikeuksia. Ja että ihminen loppujen lopuksi ottaa vastuun omista tekemisistään ihan itse. Sitä ei tee äiti. Neuvoa voi kysyä, mutta omat asiat on hoidettava itse. Äiti ei enää tule auttamaan kolmikymppistä aikuista miestä. Nyt kun poikani on 4-vuotias, hän saa kyllä kaiken avun ja turvan mitä tarvitsee. Mutta toivon, että hän on kasvanut itsenäiseksi, järkeväksi mieheksi 20 vuoden päästä. En aio nimittäin olla silloin aina paikalla selvittämässä sotkuja.
Siitä se lähtee. Jokaisella ihmisellä on oma elämä. Tämän pitäisi näiden anoppienkin ymmärtää.
jess! tiedät tosi paljon..., onhan tuokin alku, kun uskoo itseensä, hyvä hyvä
Ei ole äitiä, joka sanoisi, ettei yritä parastaan lapsensa eteen.
Äiti on aina oikeassa. Lapsi on aina rakas, tekee mitä hyvänsä.
Lapsi on hyvä oppimaan. Kyllä poika tietää, mistä narusta pitää vetää, että äidin suuret luulot itsestään säilyvät.
Viisas poika osaa hyppyyttää äitimuoria vielä ikämiehenäkin. Äiti antaa ruuat ja pesee pyykit, jos ilkeä miniä on lähtenyt läiskimään. Vastalahjaksi äiti saa poikansa vierailulle juomaan kahvia ja äidin paistamaa pullaa.
Poika se anopin luo miniälle. Miniä katsokoon miestään, jos ei välit anopin kanssa pysy kunnossa.
Poika toimii kuten ennenkin, nyt on vain vaimokulta kohteena.
Miehen on turvallista olla, kun hänen elämänsä naiset eivät liittoudu yhteen ja rupea kasvattamaan miestä uuteen elämään. Paras pitää hajurako, niin huolto pelaa.
Sieltä lapsuudesta asti meinaa se, että kasvattaa pojastaan hyväitsetuntoisen kaverin, joka uskaltaa vastustaa myös äitiään tarpeen vaatiessa. Paha on yli 10-vuotiasta enää ruveta muuttelemaan siinä mielessä. t. kuulemma hyvä anoppi
Oletpa sinä itserakas.Ota kirjoituksesi talteen ja lue sitä sitten, kun olet itse anoppi.Olisi kyllä paras lukea sitä vuosien varrellakin, ettei vain pääsisi kasvatus missään kohdassa lipsumaan.Jos nyt kaikki ei itsevarmuudestasi huolimatta menisikään kohdalleen, niin muista, että anoppi on se, joka aiheuttaa ongelmia.
Ei taida olla sinulla aavistustakaan miten voimakas tunneside vuosien varrella voi kehittyä.Noin ajattelin itsekin ja itseasiassa vieläkin..Ja sitten siihen raahaataan 30kg ylipainoinen sohvaperuna jonka harrastus on löhöily,sipsit ja kaukosäädin.Luonne epäystävällinen,itsekäs ja rahanhimoinen(siis toisten rahan)Niin revippä siitä sitten huumoria....Tämän kaiken nähneenä,voin sanoa että KYLLÄ HARMITTAA
heidän miehensä eivät tee MITÄÄN asioiden eteen. Antavat vaan äidin ja vaimon taistella ja itse vaan ollaan eikä puututa asiaan vaikka PITÄISI.
"Paha anoppi" on oikeasti sen aikuisen pojan/tyttären syytä, joka antaa äitinsä kohdella puolisoaan miten sattuu. Reiluutta peliin, kuten puututte puolisoittennekin puheisiin äitiänne kohtaan, puuttukaa nyt hyvänen aika myös äitinne puheisiin puolisostanne.
Vätys se on eikä mies, joka ei rakkaittensa puolia pidä. Oikeus ja kohtuus kaikessa, toinen on oma äiti, mutta toisen kanssa pitäisi perustaa se perhe, joka on verrattavissa äitikullan ja isän aikoinaan perustamaan omaan versioonsa. Ellei "poikanen" sitten halaja vastuutonta lapsuuttaan jatkamaan äitinsä hoteisiin, vaikkapa peräkammariin.
... kun kasvatan lapseni tietämään, ettei hänen ole pakko miellyttää minua jotta rakastaisin häntä. Ettei hänen tarvitse pelätä minun asettavan häntä KOSKAAN tilanteeseen, jossa hän joutuisi valitsemaan minun, oman äitinsä, ja rakkaan vaimonsa välillä. Toivon kasvattavani hänestä sellaisen miehen, joka pitää elämänkumppaninsa puolia tarvittaessa jopa minua vastaan (jos niin hölmöksi heittäytyisin, että liikaa pojan perheen asioihin puuttuisin/en hyväksyisi hänen itse tekemäänsä valintaa sen naisen suhteen, jonka kanssa elämänsä tahtoo elää). Näin minä ajattelen.
ihmetystä nimenomaan herättääkin kysymys kuinka miniät rakastuvat anopin kasvattamaan poikaan?Kyllähän siinä matkan varrella tarttuu siitä pahasta anopista aika paljon elämänevästä mukaan.Mielestäni olen itse tehnyt onnistuneen kasvatustyön ja onhan miniä korviaan myöten rakastunut poikaani mutta inhoaa minua?????Enkä ole edes koskaan tungetellut.Kummallinen yhtälö mielestäni