Mitä on naiseus, mitä mieheys?Se on olemassa bio-versiona mutta myös sosiaalisena konstruktiona.Biologisestikin käsite on häilyvä, koska esim. säteily voi muuntaa sikiöiden DNA-ta ja hankaloittaa täten esim. sukupuolellista kehittymistä "selkeästi yhteen suuntaan".
Se on siis ääritilanne, mutta hormoonihäiriöt voivat myös aiheuttaa jo mieheksi "rekisteröidyssä" yksilössä naisistumisen piirteitä.Tädeissä voi kasvaa viiksiä.
Median ja mainonnan ansiosta "tiedämme", että nainen on = merkkivaatteinen pimu/kauppakassia kantava äiti/syystä tai toisesta epätervetullut, ongelmainen taakka joka on "ulokkeeton" haarojen välistä.
Huomioikaa, että tuossa me näemme naiset kuluttajatyyppeinä, tuotteina joita muokataan odotuksien mukaisiksi.
Minusta rakkautta voi siis myös olla kahden pojan tai kahden tytön välillä, koska me luomme itse käsitykset poika-ja tyttö-roolista vastakkaisina.
Se on siis ääritilanne, mutta hormoonihäiriöt voivat myös aiheuttaa jo mieheksi "rekisteröidyssä" yksilössä naisistumisen piirteitä.Tädeissä voi kasvaa viiksiä.
Median ja mainonnan ansiosta "tiedämme", että nainen on = merkkivaatteinen pimu/kauppakassia kantava äiti/syystä tai toisesta epätervetullut, ongelmainen taakka joka on "ulokkeeton" haarojen välistä.
Huomioikaa, että tuossa me näemme naiset kuluttajatyyppeinä, tuotteina joita muokataan odotuksien mukaisiksi.
Minusta rakkautta voi siis myös olla kahden pojan tai kahden tytön välillä, koska me luomme itse käsitykset poika-ja tyttö-roolista vastakkaisina.
Vastaukset 12
Vanhimmat
jos tätillä ois munat,ni se ois mies..
sori,tuli vaan mieleen =D
biologiseen ja sosiaaliseen naiseuteen on ehkä helppo ratkaisu ensinäkemältä, tosin se ei ehkä kuitenkaan riitä loppujen lopuksi.
Biologinen naiseus ilmenee ehkä selvimmin siinä ominaisuudessa, että meiltä puuttuu fallus. Tosin, kuten jo totesitkin, hormoneilla voidaan muokata molemman sukupuolen edustajia haluttuun suuntaa. Esimerkkinä tästä eräs naispuolinen DDR-urheilija, joka on nykyisin mies (sukunimi oli muistaakseni Krüger tai jotain vastaavaa).
Sosiaalinen konstruktio taas ilmenee niin monessa eri muodossa. Ehkä kannattaisikin puhua naiseuden eri muodoista ja vaiheista, riippuen mm. iästä ja kulttuurista.
Naiseus kaksikymppisenä sinkkuna ilmenee eri muodossa kuin viisikymppisenä isoäitinä. Samoin eri kulttuureissa naiseus ilmenee eri muodoissa. Valkoihoinen yläluokkainen menestyvän yrityksen naispuolinen toimitusjohtaja elää täysin erilaista elämää kuin slummialueella asuva tummaihoinen nainen. Puhumattakaan kulttuureista, joissa naisen asema on ala-arvoinen.
Näin ollen voitaisiin ajatella, että käsite 'gender' ei viittaa pelkästään sukupuoleen. Käsite on häilyvämpi kuin käsite naiseudesta ja mieheydestä ja voitaisiinkin puhua ennemminkin eräänlaisesta identiteetistä "jonain".
Puuttuu fallos ehkä. Mutta miehet eivät, tietääkseni, voi tuottaa "rinnoistaan" maitoa, toisin kuin naiset. Eli heiltäkin puuttuu jotain...
Miehillä on kyllä tarvittavat "vehkeet" maidon tuottamiseen, mutta ne ovat alikehittyneet naisiin verrattuna. Joillakin miehillä rinnat ovat kuitenkin alkaneet tuottamaan maitoa erikoistilanteissa, kuten sairaalassa estrogeenihoidon alaisuudessa. Tätä on havaittu tosin tapahtuvan ihan luonnostaankin joissain olosuhteissa, joten vaikka keskivertomies ei maitoa tuota, niin tuota ei voi pitää myöskään yksiselitteisenä miehen ja naisen erottajana.
No eikös se sitten ole sama asia koska niinhän naisillakin on "aihe" mistä penis kehittyisi, muttei vaan ole sukupuolisista syistä kehittynyt! Joten ei voida sanoa että naiselta puuttuu jotain, varsinaisesti, sillä sehän jo on. Sama asia tuon maidon tuottaminen-jutun kanssa, miehilläkin on periaatteessa mahdollisuus tuottaa maitoa, mutta geenit määräävät toisin. Ihminen kun kuitenkin kehittyy sukupuolisesti joko mieheksi tai naiseksi.
Ero on siinä, että miesten ja naisten rintojen rakenteiden erot ovat huomattavasti pienemmät kuin alapään värkkien :). Geenit eivät estä maidontuotantoa miehellä, sitä on saatu aikaan mm. lääkkeillä, pitkäaikaisella nänninseudun stimuloinnilla ja sitä on esiintynyt mm. sotavangeissa, jotka ovat altistuneet nälänhädälle ja suurelle stressille. Maitoa tuottava mies ei siis ole mikään harvinainen luonnonoikku, vaan vaatii vaan hiukan rajatummat olosuhteet.
on, että naiselle ei saada penistä kasvamaan "alusta" huolimatta, mutta miehelle voidaan kasvattaa rinnat, vai ..?
Miesten maidoneritys on mahdollista. Liittyy yleensä murrosikään, aivokasvaimeen tai hormonilääkitykseen (esim. doping). Tosin rauhasen koosta johtuen eivät määrät ole kovin suuria (urheilijoilla on toisinaan sen verran liikakasvua että niitä poistetaan leikkauksella).
Kysymyshän on vain hormoneista. Jos mies altistetaan estrogeenille, muuttuu myös hänen vartalonsa naisellisemmiksi (juuri tämä maidon eritys). Jos taas nainen altistuu testosteronille, muuttuu hän sen sijaan miehekkäämmäksi (klitoris alkaa kasvaa). Tästä esimerkkinä nämä DDR:n naisurheilijat, joilla useita (kymmeniä) vuosia jatkuneen steroidien käytön seurauksena roikkuu haaroissa lähes kymmensenttiset heilurit.
"naisillakin on "aihe" mistä penis kehittyisi, muttei vaan ole sukupuolisista syistä kehittynyt! Joten ei voida sanoa että naiselta puuttuu jotain, varsinaisesti, sillä sehän jo on"
Mitä perkelettä sinä oikein höliset? Naisilla ei biologisista syistä ole kykyä tuottaa siittiösoluja, samoiten kuin viimeisimmissä tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu miesten ja naisten aivojen välillä olevan rakenteellisia eroja. [http://www.the-scientist.com/?articles.view/articleNo/38539/title/Male-and-Female-Brains-Wired-Differently/]. Sukuppuoli määräytyy HETI hedelmöittymisvaiheessa. Naisilta puuttuu paljonkin jotain, mitä miehillä on, joka johtuu selkeistä biologisista syistä. ja mitä on "sukupuolinen" kehittyminen?
Ai että mitä näennäistiedettä. Sukupuolta EI VOI VAIHTAA. Sukupuoli määräytyy välittömästi hedelmöitysvaiheessa. Hormonihoito muuttaa henkilön joko naisellisemmaksi tai miehekkäämmäksi, kyllä. Mitään uusia sukupuolielimiä se ei kasvata. Tosiasia myöskin on, että transu joutuu lopun elämäänsä käyttämään hormoonihoitoa.
"Mitä on naiseus, mitä mieheys?"
Feminiiniyttä ja maskuliinisuutta. Intrnet on keksitty.
"Biologisestikin käsite on häilyvä"
Nyt kaipaan kyllä kunnon peruteluja.
"...koska esim. säteily voi muuntaa sikiöiden DNA-ta ja hankaloittaa täten esim. sukupuolellista kehittymistä "selkeästi yhteen suuntaan".
Se on siis ääritilanne, mutta hormoonihäiriöt voivat myös aiheuttaa jo mieheksi "rekisteröidyssä" yksilössä naisistumisen piirteitä.Tädeissä voi kasvaa viiksiä."
Olipas suoraan sanottuna paskat perustelut. Sukupuolikromosomipari XX = naaras, XY = uros.
"Minusta rakkautta voi siis myös olla kahden pojan tai kahden tytön välillä, koska me luomme itse käsitykset poika-ja tyttö-roolista vastakkaisina."
Tuollainen ajattelu kostautuu kenelle tahansa viimeistään pariutumisvaiheessa tai suvunjatkamisprosessissa. Nauti geneettisestä umpikujastasi. Siitin ja kivekset ovat olemassa siksi, että mies voi tuottaa siittiöitä ja laittaa siittimen naisen emättimeen. Emätin, munasarjat ym. ovat olemassa siksi, että naaras eli nainen voi tuottaa munasoluja ja että hänen emättimeensä voidaan laittaa siitin. Tämä mahdollistaa hedelmöityksen, suvun jatkamisen ja perimän siirtämisen tuleville sukupolville. Mitään muuta tarvetta ei luonto ole näille välineille tarkoittanut, lukuunottamatta virtsaus, mutta siihen se jääkin. Peräsuoli on taas olemassa sitä varten, että sitä kautta poistuu kuona-aineita, ulostetta, kaasuja jne. Peräsuoleen ei todellakaan ole tarkoitus laittaa yhtään mitään. Samoiten vittua ei ole tarkoitus hieroa toiseen vittuun.