Hei! Olen nyt noin vuoden verran "ollut yhteyksissä" italialaiseen mieheen, jonka tapasin kesällä Englannissa. Olimme yhdessä kuukauden ja kumpikin ihastui aika totaalisesti. Hän kuitenkin haluaa olla hyvä ystäväni, koska välimatkaa on sen verran paljon. Kun kysyin, että mitä tapahtuisi jos välimatkaa ei olisi, hän vastasi, että ehkä silloin olisimme enemmän kuin ystäviä.
Hän ikävöim minua, vaikka ei sitä usein sano. Olemme yhteyksissä ehkä kerran kahdessa viikossa, joskus useammin. Lähinnä messengerin voimin ja joskus sähköpostinkin. Eli toisin sanoen minä lähetän sähköpostia ja hän ehkä vastaa.
Hän sanoo, että on kiireinen, koska käy töissä ja opiskelee samaa aikaa. Tottakai, ymmärrettävää.... Mutta eikö tärkeille asioille järjesty aina aikaa? Mua suoraan sanottuna kyllästyttää, se että saan jutella hänelle vain muutaman hassun sanan niin harvoin.
En jaksaisi enää elätellä turhia toiveita, mutta kun se, mitä meillä oli ei hevillä unohdu. Voiko joku muka oikeasti olla noin "kiireinen" ? Pitäiskö vaan unohtaa koko homma...?
Hän ikävöim minua, vaikka ei sitä usein sano. Olemme yhteyksissä ehkä kerran kahdessa viikossa, joskus useammin. Lähinnä messengerin voimin ja joskus sähköpostinkin. Eli toisin sanoen minä lähetän sähköpostia ja hän ehkä vastaa.
Hän sanoo, että on kiireinen, koska käy töissä ja opiskelee samaa aikaa. Tottakai, ymmärrettävää.... Mutta eikö tärkeille asioille järjesty aina aikaa? Mua suoraan sanottuna kyllästyttää, se että saan jutella hänelle vain muutaman hassun sanan niin harvoin.
En jaksaisi enää elätellä turhia toiveita, mutta kun se, mitä meillä oli ei hevillä unohdu. Voiko joku muka oikeasti olla noin "kiireinen" ? Pitäiskö vaan unohtaa koko homma...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lyhyesti ja ytimekkäästi, unohda koko juttu. Miestä ei tunnu kiinnostavan tarpeeksi.
Ei kyllä lupaavalta kuulosta. Sun pitäis ilmeisesti muuttaa italiaan miehen perässä tietämättä, että se ois ees puolikskaan yhtä täysillä mukana ku sä. Olis kyllä sellanen riski, jota mä en ottais. Taitaa olla teillä kova paikka edessä...tai sulla ainakin...
Kyllä yhteydenpito kaukosuhteessa on yksi tärkeimmistä jutuista. Jos se tökkii, kaikki ei ole kunnossa. Itselläni kokemusta kylläkin vain kotimaan kaukosuhteesta, siinä välimatkaa noin 900 km.
Mun mielestäni tuossa on perää, että jos toinen on oikeasti tärkeä, niin aikaa ja vaivaa jaksaa uhrata. Joten... Ehkä italiaanosi on jo luovuttanut? Haaveillahan aina voi, mutta sitoutumiseen vaaditaan jo ihan eri tason vibat.
Jos toinen ikävöi, mistä sen tiedät, jollei hän sano? Inhottavaa sanoa tämä, mutta jotta toisen tunteista voi olla varma, ainoa tapa on kysyä/kuulla ne häneltä itseltään. Muuten kaikki on pelkkää olettamusta, varsinkin noin epävarmalta pohjalta.
että vaihdatte viestejä mesessä.
Tuulta purjeisiin ja kohti uusia haasteita! Tsemppiä ja voimia. :)
Niin kai sitten. Ylivoimaisesti pahinta on kuitenkin se, että hänellä ei tunnu olevan aikaa edes kuunella, mitä mulla on sanottavana! Sitten hän itkee, kun sanon, miten asiat ovat. Tiedän sen... Voi halleluuja, mihin mä oon itteni likoon laittanut.
Itkekööt. Sillä on ollut aikaa tutustua muhun syvemmin kaikki nämä päivät, viikot ja kuukaudet. Aikaa on ollut! Hän ilmeisesti kuvittelee, että mä en jätä. Tai sitten vaan yksinkertaisesti ei kiinosta, tiedä häntä... Mutta mä olen niin väsynyt tähän! Toivon vaan, että viesti menee perille.