kevään karistus

Minä aloitin oman taisteluni kiloja vastaan viime huhtikuussa. Uhkuin intoa, laskin pisteitä, urheilin ja painoa putosi kannustavalla vauhdilla. Kymmenen kiloa lähti ensimmäisen kahden kuukauden aikana ja seuraavan parin kuukauden aikana lähti vielä kahdeksan lisää eli kokonaispudotukseni oli hienot -18 kg ja tarkoitus oli jatkaa siitäkin eteenpäin. Syksyllä kuitenkin into lopahti, enkä jaksanut enää pisteitä laskea ja talven tullen urheilukin jäi vähemmälle, mutta paino pysyi silti siinä -18kg:ssa vielä joulukuuhun asti. Sitten paino rupesi taas nousemaan hiipien ja tänä aamuna viisari heilahti jo niin korkealle, että rupeaa näyttämään siltä, että kohta on koko potti tulossa takaisin, ellen heti ryhdy tositoimiin. Paino on siis noussut joulukuusta noin 9,5 kiloa eli viime vuoden huhtikuuhun verrattuna enää -9kg.

Tein ison urakan saadakseni 18 kiloa pois ja nyt on jo puolet tullut takaisin. Mutta nyt ei pidä lannistua. Olen päättänyt huomisesta asti aloittaa uudestaan. Jääkaapin sisältö uusiksi ja urheilua vähintään kolme kertaa viikossa. Lähteekö joku mukaan tähän uuteen kevään karistukseen? Nyt kannustusjoukot on enemmän kuin tarpeen.
4423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkoituksena olisi saada kesään mennessä kiloja pois sen verran, että painaisin heinäkuun alussa 68 kg. Tällä hetkellä vaaka näyttää 79 kg.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa Painonvartijoiden pisteiden laskeminen, mutta ilman ryhmää. Ja kuntoilu täytyy aloittaa taas huomenna oikein kunnolla, koska se on jäänyt väliin flunssan takia.

Tsemppiä sinulle "kilojen vankiko"!!

Äänestä

muistat, ettei liian suuria elämäntapamuutoksia tule! kilot palaavat takuulla ennemmin tai myöhemmin, jos yhtäkkiä aloitat taas "himoterveellisen" elämän.
jos siis tällä kertaa haluat laihtua pysyvästi, älä heti ala orjallisesti noudattaa jotain ruokavaliota, vaan suo itsellesi herkkuhetkiäkin

Äänestä

Hei Hemuli ja muut painontarkkailijat!

Ja kiitos teille molemmille kannustuksesta! Mites on viikko lähtenyt käyntiin? Minä eilen vasta laskin pisteet, en vielä rajoittanut niitä, jotta tiedän, miten paljon pisteitä tulee - ja eka päivän saldo oli 39 pistettä! Ei ihme, että paino on noussut. Tänään on sitten ensimmäinen pisteidenrajoituspäivä eli 24 pistettä ei saisi enää ylittyä. Ja eilen kävin jumpassa eli 8 liikuntapistettä. Suunnitelmissa olisi, että noudatan orjallista systeemiä kuuden viikon ajan, jotaa saisin joitain rutiineja muodostrumaan ja siinä ohessa kehitettyä riippuvuutta urheiluun ;) sitten jatkan maltillisemmin.

Kiitos kommenteista maltillisesta laihduttamisesta. Se on aivan totta ja liiankin tuttua minulle. Olen hyvä laihduttaja, mutta painon ylläpitäminen paikallaan on paljon vaikeampaa. Ja just sen takia ei pitäis itseään liikaa rääkätä ja muodostaa "poikkeustiloja" elämässään, vaan tehdä sellaisia muutoksia, joiden kanssa kanssa ei pitkälläkään aikavälillä katkeroidu hengiltä, vaan edelleen nauttii elämästä. Ja tuolla asenteella minä nuo 18 kiloakin sain lähtemään. En siis mitenkään kurjaillut ja söin herkkuja juhlissa niin kuin ennenkin, mutta muutin vain arkisyömistäni kohtuullisemmaksi ja lisäsin liikuntaa. Ei laihduttaminen tarkoita kaikesta kivasta kieltäytymistä, oleellisempaa on, mitä pistää suuhunsa jo arkipäivä, ei se mitä jouluna tai satunnaisissa julissa sattuu syömään.

Tsemppiä meille kaikille vaan, kertokaa muutkin, miten sujuu?

Äänestä
  • Aamulla vaaka näytti 78,4 eli puolisen kiloa on paino tippunut viikon aikana. Mutta muutamista sattuneista syistä en ole laskenut vielä niitä pisteitä =( Olen kyllä yrittänyt tsempata syömisteni kanssa ja kävin jopa pari kertaa salilla.
    Tulevana maanantaina alkaa kyllä sitten pointsien laskeminen oikein toden teolla.
    Sellasen hassun huomion olen kyllä tehnyt, että vaikka kuukauden aikana ei ole paino pahemmin laskenut, housut mahtuvat kuitenkin paremmin jalkaan. Johtuu varmaan salilla käymisestä. Eli läski alkaa muuttua lihakseksi =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilojen vankiko kirjoitti:

Minä aloitin oman taisteluni kiloja vastaan viime huhtikuussa. Uhkuin intoa, laskin pisteitä, urheilin ja painoa putosi kannustavalla vauhdilla. Kymmenen kiloa lähti ensimmäisen kahden kuukauden aikana ja seuraavan parin kuukauden aikana lähti vielä kahdeksan lisää eli kokonaispudotukseni oli hienot -18 kg ja tarkoitus oli jatkaa siitäkin eteenpäin. Syksyllä kuitenkin into lopahti, enkä jaksanut enää pisteitä laskea ja talven tullen urheilukin jäi vähemmälle, mutta paino pysyi silti siinä -18kg:ssa vielä joulukuuhun asti. Sitten paino rupesi taas nousemaan hiipien ja tänä aamuna viisari heilahti jo niin korkealle, että rupeaa näyttämään siltä, että kohta on koko potti tulossa takaisin, ellen heti ryhdy tositoimiin. Paino on siis noussut joulukuusta noin 9,5 kiloa eli viime vuoden huhtikuuhun verrattuna enää -9kg.

Tein ison urakan saadakseni 18 kiloa pois ja nyt on jo puolet tullut takaisin. Mutta nyt ei pidä lannistua. Olen päättänyt huomisesta asti aloittaa uudestaan. Jääkaapin sisältö uusiksi ja urheilua vähintään kolme kertaa viikossa. Lähteekö joku mukaan tähän uuteen kevään karistukseen? Nyt kannustusjoukot on enemmän kuin tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu