Yli kolme vuotta ollaan seurusteltu ja alle vuosi asuttu saman katon alla,mutta nyt on vaan jostain vuoden vaihteesta saakka pyörinyt päässä ajatus erosta. En ymmärrä miten kaikki on niin nopeasti kääntynyt päälaelleen.
Ollaan väitelty muutamasta tietystä aiheesta todella kauan (siis jo ennen yhteenmuuttoa) ja tuntuu,että nyt yhdessä asuessa nämä ongelmat vain korostuvat (liittyvät esim. alkoholin käyttöön ja ajankäyttöön).
Tekisi mieli vaan luovuttaa.
Mutta pelkään tekeväni väärän ratkaisun. miten kauan mun pitäisi vielä jaksaa yrittää?
Kannattaako edes yrittää, jos kattelen jo muita miehiä? Olen kyllä yrittänyt ne ajatukset haudata jonnekin mielen syvimpiin lokeroihin, mutta aina ne vaan pulpahtaa.
Oon vaan niin hukassa. Avokki on todella ihana ihminen, en ikimaailmassa haluaisi satuttaa häntä..mutta mutta. en enää nää meidän tulevaisuutta yhtä kirkkaana kuin ennen.
Mistä tietää,että tapaus on "menetetty"?
Miten kauan pitäisi jaksaa yrittää, ennen kuin voi lopettaa suhteen ilman että se olisi hätäilyä?
Kommentteja,mielipiteitä. kirjoittakaa kaikkea.
Ollaan väitelty muutamasta tietystä aiheesta todella kauan (siis jo ennen yhteenmuuttoa) ja tuntuu,että nyt yhdessä asuessa nämä ongelmat vain korostuvat (liittyvät esim. alkoholin käyttöön ja ajankäyttöön).
Tekisi mieli vaan luovuttaa.
Mutta pelkään tekeväni väärän ratkaisun. miten kauan mun pitäisi vielä jaksaa yrittää?
Kannattaako edes yrittää, jos kattelen jo muita miehiä? Olen kyllä yrittänyt ne ajatukset haudata jonnekin mielen syvimpiin lokeroihin, mutta aina ne vaan pulpahtaa.
Oon vaan niin hukassa. Avokki on todella ihana ihminen, en ikimaailmassa haluaisi satuttaa häntä..mutta mutta. en enää nää meidän tulevaisuutta yhtä kirkkaana kuin ennen.
Mistä tietää,että tapaus on "menetetty"?
Miten kauan pitäisi jaksaa yrittää, ennen kuin voi lopettaa suhteen ilman että se olisi hätäilyä?
Kommentteja,mielipiteitä. kirjoittakaa kaikkea.
Vastaukset 7
Vanhimmat
toi on kyllä paha tilanne et rupee tökkii mutta olen sitä mieltä et jos ei toimi ni ei toimi tiedän et se on sulle paha paikka varsinki ku toinen on tosi kiva ja tykkää mutta olen sitä mieltä et kyllä sun kannataa luovutaa jos siltä tuntuu
...tilanne. Meilläkin tökkinyt aika alusta asti, mutta silti sinisilmäisenä halusin naimisiin kun luulin että asiat joista riitelemme muuttuu... mutta ei :( Tänään olen viemässä papereita kaupungin asuntotoimistoon :'(
Olen yrittänyt sulattaa toisen "erilaisuutta" kiukkuineen, oudosti käyttäytymisineen, mutta nyt on tullut raja vastaan. En edes viitsi näytellä kulissiavioliittoa - "meillä menee hyvin" - koska se on vaan itsensä pettämistä.
Olin 17 v kun aloitin seurustella tulevan mieheni kanssa. Seurustelimme 2 vuotta ja sitten muutimme yhteen.
Ensimmäinen vuosi oli aika helvetillinen. Hioimme toistemme särmiä melko reippaasti. Harkitsin lähtöä erittäin vakavasti.
Kuitenkin jäin ja asuimmekin yhdessä 4 vuotta kunnes menimme naimisiin. Olisimme varmasti vieläkin naimisissa, mutta mieheni kuoli 8 vuotta sitten.
Minusta avioliittomme oli onnellinen. Olihan siinä alamäkiä ja ylämäkiä, mutta eroa emme koskaan harkinneet. Puhuimme paljon ja vietimme aikaa yhdessä.
Kriisit on sitä varten, että niistä oppii ja ne kasvattaa, on minun mottoni.
Jos saisin laatia jonkun lain, niin vaatisin koeavioliittovuoden. Kenenkään avioliittoa ei vahvistettaisi ennen kuin on asuttu vuosi yhdessä. Silloin jokainen ymmärtäisi, että se aika on toistensa kanssa elämään oppimista.
Tämä on minun tarinani. Jollakin toisella on erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä. Kunnioittakaamme niitä kaikkia.
mitäs kummallista tuossa nyt muka on
ootte seukannu neljä vuotta ja nyt sua on alkanut sen pärstä kyllästyttämään
ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, ei se väkisin vääntämällä siitä enää kohene, molempien ajan haaskausta tuommoinen
kerta rutina on parempi kuin ainainen ininä
Kannattaa miettiä, kuinka isoja ja sinulle tärkeitä ne kiista-aiheet ovat. Ja nimenomaan niin päin, että toinen ei ainakaan reilusti parempaan muutu. Ajankäyttöä voi jonkin verran painostamalla säätää, mutta juominen helpommin lisääntyy kuin vähenee. Jos pystyt sietämään juopottelevaa äijää, joka antaa liian vähän aikaa sinulle, niin kannattaa pysyä suhteessa.
Mieti myös, millainen itse olet ja onko sinulla saumoja parempaan mieheen. Varmaankin maailmasta löytyy vapaita vähemmän juoppoja ja enemmän läsnäolevia miehiä.
Itsellä on se tilanne, että en enää "voi" erota. Lasten takia kannattaa pysyä yhdessä, vaikka ongelmat suhteessa on tismalleen samat kuin jo alkuvaiheessa. Silloin niitä ei vaan nähnyt riittävän realistisesti. Toisaalta ongelmamme ovat sen verran pieniä, että niiden kanssa voin elää. Kommunikaation puutetta, epätasapainoisuutta ja toisen huomioonottamattomuutta. Ollaan vuosien varrella opittu toistemme kanssa elämään, mutta samat ongelmat ovat silti taustalla jäljellä. Jos nyt saisin päättää mitä tehdä 3 vuoden seurustelun jälkeen, niin eroaisin ja juoksisin kovaa karkuun. Pitkän päälle on raskasta vetää kelkkaa yksin.
En muista tuon viisauden kirjoittajaa, mutta pitänee paikkansa tässäkin tapauksessa.
Niin, mistä sen ajan tietää? Itse olen miettinyt samoja asioita. Muutuin tuona aikana aivan ihmeelliseksi. En ollut oma itseni. Olin välillä todella inhottava ja rasittava. Miksikö? En nähnyt yhteistä tulevaisuutta kovinkaan hyvänä, se kai sen teki. Oltiin sit kai muutenkin vähän erilaisia. En halua patistaa eroamaan, mutta olen huomannut, että ne ero ajatukset kuitenkin tulee vielä mieleen. Tuon ajan pitäisi jo näyttää, mitä tulevan pitää.