Olen ollut kultani kanssa yhdessä 1v ja 2kk. Ikäeroa on huomat 4 vuotta(mä 18, hän 22). Kaikki on tähän asti ollut hyvin. Riitoja on ollut ja ne on sovittu, joten ei pelkkää ruusuilla tanssimista koko ajan. Mutta nyt taisi tulla lopullinen ero. Mieheni oli ollut koko viikon kylmä ja ylimielinen. Yritin puhua, mutta turhaan. Lopulta sain kakistettua ongelman hänestä. Hän haluaa nimittäin pitää taukoa. Syyt: 1. tulevaisuus, koulutuksessani menee vähintään 5 vuotta ja hän ei tiedä haluaako odottaa kun haluaa perheen piakkoin 2. ollaan kuulemma erilaisia 3. haluaa olla kavereiden kanssa.
Eli tällä hetkellä hän on kuulemma ihan sekasin tunteistaan, ei tunne mitään mua kohtaan. Haluaa koittaa millaista on sinkkuus(sopiiko hänelle paremmin) ja katsoo sitten asiaa uudestaan.
Suurinosa hänen tyttöystävistään ovat toiselta paikkakunnalta, mutta samaltakin paikkakunnalta on. Suhteet ovat aina kestäneet about vuoden. Onko tämä jotain sitoutumispelkoa vai onko hän yksinkertaisesti kyllästynyt?
Elättelen toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, mutta kai turhaan. Avaimenkin sain jo palauttaa, kun tarvitaan kuulemma vara-avainta. Miten pystyn hyväksymään faktan, että se on ohi...vai onko vielä toivoa jäljellä?
Eli tällä hetkellä hän on kuulemma ihan sekasin tunteistaan, ei tunne mitään mua kohtaan. Haluaa koittaa millaista on sinkkuus(sopiiko hänelle paremmin) ja katsoo sitten asiaa uudestaan.
Suurinosa hänen tyttöystävistään ovat toiselta paikkakunnalta, mutta samaltakin paikkakunnalta on. Suhteet ovat aina kestäneet about vuoden. Onko tämä jotain sitoutumispelkoa vai onko hän yksinkertaisesti kyllästynyt?
Elättelen toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, mutta kai turhaan. Avaimenkin sain jo palauttaa, kun tarvitaan kuulemma vara-avainta. Miten pystyn hyväksymään faktan, että se on ohi...vai onko vielä toivoa jäljellä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähinnä se, että mies haluaa tauon ja olla kavereiden kanssa.
Se pistää miettimään, että haluaa olla sinkku, mutta kuitenkin haluaa pian perheen.
Mitenhän se sinkkuna onnistuu..
Olette molemmat vielä nuoria, joten ei kannata hätäillä.
Keskustelkaa asiasta, ehkä hän ei vain ole kypsä pitempää suhteeseen, vaikka perheen haluaisikin.
Mikä on se pian..
Lapsi se vielä on. Meistä kahdesta mä(se nuorempi) on aikuinen. Tota en oo tullu ajatelleekskaan, ristiriitoja. Mun mielestä siitä ei vielä ole isäksi. Kun kaverit ja harrastus menee kaiken edelle, miten käy lapsen ja äidin? Pitää valaista häntä asiasta, ettei loukkaa muita muijia samalla tavalla kun mua. Kiitos ajatuksestasi. Se sai ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta. Nyt se taitaa kuitenkin olla loppu, vaikka ollaankin virallisesti tauolla. Olkoon kavereidensa kanssa, ehkä mä löydän paremman ja kypsemmän miehen. Pitää vaan kuunnella omien kavereiden lohdutuksia, eli "se ei oo sun arvonen"- juttuja
Nuo kavereiden lohdutukset, olkoonkin sitten kliseitä, ovat täysin totta. On hienoa ajatella, että "hei, mä taidan tosissani ansaita parempaa".
Ehkä mä vaan todistelen sitä ittelleni. Tosiasiassa mä en ajattele noin positiivisesti. Kyllä muuten pärjään ihan ok, mut sitten kun joutuu olemaan yksin(yöt jne) niin ikävä iskee. Tällä hetkellä tuntuu, että parempaa ei edes ole...
Minullekin pisti myös silmään, että miehesi perustelut ovat ristiriitaisia.
Tavallisimmat syyt eroon ovat toinen rakkaus, raha tai kyllästyminen. Rahaan viittaa syy 1 (opiskelusi kesto=hän ei jaksa odottaa, että ikuisuuden kuluttua vasta alat tienata), rakkauteen syy 1 1/2 = perhe eli toinen nainen, syy kaksi (erilaisuus) on klisee, joka on syy seurustelun jatkamiselle ja eroamiselle, samoin kuin syy 3 (kaverit). Nämä kaksi viimeistä puhuvat kyllästymisen puolesta. Kyllästyminen kuitenkaan harvoin tulee toiselle osapuolelle (tässä sinulle) yllätyksenä.
Tapahtuiko viikko sitten jotakin? Muuttuiko (Ex-)miehesi käytös silloin? Jos se muuttui yhtäkkiä, niin silloin selvästi jotakin tapahtui. Mikä olisi sen syy? Onko ex-miehelläsi syytä epäillä esim. uskollisuuttasi. Kyse voi olla todellisesta tapahtumasta tai valheesta ja valheella voi olla perää, mutta se on liioiteltu tai sitten joku todella tahtoo sinulle pahaa.
Toisaalta hän saattaa esim. itse olla ollut uskoton ja siksi tavallaan ristiriitaisessa tilanteessa itsensä kanssa niin, ettei pysty katsomaan sinua silmiin. Mutta harvoin kukaan on oman uskottomuuden takia valmis lopettamaan koko suhdetta, jos ei halua jatkaa alkanutta uutta suhdetta.
Sen kuitenkin sanoisin kysymykseesi, että jos seurustelunne on sujunut "normaalilla tavalla" yli vuoden, niin en usko, että kyse on sitoutumisen pelosta, tms. Jos kyse olisi sen kaltaisista ongelmista, tuossa ajassa olisit ehtinyt huomata jo jotakin.
Ajattelen, että sinun olisi hyvä puristaa hänestä eronne todellinen syy. Jos se ei kahdenkeskisellä keskustelulla onnistu, ota joku kolmas (fiksu) tyyppi mukaan, joka ei ole kummankaan puolella ja keskustelkaa selväksi, miksi näin kävi.
Sillä syyn tietäminen auttaa sinua seuraavassa suhteessasi.
On latteaa sanoa, että elämä menee eteenpäin. Mutta se menee. On vaikeaa tulla jätetyksi ja varsinkin niin kuin viestistäsi käsitän: yllättäen.
Jos ex-miehesi ei vähän ajan kuluessa näytä kiinnostusta jatkaa suhdetta kanssasi, niin kerää itsesi ja päätä selvitä ilman häntä. Jos roikut hänessä, tunnet itsesi myöhemmin nahjukseksi.
Eli mielestäsi kyseessä on syiden hakuammuntaa?
Uskottomuudesta tuskin on kyse, sillä kaverini seurustelee hänen veljensä kanssa, olisin kuullut jo pettämisestä. Veljethän kertovat toisilleen kaiken! Se on jo monta kertaa huomattu, että yksityisasiat lähtevät vääriin korviin.
Kyllä asiat ovat muuttuneet. Kesän olimme todella tiiviisti yhdessä, suurinpiirtein asuin siellä. Nyt kun koulut alkoivat, niin pojat tulivat takaisin kuvioihin. Oli kokoajan joukkueen saunailtoja jne.
Minusta paras selitys on kyllästyminen. Olen tukehduttanut hänet täysin, kai. Tämä on ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni ja kaikki on vähän hakusessa. Olen perheeni ainut lapsi ja todella omistushaluinen. En osaa/halua jakaa häntä kavereiden kanssa. Onko ongelma tässä?
Haluaisin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä koko jutun. Eli treffailua jne. Tutustuttaisiin uudelleen. Oltaisiin kuin vastatavattu. Onko mahdollista? Virheistäni olen oppinut, nyt vasta huomasinkin ne kun olemme erossa.
Suhteemme alussa olen tehnyt tyhmyyksiä. Aina kun join jotain, minusta tuli kauhea flirtti. Kaikki miehet kelpasivat, mutta en tietenkään pettänyt!! Tästä tuli kauheita riitoja ja en uskaltanut lähteä ystävieni kanssa, koska pelkäsin taas uutta riitaa.
Kuulostan säälittävältä roikkujalta. Tiedän että meressä on paljon muita kaloja, mutta en haluaisi luopua näin upeasta vonkaleesta. Kaikki tunteet eivät ole voineet lopahtaa. Viimeksi kun tapasimme ja juttelimme, niin se oli oikea itkumaraton. Molemmat paruimme. Eli hän ei voi olla täysin tunteeton, vai?
Onko mitään mahdollisuutta aloittaa alusta, ei jatkaa vanhaa. Rakentaisimme uuden suhteen ja välttäisimme vanhat virheet.
Jos mun kundikaveri ois viikon ihan kylmä, mä hautaisin sen, vitsivitsivitsi!!!
Ei hei tollee voi jatkaa. Jos kundi on sekaisin tunteistaan nii se on tosi paha. Teki ootte jo niin vanhoja, ett kyl teillä on jo kiire löytää se oikee. Noin kauan kun on styylannu, nii kyl siit pitäis tulla jo jotain vakavampaa, tiiätsä. Vaik mennä naimisiin tai saada lapsia. Tosi epäkypsä kundi. Kyl sä oot varmaan oikeessa, se on sitoutumispelkoinen. Tuskin on kyllästyny tai löytäny uutta!