Eron odottelusta..

Milloin sen tietää että kannattaa erota?

Täytän ensi kuussa 20v. Olen seurustellut kolme vuotta poikaystäväni (26v) kanssa.

Meidn seksi ei toimi kunnolla. En ole koskaan saanut orgasmia hänen kanssaan.

Seksimme on sellaista, että hän van tunkeutuu sisääni ja tekee hommansa ja jättää minut yksin sen jälkeen. Tämä on luultavasti seurausta siitä, ettei hän koe voivansa tyydyttää minua eikä siksi enää edes yritä. Uskon että saisin, jos hän joskus käyttäisi enemmän aikaa lämmittelyyn ja oppisi nauttimaan minunkin nautinnostani. Harrastamme seksiä 2krt viikossa, mikä on minulle aivan lian vähän, kun tekee mieli joka päivä (tai sitten tekee koko ajan mieli kun ei koskaan saa kunnolla).

En voi sietää, jos poikaystäväni katsoo pornoa. Koen, että jos hän masturboi innoissaan muita naisia katsellen, se on minulta pois, kun hän kanavoi vähäisenkin energiansa toisaalle.

Muutoin hän on todella hellä ja huomioonottava, emme koskaan riitele mistään siivousasioista koska hän hoitaa oman osansa (ja usein minunkin osani). Hän kertoo minulle päivittäin olevani kaunis, seksikäs ja ihana. Tulen loistavasti toimeen hänen vanhempiensa kanssa.

Silti olen helvetin turhautunut.

Ongelmana on se, että mietin koko ajan, että tämä on VARMAAN ihan hyvä näin. En tiedä pitäisikö erota kun miettii, että mitä jos löytäisin jonkun vanhemman, päämäärätietoisemman ja vahvemman miehen, joka tekis mulle ne asiat mistä unelmoin, kenelle ei tarvitsi rautalangasta vääntää miten tyttöä kohdellaan.

En koe olevani onnellinen tässä ja nyt. Onko minulla jokin ongelma? Pitäisikö minun oppia arvostamaan tätä suhdetta? Vai pitäisikö lähteä?

MILLOIN ON SEN AIKA VAI ONKO KOSKAAN?
Auttakaa.
81058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

erota kannattaa silloin kun kaikki toimet suhteen parantamiseksi on yhteistyössä tehty eikä mikään silti muutu. Tähän liittyy myös se, että toiselta tai molemmilta on motivaatio suhteen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi loppunut. Eli jos vastaat molempiin kohtiin "kyllä, pätee meihin" niin silloin mielestäni on parempi erota.

Rivien välistä kuitenkin luin ettei asia ole ihan niinkään...

Äänestä

että haluisit pikkuisen enemmän sen seksin suhteen? käske/pyydä häntä tekemään. ??

Äänestä

Moikka,

Mulla on aika kylmä näkökulma tähän asiaan. Poikaystäväsi on aikuinen mies. Jos hän on 3 vuotta seurustellut kanssasi, eikä huolehdi sinun seksuaalisista tarpeistasi hän on erittäin itsekäs (jopa narsistinen) ihminen. Kukaan normaali ihminen ei pysty harrastamaan seksiä 2 krt viikossa, ilman että huolehtii toisen hyvinvoinnista.

Valitettava tosiasia on, että jos aloite sinun nauttimiseesti ei lähde hänestä itsestään, häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Anteeksi vaan, mutta olen itse elänyt tuollaisen miehen kanssa.

Nyt 27 vuotiaana minulla on mies, joka huolehtii, että minä tulen AINA ennen häntä. Hän ei pysty nauttimaan, jos minä en nauti. Olen oppinut tervettä itsekkyyttä, ja seksi ei ole minulle enää toisen miellyttämistä tai toisen tarpeitten tyydyttämistä. Puhu, jos ei kerta puhe auta, lähde.

Äänestä

Ihan mitä arvostat taikka kaikkien tekijöiden summa.Laske pisteet ja painotus joka asialle sitten summaat yhteen.
Tai vaihda miestä, ehkä saat rutiköyhän paskahousun joka nussii kuin höyrykone sinua mieleisesti :) mutta muuten menee kaikki perseelleen ja saat sen elättää vielä.Saattaa hässiä hiukan muitakin vielä....
Täydellistä miestä ja täydellistä naista ei ole vielä tehtykään, et sinäkään ole.
Ehkä poitsu miettii samoja asioita parhaillaan.
mietippä ite!

Äänestä

miten sinua pidetään hyvänä. Ohjaile häntä, vaikka kädestä pitäen, sängyssä. En tiedä, päteekö tämä teillä, mutta usein ihmiset juuri odottavat kumppanin olevan sellainen määrätietoinen ritari, joka osaa tosta noin vain tyydyttää toisen jokaisen tarpeen ja vielä lukea ajatuksiakin. Mies ei voi tietää, mikä sinusta tuntuu hyvältä, jollet sinä kerro. Mies ei voi oppia tyydyttämään sinua, jollet sinä itsekään tiedä, mikä sinut tyydyttää. En yhtään ihmettele, jos mies kolmen vuoden jälkeen on niin turhautunut ja kuvittelee, ettei mitenkään voi sinulle saada orgasmia aikaan, ettei jaksa enää edes yrittää. Vai onko hän aina ollut samanlainen? Yrittikö hän suhteen alussa tyydyttää myös sinut? Kysyikö ylipäänsä, mistä sinä pidät?

Osaisitko kertoa hänelle, mitä haluaisit hänen tekevän? Itselläni kesti yli vuoden oppia saamaan orgasmi mieheni kanssa (ei siis pelkästään yhdynnässä vaan ylipäänsä). Aikaisemmissa suhteissani en saanut orgasmia ollenkaan.

Orgasmin saaminen riippuu mielestäni 90%:sesti itsestään, vain lopussa 10%:ssa mies voi auttaa. Keskustelkaa asiasta. Varo keskustelemasta kritisoivaan tyyliin, ettei keskustelusta tule riita tai ettei seksi lopu kokonaan. Jos mies ei osoita minkään näköistä mielenkiintoa sinun tyydyttämiseen, sitten on varmaan aika harkita vaihtamista.

Äänestä

sille miehlles. Se orgamsi riippu aika paljon itsetä osaako nauttia. Miehet vain ovat niin paljon kehittyneempiä seksuaalisuudessaan että osaavat keskittyä vain omaan nautintoon kiinkuin myös nasiten pitäsisi keskittyä saadakseen orgasmi. Älä mieti mitä miehesi ajattelee. Sano mitä haluat vaikka miesten sormilla jos ei muuten.

Äänestä

apua, ammatti-ihmiseltä, oikeasti. Näillä palstoilla saat mielipiteitä hyväntahtoisiltä hölmöiltä tai rikkikalutuilta vittuilijoilta, kummatkin yhtä hyödyttömiä. Täällä hankit itsellesi vain pahan mielen ja alat kuvitella, että sinussa on oikeasti jotain vikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori tyttö kirjoitti:

Milloin sen tietää että kannattaa erota?

Täytän ensi kuussa 20v. Olen seurustellut kolme vuotta poikaystäväni (26v) kanssa.

Meidn seksi ei toimi kunnolla. En ole koskaan saanut orgasmia hänen kanssaan.

Seksimme on sellaista, että hän van tunkeutuu sisääni ja tekee hommansa ja jättää minut yksin sen jälkeen. Tämä on luultavasti seurausta siitä, ettei hän koe voivansa tyydyttää minua eikä siksi enää edes yritä. Uskon että saisin, jos hän joskus käyttäisi enemmän aikaa lämmittelyyn ja oppisi nauttimaan minunkin nautinnostani. Harrastamme seksiä 2krt viikossa, mikä on minulle aivan lian vähän, kun tekee mieli joka päivä (tai sitten tekee koko ajan mieli kun ei koskaan saa kunnolla).

En voi sietää, jos poikaystäväni katsoo pornoa. Koen, että jos hän masturboi innoissaan muita naisia katsellen, se on minulta pois, kun hän kanavoi vähäisenkin energiansa toisaalle.

Muutoin hän on todella hellä ja huomioonottava, emme koskaan riitele mistään siivousasioista koska hän hoitaa oman osansa (ja usein minunkin osani). Hän kertoo minulle päivittäin olevani kaunis, seksikäs ja ihana. Tulen loistavasti toimeen hänen vanhempiensa kanssa.

Silti olen helvetin turhautunut.

Ongelmana on se, että mietin koko ajan, että tämä on VARMAAN ihan hyvä näin. En tiedä pitäisikö erota kun miettii, että mitä jos löytäisin jonkun vanhemman, päämäärätietoisemman ja vahvemman miehen, joka tekis mulle ne asiat mistä unelmoin, kenelle ei tarvitsi rautalangasta vääntää miten tyttöä kohdellaan.

En koe olevani onnellinen tässä ja nyt. Onko minulla jokin ongelma? Pitäisikö minun oppia arvostamaan tätä suhdetta? Vai pitäisikö lähteä?

MILLOIN ON SEN AIKA VAI ONKO KOSKAAN?
Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu