Milloin 144000 tuli täyteen?????

Vuonna 1935 alettiin tietääkseni uskoa, että 144000 lisäksi pelastuu maanpäälle jääviä ihmisiä. Paljonko jehovaintodistajia oli jo tuossa vaiheessa kaikestaan???
191298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

>>Milloin 144000 tuli täyteen?????

Jos jätetään pois vuoden 1881 lokakuussa täyttynyt alkuperäinen pieni joukko (joka oli arvion mukaan noin yksi miljoona), niin 144000 lukumäärän käyttööoton jälkeen pienen joukon määrä täyttyi vuonna 1931, tätä opetettiin ainakin vielä vuonna 1955. (w52 Jan. 15 p. 63, NHNE 1953 p. 308 ja YMSA 1955 p. 264)

>>Vuonna 1935

Pienen joukon kolmas täyttymisajankohta sijoitettiin vuoteen 1935 ja Vartiotorniseuran ilmoituksen mukaan tätä pientä joukkoa oli tuolloin elossa 52465.

>>Paljonko jehovaintodistajia oli jo tuossa vaiheessa kaikestaan???

Tarkkaan ottaen tuohon ei ole yksiselitteistä vastausta, koska pakka oli oppirintamalla lievästi sanoen sekaisin. Ensinnäkin vuosien 1931-1935 oppimuutoksessa otettiin suurelta joukolta (jotka eivät sitten olleet jehovantodistajia, vaan nk. hyvän tahdon ihmisiä) pois taivastoivo ja heille annettiin maallinen toivo. Suuresta joukosta ei tunnuttu pidetyn tarkkaa lukua tuolla hetkellä, mutta heidän osuudekseen on jossain lähteessä mainittu noin 20000.

Äänestä

...mutta huu haa porukkaa ne kaikki on.Tunnen muutaman ja eipä voi ihmetellä touhua. Tuskin niistä kukaan pääsee sinne paratiisiin. Tanssi, viina , laulu ja naiset ne näkyy heitäkii kiinnostavan , mutta vähän piilossa.....

Äänestä
  • Joka on sen huomannut.

    Äänestä

Se täyttyi noin vuonna 69 jK. Koska juuri silloin tuli täyteen apostolinen aika ja kaikki alkuperäiset kristityt olivat joko tapetut tai kuolleet luon. .

Äänestä

Aina joku taivashallitsijaehdokas astuu harhapolulle ja tilalle täytyy valita uusi. Sitten taas tuo uusikin ehdokas lankeaa ja ketju jatkuu ja jatkuu.
Tämän voit päätellä siitä kuinka monta ottaa osaa viiniin ja leipään muistonvietossa.
Osanottajien lisääntyminen osoittaa, että kompastuvien määräkin lisääntyy koko ajan.
Se on hyvä asia meille kaikille.
Harmageddon siirtyy eteenpäin ja voi olla niinkin että koko taivaallinen hallitus peruutetaan ikuisiksi ajoiksi kun kerran tarpeellista määrää hallitsijoita ei lainkaan saada kokoon.

Äänestä
  • >>Osanottajien lisääntyminen osoittaa, että kompastuvien määräkin lisääntyy koko ajan.

    Sinun kannattaisi kertoa tuo havaintosi Vartiotorniseuralle. Ainakin viimeisin havaitsemani mielipide kyseiseltä suunnalta oli tällainen:

    ”Merkitseekö tämä, ettei Jumala nykyään kutsu ketään taivaalliseen elämään? Ennen sinetöimisen loppuunsaattamista on mahdollista, että jotkut harvat, joilla on tuo toivo, saattavat osoittautua uskottomiksi, jolloin heidän tilalleen täytyy valita joitakuita muita. Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että näin tapahtuisi hyvin harvoin.” (uw-FI s. 112)

    Jos esittämäsi on totta, niin joku ajatteleva saattaisi kysyä selitystä sille, kuinka kuolemattomilla henkilöillä tuo joukko on nykyään kansoitettu kun 1995-2004 aikavälin keskimääräinen poistuma oli 0,03 % vuodessa, se kun on ainoastaan murto-osa työikäisen väestön poistumasta?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Osanottajien lisääntyminen osoittaa, että kompastuvien määräkin lisääntyy koko ajan.

    Sinun kannattaisi kertoa tuo havaintosi Vartiotorniseuralle. Ainakin viimeisin havaitsemani mielipide kyseiseltä suunnalta oli tällainen:

    ”Merkitseekö tämä, ettei Jumala nykyään kutsu ketään taivaalliseen elämään? Ennen sinetöimisen loppuunsaattamista on mahdollista, että jotkut harvat, joilla on tuo toivo, saattavat osoittautua uskottomiksi, jolloin heidän tilalleen täytyy valita joitakuita muita. Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että näin tapahtuisi hyvin harvoin.” (uw-FI s. 112)

    Jos esittämäsi on totta, niin joku ajatteleva saattaisi kysyä selitystä sille, kuinka kuolemattomilla henkilöillä tuo joukko on nykyään kansoitettu kun 1995-2004 aikavälin keskimääräinen poistuma oli 0,03 % vuodessa, se kun on ainoastaan murto-osa työikäisen väestön poistumasta?

    ja hyvä huomio!!

    Äänestä

Hei! Haluaisin kertoa sinulle kysymästäsi asiasta. Itse kuulun Jehovan todistajiin ja vastaan mielelläni, jos sinulla on muitakin kysymyksiä. Mainitsemasi 144 000 ei ole vielä kasassa, maan päällä edelleenkin elää noin 8000 tähän ryhmään kuuluvaa.

Äänestä
  • >>Itse kuulun Jehovan todistajiin ja vastaan mielelläni, jos sinulla on muitakin kysymyksiä.

    Useampikin seikka askarruttaa tässä yhteydessä, mutta otetaan niistä pari kappaletta:

    Mistä syystä tämän nk. jäännöksen vuotuinen poistumisprosentti on nykyisellään noin 0,03 % (1995-2004)? Tuo lukuhan on paljon alle työikäisten poistuman ja Vartiotorniseuran mukaan jäännöksestä hyvin harva luopuu, joten korvaavia ei tule suuressa määrin tilalle. Ja vaikka tulisikin, niin miten vuosittainen poistuva voi silti olla noin pieni? Jos lasketaan toistaiseksi viimeisimmästä 144000 täyttymisestä, niin tuon pääjoukon nuorimmat ovat tänään noin satavuotiaita, se lisää ihmetystä.

    Toinen kysymys koskee nk. voideltujen tehtävää. Nk. jäännöksen vastuulla on nk. hengellisen aterian tarjoileminen ajallaan. Miten hajallaan olevat voidellut ottavat osaa tuohon opettamiseen? Omana aikanani he lukivat Vartiotorni-lehdestä täsmälleen samat uutuudet kuin minäkin. Tähän sitten vielä jatkokysymyksenä se, miten voidellut naiset ottavat osaa opetukseen, joka heiltä on kielletty Vartiotorniseurassa?

    Kun ja jos saan asiaa selvittävät vastaukset noihin kysymyksiin, niin voimme sitten jatkaa samalla saralla.

    Äänestä

  • kuka kuuluu?? Aikanaan eräässä tilaisuudessa jolu otti osaa, niin velivanhin kävi ripittämässä kyseisen henkilön ymmärtämöttömyydestä?? Onko siis olemassa lista nyt mahtuu mukaan nyt ei??
    Nythän Tytteli arvan heitit, mutta en vaan jaksa nyt kysellä, mutta vähän myöhemmin.siis öitä

    Äänestä

  • Ehkä voi olla parempi jättää nämä sivustot ihan omaan arvoonsa....ihmisillä on omat mielipiteensä ja harvoin ne niistä miksikään muuttuu...aina löytyy jostain joku pätevä professori joka pommittaa kaikennäköisillä pilkkuvirheillä. Kukaan ei ole täydellinen, eli toisin sanoen kaikki tekevät virheitä.. jotkut vaan jaksavat tökkiä tikulla paskaa kauemmin kuin toiset. Jeesus ei syntynyt jouluna mutta silti sitä vietetään Kristuksen syntymäpäivänä...ei siitä kukaan mitään sano..mutta sitten kun tulee esim JT:n Jumalan nimen käytöstä nykykielessä, onko se JHWH, Jahve, Jehova, miten sen nyt kukakin haluaa taivuttaa kielensä päällä, tai 144000 jotka pääsevät taivaaseen hallitsemaan blaablaablaa niin kyllä löytyy epäkohtia jne. Itse olisin ainakin tyytyväinen jos saisin elää ikuisesti maan päällä vaikkakin se vaatisi siveellistä ja puhdasta elamäntapaa :) ...ja anteeksi jos kirjoitin joitain sanoja väärin..

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    kuka kuuluu?? Aikanaan eräässä tilaisuudessa jolu otti osaa, niin velivanhin kävi ripittämässä kyseisen henkilön ymmärtämöttömyydestä?? Onko siis olemassa lista nyt mahtuu mukaan nyt ei??
    Nythän Tytteli arvan heitit, mutta en vaan jaksa nyt kysellä, mutta vähän myöhemmin.siis öitä

    Tietääkseni ei ole olemassa ainakaan mitään kirjaimellista listaa, joka sanoisi, että sinä pääset, sinä et... Ei... Itsellenikin asia on hieman vaikea ymmärtää, mutta ihmiset, jotka kuuluvat tähän niin kutsuttuun pieneen laumaan, he jotenkin vain tietävät sen. Vaikea sitä muuten on selittää, kun oma kokemus tästä puuttuu. :)

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Itse kuulun Jehovan todistajiin ja vastaan mielelläni, jos sinulla on muitakin kysymyksiä.

    Useampikin seikka askarruttaa tässä yhteydessä, mutta otetaan niistä pari kappaletta:

    Mistä syystä tämän nk. jäännöksen vuotuinen poistumisprosentti on nykyisellään noin 0,03 % (1995-2004)? Tuo lukuhan on paljon alle työikäisten poistuman ja Vartiotorniseuran mukaan jäännöksestä hyvin harva luopuu, joten korvaavia ei tule suuressa määrin tilalle. Ja vaikka tulisikin, niin miten vuosittainen poistuva voi silti olla noin pieni? Jos lasketaan toistaiseksi viimeisimmästä 144000 täyttymisestä, niin tuon pääjoukon nuorimmat ovat tänään noin satavuotiaita, se lisää ihmetystä.

    Toinen kysymys koskee nk. voideltujen tehtävää. Nk. jäännöksen vastuulla on nk. hengellisen aterian tarjoileminen ajallaan. Miten hajallaan olevat voidellut ottavat osaa tuohon opettamiseen? Omana aikanani he lukivat Vartiotorni-lehdestä täsmälleen samat uutuudet kuin minäkin. Tähän sitten vielä jatkokysymyksenä se, miten voidellut naiset ottavat osaa opetukseen, joka heiltä on kielletty Vartiotorniseurassa?

    Kun ja jos saan asiaa selvittävät vastaukset noihin kysymyksiin, niin voimme sitten jatkaa samalla saralla.

    Itse selvästi olet perehtynyt aiheeseen ja kysynkin onko itselläsi jonkinlaista taustaa jehovan todistajana tai muuta???

    Puhut viestissäsi vuotuisesta poistumisprosentista, mistähän tämä tieto on peräisin ja kuka sen on laatinut?

    Ja sitten, on olemassa ns. hallintoelin, joka koostuu juuri näistä voidelluista veljistä, jotka tarjoilevat tätä hengellista ateriaa. Ja jatkokysymykseesi kysyn, että mistä tämä tieto on? :)

    Äänestä

  • tytteli_90 kirjoitti:

    Tietääkseni ei ole olemassa ainakaan mitään kirjaimellista listaa, joka sanoisi, että sinä pääset, sinä et... Ei... Itsellenikin asia on hieman vaikea ymmärtää, mutta ihmiset, jotka kuuluvat tähän niin kutsuttuun pieneen laumaan, he jotenkin vain tietävät sen. Vaikea sitä muuten on selittää, kun oma kokemus tästä puuttuu. :)

    on.Jotenkin vaan tietävät kuuluvansa joukkoon?? JT usko väitteistä huolimatta perustuu musta tuntuu periaatteelle. Ensiksi tuodaan esille oivalluksia raamatusta jotka ovat hyvinkin loogisia ja luottamus kun on saatu aletaankin työntää mitä erilaisempia ajatuksia totuutena joita sitten kymmenien vuosien varrella tarkistellaan "valon kasvaessa".
    Selitys: Voideltujen joukon olis pitänyt laskelmien mukaan hiipua nopeammin pois! selitettiin jo vuosia sitten, että luopuneiden tilalle valitaan uudet. En koskaan JT järjestössä oloaikanani kuullut kenenkään voidellun jääneen pois?? Olisko se edes mahdollista ja loogista?? Ihminen joka vuosikymmenet on nauttinut järjestön etuoikeutetusta asemasta luopuis siitä elämänsä loppumetreillä? Käytännössäkin aivan mahdoton ajatus, vaikka olis uskokin mennyt, niin ei vanhus heitä roskikseen sosiaalisia suhteitaan.
    Selittäminen on helppoa, mutta todistaminen onkin vaikeaa. Itse olet tiesi valinnut.

    Room. 8:15.
    Eipä silti että vastaus kiinnostaisi tuon "mistä tietää?" kysymyksen esittäjää. Keskustelupalsta vilisee luopioita. Tässäkin viestiketjussa on parikin ex.todistajaa, joiden ainut tarkoitus on kiusata/horjuttaa toisten uskoa...

    Tytteli, kuten huomaat, tämä keskustelupalsta vilisee luopioita. Tarkoitus vain heikentää toisten uskoa ja kiusata. Ei heitä totuus asioista kiinnosta - kun yhteen kysymykseen annetaan selvä vastaus - he keksivät toisen kysymyksen ja heittelevät epäilyksen siemeniä ilmaan... San.11:9

    Äänestä

  • pikkuvesseli kirjoitti:

    Room. 8:15.
    Eipä silti että vastaus kiinnostaisi tuon "mistä tietää?" kysymyksen esittäjää. Keskustelupalsta vilisee luopioita. Tässäkin viestiketjussa on parikin ex.todistajaa, joiden ainut tarkoitus on kiusata/horjuttaa toisten uskoa...

    sinä pelkäät!!

    Äänestä

  • piikkuinenveli kirjoitti:

    Tytteli, kuten huomaat, tämä keskustelupalsta vilisee luopioita. Tarkoitus vain heikentää toisten uskoa ja kiusata. Ei heitä totuus asioista kiinnosta - kun yhteen kysymykseen annetaan selvä vastaus - he keksivät toisen kysymyksen ja heittelevät epäilyksen siemeniä ilmaan... San.11:9

    kun joku etsii vastauksia elämäänsä. Se on terveen ihmisen merkki.

    Äänestä

luku tuli täyteen jo aikapäiviä sitten. Kysymys onkin, miksi he sitten vielä haluavat käännyttää?! Lisäksi ovat maailmanlopulla uhanneet jo monta kertaa eli päivämäärillä. Missä se maailmanloppu näkyy, muussa kuin lopunajan uskovien vainoissa? Siunausta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkiskelija. kirjoitti:

Vuonna 1935 alettiin tietääkseni uskoa, että 144000 lisäksi pelastuu maanpäälle jääviä ihmisiä. Paljonko jehovaintodistajia oli jo tuossa vaiheessa kaikestaan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu