Onko kenelläkään onnistumisen kokemuksia uudesta yrityksestä pettämisen jälkeen? Olen tullut todella törkeällä tavalla petetyksi. Rakastan kuitenkin miestäni ja mietin, onko mahdollista onnistua uudessa yrityksessä. Yhteisiä lapsia ei onneksi ole. Tähän asti olen kuullut kyllä uusista yrityksistä, mutta kaikki ne ovat päätyneet ennemmin tai myöhemmin uuteen pettämiseen.
Uusi yritys?
petetty
81671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä suhde voi selvitä pettämisistä huolimatta. Sekä petetty että myös pettäjä (!) kärsivät tapahtuneesta pitkän aikaa, luottamuksen uudelleen rakentumiseen voi mennä jopa vuosi, (tai vuosia). Mutta siitä voi selvitä, tiedän kokemuksesta. Joten tsemppiä sinulle!
... siis mitä on pettäminen?
- Jos kyseessä on ns. syrjähyppy ja vielä otollisten olosuhteiden edesauttama - miksi tai mistä syyttäisit miestäsi, - siitä että hän on mies? - siispä anna hänelle anteeksi, jos hän ei halunnut Sinua teollaan loukata! ( - Mutta vaadi lupaus, että jos sinulle käy samoin, hänkin antaa anteeksi!)
- jos kyse on suhteesta, toisesta naisesta, jonka kanssa miehesi haluaa "seurustella", - selvitä asia, kumman kanssa miehesi haluaa olla: Sinun vai hänen? - (- tai tyydy moniavioisuuteen )
31 yhteisen vuoden kokemuksella (ja 2 lapsen jälkeen) voin sanoa, että anteeksianto kannattaa ja että mustasukkaisuus on kasvattavaa, puolin ja toisin, - muistaa kuitenkin täytyy, että parisuhteessa asiat puidaan ja pulmat ratkotaan yhdessä keskustelemalla. - Jos näin ei ole, ota asia puheeksi, - jos se ei auta, niin sitten pitemmän päälle ei auta mikään !
Ei pettäjä useinkaan mene sillä mielellä, että haluan loukata. Kyllä loukata voi muutenkin kuin pettämällä. Eli suurin osa sanoo, en halunnut loukata.
Onpa siinä parisuhde, kun toinen antaa anteeksi ja sanoo, että sinäkin sitten, jos minulle tapahtuu niin. Montako vuotta toisen pitää elää pelossa, että yksi keikka on vielä antamatta anteeksi. Huh huh.
pystyy antamaan naiselleen anteeksi pettämisen, niin kyllä silloin nainenkin pystyy antamaan miehelleen anteeksi pettämisen.
miten perustelet? Yleensä pettäjämies on pettäjä AINA ja pitää vaimoaan alistetussa,kylmässä liitossa.Jos vaimo sit pettää niin mieheltä maailma romahtaa, tuskin sillonkaan tunteiden ja rakkauden vuoksi vaan ihan ego sa kolauksen.Eihän kukaan mies luule, että hänelle käy niin, kun hän sentään on se ikuinen maailmanvalloittaja.Vuosien ajan tekee väkivaltaa henkisesti ja fyysisesti ja kun vaimo tekee yhden erehdyksen , niin se onkin sitten maailmanloppu.Voi teitä miesraukat.ootte ihan pihalla
en ole missään vaiheessa muuta väittänytkään. Onko sinun vaikeaa hyväksyä sitä että maailmassa on olemassa hyvä-itsetuntoisia miehiä jotka antavat vaimolleen anteeksi yhden hairahduksen, eivätkä itse kuitenkaan petä tai ole koskaan sitä tehneet tai aikoneetkaan?
Vaimoni pystyi antamaan anteeksi pettämiseni. Hän ei kuitenkaan enää koskaan kyennyt nauttimaan seksistä. Opin tietämään ja tuntemaan, että seksi sattui häneen joka kerta. Seksi muistutti yhä uudelleen. Anteeksi voi antaa, vaikka haavat vuotaisivatkin aina. Olemme yhä naimisissa, mutta viimeisestä kerrasta on jo toista kymmentä vuotta. Enää en voi loukata rakasta puolisoani pettämällä enkä satuttaa koskemalla.
kyllä ole sulle anteeksi antanut, jos ei enää seksistä nauti. Tai sitte sillä on keski-iän mukanaan tuomia fyysisiä oireita, eikä seksi enää ollut kivaa (kipu). Siihen on apuja löydettävissä. Aikaa on kyllä jo kulunut niin paljon, että tuskin enää kumpikaan tahtoo...
Teidän tapauksessanne yksi hairahdus maksoi kahden ihmisen onnen. Oliko se sen arvoista?